"Ateniemeen hakija", Eräs Jussin Helsingin reissu.3.

Tarvontie 60-luvulla

Tarvontaa Tarvontiellä

V.1967 Tarvontietä oltiin rakennettu Helsingin Munkkiniemestä Veikkolaan asti ja koko moottoritien pituus oli kasvanut 14 kilometriin.
V.1956 aloitettu Tarvontien ensimmäinen osuus Munkkiniemestä Espoon Gumböleen oli valmistunut 16.12.1962.
Vasta  v.1971 Tarvontietä jatkettiin Nummenkylään ja Lohjanharjulle asti ja nykyään koko pätkää kutsutaan pelkäksi Helsinki-Turku-moottoritieksi.
Minulle tuli tämän v.1967 Hesan reissun perästä tilaisuus toiseenkin Tarvontien läpiajoon siskonmieheni ohjamassa harmaassa Volvo Amazonissa joulukuussa 1969.

Joulukatu Helsingissä 1959

Helsingin jouluvalot taas yhden kerran sokaisivat silmäni komeudessaan ja vasta jouluaaton iltana silmäni sammuivat vahvan Lapin Kullan ansiosta.Kotikaupungin pääkadun jouluvalot olivat paljon vaatimattomia muutamin hehkulamppujoulutähdin.
Reissun syynä oli Hartwallin Lapin Kulta VA (Viisi A)-joulukaljakorien ostaminen jostain Helsingin ALKO:n liikkeestä,koska kotikaupungin Vilhonkadun ALKO:sta sellaista vahvaa 5:den tolpan kaljaa ei saanut.Muistaakseni sinä vuonna keskioluen vapauduttua Lapin Kultaa sai "viisitolppaisena" vain lyhyen ajan.Uusi kolmen tolpan keskikalja oli liian pliisua joulujuomaksi. Yleensähän suomalaiset eivät kestä joulun viettoa selvinä..
Janoisella voi olla pitkä matka Lapin Kullan huuhtomiseen,joskaan ei ihan Lappiin saakka!

Munkkiniemen kreivi ja Campensplatsin bussiasema

Volvo 144DL-taksi,poliisi-Transit ja Dodge Dart
Mannerheimintien ja Esplanadin kulmalla

Bussin lopulta päästyä Tarvontieltä Munkkiniemeen,tunsin lopulta saapuneeni pääkaupunkiin. Munkkiniemestä en maalaiskaupunkilaispoikana paljon tietänyt.Televisiosta olin kylläkin nähnyt vanhan Suomi-filmin Munkkiniemen kreivistä,jona taisi pääosaa esittää näyttelijä Leif Wager,joka 60-luvulla vanhempana tunnettiin vielä komeana herrasmiehenä,joka peitti kaljuaan ylikampauksella.Munkkiniemen kreivin linnaa en bussista kollannut,vaan 50-luvulla rakennettuja kerrostaloja.
Autohulluna tietenkin bongailin bussin ikkunasta Hesan liikennettä,missä takseinakin pidettiin uusia mustia Volvo 144DL-malleja,Dodge Darteja sekä Plymouth Valianteja.
Poliisikin oli saanut Niilo Tarvajärven Mainos- TV:n Hamsteri-tarrakeräyksellä paljon uusia valkoisia Plymouth Valianteja,yhteensä 58 eri merkkistä poliisiautoa,jotka luovutettiin Senaatintorilla poliisiylijohtaja Fjalar Jarvalle 14.05.1967.
Kotikaupunkiin niitä ei kylläkään saatu,mutta poliisilaitoksen vanha Mustamaija 1954 Ford F-100-kalteriauto oli vaihtunut uuteen sapelilogoiseen  Ford Transitiin ilman "Hamstrausta".

Helsingin linja-autoasema ca.1955

Kampissa sijaitseva Helsingin linja-autoasema oli ollut minulle aina mielenkiintoisin paikka,minkä laitureihin saapui  ja  niistä lähti ja päivittäin älytön määrä busseja.
V.1938 valmistunut linja-autoasema ei ollut muuttunut ulkoasultaan paljoakaan 50-luvulta,,,ehkä hieman rapistunut kovasta käytöstä.Linja-autoaseman naapuriin oltiin v.1936 rakennettu funkistyylinen väliaikaiseksi basaari-varastorakennukseksi tarkoitettu Lasipalatsi nykyistä Sokosta vastapäätä Mannerheimintiellä.Kampiksi alue nimitettiin vasta v.1959 ja sanan ruotsinkielinen alkujuuri oli lähtöisin Campensplatsenista.

1956 Suurlakkolaiset linja-autoaseman Shellillä

Linja-autoaseman seudulla on oma verinen historiansa,koska vapaussodan viimeiset taistelut käytiin 13.4.1918 silloisen Läntisen Viertotien eli nykyisen Mannerheimintien päässä.Taisteluissa kaatui 200 saksalaista,yli 300 punaista ja parisenkymmentä valkoista sotilasta.
Marsalkka Mannerheimin patsas oikeutetusti seisoo asiaankuuluvasti lähistöllä.
V.1956 Linja-autoasemalla pidettiin myös suurlakkoa,missä mielenosoittajat yrittivät estä linjaliikenteen kulkua sekä bensiinin tankkausta asemaseudun Shell-huoltoasemalla.

Stokkan kulmalta Makkaratalon kulmalle

Ylitin kasseineni Mannerheimintien Stockmannin kulmalla Kaivokadulle.Risteyksestä minulla oli olympialaivuodelta  joitain 1952  hyviä muistoja ja kipeitäkin muistoja vuoden 1955 syksyltä,kun pänttäsin Aapiskukosta tai Meidän lasten Aapisesta aakkosia,harjoittelemalla tavaamista opettajan viivoittimen näpäyksistä näpit punaisina Harjavallan kansakoulun 2:lla luokalla samaisen Stokkan kulman värikuvan alapuolisesta teksistä..ON SYK-SY..SA-TAA....
Kaivokatu 6:ssa ja Keskuskadun kulmassa oli valmistumassa uuden City-Centerin Makkaratalo. Erikoisen nimensä se oli saanut makkaramaisen pullean  kranssin kiertäessä rakennusta ensimmäisen kerroksen päällä.

1960 Stockmannin kulmalla

Keskuskadun kulmalle jouduin kävelemään rakennustyömaan lautakonkia pitkin olkapää edellä kuin John Wayne lännenkuvissa ballerinan askelin,etteivät kiireiset helsinkiläiset kävelisi päälle..
Muistan myöhemmin 70-luvulta,että olisin käynyt

1967 valmistunut Makkaratalo

Kluuvissa Makkaratalon yhdessä kahvilassa kävin 70-luvulla ryystämässä kupin Kultamokkaa...oliko se Primula?Kahvilan lasi-ikkunasta näki suoraan Rautatieaseman torille ja tiiraamaan suoraan kahden kivimiehen paatuneisiin silmiin.

Rautatieasema minulle oli melko tuttu.
Sieltä kerran ennen Kuopion dieselmoottorijunaan vaihtoa isä osti minulle yhdestä lehtikioskista Aku Ankka ja Metsäpalo-sarjakuvalehden.Asemaravintolan kuppien ja lautasten kilinä soi vielä tänäänkin tinituksen lisäksi korvissani.Sisäsilmässäni voin yhä nähdä Järnefeltin komean Koli-freskon ravintolan seinältä...

Harmaan Ateniemen värikkäät taiteentekijät

Sähkökatkos Helsingin
Rautatieasemalla
Juhart 2012

Se Ateniemi eli Ateneum Keskuskadun ja Kaivokadun kulmassa näytti silloin ikivanhalta 1880-luvulla valmistuneelta ja ajan hampaan rapistamalta rakennukselta.
Samanlaisia melko huonokuntoisia rakennuksia tapasin myöhemmin v.1971 Viipurista kauppapoiston yo-luokan Leningradin ekskursiolla..
Kaupungin lisääntyvä saaste oli tummentanut Ateneumin fasaadia,jonka tummanharmaan seinän takana koulutettiin väri-intoisia kuvaamataidon opettajia,mainosgraafikoita,tekstiilitaiteilijoita jne.

