torstai 11. lokakuuta 2012

Kadonnut sukupolvi.Seksi pistoolin tähtäimessä

A Scarlet hood ornament
Juhart 2003
SEKSI PISTOOLIN TÄHTÄIMESSÄ
----------------------------------------------------
Ja mitä avioliitto olisi ilman seksiä?
50-lukuisissa tutkimuksissa neljä viidestä naisesta kertoi saaneensa paljon tai keskinkertaisesti tyydytystä seksistä.
Korkeimman tyydytyksen saaneita tai niitä ,jotka kertoivat saaneensa olivat naiset,joidenka miehet kuuluivat ylempiin ammattikerroksiin.
Suulliset tunnustukset kertoivat toista.
Eräs lääkäri,joka oli haastatellut satoja avioituneita naisia kertoi,että puolet näistä eivät olleet koskaan kokeneet fyysistä tyydytystä,minkä olisi pitänyt olla sitä todellista ja rikasta nautintoa,mitä aviomiehet olivat kertoneet saaneensa.
Jotkut naiset ilmaisivat tyytymättömyyttään siitä,että seksiakti kesti vain kaksi minuuttia...wham-bam-thank-you-mam!!
Toiset seksologiatutkijat olivat päätyneet tulokseen,että useimmat naiset pitivät sukupuoliyhteyttä osana avioelämää siitäkin huolimatta,etteivät nauttineet siitä.
Eräs kuuden lapsen äiti antoi erittäin paljaan ja riisutun kuvan rakkauselämästään:
--Jokikinen kerta minun piti vilkaista kelloa,milloin isäntä saapuisi kuppilasta kotiin.
--Kuullessani rappusissa askeleet sammutin kamarin valot teeskentelemällä nukkuvani.
--Se tulee sänkyyn vatsa täynnä kaljaa ja alkaa kohmimaan minua.
--Haluaisin vain nukkua eikä tilannetta auta,että panisin vastaan tai kieltäytyisin.
--Saat kämmensyrjästä poskille,jollet alistu.
--Siihen ei liity mitään hellyyttä eikä rakkautta.
--Makaat seljälläsi siinä laskemassa välikaton halkeamia ajattelemalla,että katto tarvitsisi lipauksen tuoretta maalia..
--Minulle se on kauhea velvollisuus eikä mitään huvia,vaan likaista ja inhoittavaa arvonalistusta.
Tämä tutkimus voisi olla suuri isku 50-lukuisen naisen imagolle onnellisesta ja molemmin puolin tyytyväisestä aviosuhteesta.
Kuitenkin aina verratessa sitä aikaa nykyaikaan,missä aviopuolisot ovat tasa-arvoisia ja missä kummatkin osapuolet nauttivat seksistä oletamme,että sen puute vanhempiemme sekä esivanhempoiemme elämässä kuolettavasti haavoitti avioelämää.
Tällainen tiivistetty olemus ei yleensä pidä vettä.
Molemman osapuolen sopiessa siitä,mitä oletettiin  ja tultaisiin tekemään eli isä leivän hankkijana ja äiti kotirouvana,niin avioliittoa katsottiin lujaksi liitoksi.
50-luvulla suurimpana tehtävänä oli pitää perhesirkus rattailla sekä tien päällä siitäkin huolimatta,että siihen liittyi turhautumista ja halveksintaa.
"Love and marriage..gotta make like a horse and carriage!" lauloi Frank Sinatra,monesti avioitunut kruuneri.

                                         Love and marriage.Frank Sinatra


1900-luvun alun perheet olivat enimmäkseen suurperheitä.
Pappilan Jussin isovanhempien perheissä Iisalmessa oli viisi lasta kummassakin,mikä laskettiin pieneksi lapsimääräksi.
Köyhemmissä perheissä 8-10 lasta oli yleisin pellavapäämäärä,vaikkakin lapsi- ja kehtokuolemat olivat yleisiä.
Pappilan pesueessa oli viisi lasta,neljä siskoa ja Jussipoika kahden siskon välissä kinkkusiivuna. Siskot olivat ne sekaleipäsiivut. Siksi Jussia kutsuttiinkin kerrosleipälapseksi.
Vuonna 1956 nelilapsista perhettä pidettiin suurperheenä.mutta vanha kansa katsoi,että perheestä tuli vasta perhe kolmen lapsen poikimisen jälkeen.
Neuvolat ja perhesuunnittelukeskukset ehkäisyneuvonnan lisääntyessä alkoivat supistaa perheiden päälukuja.
Naisille essunlenkkien löysääminen oli alkua myös pienelle löysäämiselle vapauteen.

KOTIROUVA TUOTEVAMPPINA JA KODINKONEENA
--------------------------------------------------------------------------------

Audrey Hepburn Aamiainen
Tiffanyllä 1959
Juhart 2010
 Ranskalainen kirjailijatar Simone de Beauvoir kirjoitti ironisesti kirjassaan Toinen sukupuoli:
"Nainen on feminisyyden ruumillistuma velvollisesta ja hyvästä kumppanista ja kätevästä sekä hyväntuulisesta kotirouvasta."
Naisen rooli on koti- ja aviomieskeskeisenä nelinkertaista.
Naisihannetta korvaamattomana femiinisenä ja fyysisenä ihailun kohteena ei kukaan pane kyseen alle.
"Kuinka pukeutua ja viehättää miehiä" oli monen naistenkehden sarjakertomusten otsikkona 50-luvulla.
Erityistä painoa oltiin pantu mainoksissa yksilöllisiin kampauksiin lauseella "Hän haluaa sinut silkinpehmeänä".
50-luvun Fairy-tiskiainemainos korosti äidin pehmeitä  ja sitruunantuoksuisia käsiä.
Vain maalla emännät pistivät lipeäpyykin ja lypsämisen karhaisemiin kouriinsa pehmennykseksi Tummeli-nännivoidetta.
Kaupungissa pyykkituvan lipeän karhaisemat kädet olivat jo historiaa Hoover-pesukoneiden ja sähkömankelien vallatessa muuripadat ja pyykkilaudat.
Siroluiset,ampiasvyötäröiset,isorintaiset ja leveälantioiset mannekiinit esiintyivät muotilehtien sivuilla kävely- ja cocktailasuissa riikinkukkomaisen koreina minkkistoolissa.
Yhdellä tasolla vaimo oli miehensä kumppani ja lastentekokone,jolle oltiin luotu elokuvataivaan liha sekä tyylikkyys.
Toisin sanoen hän halusi mieheltään rakkautta,kumppanuutta,kotia,lapsia sekä taloudellista tukea,muttei antaisi miehen olla talouden päänä.

                                                 Fairy Liquid ad.

Kotiliesi-lehden pääslogaaninksi olisi sopinut sanonta,että "keittiö on kodin sydän,missä päivästä toiseen vaimo luo miehelleen rakkauden lahjoja".
Naisen paikka on keittiössä ja kuten eräs shovinisti irvaili "nyrkin ja hellan välissä".
Kodin ylistystä  kuuluteltiin maan kaikissa naislehtijulkaisuissa,joissa taloudenpito- ja ruoanlaittotekniikassa vaimolla piti olla Sammatin Elias Lönnrootin Emännyyskoulun sekä ravintolakokin diploomit essuntaskussaan.
--Jos pyykki meni kotiovesta ulos kemialliseen pesulaan,ei lapsillekaan jäänyt mahdollisuutta kotitalousoppiin!
Eräs kotirouva huokaili pyykkipäivän tärkeydestä..
Lehtien ja uuden näköradion pesupulverimainokset häpeämättömästi yhdistivät vaimon naisellisen puhdasta moraalia miehen Valo-,OMO-ja Sunlight-pulverien pesemiin vitivalkoisiin kauluspaitoihin.
Naistenlehdet tarjosivat muitakin neuvoja helpottamaan kotitöitä,oppimaan uusia keitti;reseptejä sekä tulemaan oikeaksi kutsuemännäksi.
Niksipalstoilla korostettiin järkeviä ostovaihtoehtoja sekä kulinaarisia taitoja,jotka olivat jääneet unholaan pitkän puutteen ja säännöstelyn vuosina.
Nainen oli talon tärkein henkilö erään naistenlehden mielestä.
Hänen aviomiehensä saattaa olla vahvempi ja älykkäämpi.
Hän voi olla firmansa johtaja.älykkö taikka kuuluisuus.
Vaimo voi tuntea itsensä alhaisemmaksi,mutta omalla hienolla tavallaan hän voisi lyödä koska tahansa miehensä laudalta.
Sitä kutsutaan naisen vaikutusvallaksi kotona.
Erään papin vaimo oli kerran lausunut raamatullisesti naisen osasta pappilassa:
--Minä palvelen!
Jussin kotipappilassa äitikappalaiska vahvana savolaisena "piällysjnaesena" olisi siihen lausunut: Minä komennan!
Yllätysvierailu rintamalta
Juhart 2012






Kadonnut sukupolvi.Teiniaikuiset ja avioliitto

50-luvun teinityttö
Teiniaikuiset ja avioliitto
------------------------------------------------ 

1950-luvulla teinejä ei vielä laskettu miksikään erikoiseksi etniseksi ryhmäksi,vaan nämä olivat yhteiskunnassa vain pian aikuiseksi tulevia koululaisia.
Silti vanhempien teinien tilanne saattoi olla suuri kysymymerkki.
18-vuotiaiden poikien asevelvollisuuskunto toi uuden yllätyksen,missä todettiin kutsunnoissa,että etenkin kaupunkilaiset syyniläiset kärsivät huonosta fyysisestä kunnosta ja koulutuksen puutteesta.
Armeijaahan oltiin aina katsottu miehistymisen kulmakivenä.

