torstai 18. elokuuta 2016

Brasilian oranssinen Kupla.Vanhan roddarin muistelmat.5.Millenium Kupla.Viimeinen osa.

1970 Baguio Session Road.
VW 1500 ja 1600 TL
Brasilian kuplani voi hyvin uudella vuosituhannella uusissa aluskerrastoissaan ja ulkovaatteissaan.
Sen 1500-kuutioinen sydän ei tarvinnut ohitusleikkausta,ainoastaan uudet tulpat ja öljynvaihdon eivätkä ihmeellisesti edes Manilan Boy Racerit madalletuin Honda Civicein uskaltaneet ajaa kilpaa sen kanssa.Ilmeisesti edellisten omistajien aikana sille oltiin tehty joko veren- taikka sisäkalujen vaihto,koska Volks kulki pirun kovaa..
Brasilialinen oli oikea Sleeper vakiovaatteissaan.
Ennen Lontooseen paluutani Molaven taloni eteen ajoi valkoinen Volkswagen 1600 TL,jonka nuori filippiinokuski soitti portinpylväästä ovikelloa.
1966 VW 1600 TL
TL:n perästä pisti ulos käärmeenpesäpakosarjan poikittainen pakoputki ja sen äänikin kuulosti machomaisemmallta kuin vakiomallissa.
Kutsuin nuoren miehen sisään,koska hän oli nähnyt brasilialaisen tallissani,keskustelemaan filippiiniläisistä Volkseista. Keskusteluamme kiihdytti kumpienkin perheiden pitkä Volkswagen- historia,koska edesmenneillä isillämme oli ollut jo 60-luvun lopulta asti Kuplia käyttöautoina.
Meillä pappilassa kasvettiin 60-luvun 1300-kuplakannasta 80-luvun Polo Classiciin ja filippiinopoika 60-luvun Brasilian Volkseista 70-luvun Saksan Super Kupliin.
Minä itse sain ensimmäiset lapsuusvuosien kokemukseni seurakunnan vt. kappalaisen Aulis Savolaisen 1951-mallisen,rinkeli-ikkunaisen merimiesvolkkarin pesuista pikkukirkon autotallin edessä ja lullaavan nukuttavista matkoista sen takaistuimen välisessä pienessä pakaasitilassa.

Lisää kuvatekstiKappalaisen
 kuplan pesu
Juhart
Salossa,kotikaupungissani ajoin 1966 kortin Grönroosien Salon Uudessa Autokoulussa upouudella beessinvärisellä 1600 TL:llä...
Sellaisen olisin halunnut Molaven talliinikin brasilialaisen kamuksi,mutta filippiinopoikapa ei halunnut myydä projektiaan,jonka auringossa rispaantunut muovinen kojelaudan päällyskin tarvitsi vaihtoa.
Konepuoli siinä oli viritetty tupla-Webereillä ja koeajelumme ympäri Molavea toi mieleeni amerikkalaisen Chevrolet Corvairin,jollainen Salossa oli Peisan autokoululla..tummanpunainen neliovinen 1966 Corvair Monza HT.
Autokoulu Peisan Chevrolet Corvair
Yhden valkoisen kaksiovisen 1962 Corvair Monzan ostosta kieltäytymistä vielä kadun Manilan Banawesta,koska halusin 80-luvulla jenkki-V-kahdeksikon..
Hyvästeltyämme kerroin palaavani Manilaan hieromaan TL-kauppoja,filippiinopojan kantaessa kainalossaan despedida-lahjanani (despedida-hyvästely) pinon brittiläisiä Everyday Classics-lehtiä,jotka käsittivät Volkswagen Kuplan entisöintiä vaihe vaiheelta.Everyday Classics-lehtiä olin ostanut Saudissa jo vuodesta 1980 lähtien.lehden muututtua Practical Classicsiksi,jota yhä ostan Lontoossa W.H. Smithsin kirjakaupasta Stratfordissa.




Osa Volks-kokoelmaani


Maalaukseni Manila Metropolitan Police VW:stä taustalla.
 Kuvan Vespa ja VW  pienoismallina edessä..
VW:n mallasin
kiinalaisesta muovilelusta.
Alkuperäinen maalaus
Paluuni Manilaan ei toteutunutkaan,jolloin brasilialainen ja talomme taidestudioin,työkaluin,laajan vuosia kerämääni autoalan kirjastoin ja kaiken irtaimen kera meni myyntiin v.2012 vaimoni munuaissairauden takia.....Life Sucks!..mutta kuplahenki istuu vielä lujana sydämmessäni sekä kuplien pienoismallikokoelmassani että kuplataiteessani.Kirjastoni taasen on karttunut Lontoossa melkein yhtä suureksi kuin Manilassa.
Taidan kai elää ukkovuosiani jossain Kuplassa.