Pikajuna Turusta saapuu raiteelle 2!
Juhart 2001

Ulkoiset kulissit taiteentekoon eivät kovinkaan inspiroineet.Taideteolliseen oli muistaakseni sisäänkäynti Keskuskadun puolelta.

60-luvun Ateneum Kaivokatu 2-4

Sisäänkirjoitusjonosta pääoven edessä tapasin monenlaisia taiteilijanalkuja.
Kukin hakija kantoi kassissaan omat piirustus-ja maalausvälineensä.Valtio ei silloin tarjonnut ilmaisia taiteentekovälineitä sisäänpääsykokeisiin,vaikka Ateneum oli siirtynyt v.1965 sen omistukseen.
Minulla oli jenkkikassissani varalle kynäkotelollinen Faber-Castellin eri B-pehmeyksisiä lyijykyniä,vesivärikitti,rapidografi ja kimppu pensseleitä plus A2-kokoinen vesivärilehtiö.
Loput tarpeet piti tulla vasemmasta kädestäni ja mielikuvituksesta. Hakijatkin näyttivät omituiselta "Sortin sakilta".Osa näytti tyypilliseltä teininuorilta,lyhyttukkaiset pojat teryleenihousuissa,nailonpaidoissa ja pullovereissa,tupeeraus- kampauksiset tytöt vekkihameissa ja villapuseroissa.

1966 Käpy selän alla-
näyttelijät

Osa oli pitkätukkaista dongari- ja kumitossupoikia Yhdysvaltojen armeijan  oliivinvärisissä ylijäämävaraston kersantin pusakoissa.tytöt kohlilla silmistä ylimeikattuja ja Käpy selän alla-Kristiina Halkolan mustaksi värjätyissä kampaamattomissa poninhäntätukissa.
Totisten ja vihaisten nuorten suusta olisi voinut kuulla kuiskauksen Halkolan laulusta.."On tässä kaupungissa vaikeaa!"
Jälkimmäinen osa olisi sopinut Eikan pumppuun ja Lönrootin patsaalle  mielenosoittamaan  USA:n ydinaseiden riisunnan puolesta pasifismitäkyisissä jenkkiarmeijan univormuissa ja Woodstockin hapsullisissa hippikuteissa.
Minä kuuluin ensimmäiseen joukkoon suorissa teryleenihousissa,lyhyessä tukassa,mokkanahkaloufereissa ja vakosamettijakuissa.
Itseäni en voinut laskea silloin miksikään radikaalinuoreksi,eikä minusta sellaista tullut edes myöhemminkään,vaikka tulevaisuudessa kihlasinkin  1969 Turussa patamustana papinpoikana taistolaisen kommunistiopiskelijatytön,Sinikan,joka sinä kesänä työskenteli  uuden Ylioppilaskylän Ikituuri-ravintolan kyypparina.Koko kihlaus päätyikin omalta osaltani Moukan Tuuriksi,

                                  On tässä kaupungissa vaikeaa.Kristiina Halkola 1966.

Isä yo-lakissa 1934 lähdössä Iisalmesta Helsinkiin
 opiskelemaan.
Saattajina Ukki,Arvo ja Arvi-veljet
ja Aune-sisko

Mitenkähän oli isärovastini mieli v.1934 keväällä pyrkiessään Iisalmesta Helsinkiin tulleena tuoreena ylioppilaana ensiksi teatterikouluun ja sitten Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan,jollei hänestä tullut näyttelijää?
Hänestä tulikin lopulta Jumalallinen näyttelijä,jonka parrasvalona tumman lainepään yläpuolella saarnapöntössä valaisi sunnuntain jumalanpalveluksen saarnalehtiötä 20-wattinen kattovalo, äänentoistona toimiessa pieni bakeliittikuorinen mikrofoni,jonka toisto kaikui poukkoillen kirkon kahdesta graniittiseinäisestä laivasta kymmeniä kertoja.
Herran Sana ainakin sai oikeata vahvistusta toistollaan!

Koko karsintaviikko meni minulta yhdessä putkessa Ateneumin harmaaseinäisten salien katveessa.
Ohjelmaan kuului lyijykynäsketsaukset ikivanhoista roomalaisista kipsipysteistä,vesivärilaveeraukset,hiilityöt  ja kollaasiteokset,joista viimeisimmässä piti käyttää kaikkia käsillä olevia materiaaleja luomuksen koostamiseen.
Kollaasiteoksissa monet jo aiemmin mainostoimistoyötä kokeneet osasivat koota teoksensa kaikenlaisesta mielikuvituksellista paperisälästä tupakka-askien ja suklaatankojen tinapaperein ja värikkäin pakkaussellofaanein.Kiivaan olkapäiden yli kurkkausten seurauksena suurin osa pyrkijöitä oli väsännys samankaltaisia abstraktisia tinapaperisäläkollaaseja..Kuvataiteessa kuten kirjallisuudessakin kaikenlainen lainaaminen oli sallittua.

Nikita in Modern Art Gallery
Juhart 2005

Mainostaiteen oppiminen taisi silloin 60-luvulla olla melko hatarissa puitteissa omatoimisesti itseopiskelulla,kosken etsimälläkään löytänyt kotikaupungin kirjastosta kuin yhden 30-luvulla tehdyn kirjasen mainospiirustuksesta.
Ihailin amerikkalaisia värikkäitä ja rohkeita mainoksia,kun Suomenmaassa lehti- ja julistemainokset polkivat 50-lukuisissa mustavalkoisissa tyyleissä.V.1967 kevään penkinpainajaisten alkuvalmistelujen aikaan yo-luokkamme sai lainaksi Salon Seudun Osuuskaupan somistajan studion eikä sekään verstas materiaaleiltaan käsittänyt kuin valkoisia ja eri värsiä mainoskartonkeja.Kova merkkaritussin käyttö oli somistajan plakaateissa vakiona.

Akateeminen Keskuskatu

Mummo Ankka Keskuskadulla
Juhart 2012

Harjoitustöiden väliaikoina kävin tutustumassa Keskuskatuun,kun muut menivät kahviloihin tai baareihin röökille cokiksen taikka kahvin ryystämisen ohella. Radikaalimpi pitkälettinen taiteilijaväki oliivinvihrein US.Army-kutein kävi ostamassa Vin Rouge d'Algerie-pulloja puistossa nautittavaksi. taideinspiraation haussa,
Minä löysin itselleni aarreaitan Keskuskadun Akateemisesta kirjakaupasta,minne sisään astuttuani painotuotteiden erikoinen aromi sai melkein huippaamaan päästä...
Se tehosi minuun paremmin kuin algerialainen viini taikka hashissätkä.
Kirjakaupan yläkerrasta löysin tekniikan kirjallisuuden osaston,mistä löysin amerikkalaisen nidoksen A Fordin historiasta alkuperäisin studiomainoskuvin.