Tytöille ei ollut vastaavanlaista valmennusta naisiksi tulemiseksi institutionaalisesti.
Teinityttöjen ensimmäisenä päämääränä olii naimisiin meno.
Tyttöjä oli jo lapsesta asti kasvatettu äidin rooliin avioliiton palvellessa pyhänä normina sekä yleisenä tavoitteena.
50-luvuna alussa alle kolmekymppisten naisten avioitumisprosentti oli erittäin suuri.
Vähintäin neljäsosa kaikista kansankerroksista tapasi tanssiparketeilla ja tanssilavoilla,joita katsottiin parhaimmiksi hakumestoiksi. Kellohameiset,nailonsääriset ja punahuuliset seinänvierustaruusut istuivat näytillä kuin maatalousnäyttelyn valiolypsäjät,poikien seistessä ryhmissä keskellä lattiaa syynäämässä kelvollisia haettavia mustissa rippipuvuissa ja tonycurtismaisissa suaveleteissä,mitkä oltiin kammattu sokerivedellä taikka oikealla hiusrasvalla pompaduuripalloksi otsalle ja ankanpyrstöksi niskaan.
Koko illan parketilla haettiin ristiin rastiin,vaihdeltiin silmäyksiä,joskus parien käydessä buffetin puolella jaffalla tai kutemassa tanssilavan puuseen takana ja mahdollisesti myös povitaskupaukuilla.
Flirttailu silti pysyi varovaisen varmuuden rajoilla poikein Venus- ja Amirossi-kondomipakettien ollessa teryleenin takataskun lompakossa enemmänkin kerskailuaiheita kuin ehkäisyvälineitä.
Tämä oli vain alkua yleismaailmalliselle parittelusoinnille.
Velvollisuudentuntoiselle teinitytölle poikaystävän saaminen,vakiintuminen ja myöhemmin naimisiin meno sosiaalisena liittona olivat ensiaskeleita alttarille vähän yli kaksikymppisinä.
Useat tytöt päätyivät naimisiin vielä aikaisemminkin tultuaan raskaaksi.
Suurelle osalle nuorista aviovaimoista pyhittivät lauantait ja sunnuntait toivottujen levyjen radionkuunteluun,miestensä palvellessa varusmiehinä eri puolilla Suomea,mahdollisesti myös sinibarettina Suezilla taikka Kyproksella puolustamassa suomalaista demokratiaa.
Radiokuuluttaja luki nuorten vaimojen terveiset rakkailleen toivomiensa levyjen myötä.


                                        Liisa Pien.Tapio Rautavaara

Näin radion kautta yhdistettiin vaimoja ja lapsia kotona sekä kaukana kotipiiristä maata palvelevia aviomiehiä.
Sunnuntait olivat perusharsoina 50-luvun avioelämän siteille.
Koti täyttyi radiosta kuuluvista lämpimistä terveisistä, Karjalan paistin ja uusien perunoiden aromeista,mitkä stimuloivat kansan sydäntä riipaisevia tunteita sekä makuhermoja.
Poliitikot yrittivät yhdistää kansan moraalista ja sosiaalista henkeä perheyhteisön moraalisen ja sosiaalisen hengen kanssa puolueellisina kävelykeppeinä.
Lapsia pidettiin tulevaisuuden kulmakivinä melkein lahkolaisessa utopiauskossa enemmän kuin muita ikäluokkia.
Lapsiin uskottiin hyvinvointivaltion kehittyminen.
Hyvinvointivaltio ei pystynyt tukemaan sitä yksin ja uskottiin,että perhe tarjosi korvaamattoman kehityksen lapsen omalle kehitykselle.

Avainkanavina lapsiasialle olivat naistenlehdet,joidenka lukumäärä nousi 50-luvulla huippuunsa konservatiivisen Kotilieden,Eevan,Hopeapeilin,Me naisten sekä Terveys ja Kauneuden jne. myötä.
SOK ,OTK ja Kesko tarjosivat omia jäsenlehtiään kotirouvajäsenilleen.
Kaikki lehdet puhuivat yhteen ääneen perheasioista., avioliiton ollessa keskeisenä puheenaiheena.
Avioeroja katsottiin kulmien alta ja ne olivat vielä melko harvinaisia.
Papisto ei vihkinyt eronneita,kirkon edustaessa moraalista auktoriteettiä eroasioissa..
Eronneet julkishenkilöt joutuivat yleensä ivan ja irvailun kohteiksi..

Me Naiset no 4 1959
Kaukana Iso-Britanniassa,missä prinsessa Margaret v.1955 halusi naida eronneen miehen lentokapteeni Peter Townsendin,anglikaaninen kirkko pani hanttiin aivan samalla tavalla kuin kuningas Edward VII: n tapauksessa.
Kuningas astui alas valtaistuimeltaan pystyäkseen menemään naimisiin amerikkalaisen kaksi kertaa eronneen rouva Wallis Simpsonin kanssa.

Silloin kuiskailtiin paljon kirkon salaliitosta ja parlamentin jäsenten painostuksesta.
Kirkko ja parlamentti nojasivat kuninkaalliseen naimapykälään eronneiden kanssa.
Asenteet olivat kuitenkin pehmenemässä avioeroasioissa vuosikymmenen edetessä.
Kuningas Henry VIII:n eroista kukaan ei puhunut ääneen.

                                   I'm Henry the VIII. Herman's Hermits


Yksikään ei kyllä ajatellut erotapauksissa keskustelevansa asiasta lasten kanssa. Lapset päätyivät asumaan monessa tapauksessa kahteen eri talouteen ja saivat pitää kivut mahoissaan uskaltamatta lausua sanaakaan henkisistä paineistaan.
Avioliiton ulkopuolisista suhteista tiedettiin ja susiparejakin tunnettiin.
Todellisten tilastojen puute ei estänyt erästä tuomaria sanomasta,että ikävä kyllä ollaan päädytty pisteeseen,missä aviorikosta ja uskottomuutta katsotaan vain yhden pienen intiimin hetken tulokseksi.
Yleensä enemmistö tuomitsi avioliiton ulkopuoliset suhteet ja osoitettiin sympatiaa sitä aviosiippaa kohtaan,joka oli joutunut liiton rikkojan uhriksi.
Eräs aviorikoksen uhri 30-vuotias rouva kertoi keskustelleensa asiasta miehensä kanssa jäämällä rauhallisesti odottamaan,miten asiat mallaisivat ajan myötä.
Yhtenä vaihtoehtona hän toivoi miehensä suhteen vieraan naisen kanssa näityvän normaaliin kuolemaan,aviosiipan palatessa häntä koipien välissä kotiin.
Odotteluaikana hän kävi ostamassa itselleen uudet vaatteet,menemällä kampaamoon ottamaan uuden permanentin. Rouva oli yhtäkkiä muuttunut viehättävän näköiseksi kotirouvaksi homssuisesta ja murehtivasta alter egosta.

Papisto ei voinut ottaa kevyesti samanlaisella asenteella,että aviopuolisot sallivat aviorikoksia ja syrjähyppyjä pyhässä allianssissa,missä kärsivä osapuoli ei näytä välittävän tapahtuneesta tippaakaan.
Brigitte Bardot ensimmäisessä ulkomaisessa ja englantilaisessa v.1955 kuvatussa elokuvassaan Tohtori merellä sai päänäyttelijä Dick Bogardin ihastumaan ranskalaiseen seksipommiin.
Bogard ihailijalehdessä kertoi Bardotin näyttäneen,että seksi on taidetta,missä muut kanssanäyttelijättäret olivat pelkkää farssia.
Brigittestä uhkui ulos lämpöä ja täysin normaalia seksiä.
Bogard kuitenkin pelkäsi,että Bardotin seksuaalisuus myisi vain brittiteattereissa.
Amerikassa Bardotista tuli seksisymbooli.

Tohtori merellä

Bogardella englantilaisena Tauno Palona oli erikoista vetovoimaa naisiin verrattuna sen ajan filmisankareihin Jack Hawkinsiin,Norman Wisdomiin ja Kenneth Moreen.
Norman Wisdom oli pienikokoinen koomikko,Jack Hawkins taas kaappihomo.
Kenneth More tuli kuuluisaksi osastaan II maailmansodan jalattomana lentäjäkapteeniässänä Baderina.
Myöhemmin 70-luvulla brittinäyttelijöistä eniten koomikko Benny Hill vetosi paikallisiin seksiasenteisiin puoli-irstailla tv-sketseillään.
Hillin mieskuvat olivat naisten perien ja tissien tiirailijoita,jotka juoksivat heti pakoon mutkatonta tieä näkymättömiin,kun eteen tuli mahdollisuus intiimiin suhteeseen.

50-luvun tyypillisenä piirteenä oli kaikenlainen kauhistelu.
Amerikkalaisen seksologi Kinseyn raportti samoin ällötti naisia naistutkimuksissa v. 1953.
Seksisitä,joka oli tykkänään poissa yleisistä keskusteluista,ei koskaan mainittu sanaakaan.
Naistenlehdet ohittivat asian käsittelyn aina "tärkeänä avioliiton osana","fyysisenä rakkautena" ja jopa "intiiminä rakasteluna".
Romanssikirjoissa intohimo hyväksyttiin,seksiä ja lähentelyjä ei.
Kaksinaismoraali kukki valloillaan.
Fiktioissa,filmeissä ja näytelmissä oltiin systemaattisesti kierteleviä seksistä sensuuriin ja syytteiden uhassa.

50-luvun puolivälissä oltiin varpaillaan,jos jokin lausuma hiukankin tuntui rivolta.
Eräs brittiläinnen postikorttitaiteilija,joka enimmäkseen maalasi ranta-aiheita sai niskaansa syytteen maalattuaan rannalla pystyssä seisovan kivipaaden.

