Muistoja,muisteluita,muistikuvia,ehkä muistiharhojakin ja
ajankuvia papinpojan ja
pakanan elämästä sekä tapahtumien keskeltä että sivustaseuraajana...
Picture: Chez Yvonne by Juhart 2K12
Automaalarin kasvuvuodet 1954-66 -------------------------- "Oi Susanna.....kierrän vain Kalifornian ja sitten palajan..."
Alta kymmenvuotiaana riisitautihampaisena ja länkisäärisenä taiteilijanalkuna 50-luvun puolivälin kieppeillä kiipesin useasti pappilan jyrkkiä puuportaita pitkin ylös vintille istumaan kamarin ikkunan ääreen unelmoimaan Amerikasta.,jonka uskoin sijaitsevan jossain joen toisella puolella juna-aseman poppeleiden ja tammien takana. Olin lainastossa lukenut kannesta kanteen Amerikka-aiheisia kirjoja ja tuijotellut tuntitolkulla jotain mustavalkoista katukuvaa jostain pienestä Worcesterin kaupungista Massachusettsessä.Ihailin kuvista amerikkalaisia autoja ja kadunvarsikauppoja sekä mainoksia.
Itsekään en tajunnut,miksi Amerikka kiinnosti minua.
Ehkä edellisessä elämässäni olin syntynyt johonkin idaholaiseen perunafarmariperheeseen ja v.1941 joulukuun 7. päivän Pearl Harborin japanilaishyökkäyksen jälkeen tulin värvätyksi merijalkaväkeen.Olisin voinut hyvinkin kaatua jossain Guadalcanalissa taikka Filippiineillä Leyten maihinnousussa
Jostain dejavu-kuvasta rantakauppalani rautatieaseman poppelit toivat mieleen tyypillisen amerikkalaisen pikkukaupungin rautatieaseman puiston. Reinkarnaationi ei kylläkään tapahtunut Amerikoissa eikä lounaissuomalaisessa rantakauppalassa,vaan Keiteleen rannalla Viitasaarella. syykuun 30. päivänä..Sorjan päivänä..1947.
Viikko-lehdessä Juliet Jonesin sydän-sarjakuviin oli Stan Drake piirtänyt sellaisia mustia tiheäoksaisia poppelipuita kuviteltuun Devonin pikkukaupunkiin Amerikan Uudessa Englannissa. Naapurin Fammu-tädin vintiltä löysin myös haalistuneenkeltaisia National Geographeja 30-luvulta, suomenkuvalehtiruskeita vuoden 1939 New York Herald Tribuneja ja A4-kokoisia Billboard-lehtiä mielikuvitukseni ruokkimiseen Amerikasta ja amerikkalaisista autoista.Täysin naivina uskoin todellisen Devonin sijaitsevan Massachusetsissä ja kävin läpi v.1901 painetun ja punanahkakantisen American Atlas-karttakirjan ihan viivoittimen kanssa kaikki Uuden Englannin osavaltiot New Hampshirestä Connecticutiin asti etsiessäni Jonesien Devonia...mutta turhaan. Atlaksesta kyllä vielä löytyivät intiaanireservaatit sekä -territorit.
Koko elinympäristöni kotikauppalassani oli mielestäni Amerikkaa ainakin autoissa Lammervon sedän 1939-mallisesta ja sodankäyneestä Chevrolet Master Deluxesta ja Marttilan sedän 1947-mallisesta Studebaker Championista sillankulman taksikopin Ford Customeihin ja Customlineihin sekä Chevrolet Stylelineista upouusiin panoraamalasisiin Bel Aireihin. Uskaltauduin jopa norkoilemaan uuden linja-autoaseman taksikopille "toispualjokke" seuraamaan sekä kellottamaan pirssien tuloja ja lähtöjä pienenä amerikkalaisen taksiyhtiön lähettäjänä.
Suurena kohokohtana pappilassa oli Laitisen Timo-sedän saapuminen Kuopiosta 1953-mallisella vaaleanpunaisella Nash Statesmanilla,jolloin sain istua siskojeni kanssa ylpeinä sen takapenkillä nokat pystyssä siitä,että on sitä meidänkin suvussa amerikkalaisia autoja..
Timo-sedän 1953 Nash Statesman
1952."Minä ite" ja puufordit
1955.Linja-autoaseman pirssikopilla
1956.Kirkkoherra ja sillankulman pisrssikopin pokkasakki,
Jussi ja Ylängön Eki silmännäkijöinä
1958 Palo pappilassa.Oikealla
isäpastorin
työhuoneen erkkeri-
ikkunan yläpuolella
vinttihuoneen tähystysikkunani.