A Fordista vara-autotaiteilijaksi

Vauhdikas A Ford
Juhart 200

Jo silloin olin innostunut vanhasta valokuvataiteesta,etenkin vanhoista mustavalkokuvista.En kylläkään ollut minkäänlainen valokuvaaja ja isäni minulle v.1963 rippilahjaksi ostama Agfa-kamerakin oli jäänyt pölyttymään makuuhuoneeni kirjahyllylle moneksi vuodeksi. Valokuvista kylläkin osasin nauttia.
Se A Ford-kirja minulla oli pitkään v.1980 saakka,kunnes Ex-rouvani kaappasi koko kirjastoni pesänselvityksessä itselleen.Minä olin silloin jo lentänyt työn perässä kauas itämaille,
A Ford minulle vielä tänäänkin on maailman kiinnostavin auto.A Ford pani alulleen  sisuksissani oikein urakalla piirtämään ja maalaamaan autokuvia.Halusin päästä ihan Amerikkaan asti Fordin suunnittelukonttoriin piirtämään oikealla pystyssä seisovalla isolla konepiirtäjän pöydällä luomaan uusia Ford-malleja.Olin jopa kerran osallistunut Topekasta tilaamani Mechanix Illustrated-lehden nuorille tarkoitettuun kilpaan piirtämään itse suunnittelema vauhdikkaan näköinen tulevaisuuden auto.
Taisin tehdä jonkinlaisen mutaation Corvettesta ja Ferrarista kilpaehdotukseksi.

1960 Wartburg-mainos

1958 Hillman Minx-mainos

Tosin en voittanut piirustuskilpaa.
Jokin amerikkalaispoika vei palkinnon kädestäni.
Olin aiemmikin osallistunut poikien autopiirustuskilpaan silloisessa kotikauppalassani v.1957,kun Helsingintiellä sijaitseva Mäki-Auto ilmoitti paikallislehdessä kilvasta,kuka pojista osaisi piirtää näköisimmän uuden Wartburgin.
Pääsin hopealle eli 2. sijalle enkä enää ollut kauppalan paras autotaiteilija.
Olin kai tainnut amerikkalaisella mainoshapatuksella leventää ja pidentää Warrea silloisen vallalla olevan tyylin mukaan,missä jopa brittiläisissäkin automainoksissa pienehkö Hillman Minxikin näytti isolta maantielaivalta pienikokoisin ja iloisin kuljettajin sekä matkustajin.

Niin siinä Taideteolliseenkin pyrkimisessä kävi,että pääsin haussa vain varalle,jolloin aloin kutsumaankin itsäni vain varataiteilijaksi. Uudelleen hakua en enää kerinnyt ajattelemaankaan enkä odottamaan mahdollista varapaikan aukenemista,kun armeijaan astuminen oli edessä lokakuussa ja sitä ennen viimeiset yo-kirjoitukset reputusaineista.
Valkolakki tulikin päähän lopulta cumlauden papereilla 9:llä puoltoäänellä,mikä minusta oli hyvä saavutus hyvin vähäisellä lukemisella...
Seuraavaksi selkään pantiin armeijan reppu.
Vasta Russarön rannikkopatterilinnakkeella v.1968 keväällä aloin harrastamaan uudelleen taiteentekoa piirtämällä karikatyyrejä kapiupseereista.
Patterin varapäällikkö luutnantti Laine oli eräs rantapyssyaiheisten kollaasikarikatyyrien tilaajista.
Minusta luutnantti Laine oli jo arvostettu vanhempi 27-vuotias kantaupseeri,itse ollessani vain 20-vuotias varusmiesalikessu...Nyt taaksepäin katsellessani kummatkin olimme silloin vielä pojannulkkeja..
Armeijasta ja sotaisista aiheista ei jäänyt itselleni yhtään taideteosta tallelle,joten vanhemmalla iälläni piti maalata aiheesta omat versiot portofoliooni.....
Sotakuvista eri stoorissa..

Saksalainen 88mm Itko
ja venäläinen vääpelin Mosse
Juhart 2010

Marski rintamalla
Juhart 2012

"Ateniemeen hakija",Eräs Jussin Helsingin reissu.2.

60-luvun Helsinkiä.
Kolmen kaupungin kasvot-filmi 1963

Helsinkiin turistilla ja turistina

Helsinkiin päätin mennä tällä kertaa bussilla junan sijasta.
Helsingin päärautatieasemalta olisi kylläkin ollut vain kadun ylitys Ateneumiin Keskuskadun kulmalle eikä linja-autoasemalta ollut paljonkaan pitempi patikkamatka Mannerheimintien yli.
Bussin ikkunasta saisin taas kerran katsella tuttuja näkymiä,kun junavaunun ikkunasta näkisin vain ohivilahtavaa rantaradan varren metsikköä sarjassa.
V.1955 isän kanssa matkustimme junalla Helsinkiin ja maiseman katseleminen päätyi Karjaan asemalle,kun iivanasotilaat pistivät luukut ikkunoiden päälle,ettemme saisi vilkuilla Sosialistista Porkkalanniemen Tasavaltaa. Pikkupojasta silloin tuntui omituiselta,että keskellä Etelä-Suomea oli naapurina Neuvostoliitto,jota vastaan isä oli taistellut kymmenisen vuotta aiemmin

paljon idempänä Karjalan kannaksella.
Vielä enemmän minua ihmetytti myöhemmin,kun keskellä  kommunistista Itä-Saksaa seisoi kahteen jaettu Berliini. Isä kertoi,että Lapinsodassa hän oli käynyt kahdessa suomalaisessa Berliinissä.Oulun ja Tornion Pikku-Berliineissä ja kuulema Turussakin oli saksalaisilla ollut oma Berliininsä,minne waffenbrüderit toivat turkulaisia morsiamiaan.Turkulaiset osasivat kutsua sitä Kickel-Berliiniksi.

1963 Helsingintien alku,Oikealla tuuheamman puun
kohdalla Kastun talon
pikavuoropysäkki.
Kuva tapio Äyräväinen

Kotikaupungin rautatieasemalle olisin joutunut raahaamaan veskaani joen toiselle puolelle rautatiesillan kautta,joten mukavuudenhaluisena valitsin kotikorttelin ja lyseon takaisen bussipysäkin,josta pääsisi Pohjolan Liikenteen pikavuoroon.
Pikavuoropysäkki alunperin seisoi pappilan lähellä Helsingintiellä Kastun talon edessä,johon saavuin Turun satamasta Pohjolan Liikenteen laivapikavuorolla 1965 heinäkuussa paluumatkaltani Ruotsin kesätöistä. Poistuessani bussista minun piti antaa kuskille matkalippuni,jonka olin hukannut johonkin nukkuessani koko matkan.Bussikuski syytti minua lintsariksi eli vapaamatkustajaksi,mutta päästi minut veskoineni alas pysäkille,kun sievä rahastajaneito todisti minun maksaneen lipun..
Koko systeemi matkalipun luovuttamisesta kuskille oli ihmeellistä tuplakontrollia.
Minua pitkään vitutti koko Valtion bussifirma,mutta pappilassa kasvatettuna Bibilian evästyksillä olin muokattu Herran nuhteessa  kaikille luonnon olioille anteeksiantavaksi ja lyhytvihaiseksi..
Olin kollannut pikavuoroaikataulun äidin paksusta Turistista,mikä kertoi kaikki Suomenmaan juna- ja bussiaikataulut.
Nyt Turisti on jo lopetettu,koska kaiken tiedon saa Pyhästä Netistä googlaamalla.
Kotikaupungissa toimi aikoinaan oikein Turisti-matkustajakotikin samannimisen matkatoimiston yhteydessä Turuntien Koskisen rautakaupan kulmassa ja josta äiti kävi hankkimassa aina uuden Turisti-opuksensa..
Pikkukakaroina vitsailtiin aina sanakäänteillä,kuten "Tuomarit ja juristit..juomarit ja turistit".
Yhteiskoulussa joku välkky oli jopa levitellyt luokassa paperilappua "Tu+ Pu+ Mu + Nastan kuva piirrettynä,mikä sai takapulpetin kollit hirnumaan,koska arvoitus paljasti puolirivon kommentin.."Turisti puristi munasta"..Niin paljon hauskaa kakaroille yhdestä turistin munasta!
Helsingissä palveli myös Suomen Turistiauto,joka jo 50-luvun alusta tuli kuuluisiksi sinivalkoisista ja kattoikkunallisista Skoda- ja Büssing-busseistaan.
Helsinkiin ajoi muitakin pikavuoroja,kuten Someron Linja,Paraisten Linja eli Matka-Autot pika -ja vakiovuoroina.Jos halusi halvimman vakiovuoron eikä matkantekoon ollut kiirettä,niin Postibussi vei aina perille,joskin tuplasti pitemmällä aikataululla,pysäyttelemällä jokaisen Valtatie I varrella olevan postikonttorin ja postilaatikon eteen purkamaan ja lastaamaan postia.