Täydellinen seksuaalinen tietämättömyys pohjautui toisten samanikäisten kokeiluihin sekä virheisiin,mitkä päätyivät joko avioliittoon tai aborttiin. Ehkäisykeinoista ei tiedetty eikä niistä puhuttu julkisesti.
Pojat kohmiskelivat tyttöjä pimeissä makuuhuoneissa. ja koulupoikien piti saada elämän faktat kokoon likaisista vitseistä,yleisten vessojen ja seinien seksuaalisista kaavapiirroksista.
Joskus kaveri saattoi vilauttaa koulun liiterin takana pehkautunutta mustavalkoista pornokuvaa lompakostaan jalkojaan levittävästä mimmistä.
Biologian opettajan taululle piirtämä selvityskaavio lisääntymissysteemistä sai monen oppilaan enemmän ymmälle kuin ennen oppitunnin alkua.
Opettajan liitutaululle piirtämällä putkikaaviolla piti olla jonkinlainen yhteys oppilaiden kehoihin?
Lisäksi oltiin huhuiltu,että seksi voisi olla hauskaakin.,mutta biologian maikan kuvaus seksileikistä näytti yhtä paljon huvilta kuin viemäriputkitukoksen avaaminen putkirassivaijerilla.

Avioliittoa edeltävää seksiä ollaan nähty ja siitä ollaan kuultu paljon kauemmin kuin uskotaan.
Gallupeissa oltiin todistettu,että suurin osa nuorisosta odotti olevansa neitsyitä ennen avioliittoa.
Pojat ja tytöt samalla lailla halusivat puhtaan aviosiipan.
Tilastot eivät kertoneet,josko nämä todisteet mallasivat yhteen.
Toinen raportti selvitti,että alle puolet kaksikymppisistä naimattomista naisista oli jo kokeillut seksiä.
Varakkaimpien kotien tyttäret olivat tutkimuslistan kärjessä. Seksiä minkäänlaisena tabuna pitämättömillä tytöillä oli omat riskinsä ja heille avioliittomarkkinat pysyivät rajoitettuina.
Neitsyyskulttuurissa heitä pidettiin käytettyinä eli kansankielellä korkattuina tavaroina ja heidän päälleen oli laskeutunut uhkaavampi varjo..abortti...josta hyvin harvoin edes hiiskuttiin.
Abortti oli kauhein ratkaisu.
Melkein jokainen tyttö yleensä tunsi jonkun,jolle vahinko oli käynyt ja joka oli käynyt jossain syrjäisessä talossa pikavisiitillä ruskea rahakirjekuori tai puolen kilon kahvipaketti maksuna käsiveskassaan.
Laillisia abortteja tehtiin paljon,mutta aina joku onneton sattui kuolemaan laittoman puoskarin käsissä.
Kuolemantapaukset olivat vielä korkeampia uhrien ronkkiessa metallivaatehengareilla sikiönalkuja ulos.
Gynekologiaa tuntemattomia puoskareita ei pitäisi yksin syyttää,koska aborttilaissa oli samoin vikansa.
Yleinen asenne abortteja kohtaan oli pehmenemässä,vaikka häpeä kirpaisi enemmän kuin tohtorin veitsi.
50-luvulla avioliiton ulkopuolella syntyneiden ns. laittomien lapsien määrä pysyi melko alhaisena ja alle puolet lapsista annettiin adoptioon.
Toinen puolikas otti viisaamman kurssin äidin ja lapsen hyväksi.
Silti yksinelättäjä-äidin oli vaikeata edes vuokrata huoneita tai huoneistoja vuokraisäntien ja- emäntien torjuvan asenteen takia.
Vasta 70-luvulla kunnat ja kaupungit avasivat jonotuslistat yksinelättäjä-äideille.
Yleisenä mielipiteenä 50-luvun aviottomista äideistä naistenlehtien perhepalstoilla pidettiin,että on suuri sääli,etteivät nuoret äidit ajatelleet tulevaa asemaansa,valittuaan moraalittoman vaihtoehdon.

Okie Mom
Juhart 2012
jatkuu...




Kadonnut sukupolvi 1.Sodanjälkeiset (sota)leikit .

 Coke R Us
Juhart 2012

SODANJÄLKEISET (SOTA)LEIKIT
--------------------------------------------------
Kotona toisin kuin ulkona leikit ja pelit olivat säyseämpiä.
Pappilassa ei sallittu pelata oikeilla pelikorteilla,joita äiti piti syntisinä,vaan Musta-Pekoilla ja Hassunkurisilla perheillä.
Äidille oli jäänyt pelikorteista jonkinlainen trauma siitä,että hänen oma äitinsä oli joutunut monasti lähettämään pikkutytön Iisalmesta junalla Kajaaniin ja Ouluun hakemaan isää kotin matkustajakotien savuisista pokkakamareista.
Kalle-isä lopulta 30-luvulla menetti Iisalmen kauppapuotinsa ja Mulanniemen tilansa pelivelkoihin.
Isäkappalainenkin Jatkosodassa kannaksen JsP:illä nukkui mielummin kaatuneiden teltassa,kun upseerien teltassa juotiin marskinviinoja ja läiskittiin lehmännahan kokoisia kortteja,ainakin läiskäysten mukaan.
Pappilassa ei ollut myöskään suosittua koronalautaakaan,mikä äidistä muistutti lievästi peliluolien biljardipeliä.
Muut lautapelit kuten Monopoli ja Afrikan tähti olivat sallittuja talvi-iltaisina ajantappamiskeinoina isän ollessa kauppalanvaltuuston kokouksissa tai seurakuntatalon voikkasalissa lentopallomatsissa poliiseja vastaan ja äiti seurustelemassa Lukkarinmäen Kotkanpesässä voimistelumaikka Irja Vesterä-Bernoullin kanssa.

Mutta saimmepa kotona jutella vapaasti toisillemme ihan verbaalisesti!
Nykyajan nuori voi istua puistonpenkillä tekstaamassa kännykällään vieressä istuvalle tyttökaverilleen Lolleja ja muita lyhennettyjä rakkauden tunnustuksina täydellisessä verbaalisen ilmaisun paitsiossa.
Puhelinta silti pappilassa emme lapsina saaneet käyttää kuin vastaamiseen.
Puhelinkoneeseen oli yksinoikeus vain isällä ja äidillä.
Se oli aikuisten ikioma lelu.
Samoin iltalukemisia sängyssä piti rajoittaa iltaisin kello yhdeksän jälkeen,äidin käydessä katsomassa sähkömittarin punaisen kiekon pyörimistä.varoittamalla lapsille,että "markka pyörii".
Siitä Jussille oli jäänyt ikuinen varoitus päälle,käydessään oman itälontoolaisen huushollinsa valoja katkaisemassa niistä huoneista,missä vaimo oli käynyt.
Samoin nykyään jäänteenä lapsuusajan varoituksista Jussi  käy sulkemassa vaimonsa perässä ovia ja sammuttamassa valoja,huomauttamalla oman äitinsä ikifraasilla,että " Onkos sinulla noin pitkä häntä?" tai "Oliko teillä siellä Filippiinien Baguion kodissa ovet tehty säkistä?"
1957 Salora Riviera
ULA-radio
Radiolaitekin eli se Saloran ularadio,mistä loisti maaginen esmeraldinvihreä verkkosilmä,oli pyhitetty aamu- ja iltahartausten,uutisten ja sään sekä sunnuntain jumalanpalveluksen kuuntelemiseen..
Kaikki Sävelradiot ja Lauantain toivotut olivat äidistä "rumputusta",vaikka kerran vuodessa Somerolta E-Type-Jaguarilla saapuvan pianonvirittäjän soittamat kupletit panivat tämän steppaamaan pappilan salin korkkimatolla.
Silloin äiti muuttui kappalaiskasta 20-luvun fläpperiksi ikuisessa polkkatukassaan.