Taksikopille en enää uskaltautunut mennä norkoilemaan sen jälkeen.kun olin viskaissut jostain käsittämättömästä mielenhäiriöstä kiven ohiajavan Ford Customline-taksin oveen Rummunlyöjänkadulla aivan pappilan portin edessä. Isäpastori ja äitipastorska olivat saaneet selvittää rikoksen anteeksipyynnöllä ja selkäsaunallani.
Mitään materiaalista vahinkoa ei ollut siitä huolimatta syntynyt kuin perälihoilleni.
V.1958 Aune-tädin pistämällä pohjois-Savon matkallani Annukka-siskoni kanssa jälleen uskaltauduin poseeramaan kameraan,nyt kylläkin iisalmelaisen 1951-mallisen Chevrolet Styleline-pirssin likasiipeen nojaamalla Ämmänsaaren lossilla.
Eikä savolaisen lupsakka pirssikuski ollut edes vihainen,kuten lounaissuomalaiset ajurit,joidenka autoihin ei saanut edes sormellaan koskea.
1955.Jussin kivenheitto.
1958 Ämmänsaaren lossilla
Koulupäivien päätteeksi seurailin oman huoneeni ikkunasta liikennettä Torikadulla,jossa vastapäätä seisoi lyseo,minkä pilaroidun pääovitasanteen päälle kerran lukiolaispojat olivat kantaneet veistonopettaja "Klenkan" plastokorisen P70-Zwickaun ja heinätupon sen kuonon alle. Klenkalla oli veistonopettajana myös veistetty puujalka.Minun yhteiskoulun veistonopettajallani Sauran Arvolla,myöhemmin kotiseutuneuvoksella oli taas keltainen hammasproteesi ja tuoksahti teryleenipuvustaan mäntylankulle ja antonovkaomenille.Arvo piti aina omenalaatikkoa veistoluokan lautavarastossa.Veistoluokan lattianharjauksessa puolet roskista oli puulastuja ja toinen puoli omenanrontteja sekä omenansiemeniä.Arvolla ei ollut autoa,mutta Rabeneick-mopedi.
Fammu 1900-luvulla
Oman huoneeni olin saanut v.1963 Fammu-tädin poistuttua taakse 92-vuotiaana tanssimaan taivaallisen societshusetin parketille. Hän kai lisäksi antoi minulle alkupotkun Amerikan ihailuuni,kertomalla merireissuistaan Southamptonista Gunardin höyrylainereilla New Yorkiin.
Huoneeni eli entisen Fammun alkovin ikkunasta näin lyskan edessä seisomassa usein pysäköitynä mustan 1958-mallinen Ford Customin,jonka piirsin makulatuuripaperille ja sitten rapidografilla vesiväripaperille.Huoneeni seinät olivat jo tapetoitu silloin alkuperäisen liljatapetin päälle kaikilla mahdollisilla Ford-kuvilla,useimmat 1952-mallisesta Ford Customlinesta..ihanneautostani.
Huoneeni muistutti Ford Countryä.
1949 Mercury Juhart 1967
J
Vasta v.2005 maalasin toisen kuvan Mercyrystä,
vaikkakin 51-mallisesta.
Kahden Mercury-piirroksen välillä oli kulunut 45 vuotta.
Stan Draken Juliet Jonesin sydän-sarjasta sain idean piirtää v.1960 tushikynällä mustavalkoisen liikennekuvan Devonin Main Streetiltä,missä peräkanaa oli parkissa 49-mallinen Mercury ja 57-mallinen Nash Metropolitan.Yhtään senaikaisista piirustuksistani ei jäänyt talteen vanhan pappilan tultua puretuksi v.1967,jolloin muutimme Torikadun ja Esterinkadun kulman kerrostaloon ja minä Örön linnakkeelle punaraitahousuiseksi rantatykistön alokkaaksi.
1961 Talvinen Rummunlyöjänkadun kulma
1956 SSO;n purkukuormurit
1956 Leinon hellatehtaan portilla
1954 Pappilan viemäriurakka ja Jussin punainen puukuormuri
Kankon Chevroletin seurassa
1958 Syysmarkkinat
Jussin Nils Holkerinpoikamainen hanhiuni.Vasemmalla lyseo ja musta
Ford Custom sekä Marttilan sedän retuliininen Studebaker Champion.
Pappilan punaisen tiilikaton takana puhelinlaitoksen kuorma-autoja ja
kaapelivarasto.
Oikealla keltainen puutalo oli ns.
Pelkosen talo,missä oli Salon Uusi Autokoulu.