1962 ca.Pohjolan Liikenteen bussit
lahnajärven matkamannan
edessä

Valtatie I oli minulle tuttua aina Lahnajärven Matkamannaan
 asti ja 
missä pikavuoro piti vartin tauon.

1964 Ajokki-postibussi

   Jokakesäkuiset mökkimuuttomatkat olin tehnyt samaa valtatietä pitkin Kitulanmäen päälle,josta oikealle kääntyi santatie Suomusjärvelle,Sammattiin ja Karjalohjalle.
Olin jopa erinäiset kerrat pyöräillyt koko etapin Suomusjärven Enäjärven mökille.
Sammatissa vanhin siskoni oli käynyt Elias Lönrootin "Emännyyskoulun" ja nyt hän oli valmistautumassa Helsingin Lastenlinnasta lastenhoitojaksi.Minulla ei vielä silloin ollut aaninkiakaan,miten v.1968 kevättalvella tulisin yöpymään monet kerrat Lastenlinnan yhdessä vierashuoneessa,koskei aamuvarhaisin ollut pikavuoroa Salosta Helsinkiin palatessani lomilta Isosaaren Aliupseerikouluun.Silloin talvimanttelini hihassa kiilsi Talmun heijastimen sijasta valkoinen aliupseerioppilaan täky,mitä myös kutsuttiin "Kusirajaksi".
Lastenlinnan käytävällä taisin tulla nokitusten kuuluisan arkkiatri Arvo Ylpönkin kanssa.Lyhyenläntänä savolaisena kanervantallaajana sain silloin tervehtiä kuuluisaa lastentohtoria alaspäin katsomalla.

                                          Simon and Garfunkel.Mrs. Robinson

En ollutkaan Suomen pienin mies..ehkä Little Big Man of Finland. Amerikan todellinen Little Big Man Dustin Hoffman saapui suomalaisiin teattereihin vasta 1970.
Hoffmanin kyllä olin jo nähnyt elokuvateatterissa Miehuuskokeessa (Graduate 1967),missä "Virgin" High School Graduate eli amerikkalainen ylioppilasneitsytpoika pääsi petiin keski-ikäisen Mrs.Robinsonin (Anne Bancroft) kanssa.
Simon and Garfunkelin biisissä Mrs. Robinson laulettiin "God Bless You Please..Mrs Robinson.."Tänä Herran vuonna 2014 Mrs. Robinson alias Anne Bancroft vihdoin pääsi Herransa siunaukseen...Minulle Mrs. R. v.1967 oli jo keski-ikäinen, lievästi elähtänyt,viinaan menevä ja ketjupolttava sekä turhaantunut perheenäiti eikä kenenkään tuttavaperheeni äiti ollut yhtä puoleensavetävä seksuaalisesti,jollei lasketa pöksytehtaan kanslistirouvaa,joka oli yhtä komea profiililtaan ja olemukseltaan kuin taina Elg..

Dustin Hoffman alias
Benjamin sekä Alfa Romeo

Itsekin olin suomalainen  ja täysin kokematon "neitsytylioppilaskokelaspoika",jonka urheat saavutukset olivat päätyneet vain kiihkeään pettingkiin tyttöystävän kanssa.
Toisaalta olin enemmän kiinnostunut Dustin Hoffmanin alias Benjaminin punaisesta Alfa Romeo-avoautosta ja sen viisivaihteisesta manuaalilaatikosta kuin sorminäppäryydestä tyttöjen vaaleanpunaisten pikkupöksyjen uumakumilangan alla.

V.1968 keväällä viimeisen kerran matkustin Pohjolan Liikenteen pikavuorolla Helsingistä Saloon korpraalin arvokulmat punalaatoissa säihkyen.Muut kaverini olivat saaneet tupla-arvokulmat eli alikessun natsat,koska vietin 2 kuukautta aasialaisessa flunssassa Suomenlinnan Tilkassa.

Lättähattu DM7
Juhart 2004

Salosta loman päätyttyä matkustin junalla Karjaalle ja sieltä Lättähattu-pätkällä Hankoon,josta jatkoin armeijan H-veneellä Russarön linnakkeelle puolustamaan Suomen rannikkoa.
Sinä kesänä Hangon Regatassa koko  kasinon puoleinen ranta oli täynnään huviveneitä ja purjeveneitä.Me Russarössä tiirasimme kiikareilla,miten venäläiset Whisky-luokan sukellusveneet purjehtivat kilpaa ulapalla suomalaisten tykkiveneiden Uusimaan ja Karjalan kanssa. Tsekkoslovakian kriisi oli silloin huipussaan ja suomalaiset Leningradista palaavat turistit olivat kertoneen koko Leningradin ja Viipurin välisen valtatien olleen täynnä venäläistä sotakalustoa.
Lomatkin meiltä oltiin peruutettu toistaiseksi epämääräiseksi ajaksi.
Russarössä sain lopulta ne tupla-arvokulmat alokaskouluttajana.

Lahnajärven Matkamannassa kerkisin heittää kitaani kahvikupillisen.pelata 20-pennin pajatsoa ja polttaa sätkän asvalttipihalla. Kuskeille oli oma lepotupansa ravintolan vieressä.Yleensä kuskit rupattelivat tauolla bussiensa vierellä potkiessaan renkaita ja kiusaamassa sieviä minihameisia rahastajatyttöjä shovinistisilla kommenteillaan,kuten "Onkos sulla kurakeli,kun roiskeläppäkin on perän peitton!?".Yhden bussin etusivu-ikkunaan näin teipatun lappusen,missä seisoi mustalla merkkaritussilla kirjoitettuna."Kuljettaja rakastaa".. jonkun ilveilijän tyyliteltyä rahastaa sanan H-kirjaimen K.ksi..
Bussin piippuhyllyn takapenkillä pitkätukkainen ja Jamesfarkkupukuinen finninaama puristeli lakkanailonpusakkaisen punapäätytön rintoja kourallaan. Pojan kaulasta näkyi roikkuvan punainen "fritsuliina",jolla yleensä peitettiin fritsuja eli kaulapuremia..
Maanantaisin, muistan,miten monet yhteiskoulun teinipojat -ja likat tulivat kouluun samanlaiset liinat kurkkujensa ympärillä,kuulemma vilustuneina viikonloppubileissä..
Jotkut pitivät niitä kaularättejä joinain voitonmerkkeinä lauantai-illan iskemisestään tai eivät peittäneet ollenkaan kaulamustelmiaan ,jotka mainostivat kateille kavereille isoin kirjaimin,että "OLEN SAANUT!"...
Yleensä ne saivat kommentiksi,että "Oletkos juossut pyykkinarua päin pimeessä!?" tai "Mun likkakaverilleni olen sanonut,että purra saa,mutta vain vyötärön alapuolelta!"
Silloinhan juhlittiin rakkauden vuotta!