 Kevätvirettä pappilassa
Juhart 2000
Ja nyt halutaan takaisin 50-luvun arvoja!?
Senaikainen yhdyskuntailmapiiri oli osaltaan erittäin ahdasmielistä ja vääristynyttä myös sukupuolirooleissa.
Naapureilla oli tapana pistää nenänsä toisten asioihin.
Nykyään kukaan ei voi kuvitellakaan,miten toisaalta tylsää ja kuivaa sen ajan elämä oli ja miten kunnialliset ihmiset käyttäytyivät julkisesti sekä kulissien takana...ja kuinka aivokuollutta monet aikuiset olivat kaulasta ylöspäin.
50-luvun renesanssi voisi kääntyä uuteen taantumukseen,tekopyhyyteen ja eräänlaiseen turtumukseen,mikä hyvin kuvaa silloista kääntötakin nurjaa puolta.
Osaltaan vuosikymmen oli ehkä monille niitä parhaita aikojakin.
Työttömyyttä oli vähän.
Aineellinen vauraus sodanjälkeisestä puutteesta oli lisääntymässä antamalla varmuuden ja turvallisuuden tunnetta.
Kymmenisen vuotta oli kulunut sodasta,jonka helmoissa vielä elettiin ja roikuttiin lujasti kiinni.
Monet,jos katsoi heitä ulkopuolisen silmillä,hyvinvoinnin keskellä näyttivät ärtyneiltä siitä,että sota hävittiin.
1945-53 Säännöstelykortti
Sokeri,liha,maito ja voi olivat vielä kortilla v.1952 jälleenrakennuksen aikana,jolloin viimeinen sotakorvausjuna lähti neuvostoliittoon.
Kaupungit olivat alkaneet urbanisoitumaan omakotialueiksi,kerrostaloalueiksi ja rivitaloyhteisöiksi.
Amerikkalaiset ja englantilaiset sotaelokuvat täyttivät elokuvateattereiden saleja.
John Wayne sukellusveneen kapteenina, Glenn Ford merijalkaväen luutnanttina ja brittiläinen Kenneth More jalattomana Spitfire-ässä Baderina olivat pappilan Jussin sotasankareita.
Amerikkalaisilla sotasankareilla oli komeat koppalakit ja univormut.
Suomalaiset sotaelokuvat keskittyivät Tuntemattomaan sotilaaseen sekä kasarmifarsseihin.
Rokat,Lahtiset ja Vanhalat olivat tyypillisiä armeijan muodottomissa pussihousuissa purnailevia ja piereskeleviä suomalaisotureita.
Intiaanikesä
Juhart
Kotinurkkien leikit olivat yleensä sotaleikkejä.
Aseet,kuten puupistoolit ja- miekat sekä jousipyssyt äitikappalaiska veisti kauppalan parhaana puunaisena korttelin pojille.
Nallipistoolit ostettiin Suvannon lelukaupasta fikkarahoilla Keskuksen talosta "toispualjokke".
Kun kyllästyttiin reukun paukutteluun,hakattiin nallinauhoja kivenmurikalla katukiven päälle kirkkokonttorin kanslisttin Salli Laakkion kiusaksi,joka sodan paukkeessa hakkasi syntymä ja- kuolintodistuksia ikivanhalla Adlerilla vikalyönneilla sydämentykytyksin.
Kirkkokonttori aina haisi kamferitipoille ja koipalloille.
Oikeat suomalaiset sotaleikit olivat uraa-uraa-huutavien vanjojen suolaamista konekiväärillä järvenjäällä,kun taas brittipojat ampuvat puupyssyillä Lontoon taivaalta alas krautsien ja fritzien "mersuja" sekä heinkeleitä.
Suomalaispoikien suut papattivat Maximilla ja brittipoikien Thomsonin Tommy-gunilla.
Suomalaisia tositarinoita sodasta pojat lukivat Kansa taisteli ja miehet kertoivat-lehdistä,vaikkakin kulman pojat väänsivät siitä Miehet taistelivat ja kansa kertoi.
Siitä huolimatta Rautatiekirjakaupan Korkeajännityssarjat ja Battler Brittonit antoivat pojille fantastisemman totuusvariaation sodasta.
 Farewell to her Arms
Juhart 2001
Vielä niin myöhään kuin v.1957 paikallisissa kinoissa sai katsella uutta sotaelokuvaa Kwai-joen siltaa,missä Alec Guinnes näytteli japanilaisen brittivankileirin majuria jossain Burman viidakossa.Vangit rakensivat rautatiesiltaa japanilaisen keisarillisen armeijan Siam-Burma huoltoradalle Rangooniin.
William Holden amerikkalaisena luutnanttina auttoi sillan tuhoamisessa,vaikkei oikeastaan ollut luutnantti,vaan tavallinen GI Joe.

Suomalainen konekiväärimies
 suolaamassa iivanahiihtosotureita
Juhart 2010
Korttelin pojat vihelsivät Kwai-joen marssia ihan vanhempien ärtymykseen saakka ja pappilan Jussiltakin loppui viheltäminen pistettyään talvipakkasessa kielensä pappilan takorautaportin tolppaan.
Äiti irroitti pojan kielen kuumalla alumiinisella teevesipannulla.
Ilmeisesti silloiset sallituimmat vihellysmarssit olivat Porilaisten ja Panssaripojan marssit.
50-luvun puolivälin jälkeen Suvannon lelukaupasta sai vihdoin ostaa ensimmäisiä polystyreenikokoonpanosarjoja.
1910 Ford Model T
ja Tiger Moth kaksitaso,
Kuvan Fordin kokosin
v.1958
Enimmäkseen ne olivat muoviin pussitettuja Airfixin lentokonemalleja,ilmeisesti 1:43-skaalassa.
Amerikkalaisella Revellillä oli myös tarjolla mm.1956-mallinen Buick Riviera hardtopmalli 1:25-skaalassa,mikä päätyi Jussin kirjahyllyyn koottuna ja maalattuna Humbrolin emaleilla sinivalkoiseksi ensimmäisenä taidonnnäytteenä.
Airfixin lentokonemallit olivat niitä sota-aikaisia hakaristisiä Messerschmittejä ja brittiläisiä Spitfireja,joita oli melko helppo koota polystyreeniliimalla vaatimattoman osakokonaisuuden takia.
Liimasta ja maaleista puolikuivina ne päätyivät Jussin virtuaalisiksi Englannin kanaalin ja Lontoon yllä taisteltaviin koiratappeluihin pappilan pihan hiekkalaatikossa.
Tappelun yleensä voittivat Spitfiret ja mersut räjäytettiin tulitikuilla ja nallipyssyn nalleilla kappaleiksi.
2000-luvulla tehty Suomen ilmavoimien
Brewster-pienoismalli
Suomalaisessa leluteollisuudessa ei vielä oltu äkätty valmistaa vastaavanlaisia hakaristi-Brewster-koneita eikä iivanoiden punatähtisiä tshaikoja sekä lend-lease Airacobia suomalaisten poikien virtuaalisiin ilmasotaleikkeihin kannaksen yllä.Valvontakomissiosta ja Kremlistä olisi ihan varmasti lähetetty virallinen nootti Plastolle ja Telex Oy:lle,suomalaisille muovileluvalmistajille fasismin jälleen herättämisestä.
Jussin makuuhuoneen liljatapetilla roikkui nastoilla kiinnitetty pahvitaulu kannaksen yllä tapahtuneesta ilmataistelussa,missä Brewster ampui Tshaikoja alas pilvien päältä. Sitä katsellessan raukein silmin Nukku-Mattia odotellessaan Jussi oli mielessään pilottiässä Joppe Karhunen,joka Lappenrannan lentotukikohtaan palattuaan maalasi Brewsterin ohjaamon alle runkoon punatähtijonoon lisää kolme punatähteä päivän tiputusten voittomerkiksi.
Suomen leluteollisuus oli silloin ehkä arka valmistamaan talvi- ja jatkosotien sotaleluja,koska puolustusvoimatkin olivat joutuneet palauttamaan sotakorvausten lisäksi kaikki iivanoilta evakuoimansa ja korjaaamansa lentokoneet,tankit ja sota-ajoneuvot viimeistä Molotov AA Gaz-kuorma-autoa myöten.
1939 Lotta-Svärd-
brosseja ja hihamerkki
Suomen ilmavoimien hakaristilogotkin vaihtuivat sodan jälkeen pyöreiksi sinivalkoisiksi renkaiksi ja Lotta-Svärd-liitto romutettiin fasistisena järjestönä,jolloin kaikki rintamalottien hakaristiset kaulabrossit piilotettiin piironkien laatikoihin.
Jussin äitkin piti IV-lotan hakaristibrossia korulippaassaan piilossa,alkaessaan käyttää parhaissa seurakunnan riennoissa kultaista Kalevala-brossia.
Äiti talvisodan aikana oli ollut susiturkissa kiikaroimassa tulipalopakkasissa Iisalmen vesitornin katolla niitä punatähtisiä Gutzeitin koneita.

Vangittu partisaanivenakko ja voittoisat
 Suomi-Moskova liikenteen kuskit.
Juhart 2010
50-luvulla sotaleikeissään ja sarjakuvalehtiä lukiessaan pikkupojilla ei ollut käsitystäkään Spitfirejen ja Battler Brittonin ihailussaan,että Iso-Britannia oli julistanut sodan Suomelle jatkosodassa,Suomen tehtyä liiton natsi-Saksan kanssa.
Ironista myös oli,että amerikkalaiset hakaristi-Brewsterit taistelivat amerikkalaisia punatähti-lend-lease-Airacobria vastaan kannaksen yllä.
Britit ja jenkit toimittivat Neuvostoliitolle isoja lentokonekokoonpanosarjoja 1:1-skaalassa Murmanskiin plus Willys jeeppejä ja GMC- että Studebaker-kuorma-autoja kymmenintuhansin kappalein.
Studebakerista neukut kopioivat itselleen Gorki Aftomobili Zavodissa Gaz-kuorma-auton,joita YYA-sopimuksella tavaravaihdossa saatiin Suomeenkiin ruostumaan tuhansia kappaleita 50-luvulla.
Suomen ja Neuvostoliiton välinen bilaterilaarinen vaihtokauppa ei ollut suosiollista Suomelle,mikä toimitti itään laatutuotteita.
Sotakorvauslaitteistakin neuvostoinsinöörit vaativat pilkulleen parasta laatua.
Eräänä naurettavana tapauksena pidettiin satamahinajatoimitusta,minkä spekseissä vaadittiin niihin asennettavaksi saunatkin.
Venäläinen kontrolli-insinööri oli vaatinut saunan lauteet tehtäväksi kuparista haapapuun sijasta.
Hinaajien luovutuksessa suomalaiset lämmittivät yhden hinaajan saunan pyytämällä venäläisvieraita ensimmäisinä istumaan lauteille plus 120-asteen löylyssä.
Yksikään suomalaisvieras perän polttamisen pelossa ei istuutunut lauteille,jotka hiljaa vaihdettiin haapapuisiksi.
Silloin suomalaiset eivät enää lyöneet päätänsä Karjalan mäntyyn,vaikka itäystävät polttivat peränsä.

 Leningradilainen Moskvitsh
Juhart 2011


jatkuu.









sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kadonnut sukupolvi.50-luvun hävinnyt maailma.

Jussi ja puuautot
Juhart 2003

KADONNUT SUKUPOLVI
-----------------------------------------
50-luku oli sellaista nyt lopullisesti hävinnyttä viattomuuden ja puritanismin aikaa.


Moni 50-luvulla kasvanut muistelee vuosikymmentä etäisen nostalgisella lämmöllä ja sumein silmin.
Aktiivinen unohtaminen on useimmilla karistanut muistista kaikki epämukavat ja epämiellyttävät kokemukset selkään saamisista,ankarasta koulukurista sekä yleensä kaikesta sellaisesta kateudesta, mitä kavereilla oli..ja jota itsellä ei ollut.

