Zetorin pukilta Bisonin sarviin.Jussin traktorikuva-albumi.

1956.SSO:n palaneen osuuskaupan purkukuormurit ja Zetor 25
Juhart 2010

Oletin,että kuuluisassa brittikeräilyautolehdessä Classic and Sport Car testattaisiin kesäkuun numerossa vain klassisia Ferrareita,Lamborghineja,Maserateja ja Porshceja. Eräs amerikkalainen 50-vuotias nuorimies Alex Grant oli kylläkin rakennellut 10 vuoden projektina itselleen talonsa kellaritallissa Lamborghinin Countachin kopion "omista tarpeistaan" käyttämällä mitta-apuna 1:16-skaalan vastaavaa mallia.Sveitsiläinen Lamborghini alunperin ei valmistanut näitä superautoja,vaan aloitti tuotantonsa traktorin valmistajana.
Toimittaja Mike Walsh sattumoisin oli testannut taas kerran kaksi Porschea...mutta suureksi hämmästyksekseni ....ei niitä nykyään huippukalliita 356- eikä 911-malleja,vaan kaksi kirkkaanpunaista

Porsche Allagaier Master Diesel niittokoneella

Porsche Junior

Porsche-traktoria,yksisylinterisen Juniorin (kapealla etupyöräraidevälillä varustetun viinitarhatraktorin) ja Suomessakin 60-luvulla tunnetun 3-sylinteridieselisen Allgaier Masterin.
Keräilytraktorit,Walsh kertoo, herättelevät tunteitamme yhtä paljon kuin superautot.
Itse olen vähän väliä autolehtiä ostaessani napannut mukaan WH Smithin kirjakaupasta jonkun keräilytraktorilehden vanhojen aikojen muistelemiseksi "koeajoistani" traktorien pukeilta.
Kuten Walsh kertoo,monet hänen kirjoituksensa lukevat mahdollisesti naputtelevat välittömästi läppäristään eBayn sivuille skrollatakseen edullista Massey-Fergusonia keräilyautojensa jatkeeksi.
Minulle kyllä riittäisi pieni Porsche-traktorin pienoismalli diecast-mallikaappini vaatimattomalle traktorihyllylle yhden harmaan 1:43-skaalan 1917 Fordson F-mallin ja toisen 1:25-skaalan punaisen,tuntemattoman kiinalaisen valmistajan modernin ja nimettömän lelutraktorin jatkeeksi.Aikoinaan minulla niitäkin oli ollut kerättynä enemmän,mutta huushollin muutossa Manilasta Lontooseen jääneet varastoon. Loput nostalgiatraktorikokoelmastani olen ikuistanut vuosien varrella kuvituksiini.
Panen ilman mitään aikajärjestystä ja lataamieni omien traktorikuvieni mukaisesti kokemuksiani traktorien parissa 1950-60-luvuilta,jolloin pienestä pakosta ja jopa myöhemmin omasta tahdostani kauppalalais-kaupunkilaispoikana paiskin maatöissä.

Variksen Eero,Bedford KJ sekä kalkin-
levitys-Valmet 703 1960-luvun lopulla
Juhart 2010

1950-luku.Agronomi Erkki Variksen Valmet 20
ja Wartburg puuklapisavotassa
Juhart 2010

Ylävasemmalla olevassa kuvassa edesmennyt siskonmieheni seisoo harmaan "Nokka-Petterinsä" alias Bedford KJ:n novella.Kuorma-autoa käytettiin kalkin haussa Förbyn kalkkitehtaalta Särkisalosta ja kuvan Valmet 703:a perniöläisten isäntien peltojen kalkinlevitykseen.Olin Eeron hanttimiehenä "kalkkipetterinä" kesäisin opiskelujen välissä.

Kalkinlevitysurakoiden jälkeen isännät yleensä palkamaksun lisäksi kävivät lantalan paskapatterista vetämästä Koskenkorva-pullosta antamassa bonuspaukut.
Rukkasella vain pyyhkäistiin korkin päältä lehmänlantaa pois makua pilaamasta.Yläoikealla Eeron isän,Agronomi Variksen Valmet 20,"piikkilanka-aidankiristäjä" ja hänen itsekeksimä polttopuun halkaisupyörä.Käyttövoima tuli Valmetin ulosoton siivapyörästä rättiremmillä suoraan hälläpyörän akselin siivapyörään.

1960-luku
Traktorimarssi "makjapruukitehtaalle" eli Salon sokeritehtaalle.
Juhart 1990

Salolainen Volvo BM Bison juurikastraktori

Salon kauppala 50-luvulla ja kaupunkina vuodesta 1960 2000-luvulle asti ennen sitä Suur-Salon syntymistä,jolloin sokeritehdas purettiin,oli kuuluisa joka syksyisistä "traktorimarsseista".
Sokerijuurikasnaatteja saapui silloin ympäristöpitäjistä traktorikuormakaupalla Zetorien,Fergusonien,Valmettien,International Harvesterien,Deutzien,MANien,Fordson Majorien (myös Dexta),Fiatien ja Belarusten rohmulaitaisilla peräkärryillä sekä kuorma-autoilla tehtaan naattiaumaan ja paluukuormissa isännät kuljettivat lehmilleen oksennukselta haisevaa juurikasleikettä kantturoilleen appeeksi.Kauppala haisi käyntiaikana lokakuulta joulukuuhun juoppojen imelältä oksennukselta (silakkamarkkina-aikaan ihan oikealta ykältä) ja  makealta melassilta.Itse olin työskennellyt sokerijuurikasprosessin molemmissa päissä.ensiksi sokerijuurikkaan harvennuksessa Elomaan tilalla Inkereellä 1960-luvun alussa ja 1970-luvun alussa sokeritehtaan juurikaslaboratoriossa sokeri-ja multaprosenttien ottajana sekä leikekuivaamon hoitajan apulaisena.Isännät kiroilivat sateisia syksyjä,jolloin naattien multaprosentit ylittivät sokeriprosentit ja juurikkaat aumassa pestyinä muuttuivat porkkanan kokoisiksi.

Salon sokeritehtaan purku
 2000-luvulla

Kuivaamon jättimäisessä rummussa paistettiin melassisekoitteella lehmille juurikasleikebrikettejä ja kerran jopa jouduin yläkerran brikettisäkittäjäksikin,mutta sorminäppäryyden puutteessa ja koneompelukurssin käymättömänä,brikettisäkkien suut eivät menneet umpeen,säkkilangan katkeamatta.Minut pantiin takaisin alakertaan kollaamaan melassisäiliötä,ettei se täyttynyt yli.Yli se vuosikin yleensä säiliön viallisesta sähköanturasta ja sain lapioida kasaan betonilattialta reunojen yli vuotanutta ja paatunutta melassia,josta osa päätyi suuhunkin makean himossani.Jouduin myös ajamaan keltaista  BM (Bolinder Munktell) Volvon etukuormaajaa naattiauman pesulaan,missä vesitykeillä  pestiin multaisia naatteja,kunnes päätyivät kuljetushihnalla jättimäiseen syklooniin leikattavaksi..Toimi sopi hyvin rantatykistön evp-alikessulle ja tykinjohtajalle.
Käyntikauden jälkeen pääsin syklooniasentajan apulaiseksi,jonka kanssa korjattiin ja vaihdettiin sykloonin laakereita.Isoruuvinen syklooni keikkui päidemme yläpuolella taljojen varassa. Kerran jopa otin rahanhimossani urakan kaverini kanssa valtavan ison happosäiliön pesussa,jolloin olimme tukehtua happokaasuista.Jouduin välittömästi sairaslomalle valtavasta kurkkukivusta ja keuhkonahdistuksesta.Kolmen päivän sairasloman (vastaa armeijan vapaana palveluksesta) perästä tulin takaisin töihin hinkuhyskämäisessä köhässä.

Hurjasteleva vanna-Taunus.
Taustalla pellolla Massey-Harris
kyntämässä.
Juhart 2010

Koko pikkukaupunki eli "makjapruukitehtaan" käyntikauden  mukaan syysmarkkinoiden aikaan ja alkutalvesta Tammikuulla se hiljeni takaisin uinuvaksi nukkumalähiöksi.Juurikasrallin aikana loka-marraskuussa muutenkin harmaa kaupunki likaantui kaduilla maalaistraktorien ja peräkärryjen renkaiden mukana tuomasta juurikaspeltosavesta.Se oli saanut asvaltoitujen katujensa päälle oikean saviasvaltin,jollaisia TVH aikoinaan teki maanteille savikokkareista tiekarhuillaan vielä 1950-luvulla.Autoilijat kylläkin ilmaiseksi tasoittivat kokkareet ilman TVH:n apua.

1949 Fordson  ja 1948 Checker A2:sta pilkottu
 pick-up heinätöissä
Juhart 2010

Ylävasemmassa kuvassa olen taiteillut 1961-mallisen Ford Taunus 17M-farmarin. Pakoauton takaa-ajajana 1959-mallinen Ford FK1250-mustamaija.
Maalaismaisemaan olen pannut punaisen Massey-Harrisin kyntämään pellolle.
Yläkuvassa palvelee 1949-mallinen Fordson N-mallin Major heinäkuorman vetäjänä.Peltoautona vieressä on 1948-mallinen Checker A:sta pilkottu kotimainen pick-up.
Minulle ja muille salaojittajille rouva-agronomi Elomaa Inkereen tilalta toi peltoautollaan,uudella  ja syvänsinisellä 1964 Peugeot 404:llä kahvit ja korvapuustit peräpellolle,missä isännän valvonnan alla salaojitettiin kaasuöljyn harmaannuttamalla Fordson Super Majorilla.Siellä opin Majorin ison takarenkaan suojassa miesmäisesti sytyttämään pikku-Partnerin kourakupissa,kuten salaojittajat holkki-Työmiehensä.Tilalla sain ensimmäistä kertaa opetella ajamaan  uudella ja harmaansinisellä pikku-Zetorilla (Model 3045),mikä tuntui pienestä koostaan huolimatta järeämmältä kuin vanha idänvihreä ja äänekkäästi papattava 25-malli.

Zetor 25
Juhart 2004

Zetor 25 Diesel Salon torilla

Zetor 3045

Rouva-agronomin Peugeot 404.
Taustalla
 David Brown- ja
 Fordson Major-traktorit
heinäpellolla,
Juhart thumbnail 2010

 V.1965 olin kesätöissä Ruotsissa örsundsbrolaisella ja Upplannin läänissä sijaitsevalla Karl Anderssonin maatilalla ja sikalassa possuassistenttina.Sikalassa pidettiin 300:a teurassikaa.Teurastamon kuorma-auto palatessaan sikojen hakukeikalta toi portinpylvään päälle parinkilon bonuspaketin possunkyljyksiä.Iltaisin istuin Anderssonien pikkulasten kanssa lastenpiikana katsomassa talon yläkerran tv-huoneessa High Chapparallia.Sylissäni istuvat pikkusvedut sian ja sheriffin nähtyään tv-ruudussa hokivat innoissaan:
--Polis,polis,potatis,gris!

Volvo BM Bison kyntämässä

Karl Andersson pisti minut muokkaamaan (Hacka på svenska) melkein horisonttiin yltävää peltoa isolla punaisella BM Volvo Bison-traktorilla.Traktoria ei ajettu tilan suuliin edes öiksi,vaan odotteli aamuisin kuskiaan pellolla.Peltoautoksi minulle annettiin rouvan 1960 Volkswagen Kupla,jolla sain eväskasseineni ajella santatietä väärällä puolella.Muokkauksessa sai ajella Bisonilla päivätolkulla edestakaisin loppumattomalla pellolla.
Ruotsi vaihtoi oikenapuoliseen liikenteeseen v.1967. Anderssonilla oli iso peltisuuli täynnä antiikkisia traktoreita,puimurteita ja muita maatalouskoneita.Maakoneiden hankintaa varten hän oli ostanut Arvikasta läheltä Norjan rajaa "patanokka"-Volvo-nupin lavettitrailereineen.
Volvolla,joka oltiin muutettu EPA-traktoriksi,sain ajaa körötellä 30 kmh-vauhdilla Örsundsbrohon päin isännän seuratessa 1961-mallisella harmaalla Mercedes-Benz 220S:llä perässä.Joka 50 km:n jälkeen vaihdoimme kuljettajanpaikkaa.Mersun takapuskuri silloin melko nuoressa autossa oli jo happaman sianpaskan hajusta ruostunut läpi.

Salon Traktoauto-.50-luvulla Ferguson-Studebaker-ja Standard-Triumph-Vanguard-edustaja
1960-luvulla liike siirtyi VW-merkkiin. Liiketila oli palvellut 1920-luvulta 1940-luvulle Tähti-Kino-elokuvateatterina,jonka jugendtyylinen fasaadi paikallisen rakennusmestarin Tapion kynästä muutettiin funkikseksi.
Juhart 2009 thumbnail

Sama rakennus 30-luvulla Tähti-Kinona

Salon Traktoautoan omisti johtaja Keto.Hänen poikansa Kedon Hannu oli ikäiseni ja myös isäni partiolippukunnassa partiopoika.Heidän liikkeessään myytiin Ferguson-traktoreita,aluksi niitä "harmaa-ferguja",sitten niitä punaisia, kultamoottorisia pikku-ferguja eli kolmevitosia ja Massey-Fergusoneja.Erikoisena piirteenä SSO eli Salon Seudun osuuskauppa taas möi Massey-Harris puimureita ja lisäksi keltaisia Fiat-traktoreita.Liike muutti 1960-luvulla uusiin tiloihin Salmenrannasta Vilhonkadulle,Traktoautosta tuli Volkswagen-edustus.Volkswagenilla ei ollut traktorimallia,vaikka liikkeen nimi pysyi Traktoautona.

1950-luku Traktoauto Salmenrannassa

1990-luku .Traktoauto ja VW-edustus Vilhonkadulla

Iso Massey-Ferguson-puimuri ja
 brittiläisvalmisteinen IH-traktori
B-275 eli "Natikka" 1960-luvulta.
Juhart 2010

Vteraanin saluutti
Juhart 2004

Vasemmassa kuvassa olen taiteillut veteraanitraktorikokoontumista,missä veteraani-isäntä vetää kättään baseball-lakin lippaan teräspyöräisen Fordson F-mallin pukilta. Kunniakujassa seisoo Fordson Super Major,Oliver,Valmet 20 ja Deutz.Henry Ford v.1917 esiteltyään ensimmäisen sarjavalmisteisen Ford F-traktorinsa,joutui vaihtamaan nimen Fordsoniksi,koska kaupparekisterissä oli jo yksi pienempi Ford-merkkinen pohjoisvaltiolainen traktorivalmistaja.
V.1919 Henry perusti traktoritehtaan Irlannin Corkiin.
V.1929 Ford lopetti Yhdysvaltojen traktorituotannon vahvemman IH:n edessä ja v.1933 Britanniassa Manchesterin kokoonpanotehdas auto-ja traktorituotantoineen muutti kaakkoon Essexin Dagenhamin tehtaalle,mistä Fordsonia valmistettiin vientiin kaikkialle maapallolla.
Neuvostoliittoonkin perustettiin Fordson-tehdas,missä Fordson-mallien valmistus lopetettiin v.1932,itäystävien kopioitua tuotantoonsa Universal Farmallin.
1940-luvulla  Fordsonin Yhdysvaltojen tuotanto aloitettiin uudelleen Harry Fergusonin suunnittelemalla Fordson 9N-mallilla.
V.1938 Henry Ford teki yhteistyösopimuksen kultaisella kädenpuristuksella brittiläisen Harry Fergusonin kanssa kolmepisteisestä vetoakselikytkennästä maatyökoneille.

1938 Fordson-traktoriesittely
Salon Automyynti Oy:n edessä
Juhart

1946 Ferguson TE-20

Ferguson esitteli systeeminsä Michiganissa,jota valmisti Ferguson-Sherman Company vuoteen 1946 asti.
Systeemiä käytettiin ensiksi Fordson  9N-mallissa.V.1941
Fordson oli tehnyt niin paljon muutoksia ja samalla suunnittellut uusia muutoksia traktoriinsa,että nimi vaihdettiin takaisin Fordiksi.
Harry Ferguson suuttuneena selkänsä takana tehdyistä muutoksista erosi avioliitosta Fordin kanssa.
Uuden Ford-traktorin mallinimeksi tuli 2N Yhdysvalloissa,vaikka Dagenhamin tehdas Englannissa jatkoi Fordson 2N:llä.
Harry Ferguson takaisin sumuisille saarille palattuaan ryhtyi valmistamaan aivan Ford 9N:n kaltaista traktoriaan Ferguson-merkkisenä ja jota Suomessakin tunnetaan Harmaa-Ferguna. eli TE-20-mallina.

Fordson Major  ja Polle heinätöissä-.
Alkuperäinen versio.
Juhart 2010

1965 Salon messut ja David Brown-esittely
Ukkomestari-kaivurilla

Fordson Major eli Majuri taisi olla sitkeimpiä dieseltraktoreita 50-60-luvuilla.1970-80-luvuilla jelppailin Saloran esimiestäni tämän Suomusjärven Laperlan maatilalla useissa tilan töissä.Hänellä oli käytössään hytitön v.1957 Diesel Fordson Major,jolla kävimme jopa umpihangessa vetämässä tukkeja sahalle vietäväksi metsätien varteen.Dieseli papatti koko päivän eikä kaverini edes sammuttanut konetta ruoka- ja kahvipaussienkaan aikana,koska miinus 15-asteessa kylmän koneen käynnistäminen vaatisi omat pitkät hehkuttamisensa.

Entisöity Fordson Major

1960-luvulla talvisin kaupunki heräsi aamuisin traktorien papatukseen talonmiesten alkaessa kolaamaan etu-ja takalevyillä yöllä satanutta lunta katukäytäviltä.Tavalliset lumikolat raskaassa nuoskalumessa olisivat olleet hyödyttömiä etenkin suurempien liiketalojen tonttien ja katuosuuksien puhdistamisessa.
Talonmiehille aika näytti olevan kallista,että lumen puskemisen perästä pääsisivät joko Valion baariin Turuntiellä tai Asemakadun ja Vilhonkadun kulmabaariin pullakahveille kello 8 vaihtamaan ajatuksiaan raskaista lumitöistä traktorin kopissa.
Talkkaritkin alkoivat lihoamaan ja veltostumaan traktorikannan lisäännyttyä.
Maaseudulla traktoria pidettiin myös kauppa-ajoneuvona isäntien timpuroidessa taakse nostolaitteen päälle laudasta pienen lavan,jonne sai istutettua myös emännänkin.

Zetor Kokkilan lossilla
Juhart 2003

V.1969 kesän toimin SSO:n osuuskaupan tavaratalon talkkarin lomittajana. Toimessa jouduin myös seuraamaan liikkeen pannuhuoneessa öljypolttimen toimintaa.Kerran raskasöljypolttimen öljysäiliön sähköantura oli vioittunut,kuten sokeritehtaan melassisäiliössä myöhemmin.Aamulla töihin tullessani pannuhuoneen lattialla oli 20 senttimetriä paksu öljylautta.Sitä sainkin luoda koko päivän kuuppalapiolla irtokanistereihin Tavaratalon toimitusjohtaja Palmu kirosi päätoimisen talonmiehen Takatalon laiminlyöntiä tapauksesta ja minä sain tunnustuksen hyvästä työstäni parempana talonmiehenä,vaikka olin vain lomasijainen.Naapurikiinteistöjen talonmiehet kutsuivat Takataloa Takavaloksi,koska miehen löysi aina kulmabaarista kahvilta.
Viikottain ajoin talon Fordson Majorin peräkärryllä kaikki viikolla kerääntyneet pahvilaatikot Vuohensaarentien päähän jättömaalle,missä paloi sellainen ikuinen tuli kuin Kremlin tuntemattoman sotilaan haudalla.Sitä pidettiin silloin kaupungin kaatopaikkana.

1960 ca.SSOn Maatalousosaston piha Porsche-traktorein,
leikkuupuimurein ja kylvövälinein jene.

Kerran pakitettuani peräkärryn kaatopaikkatien päähän ja nostaessani hydraulikippiä ylös havaitsin osan pahvilaatikoista jääneen jumiin lavan yläosaan. Isäntämiehiltä oppimalla tempulla ravistelin kippilavaa edestakaisin ykköstä ja pakkia vuoronperään käyttämällä.
Pahvit kyllä liukuivat vilkkaasti ikuiseen tuleen...kuten myös perälauta.mikä sekunneissa paloi poroksi.
Takalaudasta jäi muistoksi vai mustuneet rautavahvikkeet.
En tainnut olla "Takavaloa" parempi .. ja joka ryhtyi tapauksesta kutsumaan minua "Takalauraksi"
Pikkukundina minulle kaverit räkättivät Salon murteella:
--Pikku-Jussi pan sormes lauran rakoon!!
Isompana en kylläkään styylannut yhdenkään Lauran kanssa...

Viimeisen niiton jälkeen
Juhart 2004

Iltalypsy peltikorjaamolla
Juhart 2003

Edith,Konrad ja Oliver
Juhart  2004

Ajaxista ja LaFayettesta Statesmaniin.Jussin amerikkalainen autokuva-albumi.

Kuopiolaisen Timo-sedän 1953 Nash Statesman
Juhart 2011

Sama kuva 1980-lukuisesta Mobilisti-lehdestä,Auton omistajaa
ei tunnistettu,mutta minä tunnistin hänet  äitini serkuksi ja kuo-
piolaiseksi Timo Laitiseksi,sedäkseni.

Nash on minulle yksi kiehtova orpomerkki,mikä Detroitin Big Threen (Ford,Chrysler ja GM) ulkopuolella Wisconsinin Kenoshassa valmisti 50-luvulla erikoisen ja useille eriskummallisen näköisiä "vanna-autoja",joidenka pyörät oltiin piilotettu korin alle kuin sen ajan polkuautoissa.
Italialainen koriräätäli Pinin Farina,jota oltiin pyydetty muotoilemaan uutta Nash-sarjaa ja myöhemmin Metropolitan-pikkuautoa oli käskenyt poistaa nimensä pikku-Nashin likasiivistä,tunnustamatta isyyttään äpärälapselle,jonka sydämenä tykytti ensimalleissa britti-Austinin 1200-kuutioinen nelosmoottori.

-merkki oli Suomessa jo tunnettu 1920-luvulta laadukkaana amerikkalaisena autona.
V.1917 vuoden  autotehtaansa perustamisen jälkeen Charles W. Nash oli värvännyt suomalaissyntyisen  Nils Erik Wahlbergin pääinsinööriksi Oaklandilta Pontiacin kaupungista,Michiganista kehittelemään kansiventtiilikoneista Nash-mallistoa. Wahlberg oli patentoinut jo v.1914 Oaklandilla erikoisen äänenvaimentimen sulkuventtiilin (muffler switch-off valve).Oakland taas myöhemmin sulautui General Motorsiin Pontiacin edeltäjänä.Eräs toinen suomalaissyntyinen insinööri Gustav Woldemar Wrede samoihin aikoihin työskenteli Jackson Automobile-tehtaan pääinsinöörinä.Hänet tunnettiin myöhemmin pirunmoisen ja raskaan kyntökoneen Kullervo-traktorin keksijänä ja myöhemmin suomalaisen Valmet-traktorin kehittäjänä.
Keksijänä Wahlberg oli Nashillä  kehitellyt autoon läpivirtaustuuletuksen,jollaista pidetään  itsestäänselvyytenä nykyautoissa.V.1938 hänen Weather Eye-keksintönsä ohjasi tuoreen ulkoilman auton suodatetun tuuletussysteemin läpi sisätilaan,missä se lämmitettiin taikka viilennettiin ja poistettiin taakse asennettujen aukkojen kautta ulos Prosessissa myös vähennettiin sisäkosteutta liikkuvasta autosta. Toinen Wahlbergin keksintö oli etu- ja takapyörien erimittainen raideväli,missä etupyörien raideväli oli lievästi kapeampi ja minkä vuoksi myös v.1949 esitetyn Airflyte-mallin kääntösäde matalista pyöräkoteloaukoista huolimatta oli pienempi kuin muissa kilpailevissa automerkeissä. Wahlberg myös testasi Nashit tuulitunnelissa,vaikka kriitikot ilkkuivat siitä,etteivät autoilijat yleensä aja tuulitunnelimaisissa olosuhteissa.
V.1936 Nash esitteli oivallisen Bed-In-A-Car-keksinnön,missä istuimet voitiin kaataa vaateriin ja matkasta väsyneet kaksi aikuista nukkua siskonpedissä jalat takakontissa ja pää etupenkin polsterilla. reissuväsymyksensä pois.

1949 Nash Airflyte makuuhuoneena

1949 Nash Airflyte

Sellaisen "makuuhuone"-Nash Airflyten (1949) kuvan näin kymmeniä kertaa kirjastosta lainaamastani Tekniikan Ihmeet-kirjasta.
Vuosina 1939-40 Nash virtaviivaisti mallistonsa George Walkerin johdolla ja freelancekorisuunnittelija Don Mortruden avulla.1930-luvun Nash-mallisto näytti virtaviivaiselta kapein ja piikkinenämäisin,ehkä Grahamin hainkuonoimaisin (Shark Nose) maskein. V.1938 vuoden perästä,kun Nash oli ostanut Kelvinatorin jäähdytyslaitefirman ja George Masonin astuttua pääjohtajaksi,Nash Studebakerin ja Grahamin kanssa tarjosi alipaineohjatun vaihdelaatikon ja vapaakytkimen,jolloin myös muodin mukaan vaihdevalitsin siirrettiin lattialta ohjauspylvääseen.Kelvinatorin tekniikallla Nashit saivat markkinoiden ensimmäiset kuumavesilämmityslaitteet,joiden tekniikkaan nykyautojenkin lämmityslaitteet perustuvat.Nashin Evans Product Companyn valmistaman Automatic Vacuum Shiftin pieni vaihteenvalitsin sijaitsi kojelaudassa aivan autoradiosäätimien alapuolella.

1941 Nash Ambassador Eight

1942 Nash Ambassador

V.1941 Nash 600-malli oli ensimmäinen massatuotettu itsekantavakorinen ja Yhdysvalloissa tehty auto,jonka polttoainekulutusta ylivaihdelaatikolla kehuttiin markkinoiden alhaisimpana..Kallein Ambassador-malli  käytti samaa koria kuin halvemmat mallit,vaikkakin erillisrunkoisena.
Lokakuun 27. päivänä 1945 Ambassador Sedan ensimmäisenä uutena sodanjälkeisenä autona ajettiin kokoonpanolinjalta ulos.Malli erosi sotaa edeltävistä malleista pituudeltaan,pitemmillä ja kapeammilla ylämaskin kromitangoilla sekä eteentyöntyvällä alamaskilla.8-sylinteristä ja sivuventtiilistä Ambassadoria ei enää tarjottu v.1948 ja sen tilalle asennettiin kansiventtiilinen 234-kuutiotuumainen ja 112 jarruhevosvoimainen kuutoskone.1946,ehkä silloisen materiaalipulan takia Nash esitteli Chrysler Town  & Country-maisen (myös Ford Sportsman-maisen) mallin eli "puoli-woodyn" eli Suburbanin,minkä korissa käytettiin puukehikkoja ja- paneeleja.Mallia valmistettiin v.1948 saakka 1000 kappaletta.
V.1948 Ambassador-avoauto palasi tuotantoon 1000 kappaleen valmistusmäärällä.

1946 Nash Suburban Woody edestä

Sama Nash Woody takaa

Minulle pikkukundista asti Nashit olivat aina kiinnostaneet
Olinhan saanut elvistellä v.1955 pappilaan visiitille saapuneen Timo-sedän 1953-mallisen ja vaaleanpunaisen Nash Statesmanin takapenkillä ja nokka pystyssä kertoa naapurin pöksytehtaan perillisille Jukalle ja Heikille,että kyllä meidänkin suvussa ajellaan jenkkivehkeillä.Silloin housutehtaan dirikkaisä ajoi vielä 1939-mallisella ja beessisellä,sodankäyneellä Chevrolet Master Deluxella ja poliisiauton mustalla 1952-mallisella Volvo PV444:llä.

Timo-sedän Nash Statesman pappilan edessä,joskin
mustakattoisena.Takana retuulinen Marttilan sedän 1947
Studebaker Champion.
Juhart 1995

Enäjärven saarimökiltämme kesälomilla soutelimme monasti 50-luvun lopun kesälomalla siskojen kanssa ruokakauppamatkalle keskisuomalaisella veneellä ns. poliisien lahteen Uudenmaanläänin puolelle.(Saarimökkimme keskeltä halkoi oikein kivisellä rajapyykillä merkattu lääninraja.Mökki kuului Turun- ja Porinlääniin ja meidän maastojääkaappimme eli betoninen viemärirengas,joka oltiin upotettu sammalrinteeseen kuului Uudenmaanlääniin.Kelvinatorin Frigidairestä eikä UPO-jääkaapeista pappilassa ei puhuttu kuin 60-luvun alussa)
Poliisien lahdesta kävimme jalkapatikalla Nummijärven  kylän Tukkisen maalaiskaupassa äidin ostoslista kourassa ja kerran jopa Tauno Palokin oli lasikuitupikaliipparilla ajanut Enäjärven mökiltään poliisien lahteen sekä kävellyt Tukkiselle ostamaan pilsnerikoria.Isosiskot olivat olleet ihan lääpällään Taunon ilmestymisestä maalaiskauppaan,missä melkein sananmukaisesti myytiin hampparimakkaraa kumiteräsaappaasta. Siskot olivat ujoina pyytäneet Taukalta nimmareita,jotka komea näyttelijä kauppias Tukkisen korvan takaa lainaamalla timpurinkynällä kirjoitti tiskillä puotipaperin kulmaan.
Siskoille Taunon ele vastasi tulista suudelmaa Ansa Ikosen punahuulille.

1939 Studebaker Champion

Siskojen tehdessä ostoksia kaupassa minä kävin nuuskimassa Nummijärven raittia ja yllätyksekseni aivan Tukkisen kaupan viereisen omakotitalon autotallista pilkistivät 1939-mallisen ja Raymond Loewyn suunnitteleman Studebaker Championin pisaramaiset ajolyhdyt. Silloin en vielä omistanut edes Kodak-kameraa,että olisin voinut napsia kuvan autosta,mutta sketsasin mökin verannalla vesiväriarkille lyijykynällä siitä omasta muistista mieleiseni kuvan.
Studebaker oli minusta Nashin rinnalla toiseksi komein 30-lukuinen auto.V.1939-mallisen Championin värimainoksen olin kerran nähnyt Fammu-tädin Myllymäen huvilalla yhden haalistuneenkeltaisen National Geograph-lehden sivuilta. Se näytti minusta komealta,vaikka olikin Studebakerin Commanderin pikkusisko.

1951 Linja-autoaseman Shellillä.
Edessä 1939 Studebaker Commander
Juhart 2009

1955 Hulinaa ravintola Rauhalan edessä.
Oikealla 1949 Nash Airflyte.Vasemmalla 1949 Chevrolet Styleline ja
kauppalan poliisilaitoksen Ford F-100 mustamaija.
Keskellä tanssivat Top Hatistä Fred Astaire ja Ginger Rogers.
Juhart 2005

1955 Marttilan sedän 1947 (syntymävuoteni)
Studebaker Champion
Juhart 2004

1936 LaFayette

1939 Nash LaFayette

Vielä 1950-luvulla maalaispoliiseilla oli käytössä 1939-mallisia ja ilmeisesti sodankäyneitä Nash LaFayettejä,niitä Nashin halpamalleja.Suomen poliisivoimilla oli silloin sekalainen ja vanhentunut autokalusto ja vasta 1954 kotikauppalanikin poliisilaitos sai uuden Ford F-100 mustamaijan.
LaFayette Motors aloitti auton valmistuksen vuonna 1920 Indianapolisissa,muuttamalla myöhemmin Milwaukeen Wisconsiniin. LaFayette Motorsin pääosakkana oli Nash Motors,mukaanluettuna Charles W.Nash ystävineen ja liikekumppanineen..
LaFayetten laadukkaat ja hintaisat autot eivät myyneet hyvin.

1939 Nash-lehtimainos

V.1924 LaFayette Motors sulautettiin Nash Motorsiin ja tehdas ryhtyi valmistamaan Ajax-autoja.
Lafayette-merkki otettiin uudelleen käyttöön v.1934 halvempihintaisena Nashin kumppanina.
V.1937 LaFayette hävisi itsenäisenä merkkinä ja vasta vuonna 1941 Nash LaFayette halvimpana Nashinä ristittiin nimellä Nash 600.
50-luvulla Hudsonin sulautuessa Nash-korisia ja kromiheepeleillä koristettuja Hudsoneja tarjottiin amerikkalaiselle ostajakunnalle. Jenkit ryhtyivätkin kutsumaan sitä Hashiksi.Nashin pikkukorista ja Austinin koneella liikkuvaa Metroplitaniakin myytiin Hudson-merkkisenä.
Siitä minulla voisi olla tulossa stoori rumannätistä suurkaupunkilaisesta...

jatkuu..Brittiamerikkalainen Metropolitan

Sotamuistoja Havaijilta.Jussin vierailu Oahulla v.1981 marraskuussa.

December 7 1941.The Day of Infamy

Northwest Orientin jumbo oli laskeutumassa Honolulun lentokentälle harmaan pilvipeiton läpi.Kone oli lähtenyt sateisen synkältä Tokion Naritan kentältä ainakin sata tuntia sitten..näin ainakin minusta tuntui,yrittäessäni pitkän lentomatkan aikana käännellä kankkujani ikkunanvieruspenkillä nukkuvan oululaisen maainssikaverin Torkkelin kuorsaillessa koko matkan Manilan Ambassador-hotellin lääkärin takalistoon pistämästä penisilliinipiikistä. Torkkeli oli käynyt Manilan Ermitassa huolimattomilla naisilla.
Olimme viettäneet viikon Manilassa ja Legaspi Cityssä 600 kilometriä Manilasta etelään,missä kävin tapaamassa bicolilaista pankkineitiä ja kirjeenvaihtoromanssiani.
Olimme viikkoa aiemmin lähteneet Dhahranin kentältä Saudi Arabian itäprovinssista suunnitelmana tehdä maailmanympärimatka Japanin,Havaijin,San Fransiscon ja New Yorkin sekä Suomen kautta takaisin Saudiin.
Honolulu ja Pearl City Jumbon mahakalujen alapuolella näyttivät píeniltä harmailta kyliltä eikä miltään Elviksen Blue Hawaiilta,jonka olin nähnyt Jubailin poikamiesvillan Betamax-kasetilta. Urakoitsijamme oululaisen OMP:n poikamiesvilla sijaitsi silloisen pienen nukkuvan Jubail Al Bahrin (Jubail merenrannalla arabiaksi) ja pölynharmaan taatelipalmuoasiksen takana Arabian lahden rannalla Waikiki Beach Motellissa.

Elvis ja 1961 Dodge Phoenix Blue Hawaiin ananasviljelmällä

Elvis ja tyttäret Blue Hawaiissa

Elvis taasen Betamax-nauhalla oli ihan oikealla Waikiki Beachillä pyörinyt sannassa havaijilaistyttären kanssa ja ajellut ympäri Pearl Cityä ja Oahun ananasviljelmiä upealla 1961-mallisella Dodge Phoenix-avoautolla.Minä ajelin työmaan ja JubailinWaikiki Beachin väliä pienellä Chevrolet Luv-pickupilla,mikä oikeastaan oli Chevroletin rusetilla solmittu japanilainen Isuzu.
Villa oli yksi paristakymmenestä prefabtaloista Waikiki Beach-motellista,mihin oltiin asutettu paskimoprojektin (makeanvedenpuhdistuslaitos) muutama toimihenkilö, tamperelainen Putzmeister-betonipumppuautokuski ja pyssykyläläinen  (sodankyläläinen) caterpillarkarhukuski eli tiejyräkuljettaja. Pyssykyläläisen karhukuskin olin pari viikkoa aiemmin hakenut Dhahranin kentältä ja tyyrätessäni tummansinistä Cadillac Eldoradoni Simonitz-keulapeltiä Jubailiin johtavaa laveaa ja piikkisuoraa pikitietä eteenpäin,karhukuski oli osoitellut etusormellaan horisontissa aavikolla kulkevaa kamelikaravaania tokaisemalla:
--Katho..kamelitokha"

"kamelitokha"

Karhukuski oli saanut viikon perästä äidiltään Sodankylästä kirjeen,missä luki vastaanottajana Mister P.Ropponen,Waikiki Beach mothelli,SAUTI RAPAPIA.
Jubailin Waikiki Beach oli pölyn kattama ja kanaverkkoaidalla ympäröity motellialue,minne paikallisille arabeille ei ollut asiaa,koska asukkaat olivat enimmäkseen Royal Commissionin konsulttifirman Bechtelin amerikkalaisia toimihenkilöperheitä ja loput suomalaisia urakkamiehiä.
Perjantaisin paikallisen viikonlopun aikana arabipojat ajoivat valkoisissa hameissaan valkoisilla Nissan Laureleilla rantaan aivan kanaverkkoaidan viereen.Nämä kahlasivat puolivyötäröön vihreään polttomeduusaveteen pällistelemään rannalla makaavia amerikkalaisia bikinirouvia,käsien viuhasti vatkatessa mekkojen alla rantaveden vaahdoksi seksuaalisissa fantasioissaan.
Arabinuorukaisten käyttäytyminen rantavedessä kuvasi hyvin kuningaskunnan miesten salaisia fantasioita mustaan abayankaapuun pukeutuneista naisista.Bikiniasuisten jenkkirouvien salakatselu verkkoaidan takana
avasi nuorukaisten seksuaaliset padot,missä sensuuri-imamit olivat mustanneet tussilla ulkolaisten lehtien naiskuvista paljaat käsivarretkin . Elokuvien ja videokasettien suutelukohtauksissa parit vain erkanivat toisistaan,imamisensuroitsijoiden leikattua moraalittomat lähentymiset.

Ford Island ja Arizona-museo tänään

07.12.1941 ilmakuva japanilaisesta Zerosta
 ja Ford Islandin
itäpuolen Yhdysvaltojen
Tyynemeren laivastosta

Honolulun harmaudesta en eroittanut kuuluisaa oikeata Waikiki Beachiä enkä sitä kuuluisaa Ford Islandin laivaston lentoasemaa, mitä silloin surullisen kuuluisana vuoden 1941 joulukuun 7. päivän sunnuntaiaamuna oli ympäröinyt melkein koko Yhdysvaltojen Tyynenmerenlaivasto redillä.Saaren itärannalla nukuttiin lauantai-illan "libertyn" huumasta redillä makaavassa Californiassa,Neoshossa,Oklahomassa,

West Virginiassa,Vestalissa,Arizonassa,

Nevadassa ja pohjoisrannan Pearl Cityn vastaisessa salmessa Tangierissä,Utahissa,Raleighissä ja Detroitissa. Pohjoisempana redillä uinui rykelmiä pienempiä aluksia ja etelässä telakalla kuusi risteilijää ja yksi miinanraivaaja sekä  Kuahua-niemen poukamassa CINCPAO-päämajan edessä neljä sukellusvenettä ja kaksi huoltoalusta sekä Pallas-risteilijä.
Olin jo 16-vuotiaana tentannut koko Pearl Harborin japanilaishyökkäystä kaupungin lainaston II maailmansodan kuvakirjoista ja mieleeni oli palanut kuin negatiivina Arizonan uppoaminen miehistöineen Ford Islandin edustalle.
Lentokoneen ikkunasta en pystynyt näkemään edes Arizonan vedenalaista museota,mikä oli minulle suuri pettymys.

Burt ja Deborah

Lentomatkalla olin puoliunessa kuvitellut olevani mustavalkoisen Täältä Ikuisuuteen-filmin laivaston koulutuskersantti (Burt Lancaster) lempimässä rantavedessä sunnuntaiaamun pikkutunneilla punatukkaisen neidon (Deborah Kerr) kanssa valkoisen vesiputousmaskisen Lincoln Zephyr-avoauton pisaranmuotoisten etulyhtyjen kajeessa.
Hiekkaranta sijaitsi Oahun pohjoisrannalla ja olin kuulevinani kiihkeiden suudelmien väliin lentokoneen moottorin yhä kovenevaa surinaa pohjoisesta,kun yhtäkkiä kone pyyhkäisi yltämme kohti etelää.
Olin havainnut koneen siivissä punaiset nousevan auringon tunnukset ja siltä makuulta olin vetänyt läpimärän punapää-Deborahni valkoisen avomallisen Lincoln Zephyrin punaiselle etunahkapenkille ja suunnannut rantatietä renkaat vinkuen kohti etelää ja Pearl Harborin laivastotukikohtaa.

 

                         

1943 Amerikkalainen metsäpalotorjunta-
juliste

Toisessa univälähdyksessä ja ilmeisesti toisesta mustavalkoisesta Pearl Harbor-filmistä  olin Oahun pohjoiskärjessä sijaitsevan tutkavaunun tarkkailija,joka oli nähnyt tutkan pyöreässä oskillaattorimonitorissa lentokonemuodostelman lähestymässä pohjoisesta saarta kohti.Huomautin kaverilleni näkymästä,jolloin soitin suoraan CINCPAO:n päämajan päivystävälle luutnantille,joka vähätteli raportointiani,että kyseessä oli San Diegosta saapuva pommilaivue..lyömällä luurin korvaani.
Olin juossut vaunusta ulos,kun taivaalla pyyhki ylitse Mitsubishi Zero-laivue etelää kohti.
Jostain päähäni oli tullut,että japanilaiset Zero-pilotit olivat harjoitelleet laivaston esikuntaupseeri Minoru Gendan johdolla Nipponin saaren eteläpuolella sijaitsevan Shiyku-ja Shikoku-saarien välisen salmen poukamassa,mikä muistutti Pearl Harborin lahtea,matalavetistä torpedopommitusta jo v.1940.Japanilaiset vakoilijat olivat todenneet Pearl Harborin lahden myös matalaksi ja yritysten pohjalta lentoluutnantti Gendan mekaanikot joutuivat asentamaan torpedovakaajat oikeaan asentoon,etteivät ne iskisi mutapohjaan.
Zerojen pyyhkiessä ylitseni näin laivueen japanilaisen johtokoneen luutnantti Mitsuro Fuchidan (Minoru Gendan laivastoakatemian kurssikaveri) sitovan päähänsä japaninkielisen Tora!Tora!Tora!-banderollin,irvistämällä minulle pitkillä japanilaisilla pukinhampaillaan,miten japseja oltiin kuvailtu kaikissa amerikkalaisissa sotajulisteista. Tora japaniksi on lyhennys sanonnasta Totsugeki raigeki...Salamahyökkäys.Tora myös vastaa tiikeriä.
V.1970 valmistuneen filmin olin katsellut ainakin kymmenen kertaa.

 

                              

Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivaston komentajaa amiraali Kimmeliä eivät laivaston tiedusteluosaston tarkkailijat olleet sanallakaan varoittaneet mahdollisesta yllätyshyökkäyksestä,vaikka olivat kuunnelleet vilkasta japanilaista radioliikennettä Tyynellämerellä. Hyökkäyksen jälkeen hän oli ottanut syyt niskalleen ja myöhemmin kuultuaan tiedusteluosaston jo tienneen mahdollisesta hyökkäyksestä,kieltänyt syyllisyytensä.
Valkoinen talo isolaatiossaan presidentti Rooseveltin kanssa eivät olleet uskoneet Japanin hyökkäystä,vaikka keisarillinen armeija oli jo 30-luvun puolesta välistä lohkaissut Kiinalta Mantsurian itselleen etenemällä kohti Koreaa sekä ranskalaista Indokiinaa.

1960-luvun Havaiji-juliste

Olimme Torkkelin kanssa ottaneet tervetuliaisleit kaulalla Checker-taksin kansainväliseltä kentältä Honolulun Aloha-hotelliin,joka kuului Northwest Orientin economyluokan lippupakettiin. Kansainväliseltä kentältä etelään sijaitsi  Hickamin sotilaslentokenttä,mikä samoin oli japanilaislentoiskussa saanut valtavia vaurioita ,lentokoneiden ja hangaarien palaessa poroksi.Torkkeli napsi taksin ikkunasta uudella Nikon-järjestelmäperämoottorikamerallaan kuvia Waikiki Beachistä,missä viileällä ja pilvisellä kelillä ei näkynyt edes surffaajia eikä kanoottimelojia,mitä Havaijin postikorteissa ja matkajulisteissa aina ollaan esitelty. Honolulun Waikiki Beach oli yhtä autio ja harmaa kuin Jubailin Waikiki Beach arkipäivinä.
Aloha-hotelli sijaitsi sivukadulla vain kävelymatkan päässä Waikiki Beachistä. Se oli pieni viisikerroksinen valkoisten liikerakennusten ympäröimä hotelli eikä ilmeisestikään oltu luokiteltu Michelinin katalogissa edes kolmeen tähteen.Huoneeni oli tyypillinen amerikkalainen ruskealla kokolattiamatolla pehmustettu hotellihuone,minkä  tiikkiset kalusteet ja seinäpaneelit väritelevisioineen heijastivat 60-lukua kuin suoraan sen aikaisista amerikkalaisista televisiosarjoista..

Samassa Aloha-hotellissa v.1940 keväällä olisi voinut sattumoisin asua japanilainen 29-vuotias vänrikki Takeo Yoshikawa japanilaisena turisti Tadashi Morimurana.
Helmikuun 3. päivänä amiraali Yamamoto oli selostanut laivaston tiedusteluosaston kapteenille Kanji Ogawalle potentiaalisesta hyökkäyssuunnitelmasta ja pyytänyt tätä keräämään faktoja Pearl Harborista.
Erikoisen sivumainintana voidaan lisätä,että eräs brittiläinen laivaston tiedustelu-upseeri oli jo 1930-luvun alussa kirjoittanut Japanin laivaston mahdollisesta hyökkäyksestä Pearl Harboriin,missä Yhdysvallat pitivät Tyynenmeren laivastoaan.
Ogawalla oli jo ollut vakoilijansa Oahulla ja muilla saarilla mukaanluettuna Japanin konsulaatin virkailijat.
Hän oli myös järjestänyt apua yhdeltä saksalaiselta Abwehrin agentilta,joka asui Havaijilla.
Residenttiagenttien lisäksi hän oli lähettänyt vänrikki Takeo Yoshikawan,joka ryhtyi vakavissaan keräämään tietoja Havaijilta,minne hän oli saapunut turistina Yokohamasta Nitta-Maru-valtamerihöyrylaivalla.Hän oli kasvattanut hiuksensakin pitemmiksi sotilassingleerauksesta.

1940-luku Kamehameha-päivä Waikikilla

1930/luvun Honolulu-juliste

Takeo Yoshikawa alias Tadashi Morimura matkaili Oahulla pienkoneella ja muilla saarilla turistina.Hän kävi useasti Pearl Harborissa luonnostelemalla taskublokkiinsa satamaa ja alusten sijaintia erään mäen päältä.Yhden kerran hän oli ottanut taksin ja saanut luvan ajaa Hickamin sotilaskentälle,panemalla muistiinsa näkyvillä olevat lentokoneet,lentäjät,hangaarit,parakit sekä sotilaat. Hän myös havaitsi sunnuntain olevan päivän,jolloin suurin lukumäärä laivoista oli satamassa joko redilltä tai laitureissa ja että PBY-partiokoneet nousivat ilmaan joka aamu ja ilta.Lisähavaintona hän oli pannut mieleensä,ettei sataman salmen suussa ollut edes sukellusveneiden torjuntaverkkoa..
Kaikki kerätyt tiedot menivät konsulaatin kautta koodattuina Japaniin ja suoraan Havaijille saapuvien alusten tiedustelu-upseereille.
Todellisessa hyökkäyksessä amiraali Yamamoto oli pettynyt,ettei yhtäkään amerikkalaista lentotukialusta ollut satamassa.

Magnum PI ja Ferrari 308 GTS
 Quattrovolvale

Asettuessani hotellihuoneeseen asumaan panin ensitöikseni väritelevison päälle paneutuakseni amerikkalaiseen elämään. Vääntelin kanavanvalitsimesta Charlien Enkeleitä,sitten ruutuun tuli Taxin Danny de Vito ja piipittävä-ääninen ja valkohaalarinen Andy Kaufman,General Hospital,ABC:n Dynasty ja NBC:n Harper Valley PTA.Lopulta pääsin paikalliselle kanavalle,missä Thomas "Tom" Sullivan Selleck ajeli yksitysetsivä Magnum PI:nä Honolulun kaduilla punaisella Ferrari 308 GTS Quattrovolvalella.
Tomin päätä koristi Detroit Tigersien baseball-lippis ja ranteessa kiilsi Rolex GMT Master-tiuku.
Katsellessani episodia kävin ottamassa huoneen minibaarijääkaapista purkin Budweiseria,kun Tom oli jo korkkaamassa pitkäkaulaisen Old Düsseldorf-olutpullon kruunukorkkia entisen brittiarmeijan upseerin Robin Mastersin ja vuokraisäntänsä vierasmajan pienoisjääkaapista,mikä oli ladattu täyteen saksalaisolutmerkillä.
Olin kuullut,että Mastersin Oxfordin englanninkieli oli dubattu Orson Wellesiltä.
Honolululaiset poliisit,joita esiintyi sarjassa ,partioivat myös rinnakkaiskanavalla Hawaii Five-O-sarjassa.
Magnum PI vieraili myös muissa televisiosarjoissa,kuten Simon & Simon ja Murder She Wrote-sarjan Magnum on Ice-episodissa,missä tunnettu brittinäyttelijätär Angela Lansbury alias Jessica Fletcher selvitti nais-Sherlockina uusenglantilaisen itärannikon pikkukaupungin ihmisrikoksia,joita vuosien varrella kasaantui enemmän kuin sen asukkaita.
Angela Lansbury sattumoisin näytteli Elviksen etelävaltion murteella puhuvaa äitiä v.1961 Blue Hawaii-filmissä.

Elvis ja Angela Lansbury
Blue Hawaiissa
 v.1961

Seuraavana päivänä kiertelimme Torkkelin kanssa kaupungilla ostamassa muunmuassa aidot havaijilaiset moo-moo-paidat,jollaiset niskassaan presidentti Kekkonen,Ulkoministeri Ahti Karjalainen ja Suomen Yhdysvaltojen suurlähettiläs Max Jacobson istuivat palmun alla lukemassa Nikita Hrsutsevin noottia v.1961 Honolulun rentoutumismatkallaan.
Presidentille ja Ahdille tulikin siitä nootista pikainen lento koti-Suomeen ja Urholle jatkolento Novosibirskin tulipalopakkasiin.Presidentin moo-moo-paita vaihtui susiturkkiin ja karhunkarvalakkiin lentäessään Novosibirskiin Nikitan kylmään noottivastaanottoon.
Emme olleet Torkkelin kanssa Urhoa,Ahtia eikä Maxia pahempia ainakaan paidoissa!
Ostin jopa muutaman parin kromattuja Hawaii-rekisterikilven raameja asennettavaksi Eldoradoni saudilappuihin.

1981 Ford Mustang

Havaijivisiittimme kestäessä vain kolme päivää kävimme Hertziltä vuokraamassa upouuden ja luunvalkoisen Ford Mustangin,jolla päätimme ajaa Oahun ympäri vastapäivään.Vuokra-Mustang ei tuntunut siltä oikealta tulipunaiselta ja aidolta 1965-malliselta ja 289 cid-V8 squareback-mallilta,johon itse olin tutustunut Grönroosien Salon Uudessa Autokoulussa v.1966. Uudessa Mustangissa ei ollut muuta yhtäläisyyttä kuin nimi ja koneenakin sattui olemaan pieni V-6-talousmoottori.
40 vuotta aiemmin vain kourallinen P-38 Mustangeja pääsi nousemaan Hickamin kentältä jahtaamaan torpedoita tiputtelevia Zeroja.
Ajelimme tasaista vauhtia rantaa nuolevaa asvalttitietä,mitä varjostivat Diamond Headin tulivuoren laavarinteet,Kahalaan.Pysähdyimme katsomaan kaakkoiskolkassa Koko Headin tyrskyjä,jatkamalla rantatietä ylös Kaneokeen,missä käväisimme polyneesialaisessa kulttuurikeskuksessa,mikä muistutti malesialaisen heimopäällikön  pitkää " long house-asuintaloa".
Torkkeli napsi pelkääjän paikalla perämoottori-Nikonillaan kuvia rantamaisemista ,kun päädyimme saaren pohjoiskolkkaan Kahukuun,minkä lähistöllä oletin v.1941 olleen sen tutkavaunun,mistä havaittiin Zero-laivueen saapuminen koillisesta Tyyneltä mereltä ja minne Japanin laivaston kuusi lentotukialusta Zuiho,Ryujo ja Hosho suurimpina olivat saapuneet .

Mustang-juliste

Mitsubishi Zero -Yasukuni

 Jatkoimme pohjoisrantatietä Waialeehen,josta laskeuduimme Oahun keskiosan ja ananasviljelmien halki Milani Towniin ja lopulta Pearl Cityyn.
Ananasviljemien halki ajaessani ei sattumoisin vastaan ajanut vaaleanvärinen Dodge Phoenix-avoauto täynnä kikattavia koulutyttöjä viehkeän opettajattaren kanssa ja minkä ohjauspyörässä laulelisi brylcreemitukkainen Elvis Blue Hawaiita.
Elvis oli valitettavasti poistunut näyttämöltä v.1978,vaikkakin hänen imitoijiaan syntyi hetkessä sadoin kappalein ympäri maailmaa.
Elvis lives forever!
Elviksen äiti Angela Lansbury yhä näyttelee Lontoon teatterilavoilla.
Siihen päättyi lyhyt saaren kiertomatka enkä uskonut Oahun olevan suuremman kuin Kemiön saaren,jolla pappilan kesämökki seisoi jossain pohjoisessa maapallon pimeällä puolella.

Golden Gate
 

                                          

Päivän perästä olimme lentomatkalla Torkkelin kanssa San Fransiscoon,missä meidät otti vastaan kylmänkolea marraskuinen talvi-ilma. Koneen ikkunasta en nähnyt edes vilaustakaan pilvipeitteen läpi Golden Gate-sillasta.
Vaihdoimme vasta lentoterminaalissa punaiset moo-moo-paidat villapuseroihin ja nahkapusakoihin.
Olin onnellisesti perillä oikeassa Amerikassa ensimmäistä kertaa elämässäni ja jonka olin kuvitellut sijaitsevan pikkupoikana  kotikauppalani rautatien poppeleiden takana. Olin kiertänyt koko maapallon päästäkseni unelmieni ihmemaahan,joka oli ottanut minut vastaan kosteankylmällä ja luihin iskevällä lounaissuomalaisella merituulella.

Missä kasvoivat ne appelsiinit ja missä kilkuttelivat ne kuuluisat Cable Carit?
Jäimme Torkkelin kanssa odottamaan terminaalin kahvioon Northwest Orientin jatkolentoa New Yorkiin,mikä tulisi keskeytymään Minneapolisiin lumimyrskyn takia..

Olisin mieluummin tehnyt matkan Cary Grantin näyttelemänä Mr. Tornhillinä 20th Century-junalla hehkeän Eva-Marie Saintin kanssa New Yorkista Chicagoon ja sieltä Mount Rushmorelle roikkumaan Teddy Rooseveltin viiksistä North by Northwest-filmissä...
Aloha!

1959 North by Northwest

Lasiasiaa lasin takaa.Näkölaseista kilolaseihin.

101th Anniversary Fag
Juhart 2013

Näkölasit
---------------
Sain ensimmäiset lasini eli rillini 17-vuotiaana.Näkötarkastuksessa huomattiin karsastusvika sekä paha silmätikki,joista jälkimmäinen pani minut hämmentäviin tilanteisiin,missä hinttimiehet kapakoissa vinkkasivat pöydistä silmää takaisin heteropojalle.Siitä lähtien eli vuodesta 1964 asti olen käyttänyt silmälaseja tähän päivään saakka enkä ole alistunut edes ostamaan kontaktilinssejä pelätessäni tiputtavani ne juomalasiin taikka olutkolpakkoon itsekontrolloimattomista silmätikeistä.
Ensimmäiset rillini olivat mustasankaiset 60-luvun standardirillit,mitä melkein jokainen optikolla käynyt miespuolinen valitsi,koskei rillivalikoima ollut niihin aikoihin suurensuuri.Täällä Britanniassa sitä rillimallia kutsuttiin NHS Issue Spectacles-nimellä,millaisen sai kuka tahansa ilmaiseksi kansanterveyslaitokselta iästä,sukupuolesta taikka muuhun seksuaaliseen orientoitumiseen katsomatta.

1960-luvun jälkipuolella silmälasivalikoima alkoi laajentua asiakkaidenkin tullessa enemmän muotitietoisemmaksi ja jolloin itsekin vaihdoin papparillini kapeampiin ja tummanruskeisiin sarvisankamalleihin,jolloin samalla lisämaksulla sai tummanruskean "tintin" eli tummennuksen linsseihin,ettei kirkas suomalainen kesäaurinko häikäisisi sokeaksi.Melkein kaikilla näkövikaisilla nuorilla silloin oli melkein samanlaiset tummennetut linssit ikäänkuin suuren  sokean perheen lapsikatraana.

1963 Nana Mouskouri
Rodenstock-laseissa

Rilleistä tuppasi tulemaan silloin jo muotikamaa ja melkein joka toinen vuosi minunkin piti silmätarkastuksen myötä käydä hankkimassa uudet kehykset uudella tummennuksella uudesta Rodenstock-katalogista.
Instrumentariumin vitriinissä aina komeili joku komeampi ranskalaikundi tai kreikkalainen Nana Mouskouri siroissa Rodenstock-laseissa,jolloin itsekin uskaltauduin ostamaan aidot,joskin kalliit Rodenstockit opiskelijapojan pussille.
Olin kylläkin ollut kesät rakennuksilla töissä,jolloin verotin lasikaupassa omaa pubikassaani. Hippiaikakautena en kuitenkaan seurannut niin paljon rillipintamuotia,että olisin hankkinut pyöreitä Lennon-laseja,joita muut maihinnousutakkiset ja pitkätukkaiset kaverini käyttivät snobbailurilleinä.Olisin yhtä hyvin voinut matkia Roy Orbisonin,Jose Felicianon ja Stevie Wonderin ja muiden sokeiden laulajien aurinkorillimuotia.
Tukkanikaan ei silloin 70-luvun vaihteessa ei yltänyt edes korvien päälle.Kuontalonini kasvoi kylläkin 70-luvun alussa tuuman verran korville,ettei porukasta hyljätty.Olin melko konservatiivinen pelleilemään jokaisen muotioikun perässä...paitsi silmälaseissa.
Joskus v.1969 ostin erään kemikalion naisten aurinkolasitelineestä isolinssiset elvismäiset "kilolasit".Olin kai silloin ollut ostamassa itselleni Clearasil-finnivoidetahnatuubia pulpahtavaan ja ärsyyntyneeseen nenäfinniin.
Niillä elvislaseilla elvistelinkin pitkään,monen kaverin udellessa,mistä niitä saa,valehdeltuani ostaneeni ne Pariisista.

1970-luku
Isolinssinen UKK

1970-alkupuolella silmälasimuoti vaihtui metallisankaisiksi,jolloin ostin hopeaeloksoidut raamit,jotka olivat sangoiltaan helppohoitoisemmat kuin 60-luvun  muoviset ,joidenka sangat mattaantuivat harmaiksi hikoillessani kesähommissa maatöissä taikka rakennuksilla.Silloin melkein jokainen vaihtoi sarvisangat metalliraameiksi muodin mukaan.
Se silmälasimuoti jäikin melko lyhyeksi,kun markkinoille saapuivat 70-luvun puolivälissä isolinssiset ja muovisankaiset maksipilottiraamit,jolloin jokainen näkövikainen luurasi maailmaa puoli päätä kattavien linssien läpi kuin mainos-TV:n pöllö.Maksi oli muotia kaikkialla marketeista nimikkeistä ulkotakkeihin.
Jokainen politiikan julkihenkilökin pääministeri Kalevi Sorsasta presidentti Kekkoseen siirtyi suurilinssiseksi linssiluteeksi.
80-luvun pilottiraamimuodista päädyin 2000-luvulla pienilinssisiin ovaaliraameihin ja 2010 postiluukun kapeisiin suorakaideraameihin,kun 70-lukua kokematon nykynuoriso vaihtoi mikrolinssinsä valtaviin maksilinssiraameihin ja 1950-luvun sarvisankalaseihin.
1980-90-luvuilla melkein jokaisella keski-ikäisellä miehellä oli nokallaan jonkimalliset metallisankaiset pilottilasit,joita itse kutsuin jo vanhentuneina "pappalaseiksi".
Nyt pilotit ovat jälleen suurta huutoa.
Muoti se jaksaa toistaa aina itseään!