Osuusliike Keko
Lohjalla 30-luvulla

Pikavuoron alittaessa Lohja-Hämeenlinna-tien kivisillan muistin Lohjan kauppalasta..tai oliko se jo silloin kaupunki,ettei sellaista lähiötä koskaan näkynyt maantielle,joka halkoi harjua pitkin Hämenlinnaan saakka.Sanotaan lisäksi,että sitä harjun jatketta jatkuu veden alla ihan kaukaiselle Örön linnakesaarelle asti. Lohjalta tunsin vain Lohjan kalkkitehtaan,jollainen myös seisoi Särkisalon Förbyssä ja Keko-osuuskaupan,jonka haaraliikkeissä olin käynyt kesämökiltämme Bernoullien  punaisella vanna-Taunus-farmarilla Sammatissa sekä Karjalohjalla.Ol. Kekon myymäläauto kävi kylläkin kerran viikossa Turun-ja Porinläänissä ja Enäjärven pohjoispuolella mökkisaaremme omistajan agronimi Wariksen maatilan pihassa.

Kekon tuotteet maistuivat ihkasamoilta kuin naapuriläänin ja salolaisen ja Santasaaren kaupan myymäläautossa.
Sammatti ja Karjalohja kuuluivat Uudenmaanlääniin,jonka rajapyykki seisoi jakamassa meidän kesämökkisaartamme kahteen lääniin. Minulle ei ollut mitään uutta kuulua kahteen lääniin,koska synnyingeenini tulivat "Savonmuan liänistä" ja vinoon kasvamiseni Turun- ja Porinläänistä.

1960-luvun
Santasaaren
myymäläauto

Tarvontiellä bussikuski pani Kutter-Scamian lusikan pohjaan.Silloin taisi Tarvontien nopeusrajoitus olla 120 kph.
Matelukaistalla  jäivät sinisavuiset Wartburgit ja pihtitakakinttuiset sekä töpösiipiset Skoda Octaviat Pohjolan Liikenteen bussin peräpeilin taakse. Jossain ison liikennekyltin takana näkyi valkoinen Liikkuvan Poliisin Porsche 356:n keula. Piippuhyllyltä Nordiska Kompanietin paperikassista krapulankorjausryyppyjä tiheästi ottanut suomalainen Tukholman turisti huusi:
--Perrkkeleen kytät taas jahtaamassa vijattomii autoilijoit,joiren Rapantit (Trabant) ei eres kulje yhreksääkymppii (90 kph)!!
--Rapantin tehtaall korotettiin sen huippunopeut kahreksaankymppiin (80 kph),kun tikka lensi jo seittemääkymppii (70 kph)..ett Perrkkeles!
--Pohjanmaan kautta pojat ..ja toisell kotimaisell ...Hejjaa Sverige och på bottniska viken ja heikun keikun...!!
En till pojkarna!

1966 Liikkuvan Poliisin Porsche 356
tarvontiellä

jatkuu,,,

"Ateniemeen" hakija. Eräs Jussin Helsingin reissu.1

1961-66 Pappilan piha

                                          1966 Little Man.Sonny and Cher

Johdantoa reissuun:

1967 kesäkuu

Vuoden 1967 kesää jälkeenpäin ollaan kutsuttu Rakkauden kesäksi.
Minulla kylläkin oli takanani vuoden 1966 rakkauden kesä ja ikävämpi syksy,kun ensirakkauteni ja naapurin postimestarin tytär oli tehnyt bänksit kanssani.
Ilmeisesti jäin lyhkäsyydestäni taka-alalle pitempien ja komeampien kavaljeerien tieltä.
Vuoden 1967 suureksi hitiksi tuli listoille minuunkiin viittaava hitti..Sonny and Cherin Little Man.
Martti Innanenkin lauloi Elsasta, kohtalon lapsesta eikä minulla ollut kokemusta lyhyenä naistennaurattajana yhdestäkään Elsasta..kylläkin pappilan piharakennuksessa asuvasta kierosilmäisestä Elisasta.
Itse pidin itseäni teinirakkauteni hylkäämisestä kohtalon lapsena.
Samassa puurakennuksessa,missä Elisa asui,piti komennusta pihan kakaroille kirkkokonttorin kanslisti ja vanhapiika Salli,jonka makuuhuoneen pitsiverhojen välistä ja avonaisesta ikkunasta kuului suvi-iltoina Aikamiesten Iltatuulen viestiä.
Vanhapiikakanslisti ilmeisesti odotteli joltain aikamieheltä jonkinlaista viestiä iltatuulessa,kuten seinänaapurinsa,toinen vanhapiika ja diakonissa Toini,joka iltarukouksenaan ja makuuhuoneen ikkuna auki iltaisin lauloi virttä "Oi herra luoksein jää!"
Autohullulle Minälleni v.1967 oli suurta ureheilujuhlaa,kun Rauno Aaltonen oli tammikuussa voittanut Monte Carlon rallin Mini Cooper S:llä.Suomi oli saanut silloin kolmannen peräkkäisen Monten voittopokaalin.

1965 Timo Mäkisen
Mini Cooper S-hyppy
Juhart 2005

Luokkakaverini Mäkilän Jarikin rallihulluna oli pistänyt isänsä Fiat 1500:n peräpeiliin tupla-Abarth-pakoputken jatkeet ja auton peräpeiliin keltaisen Abarth-skorpioonitarran.Jari oli enemmänkin Fiat-miehiä.
Naapurin isoveli eli Neukkula oli lähettänyt Kiinan rajalle joukkoja.
Minulle tuli tieto yllätyksenä,että kiinalaisia joukkoja oli ollut myöskin Suomen puolella tsaarinvallan aikaan,kun marssimme alokaskandidaatteina v.1967 lokakuun alussa Örön rannikkopatterilinnakkeen kiinalaisten vankien tekemiä mukulakiviteitä pitkin venäläisten tekemille hirsirunkokasarmeille.
Niin..ja toukokuussa Jimi Hendrix Experienceä hesalaiset pitkätukkanuoret saivat kuulla korvia vihloen sähkökitaralankamusaa Helsingin Kulttuuritalolla ja kesäkuun 1. päivänä tuli levikkiin Beatlesien Sergeant Pepper's Lonely Heart's Club Band-albumi .
Psykedeelinen kesä siis oli aluillaan sekä muodissa että musiikissa.
4.6.1967 juhlittiin marsalkka Mannerheimin 100-vuotisjuhlaa Mikkelissä.missä paljastettiin Marskin näköispatsas.Muistan aina valokuvista Marskin tuplakeltaraitaiset ratsuväen ratsastushousut.
Lokakuussa tulisin saamaan raidalliset pussihousut Örön patterilla,joskin punaisin  ja yksin raidoin.
Syksyn valkolakki tulisi vaihtumaan punaisiin raitoihin.

Örön Itko ja vääpelin Mosse
Juhart 2010

Marski ja sotilaspoika
Juhart

1960.Vas.Kanttori Toivo Topi,
Isäkappalainen,
Kirkkoherra A.Zidbäck ja
 nuoriso-ohjaaja Matti
Vähäkylä

Oppia ikä (vä) kaikki!!

Olin reputtanut kevään ylioppilaskokeissa reaalissa.
Taisin muistaakseni saada huonot pinnat vihaamastani historiasta,psykologiasta ja uskonnosta tai sen historiasta.
Vihani ja inhoni aineita kohtaan johtui umpikuivasta historianmaikasta Hissusta,jäykkäniskaisesta uskonnon opettajasta kirkkoherra Zidbäckistä (isäkappalaisen esimies),psykan opettajasta ja liperittömästä  sekä takakireästä teologian kandi Palmusta.
Suomen kielen opettajatarta,jonka nimi on kadoksissa ehkä alitajuisestikin,vihasin jo vuodesta 1958,kun tämä pisti minut lukemaan ääneen luokan edessä IB-luokan huonoimman ainekirjoituksen kesälomamuistoista.Aineeni otsikkona oli "Operaatio kuuma asvaltti ja mustat varpaat".