Jussi oli syntynyt sodan jälkeen vuoden 1947 syykuun 30. päivänä,Sorjan nimipäivänä eikä siten joutunut kärsimään ulkoisesti talven tulipalopakkasia lilluttuaan äitinsä mahassa paksujen pässinpökkimien suojassa.
Vanhemmiltaan hän oli myöhemmin kuullut,että Talvisodan pakkaset olivat olleet vuosisadan kylmimmät.
Itse hän koki samanlaiset pakkaset vasta 20 vuotta myöhemmin ennen vuoden 1968 Tsekkoslovakian kriisiä palvellessaan Hangon Rannikkopatterissa alikersanttina,jolloin Russarön linnakkeen ja esikuntapatterin varusmiehet pantiin marssimaan HangostaTammisaareen johtavaa tietä -45-asteen pakkasessa parisenkunta kilometriä
Oikeastaan marssia ei tehty pikitiellä,vaan kahlaamalla tienreunustan paksussa hangessa täyspakkaus selässä potentiaalisen ilmavaaran takia,jotta varusmiehet kokisivat isiensä tuskat Talvisodasta. Lepotauolla soppakanuunasta keittiömiehet kippasivat pakkiin hernerokkaa lämmikkeeksi.
Seuraavalla lepotauolla takaisin Hankoon päin marssilla,jolloin jalkarätit olivat kiertyneet saappaankärkiin tai villasukat olivat polttaneet vesikelloja päkiöihin,soppakanuunasta kauhottiin mannapuuroa pakkiin,jolloin jäätynyt rokka sulaessaan antoi lisäfleivöriä puuroon.
Maitokin pakinkannessa oli yhtä hileistä kuin pakkasessa jäätyvä avantovesi.
Näin suuria ikäluokkia rankaistiin isien kärsimyksistä.

Sodan päätyttyä melkein kaikki sodasta kärsineet maat Euroopassa olivat alkaneet saamaan amerikkalaista Marshall-apua.
Neuvostoliiton intressipiiriin kuuluneet ja kapitalismin kirouksesta vapautetut maat jotuivat kieltäytymään amerikkalaisesta avusta isä-Stalinin painostuksesta,etteivät jäisi kiitollisuuden velkaan Yhdysvalloille.
Jooseppi laski Suomen välistäputoajana Neuvostoliiton intressipiiriin hävinneenä maana,joka joutuisi maksamaan 600 miljoonan dollarin sotakorvaukset äiti-Venäjälle koneissa.laivoissa,vetureissa ja raaka-aineissa.Yhdysvallat olivat luvanneet miljardin dollarin lainan Neuvostoliitolle,yhtäkkiä kieltäytymällä vipistä,jolloin Stalin valvontakomission päämiehen kenraalieversti Zdanovin kanssa päätyivät puristamaan Suomelta sotakorvauksia niin paljon kuin pystyivät vuoden 1939 dollarikurssiin. Stalin oli varma Suomen kyvystä maksaa velkansa,koska Suomi oli I maailmansodan jälkeen ainoana maana maksanut Yhdysvalloille velkansa.
Britannian pääministeri Winston Churchill oli ainoana epäilijänä sanonut korpimaisen Suomen maksavan sotakorvauksensa kärpännahoissa.
Siinä Winston kerrankin oli väärässä,vaikka loordina pääsikin maalattavaksi kärpännahkaviitta harteillaan.
Ruotsi Pohjolan ainoana sotaakäymättömänä maana avisti lisäksi Neuvostoliittoa 250 miljoonan dollarin jälleenrakennuslainalla.

Jussin syntymävuotena 1947 oli kulunut kaksi vuotta sodan päättymisestä ja silloin elettiin säännöstelyaikaa samalla,kun tehtaissa rakennettiin sotakorvauskoneita -laivoja ja -junia Neuvostoliittoon toimitettavaksi. Luovutetun Karjalan Kannaksen Repinissä eli entisellä Terijoella pystytettiin voittajille ja työnsankareille suomalaisvalmisteisia puutaloja sodassa tuhottujenTerijoiden huviloiden sokkelikiville.Suomessa tarjottiin sotaveteraaneille muutama hehtaaria korpimaata raivattavaksi rintamamiestiloiksi,jotka runsaan kymmenen vuoden päästä muuttuivat kylmiksi tiloiksi ja pakettipelloiksi.
Elintarvikkeet olivat kortilla ja vasta v.1948 ensimmäinen kahvilaiva Herkules toi Etelä-Amerikasta kauan kaivattuja kahvinpapuja Pauligin paahtimolle.
Suomen teollisuus sotakorvaukien ansioista oli nousemassa jaloilleen niinkuin siunauksena iivanan mahorkanhajuisessa manttelissa.
Valvontakomission venäläinen komissaari Andrei Zdanov nosteli yhdessä pressikuvassa (1944) viekkaan näköisenä shampanjalasiaan presidentti Paasikiven värisevän kaksoisleuan alla,entisen tsaarinvallan aikaisen senaattorin ja Siperian vangin katsellessa karsastavalla silmällään presidentin linnan kimeltäviä kattokruunuja.
Kuvaa ei julkaistu suomalaisessa lehdistössä poliittisista syistä,mutta Time-lehti ensimmäisenä ulkolaisena lehtenä uskaltatutui panna foton levikkiin.


Andrei Zdanov 40 kopeekan postimerkissä
V.1947 kunniallinen venäläinen valvontakomissio jätti pääkallonpaikkansa Hotelli Tornissa,jättämällä jälkeensä hotellihuoneet yhtä pahaan siivoon kuin aikoinaan iivanasotilaat karjalaiset asuintalot.
Kenraalieversti Zdanov ei kerinnyt näkemään v.1952 viimeistä Helsingistä Leningradiin lähtevää sotakorvausjunaa,kuoltuaan sydäninfarktiin v.1948.
Vodkalla ja shampanjalla oli oletettavasti ollut osasyytä infarktiin ja äkkikuolemaan.

Juho Kusti Paasikivi oltiin valittu presidentiksi v.1946,marsalkka Mannerheimin luovutettua paikan terveyssyistä.
Marski oli matkustanut Sveitsin Maulsanneen lepäilemään ja kirjoittamaan saksankielistä omaelämäkertaansa "Erinnerung",joka julkaistiin v.1952.


J.K.Paasikivi

Marsalkka Mannerheim ratsailla


 Vuoden 1947 kesä oli ollut erittäin lämmin Jussin muhiessa äidin mahassa ja imemässä sikiöönsä yhden iisalmelaisen ensimmäisiin autoilijanaisiin kuuluvan savottaren mobilistigeenejä.
Samana vuotena Iso-Britanniassa esiteltiin ensimmäinen sodan jälkeinen automalli Austin Devon,jota tulisi seuraamaan v.1952 Austin Somerset,Westminster ja Cambridge.
Austinin sisarmalli Morris sai uuden maakuntasarjanimen Oxfordin sekä Morris Caragen kotipaikkanimisen Cowleyn.
Suomeenkin päin brittiläiset autonvalmistajat ryhtyivät tuomaan näitä maakuntamalleja kovan ulkomaanvaluutan hankkimiseksi saarivaltakunnan jälleenrakentamiseksi.
Iso-Britanniassa mm.elintarvikkeiden korttisäännöstely kesti kauemmin kuin Suomessa,vaikka britit voittivat sodan ,pienen Suomi hävitessä sen.
Suomessa äkättiin vasta 1960-luvulla käyttää patrioottisia maakuntanimiä,vaikkakin upouusissa tykkiveneissä Karjala ja Uusimaa.
Jos Suomen pienautoteollisuus olisi noussut jaloillen uuden Wiima-auton myötä v.1957,niin mallistoon oltaisin varmaankiin liitetty maakuntanimiä Hämeen ja Lapin väliltä.

Synyttyään silloin v.1947 autottomaan pappilaan Jussi sai päristellä jo konttausiästä santalaatikossa punaisella Maserati A6-kilpurilla.Oikea Maserati A6 oltiin annettu v.1947 kuuluisan kilpa-ajajan Juan Manuel Fangion käyttöön.V.1954-56 pappilan evakkomatkalla isän pastoraalitutkinnon aikana Harjavallassa Jussi kuolaili kirkonkylän paperikaupan ikkunan takana vitriiniin asetettuja autokiiltokuvia.Vaaleanvihreä ja pulleaposkinen Austin Somerset-kiiltokuva oli hänelle mieluisin hankinta liimattavaksi ruutupaperivihkoon.
Pauligin autokuvastoalbumiinsa hän sai liitettyä vasta Salossa v.1956 melkein kaikki pahviautokuvat, äidin jauhatettua Jussilla Mauri Bergrothin siirtomaatavaraliikkeen kahvimyllyssä Huomio-kahvia nollan jauhatuksella.

Juan Manuel Fangio tällä kertaa Ferrarilla
Juhart 2003
Nisupulla,Pauligin Presidentti ja autokuvat vielä tänäänkin ovat Jussin suurinta herkkua.
50-luvun vaihteessa pappillaan saatiin suvun Amerikan tantan Marshall-avustuspaketti Michiganin Ypsilantista,josta vielä 60-luvulla isän työpöydän kulmalla mustan bakeliittikiekkopuhelimen vieressä seisoi sininen Pointers-piipputupakkapönttö.
Se oli Amerikan apua isän tupakannälkään.
Isä oli ketjupolttaja tuprutellessaan ruoka-ja saarnanvalmistussavuja pikkubostonista puuholkissa.Vain aasialaisessa flunssassa kerran 60-luvulla ja v.1943 kannaksella rintamaflunssassa tälle ei tupakka ollut maistunut.
Jussin opittua isän työhuoneen bostoninsavussa tupakoinnin salat,hän kerran pihisti isän Pointers-purkista käyrän hopeaholkkisen Lillehammerin ja pesällisen kuivunutta piipputupakkaa.
Kellariliiterissä sytytettyään piipun,hän yski itsensä puolitajuttomaksi rutikuivista piipunporoista,jotka haisivat nurkantakaiselta kessulta ja palaneilta varpaankynsiltä.

Jussin 50-luvun kasvuvuodet olivat koulunkäyntiä,kesälomia,partoleirejä sekä pappilan viiden huoneen pystyuunien lämmittämistä.
Leikittiin pihassa ja Rummunlyöjänkadulla kuurupiiloa,sheriffiä ja konnia korttelin kavereiden kanssa ilman perverttisten namusetien sekä kidnappaajien pelkoa.
Jouduttiin tappeluihin,nyljettiin nahat polvista sekä rystysistä ja revittiin housuunpersustat Leinon hellatehtaan aidalle ja pihariippakoivuun kiipeämisissä.
Kukaan kavereiden vanhemmista ei nostanut syytettä pihakiusaamisesta eikä sakinhivutuksesta,kun joku pojista tuli sidotuksi pihan riippakoivun runkoon panttivankina.
Kotona äiti lipasi korvapuusteja ja luunappeja tottelemattomuudesta ja riehaantumisesta antamalaa aamuisin lisärangaistukseksi ruokalusikallisen Möllerin kalanmaksaöljyä ennen kouluun menoa.
Äidin kanelisista keittiön pöydälle lämpimälle uunipellille pellavapyyhkeen alle pannuista korvapuusteista hän piti kuin hullu pullasta.

 Kuurupiilolla Pelkosen talon edessä
Juhart 2002
jatkuu...



torstai 4. lokakuuta 2012

Kuiva martini.....kelpaisiko bacardilonkero Mr. Bond?

1965 Goldfinger
                                         Goldfinger,Shirley Bassey at Albert Hall

02.10.12.
Viime viikolla juhlittiin James Bondia Britannissa ja jopa Bond-filmien soundtrackeistä laulajatar Adele oli tehnyt juhla-CD:n salaisen agentti 007:n kunniaksi.
Silti korvissani soi yhä tinnituksen myötä Lady Shirley Bassyn laulama Goldfinger-sävelmä.

Vuonna 2012 Bond samoin oli vaikeuksia sopeutua uuden  MI6:n tulostähtäävään ja kiipeilyhenkiseen työrytmiin sekä parlamentin Britannian kuninkaallisen armeijan karsimaan budjettiin.
Afganistassakin pannaan eläkkeelle vuoteen 2015 mennessä eläkkeelle brittiarmeijan 8000 45:n ikävuoden saavuttanutta upseeria ja MI6 säästöbudjetissa joutuu panemaan vanhempia salaisia asiamiehiä ennenaikaiselle eläkkelle.
Rule Britannia-sävelmä oli vetämässä viimeisiä rahisevia uria His Master's Voicen bakeliittilevyllä.

M16:n uusi päällikkö ei vastannut odotuksia tyypillisestä Mr.M:stä.
Tämä ei pitänyt ollenkaan totutusta toimistokulttuurista,työnjälkeisistä paukuista kulmapubissa eikä arvopallikilpailusta.
Tämä oli jopa puhunut toimistossaan jostain piikistä perälihassaan----Ceri Subbesta, Gareth Williamsin, sen "ruumis-säkissä-vakoilijauhrin" siskosta,joka oli vänkäämässä juoruilullaan pois palliltaan Miss Moneypennyä.

Miss Moneypenny
 Bond astui Mr. M:n toimiston odotushuoneeseen ottamalla hatun päästään.Hän oli automaattisesti heittämässä ovelta harmaan eedeninsä hattunaulakkoon seinänvierustalla.
Hattunaulakon tyhjän paikan takana seinällä vesipulloautomaatin yllä roikkui nyt valkoinen taulu,jonka alumiinisessa kourussa oli  puolisen tusinaa värillisiä taulutusseja.
Muutama nuorempi agentti seisoi ringissä taulun ympärillä.
Ilmeisesti yksi niistä oli juuri vastaanottanut uuden Aston Martinin seläntaputuksista päätellen ja epäilemättä tämä tulisi kerskumaan siitä ihan uupumukseen saakka White Dragonissa myöhemmin illalla.
Bond tunsi sisälmyksissään lievää väristystä.
Hän olisi halunnut pikkuisen flirttailla Miss Moneypennyn kanssa,mutta muisti,mitä oli tapahtunut edellisellä kerralla.
Bond katsoi suoraan eteensä ohittamalla nuoret agentit ja Miss Moneypennyn,joka oli naputtamassa läppäriä MP playerin kuulokkeet korvilla hyräillessään From Russia with Love-biisiä.

                                        From Russia with Love.Matt Monroe


Siitä oli silloin seurannut viikon mittainen seksuaalisen ahdistelun kurssi Guilfordissa..
Bond astui Mr. M:n konttoriin,missä päällikkö oli syventynyt yhden punaleimaisen salaisen asiakirjan sisältöön.
--Vilkaiseppas tätä!
Mr.M sanoi vilauttamalla paperia.
Se oli Travelodgen pesulalasku Kidderministeristä,missä Bond oli viettänyt viikon.
Mr. M jatkoi:
--Ja tässä olisi vielä Travelodgen 150:n punnan sakkolasku lasku siitä,että olit polttanut sikaria savuttomassa hotellihuoneessa ja pannut sukan katossa olevan savuhälyttimen päälle.
--Kustannuksessa..pelkään pahasti... ei kyllä hyväksytä näitä laskuja!
--Ja sitten tässä on  vielä 34.75 puntaa ALV:eineen päivällisestä,joka ylittää päivärahasi määrän ..
--Eivät ne pirulauta suostu maksamaan siitä,mitä söit ja joit piikkiin baaritiskilläkään.
Bondin ajatukset ratsastivat viehkeään tupla-agenttiin,jonka hän oli vietellyt sinä kohtalokkaana tiistaina vanhan koulun sharmillaan ja parhaalla sterlingpunnalla hankitulla shampanjalla Kiddermeisterin Premier Innissä ja sitten vielä yömyöhään Ibisissä.
Huoneeseen viety shampanja oli ollut Sutterland Home Zinfandelia,9.99 puntaa pullo Kiddermeisterin Lidlistä...mutta mikä ilta se olikaam ollut!
Ja tietysti se naisagentti sattui olemaan yksi jätkä nimeltään Brian ja Bond oli herännyt aamuyhdeksältä jalat ja kädet sidottuina vuoteen putkipäätyihin nahkaremmeillä.
Bond oli joutunut odottamaan latvialaisia kerroshuonesiivoojia irroittamaan ja joka oli vielä tirskunut hänelle.
Mutta eihän kaikkea hyvää saa kerralla!
Tapaus oli hänelle ollut lähimpänä eksotiikkaa,mitä hän oli kokenut vuosiin M16:ssa.
--Älä murehdi M!
--Bond oli mutissut.
--Maksan kulut omalla Barclay-kortillani.

Myöhemmin Bond oli saanut soiton SO:sta..Special Operationista ja kutsun poikkeamaan siellä.
Niillä oli antaa hänelle jotain.
Bond muisti niitä hyviä aikoja,jolloin hän oli saanut ensimmäisen täytekynänsä siinä samassa toimistossa 20 vuotta sitten.
Se kirjoitti kuin Mont Blanc ja ampui kuin Gluck.
Sillä hän oli teilannut KGB:n parhaimman miehen ja kirjoittanut sillä vielä anteeksipyyntökirjeen sen Vladivostokissa asuvalle maatuskamummollekin.
Ryhmä 4:n  tylsiintyneen näköisen turvamiehen tarkastuksesta selvittyään Bond astui pohjakerroksen huoneeseen,missä kolme valkotakkista miestä pelasi sukellusveneen upotusta vanhalla Atarilla.
Ne eivät vilkaisseetkaan.
Bond astui pöydän ääreen koppaamalla käteensä yhden kynäntapaisen ja hypisteli sitä sormissaan.
Kynä oli kevyempi kuin hänen viimeksi saamansa.Se oli mustassa keinonahkakotelossa,jota reunusti kultadubleekranssi.
Bond painoi kynän kultadubleisesta taskukiinnittimestä tahrimalla Marks & Spencerin puuvillapaitansa sinisellä musteella.
--Hei..mitäs sinä oikein teet?
Yksi valkotakki huusi Atarin äärestä.
--Se on minun äitienpäivälahjani!
Valkotakki nappasi vihaisena kynän Bondin kädestä.
Bond mutisi:
--Minä kun luulin...
Toinen valkotakki ojensi hänelle pienen pahvirasian sanomalla:
--Tarkoitat kai tätä!?
--Kiinnostavaa!
Bond mumisi.
--B.I.C...enpäs ole koskaan nähnyt samanlaista..
--Mitä se tarkoittaa?
Bic!
Valkotakki vastasi ivallisesti palaamalla takaisin sukellusveneen upotukseen.
Bond tutkiskeli ja kokeili kynää melkein koko iltapäivän..ilman mitään tulosta.
Kynässäkään ei ollut kuin kaksi toimintaa...hattu päästä ja hattu päähän.
Eikä sillä pystynyt edes kirjoittamaankan kunnolla tahrimatta kämmensyrjäänsä.

 --Tässä olisi sitten sinun uusi autosi!
Sinitakkinen korjaamopäällikkö esitteli ylpeänä.
--Se käy sähköllä.
--Tämä olisi se sinun uusi ajoneuvosi 007.
Sinitakki tarjosi Bondille kaapelijohtovyyhdin ja ison ladattavan akun sanomalla;
--Me ollaan vaihdettu vihreään voimaan.
Bond uteli:
--Missäs se minun uusi Aston Martinini sitten on?
Sinitakki vastasi:
--009 sai sen.
--Sen ukko kun edustaa ja myy niitä.
Bond istuutui vastahakoisesti uuden sähkökäyttöisen Vauxhall Amperan ohjauspyörän taakse painamalla nappia kojetaulusta.
Tuulilasinpyyhkiment liikkuivat hitaasti ujellen tuulilasia vasten.
Bond pisti otsansa ohjauspyörän ilmatyynykeskiölle huokaisemalla syvään,tupeen siirtyessä ohimolle.

Vasta palattuaan maisemakonttorin pieneen kubiikkeliinsa Bond tapasi vastustajansa Andyn markkinoinnista.
--Sun pitäis allekirjoittaa tää..Jimboy!
Andy sanoi ojentamalla suuren ja kitsisen Hallmarkin onnittelukortin.
--Se olis niinkun Veronicalle.
--.On lähdössä firmasta.
Bond kysyi:
--Kukas se Veronica taas olikaan?
Hänellä oli haalea muistikuva yksistä pikkujoulujuhlista muutama vuosi sitten.
Hän oli pyytänyt silloin kuivaa martinia..sitä jäissä heiluteltua eikä lusikalla sotkettua,mutta oli saanut sen sijaan bacardilonkeron.
Hän oli herännyt seuraavana aamuna kopiokoneen vierestä huulipunan ja mustan kopiokasettipuuterin töhrimänä.
Lattialla hajallaan oli puolisen tusinaa kopioituja naisenpyllyn kuvia.
Bond riipusti jotain epäselvää korttiin Bicillään.
--Ja tietty me otettais pikkusen rahalahjaakin..
Andy lisäsi.
Bond kaivoi taskustaan ryppyisen viiden punnan setelin.
--Jotkut porukasta kyllä on antaneet vähän suurempaakin!
Andy niiskaisi katsomalla Bondia päästä jalkoihin,hänen musteen tahrimaa paitaansa sekä kuolleen tuijottavia ruskeita skottisilmiä.
Sitten Bond viitosen kevyempänä ja hyvin hoonatulla käytöksellään astui ulos alkuillan sadetihkuun.
Hänen autonsa oli lataamassa tallissa,Bic-kynän kilistellessä attasheasalkussa halvasti.
Venäläinen kännykkänumerolappu poltti reikää Savilen puvuntakin taskussa.
--Ne pojat siellä idässä kyllä osaavat hoitaa hommansa tyylillä.
--Putin on kyllä saanut homman hanskaan.
--Pari tupla-agenttia kuoli tuntemattomaan myrkkyyn.
--Ensimmäinen kuoli hetkessä Tower Bridgellä steenvarjon piikistä.
--Toinen makasi etelälontoolaisessa sairaalassa tiputuksessa kuukauden,kunnes poistui taakse riveistä polonium-myrkytyksestä.
--Eikä itään loikkaaminen enää ole samanlaista kuin ennenvanhaan..
--Moskova on moderni disainerimetropoli nykyään.

Ajatuksiinsa unohtaneena Bond ei nähnyt mestaajaansa eikä huomannut raskasta sateenvarjoa miehen nahkakäsineen puristuksessa,kunnes tunsi terävän kipupiikin oikeassa pohkeessaan.
Bond kääntyi ja hymyili melkein kuin kiitokseksi.
Sitten pimeys oli astumassa sisään.






sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Guinobatanin Nancy.Finish the Finnish ja Marcosien pako..Filippiiniläiskirjeet.

Filipina Bride
Juhart 2010
1986 helmikuu. Molave Park,Paranaque,Metro Manila.
-------------------------------------------------------------------------------

Molave Parkin asuinalueen vartija oli portilta ajanut pyörällä Jussin talon takorautaportille kertomaan,että talon "putia" eli valkoista miestä odotellaan Granada Streetin kulmassa seisovan Bernyn sarisarikaupan edessä.
Jussi aavistikin,että kyseessä oli Nancy,joka oli Pantrancon bussilla matkustanut Guinobatanista 6-tuntisen matkan Manilaan sopimaan kipurahoista.
Nyt Jussilla oli edessä maksun paikka pahoista teoistaan Guinobatanin Nancyä kohtaan.
Oikeastaan Nancyn suvun puuttuminen ja vähittäinen soluttautuminen Jussin perhe-elämään oli antanut kimmokkeen suomalaisen etääntymiseen pankkivirkailijavaimostaan.
Saudissa hänellä ei ollut paljon ajateluaikaa työpaineiden takia astuttuaan uuteen vakanssiinsa Riyadhissa Arabian Lamahin ostopäälliköksi.
Lisäponnahduksena eroamiseen antoivat eräät sokkotreffit manilalaisen filipinasairaanhoitajattaren kanssa Riyadhin Royal Chinese-ravintolassa.
Oikeastaan Jussi oli kaverina mukana jyväskyläläiselle inssikaverilleen,jolla oli ensitapaaminen yhden King Faisal-sairaalaan filipinasihteerin Tess Aceron kanssa ja tällä taas oli myös esiliinanaan ilokaanoverinen (Ilocos Norte-provinssista) filipinasairaanhoitajaystävättärensä Geraldine dela Cruz.
Niitä sokkotreffejä on Jussilla ollut viimeiset 27 vuotta nyt olympiavuonna 2012.

Geraldine oli vuonna 2009 diabetesin takia saanut silmäkaihin ja julistettu lopulta puolisokeaksi.
Tämä oli katolisesta kasvatuksestaan uskonut lujasti,että Herra oli rankaissut tuoreen synnin päälle pitkällä viiveellä siitä, mitä hän oli tehnyt Guinobatanin Nancylle tavattuaan suomalaisen Jussin sokkotreffeillä.
Jussi ei papinpoikana ja pakanana uskonut moiseen rankaisuun,vaikka kärsikin vähän väliä vuodenaikojen muutoksien aikana vilkkaista aivojen fiirauksista sekä selkäruodon välilevyrikosta,jotka hyvinkin olisivat voineet olla uskovaiselle Herran ihmetekoja pahoista teoista.
Jussin äiti olikin kerran laukonut,että keväisin,kun vedet alkavat juoksemaan,niin hullut alkavat uudelleen sekoamaan ja että paha aina saa palkkansa.

Aquinon murha 1983

EDSA:n vallankumous 1985-86

Vuoden 1986 helmikuussa tapahtui suurempia muutoksia Filippiinien saarilla kuin Jussin omassa tapauksessa.
Edellisvuonna 1985 oli alkanut ns. Keltainen vallankumous Marcosien dikatatuurivaltaa vastaan Manilaa pohjois-eteläakselilla halkaisevan EDSA:n (Epifanio selos Santos Avenue) melkein koko pituudelta Makatista Quezon Cityyn.
Marcosin entinen puolustusministeri Juan Ponce Enrile ja Phiilippine Constabularyn komentaja kenraali Fidel Ramos olivat linnouttautuneet Camp Cramen tukikohtaan yrityksessä kaataa Marcosin valtarakenne kokonaisuudessaan.
Enrilellä vanhana "trapona"eli traditional politicianina (trapo tagalogiksi myös merkitsee rättiä) oli vallankaappaushankkeessa ajatuksena tulla valituksi presidentiksi,mutta tulevaisuudessa vallankaappauspartneri Mr.Tabaco (Herra Sikari) eli kenraali Fidel V. Ramos tuli 90-luvulla valituksi maan johtajaksi,Enrilen saadessa tyytyä pitkään senaattorikauteen ja senaatin puheenjohtajuuteen.
Ramos myös sattui olemaan Marcosin kaukainen sukulainen Ilocos Norte-provinssista.Tänä päivänä senaattori Enrile lähes 90-vuotiaana istuu Filippiinien senaatissa enimmäkseen tutkimassa ipadiaan puolitorkuksissa.Hänellä voisi olla edessään pidätyskin lähiaikoina kuuluisasta Pork barrel-skandaalista,mihin on sotkeutunut kaksi muutakin senaattoria.Hänen kanssarikollisensa ovat senaattori Jingoy Estrada,entisen presidentti Joseph Estradan poika ja senaattori ja entinen filmitähti Bong Revilla.Kymmenien miljoonien pesojen Pork barrel-rahat uskotaan menneen valtion budjetista tehtyjen NGO:iden (NGO-Non Government Organization) kautta suoraan senaattorien taskuun.Enrilen ei uskota päätyvän vankilaan vanhuuden takia,vaan kotiarestiin,kuten entiset presidentit Joseph Erap Estrada ja Gloria Magapacal-Arroyo.Gloria kylläkin armahti Josephin jueteng-rahapeliskandaalin pitkästä kotiarestituomiosta ja Joseph tänään istuu Manilan pormestarina.Ihmeellisen lyhyt on filippiinokansan muisti päämiestensä rikoksista! Eraphan tunnettiin aikoinaan Manilan filmitaivaalla kuuluisana Asyiong Salongana,katujengien kukistajana,jona manilalaisetkin uskovat hänen parantavan pääkaupungin elämää.
Gloria taasen istuu kotiarestissa sairaalassa niskavammastaan ja valtion varojen kavaltamisesta.
Enrilen ja kumppanisenaattorien pääpiru rouvakongressinainen Napoles puolestaan on arestissa Camp Cramen tukikohdassa ja odottelee myös sairaala-arestia sekä tulevaa vaginaleikkausta.Mitä historia toistaa,kuten Glorian niskavammatapauksessa Mrs kongressinainen Napoleskin päätyy konnana sairaala-arestiin.