1955.Pappilan vastapuolella Pelkosen talon kuurupiiloleikit ja Uuden Autokoulun
1935 Chevrolet Master Deluxe-kouluauto
1950.Torikadun Leinon lukaali.1949 Chevrolet Styleline ja 1948-mallinen
A2 Checker-pirssi
1953 joulukuu. Lumenluontia Keskuksen katolla.Uusi silta oli vihitty v.1952
1957 Rauhatonta ravintola Rauhalan edessä
1938 Piknikki kauppalan vanhan sillan kulmassa.
1960 Leinon liesitehtaan Ford Courier Rummunlyöjänkadulla
1954.HOPin pankin kulma,1948 A2 Checker,1936 Ford Fordor
ja 1952 Ford Customline
1954.Marttilan sedän 1947 Studebaker Champion Torikadun
ja Rummunlyöjänkadun kulmassa.
Kalle Kauppinen v,1935
Viipurissa T-Fordinsa kanssa
V.1967 kesällä kävin pyrkimässä Helsingissä Ateneumin mainosgraafiselle puolelle ja pääsin varalle.Olin ns. konservatiivinen piirtäjä ja maalari ,jolla ei ollut varastossaan muita kykyjä kuin joku luonnon taito.Suvussa ei ollut taiteilijoita isän eikä äidin puolelta.Äidin serkku oli Hannes Kolehmainen ja isänisän Sandelsinkadun ruumisarkkuverstaan naapurina Iisalmessa oli Laineen perhe,jonka veljessarjan kimeä-äänisestä Edvinistä tuli näyttämöiden lukkari ja Tuntemattoman ohjaaja..Isäkin halusi ensiksi näyttelijäksi,mutta äidin Kalle-isä katuvaisena ja körttirouvansa painostuksesta pani ehdoksi tyttärensä naimiskaupalle,että vävykokelaan pitää lukea papiksi..Kupinkaatajana ja pelurina äidin Kalle-isä oli kuuluisa,joskin varakas kauppias.
Geneettisesti kaikille papinperheen lapsille vartuttuaan tulivat mallasjuomat maistumaan.
Reaalissa repanneena pääsin syksyllä ennen inttiin menoa ylioppilaaksi cumun arvosanoilla.
Armeijan aikana vasta 1968 kesällä ryhdyin piirtämään karikatyyrejä Russarön linnakesaaren kapiaisista.
Kalle-ukin Mulanniemen tila ja Ford T Touring.
Fotokollaashi
Örön linnakkeen Itko ja vääpelin Piikkinokka.Mosse
Silloin v.1967 kesällä Ateneumin pääsykokeiden aikana kävin koluamassa Keskuskadun Akateemisen kirjakaupan tekniikan osaston kirjavalikoiman ja ostin komean kirjasen Ford Model A:n historiasta alkuperäisin studiokuvin.
Siitä ponkaisi kiintymys Henry Fordin A-hoppiin.joita kuvituksissani on vilahdellut ehkä satoja.
1957 Chevrolet Bel Air
1962 Ford Galaxie 500
1930 Ford Model A Roadster
Sketsit vuosilta 1967-74
Kuviani en koskaan halunnut myydä rahanansiomielessä,koska jokaiseen olin pannut koko sieluni likoon.
1970-luvun jenkkiautokaveripiirilleni tein ilmaismaalauksia rakennetuista autoista ja jopa ryhdyin oikein pinstripe-artistiksi sekä pulttiperäkupujen maalariksi Humbrolin emaleilla .Silloinhan piti jenkkiauton periä nostaa jousiblokeilla,että peräkalut näkyivät.
Useita Arizonan erämaita tuli periin maalattua,kun samanaikaisesti kiinnostus oli herännyt muihinkin periin.
Oman keittiöni vanhan Bolinder-jääkaapin oveen maalasin arizonalaisen erämaafreskon kaktuksineen.Idean olin saanut v.1939 Lincoln Zephyr-mainoksesta Fammun New York Heraldista.
Ilmeisesti erämaakuvat olivat jotain paranormaalista ennustelua tulevista paristakymmenestä vuodesta Saudi Arabian aroilla.
Vain kolme kuvaa vuosilta 1967-74 oli jäänyt tallelle,nekin kaverini Tähkäpään Jukan haltuun v.1980,jolloin muutin Saudiin.