2001.04.25 Presidentti Estrada
rikollisfotossa
2000-luvun Manilaa
------------------------------------
1997 uusi aasialainen flunssa tai oikeastaan talouskriisi  oli iskenyt useaan korkealla liitävään konserniin ja jopa Filippiinien presidenttiin Joseph "Erap" Estradaan,suurimmalla kansanäänellä valittuun
ja kaikkien aikojen suosituimpaan maan päämieheen,joka sai syytteet niskaansa valtion varojen väärinkäytöstä.
Tuoreet autoimperiumit,jotka edustivat useita merkkejä,joutuivat astumaan rivistä taaksepäin kaksi askelta ,
Useat yksityisesti rahoitetut projektit joko purettiin,työnnettiin myöhempään ajankohtaan tai peruutettiin,kuten honkongilaisen Gordon Wun Hopewellin Pigaleo-Sierra Madre Expressway.
1994 Harrison Ford
Clear and
Present Dangerissä
Kaiken valtoimenaan rehoittavien kidnappausten keskellä harmaatalous toi maahan Chevrolet Suburbaneja,jotka tulivat suosituiksi Clear and Present Danger-filmin mustista CIA-Suburbaneista,,sekä sen kilpailijaa Ford Expeditionia, Toisessa vaakakupissa korealaisten maahantuojien Mercedes-Benz MB100:sta (Ssangyong) ja Hyundai Starexista tuli filippiinojen suosikkivanejä,
Paikallisissa automarkkinakuvioissa oli vielä kohtalaista jännitystä,ostokiihkon pysyessä ennallaan.Myyntitaistelua pidettiin vuosikymmenen paremmalla puoliskolla malakiittivihreiden Honda Civic EG:iden ja metallikiillepunaisten Toyota Corolla AE101:ien välillä..ostajien mieliväreillä.Automaatit myivät paremmin kuin manuaalit 1.6-litraisten GLi-ESi-kategoriassa.Toimihenkilökategoriaan tuli enemmän malleja,kuten Honda Accord.Nissan Cefiro ,Mitsubishi Galant VR6 sekä Toyota Corona
kilpailemaan perusspeksisiä BMW:itä,Opeleita sekä Volvoja.
Mercedes-Benz lämmitteli sijaansa nelisilmäisillä malleillaan,kun korealaisen Ssangyongin MB100-vaneille oli pitkät jonotuslistat.

Korealainen MB100 Van
Ford päätti tulla pickup-maahantuojaksi uudelle V6- F-150-avolavalla ja myöhemmin Thaimaassa valmistetulla Diesel Rangerillä,jolla tähdättiin Nissan Frontierin markkinoille.Myöhemmin maasta tuli kokonaan valmistettujen SUV-mallien viejä.
Asian Utility Vehicle (AUV)-kategoriassa Isuzu Highlander ja Mitsubishi Adventurer kohtasivat kovan kilpailijan,Toyota Tamarawin korvaajan,Revon.
Samaan aikaan SUV:iden tullessa maailmalla
trendiauto,jolloin melkein kaikilla autonvalmistajalla oli melkein joka kokoluokassa tarjolla yksi SUV-malli.Santa Rosassa ja Caintassa,Lagunassa jokaisella paikallisella autonvalmistajalla oli tarjolla vähintäin kolme mallia.
Kotimaisvalmisteiset autot samoin mäyttivät kasvavan orgaanisesti ulos luokastaan. Honda Civicit ja Toyota Corollat olivat kasvaneet yhtä suuriksi kuin pari sukupolvea vanhemmat Accordit ja Coronat.
Alakompaktisarjaan astuivat Honda Jazz ja Toyota Corolla Vios.
Uuteen säihkeään hatchbacksarjaan samoin tulivat 3-ovinen Honda Civic,Opel Astra,Kia Rio HB,Toyota Echo jne.,mutta ostajakunta sai odotella 2004:än saakka,kunnes Honda Jazz ja korealaiset merkit tunnustettiin kelpoisiksi.