1939 Pikipojat Helsingintiellä
Juhart

Esseessäni olin kuvaillut Rummunlyöjänkadun asvaltointia ja miten pikkupojat paljainjaloin tepastelivat juuri lasketulla ja kuumalla pikipinnalla.
En kylläkään ollut paljasjalkainen kauppalalalainen,vaan Keski-Suomessa savolaiseen papinperheeseen syntynyt otsatukkainen saarnamiehenalku..
--Sinusta ei koskaan tule mitään kirjoittajaa eikä humoristia tuollaisilla aasinsilloilla ja latteilla vertauksillasi!
Maikka oli lisännyt aineen luettuani.
--Palaappas pulpettiisi miettimään tarkasti,mitä olit kirjoittanut kaikkia ainekirjoituksen sääntöjä vastaisesti!
Ehkä minun olisi pitänyt kirjoittaa kesälomastani pappilan kesämökillä,missä järvi ulottuu ihan rantaan asti..tai matkastani sateisena kesänä Turkuun,missä räystäät tippuivat ja Turun tuomiokirkon torni pisti silmään?

Turun tuomiokirkko

Minussa ei ollut  mielestäni vian vikaa,mutta häpesin itseäni takapulpetin nostetun kannen takana posket punaisina..välttääkseni koko luokan itseeni kääntyneet katseet hihityksineen..
Hissukka taas pisti lukemaan ulkoa kaikki vuosiluvut,ylipappi Zidbäck tappeli isäni kanssa kirkkokonttorissa seurakunnan taloudesta,jolloin uskonnon ja kirkkohistorian numeroni toimi pappissuhteiden ilmapuntarina.Liperitön ja virkaan vihkimätön pappiskandi Matti Palmu taasen ei saanut iskettyä psykan saloja nuppiini edes posthypnoottisesti ja 6. luokalla antoi minulle koko yhteiskoulun historian ensimmäiset psykan ehdot.
Piirustuksessa ja englannin kielessä olin kyllä luokan haka koko yhteiskoulussa istumiseni ajan!
1967 kevään yo-kirjoituksissa kylläkin englannin maikka Salan Jussi odotti minun kirjoittavan laudaturin englannista,mutta minäpä tein 9:n pinnan virheen ja antoi minulle cumlauden ja sen jälkeen poisti minut suosikkilistaltaan ikiajoiksi.
Valitettavasti piirustusta eli kuvaamataitoa ei koskaan laskettu hanttiaineena yo-kirjoituksiin.
Siitä olisin kyllä piirtänyt laudaturin!..omasta mielestäni.
Jo kansakoulun alaluokilla luokanopettaja ja hehkeä Seija Simola kannusti minua laveeramaan vesivärinapeista maisemia ja potretteja,muiden kuvaamataidon tunneilla raapiessa Porvoon rasvaliiduilla vesiväriarkeille tikku-ukkoja,punaisia tupia ja riippakoivuja järven rantaan.
Silti en katsonut itseäni maailman parhaaksi maalariksi..enemmänkin taivaanrannan maalariksi,jonka ajatukset lensivät pilvien yläpuolella kuin isäpastorillakin saarnan teossa pappilan työhuoneessaan.Molemmilla meillä jalat yleensä olivat irti korkkimattolattiasta ,hiusten liehuessa taivaissa..
Äitipastorska kyllä piti käytännön naisena ja reservin lottavääpelinä linttaan astuttuja läskäreitään keittiön permannolla.
Hän kehoitti minua piirtämään ja harjoittelemaan tekniikkaani sanomalla savonkielellä.ettei "sinusta kyllä tule pappija eikä matikan maesterija,että pijä vuanj pensselijäs vasemmassa käessäsj ja mualaa ittesj vaikka mainosgraafikoksj"..
Matikassa samoin olin täysin tuuliajolla,jolloin äitipastorska pisti minut pappilan matemaatikon,isän oppiin salin ruokapöydän ääreen.
Paksupäisyydestäni jakolaskuissa isältä meni toppa pikku-Bostoneja sekä hermot ,korjaamalla vihoissaan tupakkavälineensä salin  ruokapöydältä taskuun sanomalla:
-- Minneen kyllä aekaani tuhloo tuollaisenj pölökkypiänj opettamisessa!
--Minä soetan rakennusmestarj Rannikon tyttärelle,joka pittää kirjoo yhessä tilitoemistossa..
--Se kirjoetti laadaatturin matikasta lyseosta ja sen issäeskin on  rakentanna kaappalaan monet talot pelekästään Klubiaskin kanteen ruapustamalla ja piässään laskemalla..
--Ensviikon muanantaena koolun jäläkeen meet uuteen matikanoppiin Mököisten mäkkeen!
Lyhyestä matikasta taisin kirjoittaa yo-kokeissa alhaisen approbaturin Rannikon tyttären kärsivällisellä opetuksella.

1949 Mercury
Juhart 1967

Omia maalaamia kuviani kaikki makuuhuoneeni seinien liljatapetit olivat pullollaan nastoilla kiinnitettyinä.Yrittelin erilaista tekniikkaa ja materiaaleja piirtämisessä ja maalauksessa akryyliväreistä tusseihin.Ostin Helsingintien Kirja-Aitasta rakennuspiirtäjän Rapidograph-tussikynänkin,jonka terävällä kärjellä raavin vesiväriarkit melkein lävitse ja turhaannuin ,ettei minusta taidakaan tulla Me Naisten Juliet Jonesin Sydän-sarjan tekijää Stan Drakea..
En silloin vain äkännyt ostaa kirjakaupasta sileitä paperiarkkeja taiteen tekooni eikä silloin ollut saatavana kopiokonepapereita,koskei oikeita nykyajan kopiokoneita oltu vielä keksitty,kun yhteiskoulun opettajanhuoneessakin kaikki oppilaiden koepaperit oltiin kopsattu spriile haiseville ja sinipunakirjaimisille mimograafipaperiprinteille.Sellainen mimograafikone seisoi opettajainhuoneen yhdessä kommuutissa ja yleensä kaikkien opettajien sormet olivat tuhraantuneet painatusnesteestä sinipunaisiksi.
Niin ja lisäksi vielä kalkkeripapereista.

1957 Chevrolet Bel Air Study
Juhart 1967

Hammaslääkäri Inkku Linna ja hänen  vääräpurentainen
1955
Opel Rekord
Juhart 2010 kollaasi

Lars gratis artist...Lasse on ilmainen artisti

Haaveilemani taiteilijanura ei ollut samoin sileätä,koska siihen aikaan kukaan ei katsonut,että joku autoja sekä karikatyyrejä piirtävä poika pystyisi koskaan myymään yhtäkään teostaan. Taidekauppojen vitriineissä myivät kukka-asetelmat sekä maisemataulut sekä potretit.
Pappilan hovihammaslääkäri Linnan Inkeri tajusi kai salaiset taitoni ja kovana autonaisena ja pilapiirrosten ja karikatyyrien ihailijana kävi huoneessani pyytämässä muutamia kuviani näytettäväksi paikallislehden toimituspäällikölle.
"Inkku" Linna katsoi ,että minussa oli ainesta jonkinlaiseksi pilapiirtäjäksi.
Toimituspäällikkö oli tutkinut kuviani ja todennut ne hyviksi,mutta tulokseksi tulikin se tyypillinen mutta..eli "me emme ollla kylläkään mitään Helsingin Sanomia eivätkä kuvat kaneettineen ole ihan Kari Suomalaisen tasoa ,vaan me olemme pikkukaupungin pieni lehti,,,,ja ettei lukijat varmaankaan tykkää kaupungin irvailemisesta tabloidilehtien tavoin ihan kuvin..!"
Historia tuli toistamaan paljon myöhemmin v.2012,jolloin Ruotsin systerini kehoitti näyttämään maalauksiani kotikaupungista ja muista aiheista samalle lehdelle,
Sähköpostasin lehden kulttuuritoimittajalle pinkan kuviani...enkä koskaan saanut vastausta,että niitä olisi edes vastaanotettu..
Ilmeisesti olin kulttuuritoimittajan mielestä yksi hullu ulkosuomalainen kuvataiteilijan alku?
Kuviani kylläkin ollaan julkaistu täällä Britanniassa sellaisissa julkaisuissa,joiden levikki kattaa monet Euroopan maat..ja juuri pienen lounaissuomalaisen kotikaupunkini aiheista...

1997 Omakuva.
Punk Dad

Kaveripiiri pieni pyörii

V.1967 lokakuussa tulisin astumaan armeijan harmaisiin Hangon Rannikkotykistön Örön linnakesaarelle,mutta aikeenani oli vielä ennen syksyn reputusaineeni yo-kirjoituksia käydä Helsingissä kokeilemassa sisäänpääsyä Ateneumin Taideteollisuuskorkeakoulun mainosgraafiselle linjalle.
Äitiruustinna oli jopa yhdellä puhelinsoitolla pääkaupungin kyljessä sijaitsevaan viheriökaupunkiin Tapiolaan saanut minulle yöpymispaikan entiseltä pappilan tuttavaperheeltä Turkilta.
Juuri edesmennyt varatuomari Turkka,joka muistutti harmaatukkaista Cary Grantia pyörein ja mustin sarvisankalasein oli isän  ja äidin hyvä tuttu. Ison perheen nuorin poika Osmo taasen oli paras kaverini,vaikka Turkat asuivat kaukana "toispualjokke" Perttelintiellä A.Ahon Sementtituotteen plaanin naapurissa,minne minun piti talssata kauppalan läpi leikkimään.
Pappilan pihassa minulla ei ollut yhtään hyvää kaveria,vt-kappalaisen Savolaisen perheen muutettua Varkauteen,viemällä kaverini Sepon mukanaan.Nuorisopastori Luikun pojan kanssa olin aina riidoissa ja pistin sitä kerran vihoissani suksenporkkaan terällä silmäkulmaankin.

1956 Jussi ja Osmo

Parhain kaverini oli silloin ollut 50-luvun alusta asti naapurin pöksytehtaan omistajan vanhin Jukka-poika,jonka kanssa tiemme olivat 60-luvun puolivälissä eroamassa eri intressien ja eri piirien tyttöystävien kera. Viimeinen yhteinen kimpassa olomme taisi olla v.1965 heinä-elokuulla kaupungissa pidetyillä messuilla,jonne Jukan ja tämän pikkuveljen Heikin kanssa menimme kuolaamaan uusia automalleja.
Olin juuri palannut Ruotsista kesälomatöistä upplantilaiselta sikafarmilta.
Jukka lisäksi tähtäili käytännön pukumiehenä diploomi-insinööriksi ja minä samettijakkuiseksi ja farkkuhousuiseksi taivaanrannan maalariksi,joskin yhteisenä intresseinämme aina olivat olleet Ne Autot.
Pöksytehtaan huushollissa tykättiin 60-luvun alussa uudesta Hi-Fi-kaappiradio-levysoittimesta laulavasta Elviksestä,Paul Ankasta ja Ricky Nelsonista,kun minä salaa jo kuuntelin pappilassa korva kiinni 10 vuotta vanhan Salora ULA-radion kaiutinkankaalla Beatlesien Twist and Shout ja It's Been A Hard Day's Night-biisejä.
Lisäksi  lauantai-iltaisin Jukka kavereineen istuskeli mittapuku päällään kaupunginhotellin kabinetissa,kun minä istuskelin Ravintola Taljan karvalakkipuolella.Kuten silloisella nuorisolla oli tapana.niin Jukkakin alkuillasta kävi ottamassa pohjaa ginilongdrinkeillä Taljan kabinetin puolelta ennen kaupunginhotelliin menoaan.Pisteenä I:n päälle vielä piti tilata herrasmaisesti lasillinen vihreätä cremedementtiä kapakkakierrokselle.Se mallasi hyvin poskille taputetun vihreän Mennen-partaveden kanssa...mennen ja tullenkin

Old Spice

Minä kylläkin lotrasin Old Spicea poskiini ja leukaani ja jonka aromi kuulema saisi tyttöjenkin pikkupöksyt märiksi..Valitettavasti Old Spice ei vaikuttanut romanttisesti yhteenkään teinityttöön,kun teinihipoissa kainaloni poskifoxtrotissa kastuivat nailonpaidan alla haisemaan mädäntyneeltä rotalta.
Vasta v.1968 kaupungin nuoriso pääsi yhteiseen kaljakapakkaan Penan Saluunaan.Silloin olin jo käynyt Intinkin ja ylähuulessani kutitti kasvava huuliparta sekä poskissa kikkaraiset pulisongit.



jatkuu..

Votafoonia,mobiilisokeita ja kännykkäskoliosisia yksinpuhelijoita..Äkäisen seniorin purkauksia.

2014 heinäkuu Washington D.C.
kännykkäkaista

Sataa vettä.sataa laskuja ja sataa pieniä rakeita..

Sain Vodaphonen tilistäni tarpeeksi.
Indoaksenttisen puhelinmyyjän pitkän painostuksen takia päädyin Vodaphonen tilikäyttäjäksi ja lahjana sain Nokian perusmallin 520:n kaupan päälle.Kuukausimaksun piti olla 35 puntaa...
Aiemmin minulla oli Vodaphonen ns. Top-Up SIM-kortti.jota latasin viikottain Sony Ericksonin Xsperiaani 10:llä punnalla.
Jopa Newsagenttini eli kulman lehtikauppias intialaiskenialainen Paul Jetson kehoitti minua avaamaan Vodaphonen tilin,koska viikottainen rahan lataaminen tulee kalliimmaksi.
Kaikki ei mennytkään niin kuin innokas indoaksenttinen puhelinmyyjä lupaili.
Vodaphone alkoi laskuttamaan direct debitillä tiliäni aluksi 40:llä punnalla ja sitten 50:llä punnalla kuukausittain enkä ollut edes käyttänyt laitetta kuin 2 kertaa kuukaudessa invataksin soittoon vaimon hemodialyysikeikoille Newhamin sairaalaan.Muut puhelut olin tehnyt BT:n eli British Telephonen lankapuhelimella.
Manilasta vieraileva nuorin tyttäreni tsekkasi mobiililaitteestani oliko laskujen suuruus johtunut maksullisista Appseistä,joita lopultakaan ei löytynyt enkä ollut edes käyttänyt sillä Internetiäkään,koska yleensä kollaan sitä läppäristä kotona enkä bussin penkiltä,kuten kaikki muut lontoolaiset matkustajat.
Lisäpiinaksi sattui,ettei tililläni sattunut olemaan varankeja Vodaphonen Direct Debitiin,koska kuukausikarhunnat alkoivat tapahtumaan  eri päivinä kuin alkuperäisesti Vodaphone oli ilmoittanut,jolloin postiluukusta tipahti karhukirje 87 punnalle ja uhkaus tilin lopettamiseksi ja lisäksi,että maksuhäiriöni voisi vaikuttaa luotonsaantiini.
Onneksi en koskaan ole eläissäni päätynyt yhteenkään luotto-ostokseen ,vaikka pankkini on tarjonnut jopa VISAn luottokorttiakin moneen otteeseen,joten Vodaphone veti asiasta todellisen Vodaperän (Vodahan on venäjäksi vettä).,,vain 87 punnan tähden,jonka maksoin kulman Kuninkaallisessa Bengalipostissa postisiirtona karhufirmalle.
Posti kyllä veloitti 10 puntaa postisiirrosta ja kirjeen rekisteröinnistä 6 puntaa,mutta pidin kulunkia tähdelliseksi,koska muina maksuoptioina oli luvan myöntäminen karhufirmalle Direct Debitiin tai pankkisiirtona suoraan niille. En halunnut yhtään lisää Direct Debitiä ja pankkisiirtokin kompastui siihen,ettei karhufirma antanut muuta kuin tilinumeron eikä lajittelukoodia (Sortcode),mitä vaaditaan Barclayn Account Manager-pankkiautomaatilla tilisiirtoon. Sortcoden saamiseksi piti soittaa karhufirman päivystysnumeroon,josta pyydettäisiin tietysti pankkiortin kaikki tähdelliset luvut viimeisin kolmen varmuusnumeroin kortin takapuolelta...eli maksu olisi mennyt taas Direct Debitiin..
Kaiken päätteeksi menen tänään Paul Jetsonin lehtikauppaan ostamaan 10 punnan latauksen vanhempaan Sony Ericksonin Xsperiaani ja lukitsemaan Vodaphonen Nokia 520-kännykkäni alimmaiseen piironginlaatikkooni.
Nyt vain pitää löytää lasku-sekä tiliarkistostani Vodaphonen tilisopimus,josta löytyisivät yhteistiedot tilin lakkauttamiseksi...Siitäkin voisi löytyä vielä pikkuprintistä kaikenlaisia esteitä tilin pikaiseksi lakkauttamiseksi..