Senaattori Juan Ponce Enrile

Presidentti Fidel V.Ramos
EDSA:lla satojatuhansia ihmisiä teki massabarrikaadeja Marcosin tankeille,opiskelijoiden ja nunnien pistäessä ruusuja tankkien tykinpiippuihin.
Vallankumouksen esikuvaksi oltiin valittu Corazon Aquin entisen oppositiosenaattori Benigno Aquinon vaimo.
Benigno "Ninoy" Aquino oltiin ammuttu 1983 Manilan kansainvälisellä kentällä saavuttuaan China Airlinesin koneella Yhdysvalloista sydänohitusleikkauksesta.Ampujaksi oltiin merkattu entinen konna nimeltään Galman,jonka turvajoukot ampuivat kentän betonille,ettei laulelisi totuuksia jälkikäteen todellisista murhatyön alkuunpanijoista.
Imeldan ja puolustusvoimien komentajan ja Marcosin serkun kenraali Fabian Verin epäiltiin olleen hankkeen takana,vaikka tutkimuskomissiossa ei päästy selville syyllisyydestä rahalla ja poliittisen voimapelillä peittoamisen takia.
Samalla tavalla presidentti Kennedyn murhaa tutkiva Warrenin komissio peitteli mahdollisen CIA:n ja mafian osallisuudesta attentaattiin.
Ferdinand Marcos Yhdysvalloissa 1983

Imelda Marcos
Marcos oli sairas mies kytkettynä öisin presidentinlinnassa makuuhuoneessaan munuaiskoneeseen lupuksen takia eikä Ferdinandin uskottu älykkäänä lakimiehenä suunnitelleen murhaa,koska se merkitsisi tämän hallituskauden loppua.
Hän halusi pysyä vallassa ja helmikuun 25. päivänä v.1986 kaksi presidenttiä melkein samaan aikaan vaalivoittajina juhlallisesti vannoivat valansa maan johtajaksi:.
Corazon Aquino Club Filipinolla ja melkein tunnin perästä Ferdinand Marcos Malacananin presidentin linnassa.
Imelda Marcosin rautaperhosrouva lauloi valan päätteeksi perhosternomekko päällään bravuurilaulunsa Dahil sa Iyo,Because of you:
"Because of you I attained happiness
I offer my love
If it is time that you shall enslave me
All because of you,!
EDSA:lla kansa sekä eetterissä katolinen radioasema Veritas syyttivät Marcosia vaalivilpistä.

Maanantaina kello 3 iltapäivällä presidentinvalojen jälkeisenä päivänä 1986  Marcos keskusteli puhelimessa Yhdysvaltojen senaattori Laxallin kanssa , pyytämällä neuvoa Valkoisesta Talosta.
Laxall neuvoi Marcosia luopumaan vallasta sanoilla "To cut and cut it cleanly!".
Marcos sitten keskusteli puhelimessa Juan Ponce Enrilen kanssa Malacananin palatsista poistumiseksi perheensä ja serkkunsa kenraali Fabian Verin kanssa.

Kenraali Fabian Ver
Majanmuuttoja
-------------------------------------------
Keskiyöllä Yhdysvaltojen Ilmavoimien AF-pelastushelikopteri ja HH-EE-kuljetushelikopteri veivät linnan pakolaiset Angeles Cityn Clarkin lentotukikohtaan,mistä ilmavoimien DC-9 Medivac-kone ja C-141-kuljetuskone nousivat ilmaan kohti Guamin Andersenin kenttää ja sieltä lopulta kohti Havaijin Hickamin kenttää .
Marcoseilla oli rahtina mukanaan kymmeniä Pampers-vaippalaatikkoa täyteen pakattuna miljoonilla dollareilla sekä Filippiinien pesoilla.
Marcos oli kysynyt koneen amerikkalaiselta pilotilta,koska he saapuisivat tämän kotikaupunkinsa Sarratin kentälle Ilocos Nortessa,kuten presidentti Raegan oli luvannut.
Pilotti oli vastannut koneen pian laskeutuvan Guamin Andersenin kentälle.
Ei ollut ensimmäinen kerta,kun presidentit olivat valhehdelleet toisilleen!
Kerrotaan,että Marcos oli myös tuohtunut entisen presidentin Richard Nixonin jäämisestä kiinni demokraattisen puolueen Watergate-konttoritalon nauhoista.
Jos hän olisi ollut Yhdysvaltojen presidenttinä,niin hän olisi räjäyttänyt koko Wategaten rakennuksen jälkiensä peittämiseksi..

Marcosit muuttivat näin loisteliaasta Manilan Malacananin presidentinlinnasta matalaan Honolulun Vista Pinasin bungalowiin.
Imelda valitti uusköyhyyttään,koska ei päässyt pakolaisena muuttamaan New Yorkin 5th Aveneuen penthouseensa ja nauttimaan rikkaasta elämästä neljässä muussa omistamassaan Manhattanin osakkeessa.
V.1988 hän pääsi käymään New Yorkissa ja Washingtonissa FBI:n kutsusta haasteista,jotka käsittivät 150 miljoonan dollarin vilpillisistä Marcosien vastustajien omaisuuksien pakkolunastuksista ja siirtämisestä ulkomaisille pankkitileille
Imeldan väitettiin näin lianneen kätensä,johon rautaperhosrouva oli vastannut,että hänet pakotettiin likaamaan ennen niin kauniit kätensä sormenjälkien ottamisessa mustetyynyllä

Imelda maanpaossa.Vanity Fair elokuu 1986
                                Hawaiian War Song 1934 by Johnny Noble

Havaijilla Imelda intti,että hän sekä miehensä tulisivat palaamaan takaisin Filippiineille syystä,että Herra oli jo suunnitellut heidän syntymisensä sinne eikä täten mitkään vallankaappaukset voi heidän paluutaan estää.
Rautaperhosrouva oli myös kerran lausunut,että Herra alinomaan katseli Manilan yläpuolella pilvien välistä valitsemaansa presidenttiparia ja näiden valittua kansaa.

Niin pappilan Jussikin joutui pakenemaan v.1983 isosta Travesian aurinkotalostaan Manilan Paranaque Cityn matalaan bungalowiinsa.
Riyadhissa Nancyn vanhin veli soitti vähän väliä häirintäsoittoja Jussin konttoriin uhkailemalla jopa hengenmenolla.
Manilassa lomillaan häntä seurasi Nancyn palkkaama yksityisetsivä tai oikeastaan välillisesti papinpojan rahoittamana,koska Nancy oli vaatinut kuukausimaksuina erorahoja aurinkotalon viimeistelemiseksi.
Jussi oli poiminut autoonsa Nancyn sinä helmikuisena päivänä v.1986 Bernyn sarisarikaupan edestä ja ajanut  läheiseen Magallanesin ostoskeskukseen keskustelemaan eron loppubalanssista Sherlock's Homen brittiläisessä pubissa.
Loppusaldona Jussi lupasi antaa aurinkotalon Nancylle sekä 3000 dollaria kipurahoja.
Filippiinien lakien mukaanhan ulkomaalaiset eivät voineet silloin omistaa tontteja,joten talon omistussiirto meni automaattisesti suomalaisen piikistä kärsineelle osapuolelle..
Peson ja dollarin virallinen kurssi silloin vuosien 1985-86 vaihteessa oli 13 pesoa dollaria vastaan eli 3000 taalaa teki 37.000 pesoa,pankkivirkailijan ansaitessa 4000 pesoa kuukaudessa,Nancyn ansaittua kaupassa yli puolen vuoden palkan.
Travesian aurinkotalon hinta silloin oli kiinteistömarkkinoilla lähes 3 miljoonaa pesoa.
Nancy myös oli saanut purettua siviiliavioliiton maksua vastaan.(Annulment)
Vihkivä rauhantuomari sekä lakitoimiston omistama attorney-at-law samassa persoonassa oli mitätöinyt liiton mukavaa summaa vastaan ja tietysti korillisella Ginebra San Miguelin giniä.
Yleensä Filippiineillä siviiliavioliittojen purkaminen on vaikeampi ja pitempi prosessi kuin katolisessa kirkkoavioliitossa,mutta raha kummasti nopeutti papereiden kulkua.
Esimerkiksi Filippiinien ulkolaistoimistossa eli Bureau of Immigration and Deportation-rakennuksessa Intramurosin espanjalaisen linnakkeen kupeessa viisumin jatkaminen tavallisessa (Regular lane) jonossa kestää viikon,kun taas kalliimmassa pikajonossa (Express lane) leimatun passin saa 8:ssa tunnissa.
Jos haluaa viisumileiman 10:ssä minuutissa,niin lasiseinän takaa tulee expeditor-virkailija pyytämään asiakasta sivummalle,jolloin 2000 expresspesoja passin välissä menee virkailijan käteen .
Siitä huolimatta expressviisumin anoja joutuu nauttimaan läheisessä Starbucksin kahvilassa kuppikaupalla  8 tuntia odotellessaan coffee americano regularia tai espresso lattea 20 pesoa per kuppi.

Eroa kesti vain puolisen vuotta,kun Jussi vihki Geraldinessa Turun maistraatissa.
Liitosta syntyneet filipinatyttäret Johanna (1987) ja Riitta (1993) asuvat vielä tänä päivänä Manilassa.
Molaven bungalow myytiin v.2011.26 vuoden jälkeen siitä,kun virallisesti aurinkotalo meni virallisesti Guinobatanin Nancylle,josta enää ei kuultu..
Raha oli lääkinnyt rikotun sydämen,vaikka filippiiniläisten korttelikirkkojen edustalla ennustajamummot myyvät rukoileville sydämentykytyksiin sekä rikkinäisiin sydämiin gitaa luonnonlääkkeenä,jollei rukoukset olleet auttaneet..
Yksi Nancy S.Pielago,ikä 65+ asuu Jussin tietojen mukaan Floridassa ,mutta voi olla hyvinkin,että Nancy on uudelleen avioitunut Guinobatanin Travesiassa.ja asustelee vielä tänään Lolana (isoäitinä) aurinkotalossaan.ja keinuu verannan kiikussa katselemassa aurinkoista katunäkymää.

1941 X-mas Eve.On the Sunny Side of the Street.Benny Goodman Sextet and Peggy Lee

Finis.