Subicin ohjaukonversio Mitsubishi-Pajero/Monterossa


Subicin vapaasataman portti
Subicin vapaasataman kautta alettiin tuoda maahan 2000-luvun alussa halpoja autoja.
Halpoja Japanista Euroopan markkinoille tarkoitettuja käytettyjä autoja alkoi tihkua tulliporteista läpi ja mikä muuttui japanilaisten kotimarkkinoille tarkoitettujen SUV:iden tulvaksi .
Huipussaan Subicin kautta saapuneita autoja rekisteröitiin 180,000 vuodessa.kun kotimaassa valmistettujen merkkien tuotantoluku tuskin ylitti 130.000:ta.
Aasian talouskriisinkin aikana rekisteröitiin 160.000 kappaletta.
Kehnot konversiot oikeanpuolisesta ohjauksesta vasemmalle heilauttivat markkinoita alas ja muutamilla tullin tempuilla maahantuonti stoppasi kokonaan,alkamalla uudelleen Port Irenen kautta,jossa konversioita suoritettiin ammattimaisesti.Maahantuontilistoille kuuluivat myös eurooppalaiset luksusautot,mutta sitäkään iloa ei kestänyt pitkään.

2015 Geely LC GB.Kiinan kotimaanmarkkinoilla Panda

2015 Haima F Star 1.2C AUV People
Carrier
Kiinalaismerkit olivat valtaamassa tuontimarkkinoita,mutta oikean hinnan.jonka ostajamarkkinat olivat kypsiä maksamaan toteutuisi vasta,kun kasvavat kiinalaiset maahantuontimerkit saisivat huoltoverkostonsa toimimaan .
Halpa-autokatergoriassa kiinalaismerkkejä olivat mm.Chery,Geely,Haima ja Lifan.
Haima kuului AUV-kategoriaan,jossa kilpaili myös intialainen Tata.


ja lopuksi...


1965 Toyopet Tiara-taksi ja Volks
Bobifacio Drivellä
Filippiinojen autonostoprioriteetit
------------------------------------------------
Filippiino-ostajakunnan ollessa valikoivia markkinoilla tarjotusta laajasta malliskaalasta,esteettisyys vaikuttaa usein enemmän auton valintaan,kuin muut ominaisuudet.
Autonmyyjä voi esitellä pitkän litanian auton erilaisista teknisistä ominaisuuksista ja erikoisuuksista,mutta kauppa voi kaatua auton ulkoasuun,miltä se näyttää asiakkaan silmään.
V.1994 Nissan Sentra tarjosi 30.000 peson lisähintaan ABS-jarruja,mutta Nissan ei pystynyt vakuuttamaan ostajakunnalle lisähinnan arvoa koko jarrusysteemin turvallisuustekijälle
ABS-jarrut  filippiinosta voisivat pelastaa ihmishenkiä,mutta keskiverto Juan dela Cruz satsaisi mieluummin vaikka 70-90.000 pesoa komeaan audiosysteemiin.
Juan ensisijaisesti ostotilanteessa katsoo auton muotoa eli Pormaa (Form).Hän voi myös udella auton huoltokustannuksista.luotettavuudesta ja jälleenmyyntiarvosta,mutta pysyy myös uskollisena merkilleen. Hän voi sanoa myyjälle,että näistä tekijöistä (Mercedes-) Benzkin yhä pysyy markkinoilla.
Nyt,kun halvat kiinalaiset autot ovat tulleet markkinoille Juan dela Cruzin pää menee pyörälle,kun uuden Chinoy-kiesin saa 300.000:lla pesolla. Halpa hinta houkuttelee Juania,mutta merkkiuskollisena (kuten katoliselle kirkolleenkin uskollisena) hänen mieltä ei saada muuttumaan yhdessä yössä.
Kiinalaisissa autoissa pyörii Juanin päässä sama kysymys kuin 10 vuotta aiemmin korealaisissa KIA- Daewoo-Hyunadai-malleissa..että mitä kukaan tällaisista voisi mitään odottaa?
Kiinalaisten pitäisi houkutella Juania,jollain muullakin kuin halvalla hinnalla.
Heidän pitäisi saada Juanin myös vakuuttumaan takuuhuolloista sekä varaosien saatavuudesta..
Nämä tekijät voisivat saada Juanin myös jälkeenpäin pysymään samassa merkissä.
60-luvun alussa kaikki Made in Japan-kama oli Juanista roskaa ja kuka hullu haluaisi edes koskettaa jotain Toyopet Tiaraa..,mutta ajan mittaan Toyotaa alettiin pitämään luotettavana merkkinä.
Tänä päivänä Made in Japan tarkoittaa parempaa laatua kuin Made in Germany.
Kiinalaisille olisi tästä paljon oppimista.
Juan dela Cruzilla on aina ollut rakkausuhde omaan automerkkiinsä.
Saisivatko kiinalaiset paikan hänen sydämessään,kuten aikaisemmin japanilaiset ja eurooppalaiset?
Ehkä ensimmäisenä käskynään hänen autokatekismuksessaan olisi;
--Seuraa Herrasi trendiä!

Ei kommentteja: