tiistai 12. toukokuuta 2015

Olli Oravan evakkosodat.Alois..muukalainen ja legioonalainen.

Es ist Zeit für ein Guinnes!


1938 Pomerania
MUUKALAINEN JA LEGIOONALAINEN
----------------------------------------------------------

1.Schulz
Saksalainen statusnimi kylän päällikölle
Termin alkuperäinen merkitys;mies,joka kerää maksuja kartanon omistajalle----Schultheise,
2.,juutalainen ja askeenaasialainen nimi,
Nimi otettu käyttöön rabbille,juutalaiyhteiskunnan päämiehelle.
Variaatioita,
Schultz,Schulz,Schulte(i)ss,Scholz ja Scholtis.
Dictionary of Surnames/Ranks and Hodges 1998.


ALOIS SCHULZ. JA SYTYTTÄVÄÄ PUOLAN LÄHIHISTORIAA

Sytytyspuola...Warszawa-auton induktiolaite,millä on korkeajännitteinen vaikutus puolan johtoon sekä virranjakajaan.


Alois Erwin Schulz oli syntynyt vuonna 1930  Puolan Johensaaten-nimiseen pikkukylään aivan Saksan rajan tuntumassa.Kylän nimi oli saksankielinen ja kyläläiset puoleksi puolankielisiä.
Kylän sijaintipaikassa Puolan Pomerania oli tehnyt pullistuman Saksan sisään ikäänkuin haluamalla kurottaa Berliiniä kohti.
Pikkupoikana Alois eli normaalia puolalaisen saksalaispojan elämää leikkimällä kylän poikien kanssa raitilla ja kesäisin uimassa läheisessä järvessä.Uimataito Aloisilla oli heikkoa ja hän yleensä pysyi matalassa rantavedessä.Hänellä ei koskaan ollut mitään kahinoita puolankielisten poiken kanssa
Aloisin isä matkusti aina sunnuntai-iltaisin Krakowaan töihin eräälle hiilikaivokselle ja palasi kotiin kerran kuukaudessa lomille.Krakowa sijaitsi kaukana etelässä Vistula-joen haarassa.
Myöhemmällä iällään Aloisille oli jäänyt hyvin etäinen kuva isästään.
Äiti työskenteli karjakkona kylän läheisellä maatilalla ja kotona näillä oli yksi lehmä sekä tusina kanoja,jotka pitivät perheen maidossa,voissa sekä kananmunissa.
Syyskuun ensimmäinen ja toinen päivä 1939 muutti kylän sekä Schulzien elämää täydellisesti.
Isä oltiin kutsuttu Pomorzen armeijan 9. jalkaväen divisioonaan Saksan IV:n armeijan hyökätessä Pomeranian lohkon läpi kaakkois-Puolaa kohti.Saksalaiset hyökkäsivät tarkasti suunnitellussa salamasodassa niin kovalla voimalla,että puolalainen ratsuväki,heikot ilmavoimat ja puutteellinen kalusto eivät tuottaneet suurempaa vastustusta.
Eikä saksankielisissä puolalaiskylissä valtaajia vastustettu eleelläkään.
Saksalaiset marssivat Johensaatenin kylän läpi suuntanaan Vistula-joki sekä Varsova.
Kylä jäi saksalaisten haltuun jo ensimmäisenä taistelupäivänä,vaikka Pomorzen armeijan 18. rykmentin komentaja eversti K. Masterlaz oli johtanut kahta alimiiehitettyä partiota hyökkäämään vihollislinjojen taakse laukkaamalla ratsain läheisestä metsästä.Hyökkäyksestä tuli sananmukaisesti kalpojen kalistelu saksalaista jalkaväkipataljoonaa vastaan avoimella kentällä ja taistelu vähensi yllätettyjä saksalaisia muodostelmia.
Taistelusta myöhemmin oltiin tehty myytti,että puolalainen ratsuväki oli sapelein ja ratsain hyökännyt saksalaista 3:tta panssaridivisioonaa vastaan,missä puolalainen eversti ja 20 ratsastajaa oli kaatunut..
Johansaatenin kylä kuitenkin jäi onneksi Sturm-joukkojen vainoilta rauhaan..
Puolan saksalaisia perheitä jopa kehotettiin muuttamaan Vaterlandin puolelle saksalaiseen itä-Pommerniin.
Moni perhe muutti,mutta Aloisin äiti halusi pysyä kotikunnillaan.

Sodan edetessä Aloisin isä hävisi rintamalla.
Hän oli jäänyt saksalaisten vangiksi jo sodan toisena päivänä ja hänelle oltiin saksalaisjuuristaan annettu kaksi vaihtoehtoa...joko pakkotyö Ruhrin alueen tehtaissa tai pakkovärväys Saksan Wehrmachtiin.
Isä lähetettiin taistelemaan puna-armeijaa vastaan Puolan itäosaan.
Isä valitsi jälkimmäisen.
Sodan edettyä äiti oli jo pelännyt isän kaatuneen joko Ukrainan steppeillä tai Stalingradin taisteluissa aloittamalla hiljaisen surutyönsä jo vuonna 1941 pukeutumalla mustiin.

Vuonna 1942 Alois värvättiin Hitler jugend-poikajärjestöön,missä hänelle opetettiin Vaterlandin maanpuolustusta kansakoulun johtajaopettajan vääpeli Krausen johdolla.Krause oli myös Puolan saksalaisia ja Aloisesta opettaja oli melkein kopio Himmleristä klaniniskoineen ja rilleineen.
Kylän muut puolalaispojat perheineen oltiin pakkomuutettu kauas Puolan itärajan tuntumaan.
Himmler oli jo aloittanut Pomeraniassa saksalaistamiskampanjan vuonna 1939 ja alueen sotilashallinto piti Danzigia pääpaikkanaan.
Hän itse ei ollut puhdas sisäsaksalainen,vaan itäpreussilainen ja hänelle oli kehittynyt kammo Hitleriä kohtaan.
Himmler oli nähnyt miten oman 3. panssariarmeijan komentajalle itävältalaiselle Rausille oli käynyt.Syynä oli Hitlerin väärinkäsitys,että Rausin aksentti kuulosti itäpreussilaiselta ja oletettavasti mies oli myös junkkeri.
Junkkerit olivat maanomistajia Elben itäpuolisilla alueilla Preussissa ja Saksassa.
Junkkerisukujen kantaisät olivat saksalaisia aatelisia,jotka valloittivat keskiajalla länsislaavien maita ja asettuivat asumaan niihin.
He toivat myös mukanaan kristinuskon ja muuttoliike oli tärkeä osa saksalaisten idänsiirtolaisuutta, niinsanottua Ostsiedlungia.
Martti Luther käytti salanimeä junkkeri... Jörg.
Vastineeksi sotapalvelustaan soturit saivat maata ja verovapauden.
Nimitys junkkeri periytyy keskiajan yläsaksan sanasta Juncherre,joka tarkoittaa nuorta herraa.
Tämä johtui siitä,että itään lähteneet olivat usein perheidensä nuorempia poikia,joille ei ollut luvassa perintömaata.
Toisen maailmansodan häviäminen ja Itä-Saksan maauudistukset merkitsivät junkkeriluokan loppua.
Varsinainen aatelisluokka oltiin jo lakkautettu siirryttäessä Weimarin tasavaltaan I maailmansodan jälkeen.Nykyään Junker on käyttönimi Saksan tittelittömästä aatelista.

Osaltaan Hitler epäili Himmlerin ulkomaalaisia kontakteja,koska tammikuun 18. päivänä Himmler ensimmäistä päivää konsulina oli ollut ruotsalaisen kreivi Bernadotten haastateltavana.
Himmler pelkäsi enemmän sitä,että Martin Bormann oli Hitlerin ainoa neuvonantaja ja ,että hän ..Heinrich Himmler oli yrittänyt neuvoa valtakunnankansleria.
Bormann kyllä tiesi mitä tehdä Himmlerille,entiselle itäpreussilaiselle teurastajalle.
Näyttö Bormannin kavaluudesta oli äskettäinen esimerkki läheltä Himmlerin kotikuntaa.
Eräs Himmlerin vanhimmista SS-kamraateista Arthur Greiser palveli natsijohtajana Danzigin vapaassa kaupungissa.
Greiser oli uuden Wathegaun provinssin uusi kuvernööri ja piti päämajaansa Posenissa (Posdnan).
Tammikuun 20. päivänä 1945 Greiser oli Posenissa saanut sähkeen Bormannilta kaikkien saksalaisten siviilien evakuoimisesta Berliiniin ja ilmoittautumisesta uusiin tehtäviin.
Saavuttuaan Frankfurt an der Oderiin Greiser tajusi Bormannin vetäneen häntä huulesta.
Hitlerhän oli vähän aiemmin julistanut,että Posenista piti pitää kiinni kynsin sekä hampain samalla,kun Göbbels puoluepomojen kanssa oli vaatimassa Greiserin verta pelkurina ja karkurina,.
Enin,mitä Himmler pystyi auttamaan Greiserin suhteen,oli käskeä tätä vetäytymään Karlsbadiin.
Hitler oli pysäyttänyt Bormannin Greiserin vastaisen prosessin,mutta maaliskuun alussa Greiser ilmestyikin Himmlerin puheille.
Tämä vaati saada haastaa Bormann väärennetystä sähkeestä oikeuteen.
Himmler oli ollut niin peloissaan,että vaati jutun avaamista uudelleen.
Lopulta Greiser vetäytyikin Baijerin alpeille,missä myöhemmin antautui amerikkalaisille.
Greiser Danzigin senaatin presidenttinä tuomittiin kuolemaan vuonna 1947 Posnanin tuomioistuimessa.
Ennen hirttämistään häntä kierräteltiin paraatissa näytillä entisen palatsinsa edessä ja ympäri kaupunkia kuin sirkuksen häkkieläintä.

Pomeranian alueella,mikä kuului Greiserin hallintosektorille,sijaitsi Bergen-Belsenin tuhoamisleiri.
Siellä tuhottiin 50.000 Reichin vihollista sekä arjalaisille alarotuisia.

Elokuussa 1944 puna-armeijan kärkijoukkojen astuttua Varsovan esikaupunkikortteleihin,aloitettiin kirjoittaa uutta sivua Puolan historian uudesta venäläishallinnosta.
Venäläiset väittivät Varsovan vapaustaistelijoiden olevan rikollisia vallantaistelijoita.
Kysymyksestä olivatko nämä patriootteja,jotka jäivät natsi-Saksan ja kommunismin väliseen valtataisteluun,ollaan pitkään väitelty Kremlissä.
Totuus kuitenkin oli,että nämä taistelivat vapaan Puolan puolesta.
Taisteluiden päätyttyä 'vapaat varsovalaiset ' arvostelivat katkerina vanhoja sekä uusia valloittajia seuraavasti:
-Karkea totuus on,että meitä on kohdeltu pahemmin kuin Hitlerin satelliittivaltioita.
Pahemmin kuin Italiaa,Romaniaa sekä Suomea.
-Saakoon oikeudenmukainen Jumala antaa tuomionsa sille kauhealle epäoikeudenmukaisuudelle,mitä Puolan kansa on kärsinyt!

Schulzien perhekin seurasi voimattomana,kun Johanssatenin kylän roomalaiskatolisesta kirkosta tehtiin venäläinen kasarmi.
Venäläisiä sotilaista kävi vähän väliä näiden kotona pyytämässä ruokaa,jota äiti antoi vähäisistä tarpeista.
Moni Puna-armeijan sotilas nälkäisin vartaloin ja silmin oli valmis vaatimaan äidiltä muitakin palveluksia.
Eräänä yönä vuoden 1945 helmikuussa äiti ja Alois ylittivät Saksan rajan eräässä metsänotkelmassa..

1950 MB 170 Polizeimann
schaftwagen-
poliisimiehistöauto
Elettyään monilla pakolaisleireillä Schulzit asettuivat lopulta Kölniin Belgian rajan tuntumaan vuonna 1947.
Alois oli silloin 17-vuotias vaaleatukkainen saksalaisnuorimies.
Varreltaan hän ei ollut pitkä,mutta lihaksikas.
Teollisuuden alkaessa nousta alueella amerikkalaisten sekä brittien valvonnan alla,Alois pääsi töihin erääseen kölniläiseen tehtaaseen,mikä teki kannentiivisteitä nousevaan ja elpyvään autoteollisuuteen.
Entinen Hitler jugend-poika stanssasi kannentiivisteitä uusiin Mercedes-Benz 170-malleihin,joita oltiin uudelleen herätetty tuotantoon vuoden 1939 piirustuksista.
Tehdas,missä Alois työskenteli oli Daimler-Benz AGn eräs alihankkija.

1948 Opel Olympia
1.5L
Kahden vuoden työrupeaman päästä Aloisia alkoivat vaivata levottomat jalat ja hän yhtenä päivänä kertoi äidilleen muuttavansa Rüsselsheimiin Opelin tehtaille lähellä Mainzia.
Vuonna 1950 äiti oli mennyt uusiin naimisiin,koska isä oli joutunut Stalingradin kranaattishokista loppuiäkseen mielisairaalaan lusikalla syötettäväksi vihannekseksi.
Alois oli nyt vapaa lähtemään maailmalle.







Muukalaislegioonalainen
Juhart
AAVIKON HARHAT JA HARHAILUT

Elokuussa 1950 Alois oli ilmestynyt stuttgartilaisen kaverinsa Kurt Spiegelin kanssa pieneen Aubagnen kaupunkiin Marseillesin lähellä.
Pari astui eräästä sivukadun talon ovesta sisään.Valkoisen rapatun talon kaarioven yläpuolella oli kirjoitettuna lultaisin kirjaimin Legion Etranger.
Viikon sisässä saksalaiset aloittivat 3-vuotisen legioonalaispalveluksen Sidi Bel Abbasin kasarmeilla Algeriassa.Ensimmäisen sopimuksen päätyttyä he voisivat hakea Ranskan kansalaisuutta.
Yllätyksekseen Alois ja Kurt saivat alipäällystöesimiehikseen Saksasta liittoutuneilta karanneita SS-ali- sekä -toimiupseereita.
Suurin osa legioonaan värväytyneistä nuorukaisista oli saksalaisia ja entisiä hitlerjugendilaisia poikia,jotka olivat natsi-Saksan viimeisessä  puolustusyrityksessä palvelleet Rein-joen alueella Hitlerin pikaisesti kootuissa hätäjoukoissa,missä myös oli paljon yli-ikäisiä Reichin puolustajia.

Erömaarosvot
Juhart
Erämaasodankäyntiä opetettiin rutikuivissa wadeissa ja loppumattomilla hiekkadyyneillä.
Suurimmat viholliset erämaassa olivat arabirosvojoukot,jotka kutsuivat itseään harhanäyn miehiksi...les Hommes de Mirage.
Aavikon keskellä ja sen kuumuudessa pystyi näkemään jopa väräjävän merenrannan horisontissa miraasina,joten nämä yksinäiset ratsastajat kamelien selässä voivat putkahtaa harhanäysitä todellisina rosvoina kolonnien kimppuun.
Harhanäyn miehet yllättivät legioonalaisten kuljetuskolonnoita kuin tyhjästä tulleina,ryöstämällä aseet,kaluston sekä muonat.
Käyttöarabiankielen Alois oppi kasarmin läheisistä kylistä ja kaupungeista samoin kuin vaeltavilta beduiinelta,vaikkakin ranskan kielellä yleensä pärjäsi hyvin.
Aloisin tekniset kyvyt havaittiin ajoissa puolitela-autojen radiokorjaajana ja koulutettiin radistiksi. Kurt puolestaan  pääsi radioauton kuljettajaksi ja täten taistelupari joutui moniin seikkailuihin omasta tahdostaan huolimatta ja joskus nuoren miehen yltiöpäisestä seikkailunhalustakin.
50-luvun alussa Algeriassa oli syntynyt itsenäisyyskuume ja OAS-vastarintaryhmä ryhtyi iskemään ranskalaisiin yrityksiin väkivaltaisesti pommein ja kranaatein.
OAS-järjestön johdossa oli Ranskan armeijan kenraaleja,jotka halusivat kenraalin ja myöhemmin valtion presidentin Charles De Gaullen pois päiviltä.
Aloisin ja Kurtin työnkuva oli toisenlainen.
Legioonan suurena tehtävänä olo arabiterroristien ja aavikkorosvojen jahtaus ja radioautolla pari joutuikin moneen välikohtaukseen.
Samoin vuorilla asuvat berberit,jotka eivät kuuluneet etnisesti mihinkään arabiheimoon,taistelivat arabirosvoja ja ranskalaisia vastaan.


Viet Minh saapumassa
Hanoihin
PIKKU-PARIISI

Mutta tuulet olivat kääntymässä erämaasta Ranskan toisen alusmaan, ranskalaisen Indokiinan sisällissotaan . 
Maassa oli syntynyt kommunistiliike stalinistisen älykön ja kansallismielisen Ho Tshi Minhin johdolla ja Kiinan tukemana vastarintaliike ranskalaisten häätämisestä niemeltä.Sodaksi liike oli muuttunut jo vuonna 1946.
Vuonna 1945 Ho Tshi Minh julisti Vietnamin itsenäiseksi valtioksi aloittamalla sodan Ranskan siirtomaavaltaa vastaan,jolloin muukalaislegioonalaisia lähetettiin apuun.
Vuonna 1953 Dien Bien Phun valtauksen jälkeen Ranska ja Kiina sopivat aselevosta.
Ranska hävisi Dien Bien Phun saarroksessa ja Vietnam jaettiin kahtia etelä- ja pohjois-Vietnameiksi 17. leveysasteella.
Yrityshankkeet maitten jälleenliittämiseksi aloittivat myöhemmin häpeälliseksi julistetun Vietnamin sodan ja Thdysvallan armeija pysyi maassa 70-luvun puoliväliin saakka.

Tammikuussa 1952 Alois ja Kurt laivattiin legioonalaispataljoonan kanssa Panaman lipun alla seilaavaan Liberte-alukseen
Maaliskuun alussa nämä jo heräsivät normaaleihin aamutoimiin legioonalaisten kasarmilla Hanoissa.
Liberte-laiva oli purkanut legioonalaislastinsa Haiphongin satamassa,mistä oli ollut pitkä ja kostea kuorma-automatka hanoihin.
Erämaan kuivaan pätsiin tottuneina legioonalaiset saivat totutella silityskuivaan ja 37-asteiseen ilmanalaan,missä ihohuokoset tunkivat ulos hikeä vuolaasti,aiheuttamalla ikäviä märkänäppylöitä sotilasnahan arkoihin paikkoihin.Erämaan kuivassa kuumuudessa ei hiki puskenut ulos samalla tavoin kuin Indokiinassa,vaikkakin aurinko ja tulikuuma tuulenvire radioautossa poltti ihon parkkimaiseksi.

1954 muukalaislegioonalaisia
Indokiinassa
Indokiinan eteläosassa sijaitsevaa Saigonia kutsuttiin kaakkois-Aasian Pariisiksi.
Mihin alusmaahansa tahansa ranskalaiset olivat perustaneet siirtomaahallintonsa,nämä jättivät oman leimansa arkkitehtuuriin,kulttuuriin ja kieleen.
150.000 vapaaehtoista ranskalaista sotilasta jättivät lisäksi jälkensä myös indokiinalaiseen jälkikasvuun.
Ranskalaisen Algerian Algiers ja Tunisian Tunis olivat samoin pohjoisafrikkalaisia pikku-Pariiseja.
Välimeren pohjukassa Libanonin Beirutia taasen kutsuttiin Lähi-idän Pariisiksi tai paremminkin Maseillesiksi rantabulevardineen ja kahviloineen.Ennen Libanonin julistautumista itsenäiseksi,maa kuului ranskalaiselle Syyrialle.Ranskalla oli myös muita alusmaita muualla Afrikassa,Karibian saarilla sekä Tyynellä merellä.
Hyvällä syyllä Hanoitakin voitiin kutsua kaukoidän pikku-Pariisiksi,koska Ranskan valta oli astunut sinne jo 1700-luvun lopulla.

Hanoin elämää
1950-luvun alussa
Alois ja Kurt asutettiin Hanoin liepeilllä sijaitsevaan vanhaan ranskalaiseen kasarmiin eikä silloin vielä pahamaineisesta kommunistiarmeijasta Viet Minhistä suurempaa uhkaa kaupungissa.Nämä kun rettelöivät ja nahistelivat kiinalaisten avustamina maan pohjoisrajalla.Samoihin aikoihin kenraali Douglas MacArthurilla oli täysi työ pitää maissipiippuaan ladattuna Korean pohjoisrajalla ja pitää kiinalaisia rajaviivan ulkopuolella..
Kenraalilla oli omat ongelmansa kukitettuna ja mitaloituna sankarina Filippiinien Leyten lahden maihinnoususta 1945,koska hän omin luvin ilman presidentti Trumanin lupaa kävi härkkimässä kiinalaisa kauemmaksi Kiinan puolelle.
Truman lähetti kenraalin niskoittelusta komentajalle matkalitteran kotiin Yhdysvaltoihin.
Maon Kiinalla näytti olevan kaksihaarainen yritys vallata Ranskan Indokiina sekä Korea samanaikaisesti.

Alois ja Kurt pian komennettiin katupartioon ja he kuuluivat legioonan Police Militaireen eli sotapoliiseihin ,jota vapaalla kulkevat sotilaat kutsuivat katujyräksi.Heidän Algeriassa kyttämä Dodge Powerwagon tela-auto vaihtui MacArthur MB Willys-jeepiksi,koska kadulla kitisevät telaketjut rikkoivat kiveyksiä sekä niiden kitinä pelotti alkuasukkaat ja eläimet niin,että naiset saivat keskenmenoja,miehet nielivät riisipuikkonsa ja vuohenmaito muuttui utareissa jugurtiksi.
Jeepillä legioonalaispari risteili päivisin ja iltaisin Hanoin katuja.
Pojista Hanoissa oli marseillemainen puolikostea ilmanala,vaikkei rannikkoa näkynyt lähimailla.Kaupungin läpi virtaava Red-joki toi kaduille kosteuden hyönteisineen.
1945 Willys MB Jeep

Iltaisin himmeät katulamput valaisivat kiiloillaan koimaisesti valoon pyrkiviä hyönteispilviä,joita paikalliset kutsuivat gamu-gamuiksi.Itseasiassa ne olivat lentomuurahaisia sekä lentotermiittejä,jotka kuumaan lamppuun iskiessään ropisivat kadulle laumoittain.Aloisista paikallinen hyönteiskanta oli itsemurhapsykoottista.Poikkeuksena olivat hyttyset,jotka vaanivat ulkokahviloiden sekä bistrojen pöytien alla asiakkaiden nilkkoja,missä verisuonet pullottivat ihon alla valmiina inisiöiden herkullisiin veri-illallisiin.

Hanoin liikenne oli arvaamatonta,lyömällä jopa laudalta arabien holtittoman ajotyylin.Liikenne oli yhtä arvaamatonta kuin äkillinen pimeys iltakuudelta,missä orientin taivas peittyi mustansiniseen sariin.Tähdet ja kuukin tuntuivat jeepin penkissä suuremmilta kuin Algeriassa ja niiden koko ja läheisyys jotensakin kiehtoi sotilaiden mieltä romanttisena.
Liikenteessä Kurtin piti oppia luovimaan jeeppiä riksojen, vesipuhvelivankkureiden,skoottereiden,autojen ja ihmisten seassa kuin sisävesilaivan kippari  merikortista poisjätettyjä karikkoja,särkkiä ja luotoja.
Indokiinalaiset olivat oppinee myös ranskalisilta ajotyylin pyörien päällä,vaikkakin pienellä kiinalaisella ripauksella,missä ei välitetä kanssakulkijoista.
Hanoin uudet liikennevalot osoittivat kaupungin seuraavan nykyaikaa,mutta niistä huolimatta,että kun valot sattuivat toimimaan,kukaan ei ollut opettanut paikallisille,että punainen valo merkitsee pysähtymistä ja vihreä valo etenemistä.
Muukalaislegioonan
lipputervehdys
Hanoissa
Hanoilaisille valot olivat nättejä värikkäitä tolppien päässä vilkkuvia Uuden Vuoden lyhtyjä,millä ei ollut muuta merkitystä,kuin uuden vuoden onnen lupaukset kiinalaisessa kalenterissa apinan vuonna 1953..


Lisätyönä partioinnissa oli humalaisten legioonlaisten keruu kapakoista.
Rutiinitarkastukset legioonalaisten suosimassa Caravelle-ravintolassa sekä Rex-hotellin baarissa toi vähemmän satoa.
Sivukatujen tyttö- ja oopiumluolista pari löysi tajuttomia lattialle kaatuneita sotilaita,jotka olivat päätyneet maalattioille joko humalasta,oopiumista taikka maksamattomista laskuista.
Yötuurin päätyttyä ja sen jälkeen, kun tajuttomat oltiin kuljetettu kasarmin selleihin toipumaan jeppiä seuranneella Renault Goelette-mustamaijalla,legioonalaispari kaatui venttinä punkkiinsa,jolloin muu kasarmi oli heräämässä aamutoimille Marseillesin pauhussa rätisevältä vääntögrammarilta.

Hanoin ranskalaista arkkitehtuuria
nykyään
Indokiinalainen elämäntyyli eli vielä jonkinmoisessa itämaisessa unessa,koskei sille oltu vielä täysin paljastettu länsimaisen massaturismin kauheuksia.
Kaduilla kyllä myytiin postikorttien ja bamburihkaman kyljessä avoimesti seksiä.
Hanoin katujen seksitarjonta poikkesi kuitenkin muista kaakois-Aasian kaupungeista hienotunteisuudellaan.Sitä ei tyrkytetty paljaalla iholla kirkkaissa reklaamivaloissa,vaan tyylikkäästi hotellien lobbeissa ja ravintolojen pöydissä hymyvivahtein,misä tumman sarin halkiosta näkyi vilahtavan tavallista enemmän reittä,vaikkei koskaan menty risqueen rajoille.
Kauempana lähitulevaisuudessa häälyivät amerikkalaisten punaiset Coca-Cola-automaatit ja MacDonaldsin keltaiset kaarivalot.
Elokuvateatterin lipunmyyntiluukkujen mainosvaloissa ei vielä nähty ripaustakaan Hollywoodia kuten Manilassa,Singaporessa ja Bankokissa.
Amerikkalaisista lomilla äänekkäästi puhuvista sotilaista,joidenka punakoita kasvoja peittivät  New York Yankeesien siniset baseball-llippalakit,ei Hanoin kadunmiehellä ollut aavistustakaan.
70-luvun Sylvester Stallonen roikkuva alahuuli Rambo-julisteessa muistuttaisi paremmin 50-luvun indokiinalaisille jostain buddhalaisjuhlan kiemurtelevan lohikäärmeen irvistelevästä lohikäärmemaskista.
Ranskalaisuus näkyi ja tuoksui Hanoissa.
Kaupungin taksit,ranskalaiset Dyna Panhardit ja Traction Avant-sitikat voisivat yhtä hyvin ottaa kyytinsä Pariisin Champs Elyseeltä.
Saigonin Citroen Traction
Avant-taksin pienoismalli
Ravintolojen oviaukoista tuulahti kadulle Chateaubriandien valkosipulivoi sekä leipomoista tuore baguettesämpylä.
Kaupungin kaduilla voisi aistia hiukan italialaisuuttakin Vespoilla ja Lambretoilla ajavien kaunottarien puikkelehtiessa taitavasti kolmipyöräisten cycloriksojen välistä.
Kiinalainen ruoka sai legioonalaisparin vaihtamaan ruokavalionsa.
Hanoin kadulta ostetut lumpia-spring rollsit maistuivat miesten suissa kuin kiinalaiset enkelit olisivat rakastelleet kielen makuhermojen päällä.
Paistettu ruskea riisi sekä öljyssä friteerattu karppi lisäsi makuelämyksiä melkein autuuteen asti.
Ainoastaan vietnaminkielisten ruokalajien nimien oppiminen tuotti vaikeuksia.
Kasarmin messissä syömisen sijasta poliisipartio päättikin syödä jeepissä kadulta.


seuraavassa numerossa.
Kun Viet Minh päätti asettua Hanoin taloon...

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Terveisiä Per...stä! Eemeleitä Londonistanin ja Sveariikin välillä 2011

Lisävarustelukiimaa.Vanhan roddarin muistelmia.

Jeans and Mercury
Juhart
Auto on ollut nuorisolle paljon muutakin kuin kuljetusväline. Se on ollut eräänlainen oman persoonallisuuden ja sielun peili  ja monessa tapauksessa juuri väkisin ylähuuleensä viiksentapaiset saaneelle nuorelle miehelle jopa jonkinlainen peniksen jatke.Jokaisella nuorella kundilla on aina ollut erittäin vahva himo tehdä autostaan jotain yksilöllistä,joka poikkeaisi täysin harmaasta liukunauhalta tulleesta vakioautosta.
Joskus konversiossa tai ehostuksessa (kustomoinnissa) ollaan onnistuttu ja joskus tulos paistaa mätäpäisenä kuin versova finni nenässä.
Ajat ja tavat ovat muuttuneet minun nuoruudestani.
Lisävarustemarkkinat eivät ole mitään uutta muotia.
Jo auton pioneeriajoista asti automobiileihin on tarjottu joko tehdasaksessoreina tai ulkopuolisten valmistajien tarjoamaa tarpeellista lisävarustetta sekä tarpeetonta blingikamaa.
20-luvun suunnannäyttölaite

1937 Chevroletin
 hyönteissuojaverkko
Tarpeellisiin lisävarusteisiin kuuluivat 20-30-luvulla katettuihin autoihin sellaiset vempeleet kuin lämmityslaite,tuulilasinpyyhkijät ja pissapojat,jotka monissa merkeissä eivät tulleet vakiovarusteina.
Melkein kaikissa vakiomalleissa niitä ei ollut vakiovarusteina.
20-luvulla jopa kromipuskurit kuuluivat ekstravarusteisiin lisähinnoin.
30-luvulla tarjottiin lisävarusteina myös autoradioita,jotka kojetaulun alla ja kardaanitunnelin päällä muistuttivat kooltaan kolhoja kotivastaanottimia.
20-luvulla jopa suunnanvalitsimia ei myöskään ollut vakiovarusteina ja joita joutui ostamaan ulkopuolisilta valmistajilta.
Tavallisesti kääntymissuuntaa näyettiin käsimerkeillä.
Blingikamaan taas kuuluivat jäähdyttimien kromatut hyönteisverkkosuojat,taidevaletut jäähdyttimen korkit sekä tuulilasin ikkunnankarmeihin asennettavat Spot Lightit eli hakuvalot.
50-luvulla roddauskulttuurin pioneerivuosina  Spot Lightit olivat suurta muotia jossain James Deanin Mercuryn tuulilasintolpissa alaskäsin taitettuina ja yleensä koskaan kytkemättöminä auton virtapiiriin.

1942 Huurteenpoistolasi
Jopa isäpappamme 40-50-luvuilla komistivat ja varustelivat kiesejään.
Osaa näistä keksinnöistä pidettiin turvavarusteina ja osaa täydellisenä humpuukina.
Pohjolan ankarissa talviolosuhteissa ja jopa Britanniassa sekä Ameriikassa autoihin tarjottiin tuulilasien kuskinpuolelle taka- ja sivuikkunoihin kumimuovisia huurteenpoistoräppänöitä,joidenka pienistä ruuduista ajomies sai kurkistelle tielle.En tiedä olivatko ne tehokkaita,mutta pikkukundina minua ihmetytti moiset opaalinsameat muovilituskat,joidenka sameilta sivuilta kuskien piti seurata liikennettä.1920-30-luvuilta maskien itikkaverkoista puheenollen 50-luvun  automies ei myöskään pitänyt kesäisin itikoista,jotka tekivät kamikatzeitsemurhia tuulilaseihin.
Itikka-aura
Niiden estämiseksi joku oli keksinyt plastiikkisen konepeiton päälle ja kromikeihään tilalle asennettavan hyönteisauran,jonka piti ohjata itikkavirtaa ajaessa tuulilasin ohi.Niiden myös kerrottiin ohjaavan lumituiskunkinpois näkökentästä.
Kokemus kyllä osoitti niiden olleen täysin tehottomia,mutta näyttivät todellakin kirkkaanvärisinä ja läpinäkyvinä komeilta.
Auton peräpäähänkin piti asentaa perässäkulkevien ihailtavaksi kromattuja pakoputkenjatkeita eli sekään ideanpoikanen ei ole mitään uutta.Kotikauppalani moni varakas automies piti sellaista kromista Leijonantassu-pakoputken jatketta yhtälaisella ylpeydellä kuin kullattua leijona-aiheista Suomen Autoklubin merkkiä jäähdyttäjän kromimaskissa.

Leijonantassu-pakoputkenjatke 1957 Chevroletiin


Nykyajan pakoputken
jatkeet
Nykynuorimies tykkää läskisimmistä renkaista ja leveimmistä vanteista,naurettavan isoreikäisistä pakoputkista ikään kuin ne oltaisiin lainattu naapuritalon vesiränniputkesta, erilaisista sinne tänne asennetuista spoilereista sekä tummennetuista ikkunoista.
Konepuolelle ei olla kylläkään koskettu,koska nykyautojen moottoreista on otettu jo tehtaalla tarpeeksi tehoa ulos korttelinvälisen varttimailin kiihdytyskokeen voittamiseksi.
Jos moottoriviritysten tarvetta olisi,niin silloin auto ajetaan läheiseen virityspajaan ja pyydetään ECU-kortin (Emission Control Unit) uudelleen ohjelmoimista rivakkaampaan menoon.

Omassa autoilunuoruudessani 1960-luvulla autotarvikekaupasta ei saatu mitään erikoisvanteita,pakoputkisysteemejä eikä muitakaan äänitehosteita. Lukiokaverini Mäkilän Kari oli jostain saanut ostettua isänsä Fiat 1500:n pakoputkenjatkeeksi oikean kromatun Abarthin tuplatorven,mikä pörhötti komeasti baritoonilla kuin ralliautossa.Lisävauhtia Fiat sai peräpeiliin liimatusta keltaisesta Abarthin skorpionitarrasta ja Karin muodinmukaisista autoilijan nahkasormikkaista.
1957 Salon Auto-Osan
 henkilökuntaa
ja tarvikehyllyjä
Paikallisista autotarvikekaupoista kylläkin sai ostaa Boschin,Marchallin,Hellan ja Cibien lisävaloja etupuskuriin.pultattavaksi,valkosivurengasmaaleja,etuselkänojiin pistettäviä irtoniskasuojia,karvaisia ja keinonahkaisia ratinsuojuksia. (Piti olla superrikas jos pystyi ostamaan oikeat nahkaiset ratinsuojat).
Mini Cooperin keulavalot
Ensimmäisiä lisävaloja olivat parilliset puskuriin asennettavat tuikut,mtkä todella näyttivät komeilta,kun yksi niistä oli hakuvalo ja toinen sumuvalo.Hakuvalon kirkkaan lasin keskellä oli sininen ns. Blue Dot lasipallo,jonkalaisia oli jo näkynyt sotaa edeltävien Amerikan Fordien pisaramallisissa takavaloissa.Valoparin asentaminen vaati oikeat tukevat jalustat,etteivät ne räpyttelisi heikosti asennettuina jonkin vanhan Anglian etupuskurissa kuin paikallishintin silmäniskut korttelin kaljabaarin sivupöydässä.Suurimpana vaarana niiden kanssa oli tulevan rallikuskin törmääminen toisen rallikuskikandidaatin peräpuskuriin.
Jotkut taas asensivat autojensa vakiolyhtyihin ranskalaiset sumuvalopolttimot
Teddykarvaistuin-
päälliset Kuplassa
Lisätilpehöörinä,jos varaa oli,sai hyllyltä ostettua kromatun ja avaimella lukittavan bensatankin korkin,liukkaat keinonahkaiset tai karvaiset istuinsuojat,kartanlukuvalon,pari lisämittaria pultattavaksi kojelaudan alle,kuten semmoiset,jotka kertovat veden lämmön ja sekä akun varauksen.
Autonhan piti silloin muistuttaa ralliautoa,jolloin lisätunnelmaa saatiin poistamalla pölykapselit ja maalaamalla spraypurkilla taikka pensselillä Horna-kiuasmaalilla vanteet hopeanharmaiksi.
Lisävauhdiksi kaupan hyllyltä sai mustavalkoruudullista ralliteippiä auton kylkiin,konepeltiin ja katon yli perälautaan asti liimattavaksi.Huoltoasematarrat vielä takasivuikkunoissa korostivat kovaa rallihenkeä.

Teddykarvainen
Romac-ratinpäällinen


1956 VW pyyheliinatanko-
puskurein
Kuplavolkkarin omistajat kustomoivat kärryjään juuri pölykapselien poistolla ja hopealla maalatuilla vanteilla.
Lisäprameiluksi iskettiin katolle iso hakuvalo ja jos liksaa riitti,niin kapeat kromipuskurit vaihdettiin komeiksi "pyyheliinatankopuskureiksi",joissa oli krominen ylätanko ja korkemmat kromikävyt.Konepuolelle ei paljoakaan koskettu ja bluffiksi raoteltiin takaluukkua auki,että kaverit luulivat sinne piilotetun oikean käärmepesäpakosarjan.Näin tekivät monet takamoottorisen Fiat 600:n omistajatkin Abarth-tarroin.

1976 Salora-ralli
Minimiehet kyllä kustomoivat enemmän kärryjään rallihenkisiksi suomalaisia Monte Carlo-rallin voittajakuskeja matkiakseen,jolloin etupuskurit lisävaloineen muistuttivat Manilan Jeepneyjen valomerta.Monet vielä kytkivät taitamattomuuttaan lisävalot suoraan akun napaan ilman sulakkeita,jolloin näille yllätyksenä tuli koko autolle täysi pimennys keskelle valomerta. Komeat kojetaulussa ulostököttävät katkaisinlisäviikset lisäksi äkkijarrutuksissa sattuivat ikävästi polviin. Silloin kukaan ei funtsinut turvallisuudesta eikä ergonomiasta auton sisustassa,vaikka lisäajonautintoa ja viihtyisyyttä saatiin teddykarvaisista istuinpäällisistä sekä itse vuoratuista ovipaneeleista,sisäkatosta,kojelaudasta ja hattuhyllystä.
Sellaiseen kustomointiin meni Palakaupasta ostettu teddykarvapaalillinen.Tunnelma ja viihtyisyys auton sisällä karvaisuudellaan vastasi melkein Muumilaaksossa käyntiä.
Ikävintä niissä teddykarvapäällisissä oli autosta ulos kiipeäminen,jolloin sormet saivat äkäisen staattisen sähköiskun peltiseen ovenkarmiin koskettaessa.
60-luvun Salora
Automatic
autoradio
Sisäviihtyvyyden lisäämiseksi kojetauluun asennettiin ULA-autoradio tai musta
Clarion C-kasettisoitin taikka sen alahyllylle kannettava autoradio-kasettisoitin,jonka voi lisäksi kantaa Juhannusaaattona leirinuotiolle ja keskiyöllä Sopu-telttaan soittamaan Procol Harumin Whiter Shade of Paleä ulkona metsänrajassa oksentavien tiibetiläisten kurkkuäänilaulajien soinnin peittämiseksi.
Yrjö oli juhannuksina yleisin kutsumanimi.

                                         1967 Procol Harum.Whiter Shade of Pale


Kotikaupunkini ensimmäinen näkemäni kustomoitu nuorisoauto oli Sarparannan poikien 1948-mallinen Austin 16,jota nykymaailmassa pidetään harvinaisena keräilyautona.Niitähän saatiin muutama kappale Suomeen aivan sodan jälkeen upouusina brittiautoina,joskin ne olivat lämmitettyjä sotaa edeltäviä malleja. 60-luvulla ne olivat jo kivikauden aikaisia suuria ja hitaita dinosauruksia.
Austin oltiin ristitty Mäystimeksi ja maalattu kirkkaanpunaiseksi.Takaikkunaakin oltiin suurennettu Austin A35-malliseksi leveydeltään ja etulokasuojaan asennettuun autoradioantenniin oltiin pantu liehumaan oravanhäntä.
Mäystin eli yhden kesän päätymällä Eklundin romuttamoon koneen leikattua kiinni.
Silloin ns. kesäautoiksi sai Snellmannilla eli viisikymppisellä muodista pois tipahtaneita 50-luvun erikoismalleja.

Japanilainen poliisiautolelu
Antennit muutenkin tulivat muotiin autoradioiden ja c-kasettisoittimien myötä.Antenneja asenneltiin,vaikkei autossa ollut minkäänlaista soitinta..vaan ihan näön vuoksi.Niitä sai kaupasta piiskamallisina,jotka joko heiluivat etulokasuojassa kuin lasikuituongenvavat kesämökin rannassa tai sitten niiden päät oltiin klipsattu kiinni auton vesiräystäskouruun.Monet katuivat komeiden antenniensa ostoa,kun joku kateellinen oli katkaissut ohimennessään sen virvelivavan kahtia.
Ilmeisesti antenniprameilun syynä oli pieni peloittelu muille,että autossa oli poliisiradio tai sitten jäänne 50-luvun leluttomasta lapsuudesta,jolloin joululahjaksi ei saatu kaukosäädöllä ujeltavajaa japanilaista poliisiautolellua.

1967 Porilaisia
raggareita
Juhart
1960-luvulla jenkkiautoharrastelu kulki vielä lapsentossuissaan.
Raggarikulttuuria oltiin kyllä matkittu jo ruotsalaisilta 50-luvun lopulta,kun vanhoja 50-luvun alun jenkkitakseja sai ostettua halvalla nurkka-autoiksi. Raggarikulttuurin ei niinkään kuulunut autojen ehostelu,vaan enemmänkin kortteliajo nykyimittapuun Rat Look-pelein.Autoja ei oltu meikattu ruosteisiksi ja kuluneiksi,koska niitä oltiin oikeasti käyttökulutettu satojatuhansia kilometrejä ammattiajossa.
Kotiaupunkini liikenteessä näkyi vielä pari 50-lukuista ja hyväkuntoista vakiojenkkiautoa,kuten Ahon Sementtituotteen sementinharmaa 1952 Ford Customline ja Hiitolan Joukon syvänvihreä 1950 Ford Custom,joka näytti kiiltävänä kuin eilen myymälästä ostettuna.
Asuin silloin todellisessa Ford Countryssa,koska 50-luvulla melkein kaikki kauppalan taksit olivat Fordeja.
Juhart

Juhart
Vasta 60-luvulla jenkit hävisivät pirssitolpilta uusien diesel-Mersujen täytettyä taksijonot eikä tuoreessa kaupungissa ollut jäljellä kuin kaksi melko tuoretta detroitilaista; Liesitehdas Leinon 1960 Ford Courier ja Salon Neulomon Kivimäkien 1961 Ford Courie,jotka tulivat Ford-mallisarjan halvimmasta päästä.
Niitä ei tarvinnut ehostella lainkaan autojen oman kromikylläisyytensä puolesta.
Nämä Fordit oltiin luokiteltu piilofarmareiksi,jollaisia löytyi kaupungissa runsaalla mitalla eurooppalaisissa automerkeissä.
Europiilofarmarit olivat yleensä niitä peruspakettimalleista sivuikkunoilla muokattuja  malleja,jotka eivät prameilleet kromiheepeleillä.Ikkunatkin olivat kumitiivisteisiä ja pölykapselit pieniä pillerimallisia kissankuppeja..
Näiden omistajiin iski eräänlainen ehostamiskuume,jotta autot näyttäisivät jollain keinoin kalleimmilta farmarimalliserkuiltaan ja pelastajiksi tulivat kaupungin autotarvikeliikkeet sekä huoltoasemat,jotka myivät kaikenlaista turhuuden markkinoiden lisävarustekrääsää.
Buickin valesierainsarja
Ehostamaton lounaissuomalainen
1959 Opel Delivery
jälkiasennusikkunoin 
Opel Deliveryt ja Ford Taunus 17M Turnierit melko pian alkoivat muistuttaa kaukaa katsomalla rikkaampia serkkujaan,mutta monella omistajalla taiteellinen käsi oli muokannut ne huoltoasemamyymälöiden kromikrääsämannekiineiksi.
Monet niistä saivat ensiksi valkoisen katon kontrastiksi laivaston siniharmaalle alaosalle.Lisäprameiluksi asennettiin vielä alumiinirunkoinen kattoteline mahdollisen seuraavan Juhannuksen campingreissulle Hangon Silversandiin.
Vanteisiin ilmestyivät verkkomalliset snobikoristerinkulat pillerikapselien ympärille. Lisäksi kumpaankin etulokasuojaan ruuvattiin autotarvikekaupasta hankittua 3 kappaletta pyöreätä kromista Buickin valesierainrinkulaa,joita oli nähnyt komistamassa monen 50-lukuisen Ford Consulin ja Zephyrin etulikasiipiä.
Opelit,kuten Englannin sekä Saksan Fordithan olivat muodoiltaan eurooppalaisia pikkujenkkejä.
1957 Studebaker Hawk
50-luvun puolivälissä Ameriikan maassa autojen saatua peräänsä pyrstöt autotarvikevalmistajat tarjosivat vanhoihin vuosikymmenen alun malleihin pultattavia siipiä.
Studebaker pisti niitä lasikuituisina myös Hawk-sarjan coupeisiin vuosikymmemen lopulla.
Studebaker konkurssikypsän Packardin ostettuaan päätyi rahanpuutteessa näin halvempaan ratkaisuun siipimuotivillityksessä kalliiden korimuotti-investointien sijasta.
Poikkeavasti 60-luvulla eräs naapurissamme asuva autoasentaja oli kaasuhitsipillillä leikannut omasta1960-mallisesta Dodge Pioneerista takasiivet pois,koska jenkkiautojen peräevät olivat poistuneet muodista.

MoParin Dodgen
tuplailmanottoaukot
Kuten Studebaker-kuvasta näkyy 50-luvulla oli suurta muotia autovalmistajilla koristella mallejaan kromisilla valeilmanottoaukoilla konepellin keskellä.
Buick oli ollut uranuurtajana valeilmanottoaukoissa jo vuosikymmenen alussa lokasuojiin asennetuilla sieraimilla,joita oli 3 kappaletta Super-perusmalleissa ja 4 kalliimmissa Roadmastereissa sekä Centuryissä. Näitä vale-Scoopeja näkyi kromisina monen merkin keuloilla ja kyljissä.
60-luvulla näitä lasikuituisia valeilmanaukkoja ilmestyi ihan aitoinakin muskeliautojen konepeitoille ja nuoret kustomoijat asentelivat jopa eurooppalaisten pikkuautojensa kuonoille ihan vain näön vuoksi. Kotitaloustavarakaupat myivät silloin varmaan aika hyvin muovisia rikkalapioita.


jatkuu...


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

View-Master-matka Friscoon.Papinpojan nojatuolireissu.

1956 View-Master E



Vuoden 1956 jouluna papinperheen pesue sai yhteisen joululahjan, View-Master E-stereodiakatselulaitteen,jolla sai matkustaa maailman jokaiseen turistikohteeseen vain luunvärisellä "sulkimella" painamalla. Kuvakone oli valmistettu ruskeasta bakeliitista ja lahjalaatikon mukana tuli pari diakiekkoa. Yksi kiekko kuvasi Disneyn Seikkailumaata ja toinen San Fransiscoa.
Pian ajan mittaan niitä paperisia ja siniseksi painettuja kuvakiekkopusseja ilmestyi lisää Disneyn piirretyistä ja muistaakseni Euroopan matkakohteista,kuten Lontoosta ,Pariisista ja Roomasta.
Muistaakseni View-Masterin isäpastori oli ostanut Lehden valokuvaamosta Annankadulta,josta niitä matkakuvakiekkojakin sai ostettua lisää jännille nojatuolimatkoille.

1955 ca. View-Master
San Fransisco
Isäpastori oli pappilan ainoa maailmanmatkaaja,joka jo 30-luvulla oli käynyt Tallinnassa ja 1936 Berliinissä sekä Roomassa.
50-luvulla hän oli muutamaan otteeseen visiteerannut Tukholmassakin.Äitipastorska taasen ei ollut mikään ulkomaidenreissaaja,jolle riitti vain pakolliset käynnit Iisalmessa ja Kuopiossa lähisukulaisten hautajaisissa.
Isosiskoiltani ne View-Master-matkat taisivat jäädä lyhkäsiksi harrasteiden keskittyessä Elokuva-Aitan filmitaivaan tähtien kuvien saksimiseen ja liimaamiseen leikevihkoihin. Pikkusiskoiltani kyllä kävin vinkumassa konetta Disneyn piirrettyjen katselemisesta,jotta pääsisin yhä uudelleen vierailemaan San Fransiscossa,minulle upouudessa Amerikan länsirannikon ihmekaupunkissa.

1939 NY World Fair
Vastineeksi Amerikan kuumeessani oli aiemmin tutustunut itärannikon New Yorkiin Fammu-tädin vinttikomeron saloista löytämistäni v.1939 New York Times Heraldeista sekä saman vuoden maailmannäyttelyn väripostikorteista.
Fammu-täti oli ollut 1900-luvun alussa kauppalan ensimmäinen naisvalokuvaaja ja uskoisin hänen tunteneen myös Daguerre-lasilevynegatiivien lisäksi sen ajan ensimmäiset stereokooppiset kuvakatselulaitteetkin,joihin pistettiin tuplattu korttikuva samasta aiheesta.
View-Masterin San Fransiscon matkailukiekko oli ilmeisesti kuvattu v.1955 tuntemieni automallien perusteella. Suomesta saatavien diakiekkojen valikoimasta ei kylläkään löytynyt autohullulle itselleni oikeita autoaiheisia kiekkoja,joita myytiin laajalti Amerikassa.
Olisin repinyt molskishortsihousuni,jos olisin saanut käsiini kiekon Chrysler Six Ways Newsistä,Diamond T Motor Companystä,FoMoCon Edsel Divisionin Corsaireista,Pacereista,Rangereista jne.
Pikkuisen savilaaksokauppalan valokuvaamoista ei edes löytynyt STA:n eli Suomen Turistiauton kuvakiekkoa bussimatkasta Wieniin,Pariisiin sekä Italiaan.
Muissa pohjoismaissa sekä Euroopassa myytiin View-Masterin autoesittelykiekkoja,kuten norjalaista GM Bedford Vare og Lastbilar,belgialaista GM Opel,Chevrolet Commercielleä (tavara-autoja) jne..

Suomen Turistiauton 1958 Büssing TU4500-
Emmelman turisbussi



1955 Cliff House
Restaurant ,SF.
Siten päädyin tutkimaan San Fransiscoa oikein suurennuslasilla.
San Fransisco tuli minulle myös tutuksi James Stewartin ja Kim Novakin Vertigo Hitchcock-filmistä , myöhemmin 60-luvun lopulta Steve Mc Queenin Bullittista sekä v.1974 Roman Polanskin Chinatownista,missä Jack Nicolson palveli Faye Dunawaytä yksityisetsivänä..
Asian vierestä puhuakseni Steve McQueen ja Faye Dunaway filmasivat yhdessä ensimmäisen Bourke-pätkän.
Stevestä filmipussaamisissa tuntui jäätävän kylmältä ja tunteettomalta,jolloin hän risti vastanäyttelijättärensä nimellä Day Funaway..

Minulle tulivat View-Masterin kiekosta erittäin tutuiksi Golden Gate-silta,Alcatrazin vankilasaari,
Nob Hill,Chinatown,Cable Car-ratikat,Cliff House Restaurant,North Beach,Fishermen's Wharf,Russian Hill ja San Fransisco-Oakland-silta jne...
Niihin olisin halunnut tutustua v.1981 maailmanympärimatkalla Saudi Arabian Dhahranin kentältä lennettyäni Manilan,Tokion Naritan ja Honolulun kautta Friscoon marraskuisena koleana aamuna,jolloin ilma oli niin sumuisen harmaankolea,että matkakummpanini Torkkelin Eskon kanssa päätimme ottaa jatkolennon New Yorkiin. Minua ei edes matkamuistona terminaalista ostamani Tony Bennetin c-kasetti "I left my Heart in San Fransisco " paljoakaan lämmittänyt uudessa Sonyn korvalappustereossani.


 
                    

1936 Lincoln Zephyr
V12-mainos espanjaksi
Menen kylläkin stoorini aluksi View-Masterin Frisco-kiekon kuvausajasta kymmenisen vuotta taaksepäin ja II maailmansodan loppuun v.1944 amerikkalaistuneen BBC-toimittajan Alistair Cooken mukana.
Cooke oli reissannut Amerikan manteretta läpi käytetyllä 1936-mallisella Lincoln Zephyr V12-limusiinillä,jonka alle hän oli saanut erikoisluvalla New Yorkissa uudet Firestonen ristikudosrenkaat.
San Fransisco 1930-luvulla on aina kiinnostanut v.1934 Golden Gate-sillan avajaisista alkaen.
Friscon v.1906 maanjäristyksestäkin olin lukenut monia kertomuksia ja miten kaupunki sijatsee kahden vulkaanisen mannerlaatan päällä.
Toinen suurempi maanjäristys tapahtui v.1989 tappamalla 7 ihmistä 120 ihmisen loukkaannuttua.
Itse en niinkään pelännyt kovin paljoa maanjäristyksiä,joita Manilassa tapahtuu toistamiseen,tosin alemmissa Richterin asteikoissa.
Rakensinhan rakkaudesta ja uhmalla aurinkotalonikin 80-luvun alussa Albayn maakuntaan aivan Mayon-tulivuoren juurelle Travesian kylään.Enemmän minua pelotti NPA-kommunistisissien laskeutuminen vuorilta Baby Armalitein keräämään suojelurahaa vaurailta ulkomaalaisilta.
Tulivuoren purkaukset,maanjäristykset ja taifuunit ovat filippiinoille jokapäiväistä leipää..

1944 Alistair Cooke 1936 Lincoln Zephyrillä poikkeamassa
Pasadenan Shellillä Kaliforniassa

"Mikä tahansa San Fransiscoon saapumistapa,ilmasta,vedestä taikka junalla..tai parhaiten ajamalla sisään sitkeän sumun läpi ja putkahtamalla siitä ulos San Fransicon lahden yltä kiiltävään auringon paisteeseen,on kuin kutsukortti menneisyyteen. Vieraan on vaikeata saada käsitystä,mitä San Fransisco tekee ja millä sekä miten se elää,kuten oppia mitään muutakaan järkevää jostain New Yorkista tai Baghdadista.


1940-luvun
Santa Fe dieseljuna
Turisti pohjaa viipymistään kaupungissa kaikenlaiseen tunteelliseen kirjalliseen matkaopas-elokuva-omaelämäkertasumuun. 
On sääli edes vaivautua tutustua kaupungin nykyisiin ongelmiin herkistä kertomuksista edesmenneistä lähetyssaarnaajista , jotka ovat kasvattaneet erikoisen romanttisen kaihin sisäsilmään,minkä läpi on vaikeata nähdä nykyajan monimutkaista todellisuutta.

San Fransiscon olivat perustaneet kaivostyöläiset ja minne sitten saapuivat nokkelat jenkit Clipper-purjelaivojen kokat vaahdoten.
Yhtä nopeasti sinne kiiruhtivat saksalaiset,ranskalaiset sekä sveitsiläiset maitse kultaa vuolemaan. Silloinen kyläpahanen,minne silloin koko maailma muutti,meni makuulle olkien ja sylkiremmaleiden päälle kymmenestä taalasta per yö.Sinne saapuivat kiinalaiset kaivoksiin, kokeiksi ja pyykkäreiksi..sekä tulemaan lynkattaviksi että ajettavaksi osavaltiosta pois rautateitse. Sinne saapuivat italialaiset kalastajiksi ja skotit laivanveistäjiksi. Japanilaiset tulivat sinne viljelemään kukkia sekä vihanneksia.

San Fransiscoa voitaisiin tämän kuvan mukaan kutsua pelottavaksi Barbaarirannikon kaupungiksi,mutta historia toisin johdattaa vieraan myös Pyhän Francisin kaupunkiin. 
Kaikesta tästä huumaavasta kirjojen sepittämästä fantasiasta huolimatta totuuden ytimenä pysyy se,että San Fransiscosta oli tullut oikea kaikkien maapallon kansojen sekoituskeskus..
Maatessasi selälläsi vaikka Berkeleyn mäillä ajattelmassa kaikkea muuta kuin yhteiskuntaoppia,voit kuulla kiinalaisten kyyhkystyn kuhertelua australialaisten eucalyptuspuiden välistä espanjalaisnimisten vuorten juurella.   

V.1939-40 New Yorkin kansainvälisten messujen aattona pidettiin San Fransiscon Tyynenmeren maiden kansainväliset kauppamessut nimeltään San Fransiscon Trade Exposition,mistä mm. Ford Motor Company lähetti kuljettajaparin ajamaan uuden Ford Deluxe Fordorin koko Amerikan mantereen poikki New Yorkin kansainväisille messuille.

1939 San Fransisco World Fair

Ohessa tarkempi kuvaus tapauksesta:

New Yorkin maailmannäyttely oltiin avattu huhtikuun viimeisenä päivänä ja kesäkuun 16. päivänä 1939 ja itse Henry ja Edsel Ford olivat saapuneet juhlistamaan Ford-päivää.
Samanaikaisesti tammikuussa v.1939 oltiin avattu San Fransiscon Treasure Islandilla Golden Gaten kansainvälinen näyttely sillan 3-vuotisjuhlien kunniaksi. Näyttelysaari oltiin rakennettu sillan Oaklandin puoleiseen päähän.
San Fransiscosta oli lähtenyt mantereen poikki- ajolle uusi Ford Fordor Deluxe,joka saapui New Yorkin maailmannäyttelyyn kesäkuun 16. päivänä Jimmy Rooneyn ja Jack Doylen vuorotellen ohjaamina.
Auto oltiin rakennetu Fordin Richmondin tehtailla Kaliforniassa.
San Fransiscon näyttely oltiin rakennettu kuin New Yorkin maailmannäyttely pienoiskoossa täytemaalla tehdylle saarekkeelle.
Valitettavasti v. 1941 Pearl Harborin kuuluisan "Häpeän Päivän" eli "Day of Infamyn" ja FDR:n sodanjulistuksen jälkeen Yhdysvaltojen puolustusvoimat ottivat tekosaaren käyttönsä ja kaikki vaivalla ja taidolla tehdyt futuristiset rakennukset purettiin ja tilalle rakennettiin laivastotukikohta.
Tukikohta lopetettiin v. 1997.
Saaren tarkoituksena oli näyttelyn jälkeen avata sille Pan Americanin amfibiolentokonetukikohta ns. China Runille eli Kiinan reitille.

Kiitoksia avusta!? Televisiokerjuuta vähempiosaisille.Lontoon postilla


2013..kirjoitettu unohtunut kirjoitus:


Olen täysin ymmälläni.
40-tuumainen tauluteevee suoltaa joka viides minuutti David Attenboroughin luonto-ohjelman väliin eri avustusjärjestöjen rahankeruumainoksia ihmismieliä hämmentävillä mainoksilla.
-Anna 3 puntaa sukupuuttoon kuolevalle lumileopardille ja adoptoi yksi!
-Anna 3 puntaa egyptiläiselle kidutetulle ja nälkiintyneelle aasille ja adoptoi yksi!
-Anna 2 puntaa afrikkalaiselle nälkiintyneelle ja kolerasta kärsivälle lapselle,joka ehkä ei enää elä ilman apuasi huomenna!
Ainoa kysymys herää näistä kolmesta apua tarvitsevasta,että miksi pienen ihmishengen hinta on puntaa halvempi kuin lumileopardin ja kuorma-aasin.
Miksi minulle televisionkatsojalle annetaan näin suuri vastuu maailman koko eläin- ja ihmiskunnan pelastamiseksi?
Skeptikkona olen kyllä aina ollut varuillani,etten joutuisi kehitysapujärjestöjen juksattavaksi,koska kehitysmaissa sadat samanlaiset järjestöt taistelevat jalansijasta kalliisti palkatuin henkilöstöportain. Lopputuloksena vain pieni prosentti avustuksista todella päätyy hädänalaisten elämän helpottamiseksi.
Haitin pääkaupungissa Port au Princessä monta vuotta luonnontuhon jälkeen hyvin harva asunnoton on päässyt oman katon alle ulkomaisten kehitysaputyöntekijöiden loikoilleissa viiden tähden hotellien altaiden reunalla ryystämässä pinja coladoja,ajelemalla aamuisin hökkelikyliin neliveto-Land Cruisereilla tarkkailemaan kurjuutta,mikä ei ole muuttunut miksikään sitten eilisestä eikä edellisvuodesta.

Maailma ei ole muuttunut yhtään paremmaksi sitten arabikeväästä Egyptissä,Tunisiassa eikä Libyassa,vaan entisten diktatuurien tilalle on astunut uudet vähemmistödiktatuurit demokratian sijasta,mikä panee ulkopuolisen epäilemään,että kaipaavatko arabikansat lopulta mitään länsimaiden tuputtamaa demokratiaa,elettyään Ibrahimin ajoista tuhansia vuosia jonkinlaisen kuninkaallisen dynastian alla.
Saudi Arabiassa en usko koskaan edes naisten saavan tasavertaisuutta wahhabilaisen papiston pitäessä kuningashuonetta kurimuksessa painottamalla,että kuningas ei ole kuin toiseksi kuningas ja ensimmäisenä maailman ainoan oikean uskonnon suurten pyhien kaupunkien Mekan ja Medinan suojelija.

Britannian hallitus aivan tällä viikolla oli herännyt siihen,että 40 miljoonan punnan kehitysapu Egyptin uudelle ja islamistijohtoiselle valtiolle olikin kadonnut korruption taskuun eikä mistään löytynyt edes kirjanpitoa kehtysapurahojen tilityksistä yhteenkään kriisiprojektiin..jos sellaisia sitten oli olemassa.
Pääministeri Cameron lopulta irtisanoi avustussopimuksen 40 miljoonaa puntaa köyhempänä.