V.1976 ostin ensimmäisen amerikkalaisen autoni tai oikeastaan kanadalaisen v.1961 Pontiac Laurentianin,joka oli sisuksiltaan Chevrolet. "Lauri Poncho" eli päiväperhosena kesän kuutoskoneen leikattua Kouvolassa perheen kesälomareissulla Ouluun ja melkein takaisin.Seuraavan amerikkalaisen autoni v.1974 Cadillac Eldoradon ostin Saudissa v.1981.Niinä välivuosina automaalausharrastukseni jäi taka-alalle Saloran työpaineiden ja kasvaneen perheen elättämisen myötä. Kaukokaipuukin alkoi puristamaan sydänjuurissa,vaikka olin uskonut muuttaneeni naimisiin mentyäni persialaiselle torille.
Oma Ponchoni ja pompannappini.
Julkaistu 2012 July Classic Vans-lehdessä kolumnissa My Story
Vasta asetuttuani v.1984 Manilaan omaan talooni pääsin siirtämään paperille ja kankaalle lanaistudiossani kauan piilossa kyteneitä Amerikan kuviani.Vuosien 1980-2000 väliin mahtuu satoja kuvia Saudista ja Filippiineiltä sekä oikeita amerikkalaisia city scapeja .En katso niitä miksikään mestariteoksiksi,vaan sketseiksi suuremmille tauluille,joita jokunen oli syntynytkin ja mennyt taidesponsorini,edesmenneen naapurini Mario Penyan gallerian seinille filippiinoimpressionistien luomusten seuraan..
Kaksi vanhaa vallankumouksellista Havannassa
Juhart 2010
Papa Hemingway ja Kuuba ------------------------------------
Parraton Hemingway
Kirjailija "Papa" Ernest Hemingway rakasti niin paljon Kuubaa,että jäi sinne pysyvästi asumaan v.1939,aluksi Ambus Mundos-hotelliin Obispo-(Piispa) ja Mercederas-katujen kulmassa Havannassa.
Kuuba ja kuubalaiset samoin rakastivat Papaa.
Tänä päivänä häntä pidetään maassa kansallissankarina ja hänen Finca Viga-maatilastaan on tehty museo,jonka keskimmäisenä esittelykohteena on El Pilar-kalastusalus.Lähitulevaisuudessa jopa hänen v.1955 Chrysler New Yorkerinsa David Soulin (Starsky and Hutch) sponsoroimana tulee entisöidyksi Finca Vigan esittelykappaleeksi.
Hemingway rakensi Havannan ulkopuolelle komean Finca Viga-maatilansa (Finca Viga--"tähystystila")v.1940 Kenelle kellot soivat-kirjansa 18.500 dollarin palkkioilla,nauttiessaan hispaanisesta elämästä täysin palkein,kalastellen isolla El Pilar-kalastusmoottoriveneellään jättimarlineja (miekkakaloja) ja nautiskellen dequiraa El Floridita-ravintolassa.
Hemingwayn 1955 Chrysler New Yorker Convertible
Marlinin pyynnissä Papa päihitti parhaimmatkin ammattikalastajat El Pilar-kalastusveneellään. Vanhus ja meri-teokseensa hän oli saanut idean kuubalaisesta El Pilarinsa Santiago-nimisestä kipparista.
Kirjassa Santiago sai virveliinsä jättimarlinin,jonka traagisesti hait lopulta söivät.
Espanjalaisuus Papalle tuli tutuksi ollessaan sotakirjeenvaihtajana Espanjan sisällissodassa.
Hemingway kylläkin oli jo 1920-30-luvuilla kerinnyt koluamaan melkein kaikki Pariisin huvipaikat sekä baarit,jolloin Havannasta löytynyt El Floridita-ravintola sopi hänelle hyvin omaksi kulmakapakaksi .
Dequiran juonnin hän oli ikuistanut teoksessaan Islands in the Stream.
Papa pystyi juomaan pöydän alle kovimmankin juopon.
Levottomuudestaan huolimatta hän pysyi aloillaan kolmisenkymmentä vuotta Havannassa,vaikka matkustelikin Euroopassa autolla,päätymällä useasti sairaalaan loukattuaan itsensä auto-onnettomuuksissa. Hänhän oli omasta mielestään taitava ajaja humalassakin,saatuaan oppinsa I maailmasodassa Yhdysvaltojen armeijan ambulanssikuskina Ranskassa..
1959 vallankumouksen jälkeen,vaikka Papa kannusti Fidel Castroa,hän joutui valitsemaan Finca Viga-tilansa ja Idahon synnyinkotinsa väliltä,muuttamalla vastahakoisesti takaisinYhdysvaltoihin.
Partaveikot Ernest ja Fidel
Kuuban on meri erottanut espanjalaisena saarena läntisen pallonpuoliskon amerikkalaisesta mantereesta.
Merenkulkumaana Espanja taasen on espanjalaistanut ja katolilaistanut muitakin saaria,kuten Filippiinit (Las Islas Filipinas kuningas Filip I mukaan) kaakkois-Aasiassa konkistadooriensa ansiosta.
Kuuban sekä Filippiinien irtautuminen Espanjan ikeen alta yhtäläisesti johtui amerikkalaisten "vapauttajiensa" puuttumisesta saarimaiden tulevaisuuteen. Kummassakin saarivaltakunnassa latinoverinen kansa on rakastanut vapauttajiaan ja samalla vihannut uusia alistajiansa puolianimistisessa ja miekkalähetyksellä käännytetyssä katolilaisuudessaan. Suurimpana erona maiden välillä on demokratia,mitä Manilassa rummutetaan mielenosoituksin,kun taas Havannassa pysytään vaiti politrukkien vainon pelosta,kuten vanhassa Neuvostoliitossa ja Itä-Saksassa.
Tabaca-maina kummassakin saarimaassa rullataan kuuluisia sikareja,Havannassa Bolivareja ja Manilassa Tabacalera-merkkisinä, Filippiiniläissikarien suosiosta huolimatta Manilassa myydään kuubalaisia brändejä,kuten Cohitaa,Romeota,Julietaa,Monte Cristoa sekä Trinidadia.Kaikki ns. tuontitavara ja amerikkalainen stateside on himottua. Kummassakin maassa valtion päämiehet,kuten Fidel Castro ja Filippiinien ex-presidentti Fidel Ramos tulivat kuuluisiksi sikareistaan.Ramos kyllä kantoi sormissaan polttamatonta Tabacaleraa.
Häntähän kutsuttiin presidentti Tabacaksi. (Tabaca--sikari)
Maataloussektorilla Filippiineillä sokeriplantaasit haciendoineen pysyivät maan v.1947 itsenäisyysjulistuksen jälkeen paikallisaatelisten ja espanjalaissyntyisten perheiden hallinnassa,kun Kuubassa amerikkalaisen Anaconda-yhtiön sokeriruokoviljely kansallistettiin vuoden 1959 vallankumouksessa .Filippiineillä vielä tähän päivään saakka suuremmat sokeriplantaasit kuuluvat amerikkalaisille yhtiöille. Jälkimmäisestä tulen kirjoittamaan filippiiniläishavaijilaissa sokerijuna-blogissani.
Kummassakin saarivaltakunnassa vallankumoukset sekä diktatuurit ovat olleet jokapäiväistä elämää.
Filippiineillä vallankahvassa elivät Marcosit ja Kuubassa Batistat hyvin läheisessä rakkaussuhteessa Amerikan kanssa.
Filippiinien ehkä kuuluisin ja rakastetuin amerikkalainen oli kenraali McArthur,joka 30-luvulla palveli isänmaataan kansainyhteisösaarien Filippiinien armeijan sotilasneuvojana ja myöhemmin sodan aikana jopa Filippiinien armeijan sotamarsalkaksi ylennettynä.Hänen isänsä Arthur MacArthur,kuuluisa intiaanikapinan latistaja oli Filippiineillä osaltaan vihatuin amerikkalainen filippiinokapinallisten nujertajana amerikkalaishallinnon alku- vuosina.
II maailmasodan puhjetessa eristäytyneelle Amerikalle v.1941 Pearl Harborin ja sitä seuraavan Filippiinien japanilaishyökkäyksestä,kenraali Douglas McArthur poistui Manilan edustalla sijaitsevalta Corregidorin linnakesaarelta vesiteitä Australiaan, lupaamalla palaavansa takaisin "I shall return"-kliseellään..ja palasikin v.1945 Leyten lahden taisteluun,kahlaamalla rantaan maihinnousujoukkojen edessä. Siitä seuranneesta vapaustaistelusta filippiinot aina muistavat häntä maansa vapauttajana ja MacArthur-jeepin lahjoittajana bussipulasta kärsivälle kansalle..
Kuuba ja etenkin Havanna ovat kuuluisia vanhoista ennen vuotta 1960 valmistetuista amerikkalaisista autoistaan,jotka liikkuvat yhä,osa saastuttaen agraarisilla dieseleillä sekä osa venäläisillä bensiinimoottoreilla.
Välillisesti amerikkalaisvenäläinen teknologia yhdessä pitää Particular-rekisterisiä jenkkitakseja vielä liikenteessä.
Kuuban valtiolla on paraikaa kypsymässä lakiehdote uusien autojen maahantuonnille.
Siitä huolimatta havannalaiset eivät halua erkaantua rakkaiksi käydyistä amerikkalaisista autoistaan,joidenka ympärille vuosikymmenien saatossa on kehittynyt vilkas varaosapajateollisuus,koska kaikenlainen Yhdysvalloista saatava varaosatuonti on ollut pitkän aikaa pannassa.
1950-luvulla amerikkalaisuuden kulta-aikana kaupunki pursui jenkkiautoista.
1949 Dodge
Stop!!1952 Chevrolet Styleline Pedestrian
1950 Buick Super
1948 Plymouth
Soy Cuba 1964
Soy Cuba- filmissä (I am Cuba 1964) ,joka kuvasi Fidel Castron valtaan tulon kynnystä v.1959,näytetään tarkasti Havannan kromitäyteistä liikennettä. Filmin taustana oli poliittinen kritiikki Kuuban presidentin Batistan korruptoitunutta hallitusta ja dekadenttia amerikkalaista elämäntapaa kohtaan.Filmi alkaa kuubalaisen sokeriplantaasityöläisen pyromaanisella isäntänsä viljelmän tuhoamisella.Plantaasin omistaja oli myynyt viljelmänsä amerikkalaiselle Anaconda-yhtiölle,jolloin kaikki maatyöläiset häädettiin irtisanottuina perheineen maatilalta.
Soy Cuba-filmin oli tehnyt Kuuban valtion yhteistyössä venäläisen Mosfilmin kanssa v.1963
Se ensiesiteltiin v.1964.
Samana vuonna,kun filmiä kuvattiin presidentti Kennedy salamurhattiin ja runsasta vuotta aiemmin Yhdysvallat olivat tehneet CIA:n hankkeesta epäonnistuneen maihinnousun Sikojen lahdella Kuubaan.
Kummankin saarivaltakunnan Kuuban ja Filippiinien kohdalla amerikkalaiset joutuivat lähtemään saarilta.
Filippiineiltä kylläkin myöhemmin 1990-luvulla Clark Airbasen ja Subic Naval Basen suljettua porttinsa.
Kuubaan amerikkalaisille jäi Guantanamo Bayn tukikohta ja vankila,mihin kootaan tuomittaviksi amerikkalaista elämäntapaa ja demokratiaa vastustavia jihadisteja.
Muistoina ja lahjoina kummankin maan Amerikan ajasta jäi ruostuva kromikylläinen jenkkiautovaranki.
Tänä päivänä Havanan El Malecon-rantabulevardi on yleensä on melkein tyhjillään autoliikenteestä,autovanhusten kalastellessa turisteja kyytiinsä kaupungin rommin ja rumban huumauttavassa keskustassa.
Soy Cuba 1964 1
Soy Cuba
Värikkäästä amerikkalaisautohistoriastaan huolimatta ulkolaiset autokeräilijät ovat pettyneet havanalaisten "jalopien" rapistuneesta kunnosta vuosikymmenien fiksailusta ja varaosapuutteesta russoamerikkalaisiksi hirviöiksi.
Pyydetyt hinnatkin pikaisesti akryylinpunaiseksi maalatuista jenkkilaivoista hipovat taivaita.
Halvempia tallilöytöjä on tuotu ulos Uruguaysta ja Paraguaysta.
Silti Havanna on houkutellut vuosittain nostalgikkoautoturisteja seikkailemaan sen kaduilla ja kuvaamaan seisahtunutta 1950-lukua .Minä itse v.1972 lokakuussa lastauduin opiskelutovereieni kanssa Vainion bussiin turistimatkalle Leningradiin,missä aika oli samoin pysähtynyt 1950-luvulle. En kylläkään silloin napsinut Kodakillani kuvia Volga-takseista enkä Moskvitsh 407-malleista,koska rakas kotimaani oli niitä pullollaan.
Kommunismin yhtenä suursaavutuksena voisin katsoa olleen ajan pysäyttämisen,mitä Hollywoodissa yritettiin kokeilla usealla roomalaisnumeroisilla Takaisin tulevaisuuteen-filmeillä.Pelicula Cubana eli kuubalainen elokuva samoin on pysynyt kiinni 50-luvun lopun vallankumousajassa.
Jos Havanna eli 1950-luvulla oikeata Hollywoodia,niin viimeaikoina jopa intialaiset olivat rynnineet El Malecon-rantabulevardille kuvaamaan kromihymyillä Bollywoodiaan.
2011.Bollywood-näyttelijät kruisalemassa El Maleconia 1958-
mallisella Oldsmobile 98 -avoautolla
1899 Dewey-kalenteri V.1898 Filippiineillä amerikkalainen kommodori George Dewey silloisen Yhdysvaltojen laivaston apulaislaivastoministeri Teddy Rooseveltin käskystä tuhosi Manilan lahden taistelussa espanjalaisen sotalaiva-armaadan amerikkalaisespanjalaisen sodan päätökseksi ,amerikkalaisten jäädessä uusina valtaajina saarille.
Seuraavaa amerikkalaista aikaa Filippiinillä kutsuttiin 40-vuotiseksi Hollywoodiksia,verrattuna espanjalaiseen 400-vuotiseen konkistadoorien aikaan.Japanilaiset puolestaan pitivät filippiinoja kurissa 4 vuotta samuraimiekalla.
Vielä 60-luvulle asti Manilan kuuluisaa rantabulevardia kutsuttiin Dewey Boulevardiksi,kunnes se nimettiin Roxas Boulevardiksi kansallissankari Manuel Roxasin kunniaksi.
1939 Taft Avenue
1960 Dewey Boulevard ja Manilan lahti.
1909.Presidentti Taft poistumassa IH-höyryvaunullaan
Fort Myerin tukikohdasta
Silti Manilan Pasayn kaupungin ruuhkaisinta katua vielä tänä päivänä kutsutaan Taft Aveneueksi paksun Yhdysvaltojen presidentti Taftin mukaan.Taft palveli Filippiinien kenraalikuvernöörinä Teddy Rooseveltin presidenttikauden aikana.Taft Avenue kylläkin on muuttunut kapeaksi ja yliruuhkaiseksi liikennesuoneksi,minkä yläpuolella kolistelevat ylipakatut LRT:n lähijunat.
Amerikkalaisuutta ei niin helpolla voida pyyhkiä pois Manilan katukuvasta..ainakaan kadunnimistä..
Amerikkalaisten autojenkin löytyminen sokeriplantaasien haciendojen vajoista sekä Manilan rikkaiden perheiden perintökaluina on innostanut Luzonin saarella keräilijöitä entisöimään classic- sekä vintagekalustoa omaksi ilokseen ja muiden ihailtavaksi.
Amerikkalaisespanjalaista sotaa käytiin samanaikaisesti Kuubassa ja Filippiineillä.
Silloinen Yhdysvaltojen presidentti McKinley oli alussa koko sotaa vastaan,mutta silloisen härkäpäisen apulaislaivastoministeri Theodore Rooseveltin puuttuminen sota-asioihin v.1897 muutti nousevan suurvallan kurssia läntisen maapallon puoliskon pelastamiseksi espanjalaisesta ikeestä.
Amerikassa espanjalaista Kuubaa ja Filippiinejä pidettiin ananaskuoren piikkeinä Washington D.C.:n perälihoissa. Teddy Boysta silti tehtiin kansallissankari ja presidentti kuuluisan Kettle Hillin valtaajana.
Teddyä seurasi Valkoiseen Taloon William Taft,entinen kansainyhteisön Filippiinien kenraalikuvernööri.
Taft oli tuonut Filippiineille aatteen rakastamastaan höyryautosta ja uuden Manila Railroadin pääteasemalta La Unionista aloitettiin 1910-luvulla bussiliikenne ylös Baguioon 1.5-kilometrin korkeuteen Stanley Steamer- ja DeDion-Bouton-höyrycharabanceilla.
Höyryautokausi jäi tosin lyhyehköksi,kun Manilassa 1920-luvulla perustettu Pacific Motors aloitti GM:n edustuksen ja myymään Buickia,Oldsmobileä,Pontiacia,Cadillacia ja LaSallea.Siihen aikaan GM:llä ei ollut virallista maahantuojas,jolloin kukin kynnelle kykenevä pystyi edustamaan samoja merkkejä.
Pacific Motorsin Regina-rakennus sijaitsi Calle Escoltan varrella,vain korttelin päästä myöhemmin uudelleen ristittyä MacArthur Bridgeä (Sta. Cruz Bridge).Kenraali MacArthurin nimeä ollaan käytetty muissakin kohteissa,kuten MacArthur Highwayssä ja tietenkin siinä MacArthur-jeepissä. Douglas MacArthur palveli ensimmäsien sortiensa Filippiineillä 1919-24 Yhdysvaltojen armeijan Filippiinien armeijan sotilaskoulutuksen perustajana ja olen jostain napannut kuvan kansiohini hänestä seisomassa senaikaisen GM-tuotteen vieressä.Valitettavasti foto on hukkautunut tietokoneviruksesta.
1928 Pacific Motorsin GM-edustus
2010 Pacific Motorsin Regina-rakennus
1953 Cadillac Baguion Twin Peaksillä
Manilassa uskotaan,että vanhin säilynyt klassikkoauto amerikkalaishallinnon ajalta olisi kapinakenraali Emilio Aguinaldon 1924 Packard,mitä säilytetään lasikaapissa Aguinaldo-pyhätössä kuin aikoinaan Leniniä Kremlin mausoleumissa.Packardit ovat olleet muidenkin kenraalien suosikkiautoja,kuten Suomessa marsalkka Mannerheimin matkustusvälineenä. Packardit tulivat jäämään Filippiineille myös kenraali MacArthurin tilattua v.1937 PT-torpeedovenelaivueen Caviten laivastotukikohtaan.Nämä Packard Marine-moottoreilla varustetut torpeedoveneet pelastivat osaltaan saarivaltakunnan japanilaisten ikeestä,vaikka osa tuhoutui Caviten laivastotukikohdan japanilaisilmaiskussa 8.12.1941.
1937 PT-torpeedoveneet toimitusvalmiina USA:ssa
Kenraali Aguinaldon 1924 Packard
V.1937 presidentti Franklin D. Rooseveltin nimitettyä kenraali MacArthurin Yhdysvaltojen Tyynenmeren armeijan komentoon Filippiineille, presidentti Manuel L.Quezon lainasi kenraalin käyttöön yhden virka-autoistaan eli 1936-mallisen ja v.1937 koritetun Chrysler Airflow Custom Imperial Model CW Limousinen.Tämä oli Chryslerin viimeinen aerodynaaminen malli pilattuna irtonenällä. Chrysler kamppaili seuraavina mallivuosinaan rumilla patanokkamalleilla ja 50-luvun vaihteen konservatiivisilla pullukoilla,kunnes vasta taloon värvätty muotiguru Virgil Exner puki koko Chrysler-malliston kauniinsorjiksi maantiekiitäjiksi.
Manuel L.Quezonin 1936 Chrysler Custom Imperial Model CW
näytteillä Quezon Cityssä.
V.1937 Manilassa elettiin vielä huoletonta swingin aikakautta de cajon-flamencotyylillä ja amerikkalaisittain big bandien sovituksilla .Manila Hotelin eteen lipui mustia limousineja ja valkoisia avoautoja,joista purkautui valkoshaketteisia herroja ja tylliternohameisia leidejä kuuntelemaan viimeisimpiä pasuunoista ja trumpeteista soivia swingbandhittejä. Hotellin vierailijabandeina olivat mm. Shanghai Swing Masters,The Pete Aristorenas Band,The Cesar Velasco Band sekä The Mesio Regaldo Orchestra.
30-luvun jazzia kuuli radiosta sen ajan populaarimusiikkina. Tavallisten Duke Ellingtonin ja Count Basien hittien lisäksi Ding Yalong kroonaili paikallisena Bing Crosbyna.
Instrumentalisteina pianistit Jose Climaco,Rafael Artigas ja Anson Avelino esittivät radioiden kovaäänisistä kuuntelijoille taitojaan siitä,että filippiinot olivat nopeasti oppimassa tyylin ulkolaisilta esikuviltaan.
1930-luku.The Filipino Band soittamassa Chicagon Saratoga-hotellissa
ansaisemalla 1000
dollaria kuukaudessa
Lagunassa Manilan eteläpuolella kuultiin ensimmäisen kerran jazzia Ugoy-Ugoy-(swing) kabareena,mistä kehittyi filippiinojen kiintymys rhythm and bluesiin .Jokaisen manilalaisen hotellin kabinetista kuuli jonkun virtuoosin kroonausta amerikaksi.
1945 Leyten maihinnousu
Jos palataan vielä presidentti Manuel L. Quezonin autoon tai autoihin,niin hänellä oli myös käytössään erikoiskorinen V16-Cadillac Series 90 Custom Town Car,jolla hän kävi hakemassa v.1937 maahan saapuvan kenraali MacArthurin Manilan pölyiseltä lentokentältä.MacArthur käytti sitä laina-autonaan aina v.1942 Corregidorin linnakesaarelta poistumiseensa saakka,ottaessaan sen jälleen virka-autokseen v.1945 Leyten maihinnousun jälkeen.MacArthur,ollessaan Australiassa Bribanessa ns.maanpaossa eli valmistamassa Tyynenmeren sodan Papua-Guinean puolustussotaa,käytti virka-autonaan isoa 25HP 18-85 Wolseley Staff Caria .Leyten maihinnousussa häntä kuljetettiin omalla MacArthur-sotajeepillä.
Kenraali MacArthur ja presidentti Manuel L.Quezon
1937 V16 Cadillac Series 90 Custom Town Car MacArthurin autona