Ray-Ban Aviator

Kilolasit (aurinkolasit)
------------------------------
Aurinkolaseja en ole koskaan oikein osannut kunnolla käyttää,vaikka niitäkin löytyy jostain huushollin vetolaatikosta kymmenkunta 2000-luvun Policesta 1980-luvun Carrera-laseihin. Kaikki merkkilasit olen saanut lahjaksi vaimoltani. Lukulaseja olen hankkinut rohtokauppojen rillitelineistä kymmeniä,joista yksikään ei ole kestänyt puolta vuotta kauempaa.Hankkiessani Specsaveristä näkölasit,sain samaan kauppaan reseptilukulasit,jotka elivät karvan alle vuoden. Yleensä lukulasien sangoista putoavat mikroskooppisen pienet ristiuppokantaiset sankaruuvit,joita olen yrittänyt kannibalisoida muista vanhoista pöytälaatikossa lojuvista sangoista.Pidän vieläkin varastossa kolmea lukulasiparia,jos käyttämäni rillit irtisanovat itsensä sankaruuvien puutteesta.Filippiinoouvallanikin on varastossa iso pussillinen näkölaseja ja aurinkolaseja,joita hän on säästänyt 80-luvuna alusta. Yhdet hänen taltioimansa sen ajan suurilinssiset aurinkolasit ovat tänään muotilaseja a la Imelda Marcos.
Itse olen joskus ostanut halvat aurinkolasit,jotka joko naarmuuntuneina ja sangattomina ruuvien löystyessä ovat joutuneet roskiin. 80-luvulla Saudissa ostin metalliraamiset pilottisilmälasit,mihin sai automaattisen tummennuksen,missä lasit pimenivät aurinkoon astuessa.Samassa reseptissä olivat myös bifokaalilinssit,missä linssien alaosat olivat lukulaseja. Rillit menivät pöytälaatikkoon,kun eräissä portaissa mistasin askeleet alasmenossa pyörimällä ulko-oven tervetulomatolle katsellessani alaskäsin askelmia lukulasien läpi.
Uskoni oli luja,mutta mistasin askeleet.
Mestarikin oli sanonut Pietarille Genesaretin järvellä veden päällä kävelystä ,kun menivät matoja hakemaan veneestä rannalle:
Uskosi on luja,mutta mistasit kivet!
Nyt käytän sellaisia suuria Yoko Ono-kilolaseja,minkä takana voi käyttää normaaleja näkölaseja. Lisäksi Lontoon saasteessa pitäisi pitää kertakäyttöhengityssuojia kaiken komeuden päälle,jolloin näyttäisin musta lierifedora syvällä päähän vedettynä pienikokoiselta Michael Jacksonin haamulta.

MacArthur Koreassa n.1950

Ne kuuluisat Ray-Banin pilottiaurinkolasit eli Aviator-lasit v.1937 amerikkalainen optikkospesialisti Bausch & Lomb  ensiesitteli lentäjille monien infrapuna-ja ultraviolettisäteiden haittatestien jälkeen.
Sitä seurasi tilaus US Army Airforcelta.
Maailmassa muistetaan hyvin kuva kenraali Douglas MacArthurista vuodelta 1944,jolloin hän kahlasi Filippiineillä Leyten lahden rantaan  Ray-Banit nokallaan ja maissipiippu suussa savuten. Kenraali oli luvannut v.1942 lähtiessään Manilan Corregidor-saarelta vielä palaavansa sanoilla I shall return.
Manilalaiset sananikkareina vielä tänäänkin muistavat kenraalin kuuluisat sanat,joskin muunneltuna eräästä ihmiskakkakikkarasta,joka vessanpytyn tyhjennyksessä jää kellumaan pinnalle.Tämä jätöslaji on nimeltään myös I shall return.
Siitä kuvasta Ray-Banien muotivillitys alkoi lisääntyä.
MacArthurin Ray-Ban Aviator-lasit olivat klassisen pisaranmutoiset kultadupleeratuin raamein ja tummanvihrein linssein .V.1952 Ray-Ban esitteli ensimmäisen kerran muovikehyksiset Wayfarer-lasit.
Oman kokemukseni ja tarkkailuni pohjalta Saudi Arabiasta muistan,miten jokainen työmaalla työskentelevä filippiino kävi ensitoimenaan v.1980 ostamassa ensitilistään Jubailin röhnäbasaarista Ray-Ban Aviator-kilolasit koteloineen,jonka sai pujottua vyöhön.
Kukin filippiinotyömies halusi olla pieni  kenraali Douglas MacArthurin kopio..
Filippiineillähän kenraalia pidetään vieläkin heidän amerikkalaisena kansallissankarinaan.
MacArthurhan lahjoitti heille Ray-Banien lisäksi MacArthur-jeepin,jonka pitkät,rosterikoriset ja Isuzu-dieseliset jeepney-mutaatiot tänä päivänäkin hoitavat maan joukkoliikennettä.

Jeepney King
Juhart 2005

Ray-Ban-merkki sai lisäpotkua markkinoille v.1969 Olympian-mallillaan,jollaisia näyttelijä Peter Fondan Wyatt-tyyppi käytti chopperinsa satulassa Easy Rider-kulttifilmissä.Kavereinaan tällä oli modarireissulla Ray-Ban-lasiset Dennis Hopper ja Jack Nicholson.

1969 Easy Rider.Peter Fonda ja
 Olympialais-Ray-Banit

17 vuotta myöhemmin Ray-Banin Aviator-lasien myynti kohosi 40 prosentilla Tom Cruisen keikaroidessa niillä Top Gun-filmissä uhkarohkeana Yhdysvaltojen ilmavoimien taistelulentäjä luutnantti Maverick Mitchellinä.

Tom Cruisen Ray-Banit Top Gunissa

Vuosien mittaan Ray-Ban tarjosi erikoisaurinkolaseja autoilijoille.Markkinoilla on kylläkin ollut tarjolla muitakin kilpailevia merkkejä,kuten esimerkiksi näyttelijä Steve McQueenin suosimat Persol-aurinko-lasit. Edesmenneen McQueenin omistamat Persol-rilliparit,joita hän oli käyttänyt The Thomas Crowne Affair-filmissä,huutokaupattiin v.2006 70.000:n dollarin hintaan
.Samassa filmissä McQueenin vastanäyttelijättärenä oli Fay Dunaway,josta Steve kylmien suutelukohtausten filmauksen jälkeen väänsi pilkkanimen Day Funaway.
McQueenin rannekellot myivät huutokauppameklarin nuijalla pilviä hipovilla hinnoilla.

Steve McQueenin Persol-lasit

Ray-Banit ovat haluttuja keräilylaseja rajallisen tuotantoluvun sekä kestävyyden takia.
Jopa 1990-luvulla valmistetut lasit ovat haluttuja ja melkein uutta vastaaavia laseja myydään eBayssä 150 puntaan eli tuplahintaan verrattuna viiden vuoden takaisiin hintoihin. Olympian-mallit ovat kalleimpia,osaksi siitä syystä,että niitä myytiin vähemmän kuin Aviator- ja Wayfarer-malleja.
Alkuperäiset Ray-Ban-kotelot ja sankoihin asennettavat kaulalenkit ovat haluttuja.
Kaikki ennen vuotta 1999 ja amerikkalaisen Bausch  & Lombin valmistamat Ray-Banit ovat keräilyesineitä.Valmistuksen mentyä silloin kaupoissa italialaiselle Luxottica Groupille aurinkolasien rakennetta oltiin muutettu.
Vanhoista Ray-Baneistä on muodostunut karismaattisempia vuosien vierähdettyä,kuten kenraali MacArthurin Willys Jeepistä ,Fender Stratocruiser-kitarasta ja Halliburtonin attasheasalkusta.
Muotoiltuna erityiseen ammattikäyttöön ja äärettömän tyylikkäiksi ne ovat klassista americanaa..

Monikaan Saudeista  kauan sitten kotimaahan palannut filippiinotyöntekijä ei takuulla tajua,että ostettuaan v.1980 Jubailin röhnäbasaarista Ray-Banit vyökoteloineen ,tämä pitää nenällään pientä kulta-aarretta katsellessaan voittokukkonsa sulkasatoa kukkotappeluareenan eläkeläisjoukossa.
Hän olisi onnellinen kukkonsa voitosta ja 1000 peson netosta (16 puntaa),kun silmiä koristaa 300 punnan Ray-Banit (18.900 pesoa).
Mutta yleensä Filippiineillä Ray-Banin arvolasit menevät perheessä isältä pojalle.Ne ovat "Statesidea" eli aitoja amerikkalaisia eivätkä mitään kiinalaisia kopioita.

1987 Formula 1-maailmanmestari Keijo "Keke"
Rosberg ja Ray-Banit