Teksittäjätytöt junassa

Mobiilisokeat yksinpuhelijat ja teksittäjät

Sokeutta löytyy monenlaista.
Vaimollani on retinopatia eli diabetesin aiheuttama puolisokeus,mikä korjattiin kummastakin silmästä laserleikkauksella ja kaihien poistoilla sekä uusien pupillilinssien siirrolla.Lisäksi rouvani on värisokea.
Kaikista pahimpia sokeita tapaan kaupungilla.
Ne kulkevat sinua päin kuulokkeet korvissa ja täysin tiedottomina ympäröivästä maailmasta.
Vasta kompastuessaan vaimoni pyörätuolin jalkapedaleihin ne heräävät reaalimaailmaan vastaamalla kimpaantuneina itälontoolaisella cockenyllä,että "Sovvy!"
Katukäytävillä ,ostoskeskusten käytävillä,bussi- ja juna-asemilla samanlaisia hiippareita löytyy tuhansia. Osa näistä ovat täysin mykkiä ja osa taasen omituisia yksinpuhelijoita.
Jos itse olisin aikamatkailija jostain 50-luvulta ja joka oltaisiin tiputettu keskelle Lontoon Oxford Circusta,olisin jäänyt ihmettelemään.miten paikalliset mielisairaalat olivat antaneet jaloitteluluvan niin monelle hullulle,jotka kävellessään puhuvat vain itsekseen..
Osa näistä sokeista yksinpuhelijoista ajaa autoa...osa työmatkojaan  ja osa ammatikseen.
Poliisit ja kamerat noukkivat tällaisia sokeita yleensä moottoriteiltä ja keskikaupungeilta vinhaan tahtiin ja sakkoja tippuu kalliimmasta päästä monin pistein ajokortteihin.
Kännykän aiheuttamista kuolonkolareista saa kuulla ja lukea päivittäin...eli siis kännykkä tappaa ihmisiä ja moni on kuollut  tai polttanut itsensä räjähtäneistä lataajistakin.
Ennen vanhaan päivälehdet raportoivat,että liikenne on vaatinut niin..ja niin monta kuolemanuhria eli nyt liikennekuolemat ollaan pantu Kännykkä-.jumalattaren alttarille Liikenne-jumalan sijasta.
Itä-Lontoon sivulla eli täällä Custom Housessa näen päivittäin satoja autoilijoita liikenteessä kännykät korvillaan pääkaduilla.risteyksissä ja yleensä liikkuvissa autoissa.
Poliiseja,puhumattakaan poliisiautoja ei näy lähimaillaankaan,ja jos näkyy,niin kuuluukin kovin sirroin,kun paikallisen kunnan tornitalon ylimmässä kerroksessa joku turhautunut ja kolmannen polven krooninen tukieläjä on puukottanut rouvaansa.
Poliisejakin on kärytetty kännykkä korvillaan ajon aikana. Samaten bussikuskeja.

276..Bussimme Newhamin Surgical Centreen

Lontoon punaisissa busseissa on melkein samanlaista tunnelmaa kuin mielisaraalan suljetun osaston kahvi-ja tupakkahuoneessa. Puheensorina on kovaa,mutta kaikki puhuvat itsekseen ja kovaa.
Äitipastorskani oli äänekäs puhelimessa puhuja.
Soittaessaan naapuriin kanttorilaan pappilan mustalla bakeliittilankapuhelimella,missä numerot valittiin sormenpäällä kiekosta,hän puhui niin lujaa.että isäpastori kävi sanomassa,että halvempaa olisi aukaista keittiön ikkuna ja huutaa kanttorilan rouvalle.
Yleensä vanhempi polvi oli tottunut puhumaan kovaa,joko huonosta yhteydestä tai huonokuuloisina.
Äitipastorskalla oli korvissa kuulema rumpuvika...minulla taasen on alituinen tinmitus eli sellainen pysyvä Dial Tone.
Lontoolainen yksinpuhelija bussissa on yleensä afrikkalainen rouva taikka indopakistaanibengalilainen herrasmies,jonka äänivolyymi on juuttunut yleensäkin maksimiin.
Lukemisen ymmärtäminen tällä on jäänyt vajaaksi,koska kussakin bussissa sinisellä varoitustaululla pyydetään säätämään mobiililaitteen sekä omaa äänivolyymiä pienemmälle.
Toisaalta ärsyttävää on myös nuorten mobiilikuulokkeista kuuluva jäähilemäinen kakofonia.
Eniten minua ihmetyttää kova puhumisen tarve juuri bussissa.Toiseksi minua ihmetyttää,kuinka huimaavia mobiililaskuja  nämä maksavat,kun minullakin ilman yhtään soittoa kuukausilasku nousee yli 50 punnan.
Tyttäreni kylläkin kertoi,että hänen O2:n 10 punnan mobiililatauksensa antaa 100 minuuttia puheluaikaa.Itse en jaksaisi olla äänessä minuuttia enempää.
Kotona minulle oltiin opetettu tietynlaiseen puhelinkuriin,ettei luurissa puhuttaisi palturia,koska "markka pyörii" puhelimessa samalla tavoin kuin sähkömittarin punaisessa kiekossa.
Töistänikin Saudissa finanssi-ja ostopäällikkönä sain eräänlaisen kammon puhelimen pirinään,missä velkojat aina kyselivät saataviaan.
Itse pystyisin elämään ilman kännykkää,mutta kaiken varalta joudun pitämään sitä mahdollisen hätäpuhelun varalta,kuten ambulanssin tilaamiseen rouvani munuaisvamman pahentuessa.

Lontoolainen ambulanssionnettomuus

Ambulanssin paikalle tilaamisessa voisi olla ongelmana se,että ambulanssihenkilökunta joutuu aluksi ulko-ovellamme arvioimaan omat turvallisuusriskinsä ennen sisääntuloa.
Potilaan tilan arvioimisessa nämä voivat päätyä raporttiin,ettei potilaan tila olekaan niin kriittinen,jolloin sairaalakyytiin pitää tilata invataksi,johon yleensä vaaditaan päivän ennakkotilausaika..
Silloin soitan kulman Minicab-konttoriin,joka ei arvioi vaarallisuusriskejä ja hoitaa kuljetuksen halvemmalla kuin Lontoon Black Cab.

hijab-hands-off-mobiili

Kännykkäskoliosiset eli ryhtivammaiset yksinpuhelijat

Minulla tohtorin käynneillä todettiin jo pikkupoikan notkoselkä sekä riisitautiset hampaat.
Nyt ei ole enää notkoselkää,vaan välilevyrikko sekä yläleuan tekohampaat ja lisäbonuksena vaikkuiset sekä kiljuvat korvat.
Korvavaikusta ja kapeista korvakäytävistä johtuen en pysty pitämään korvissani kännykän tulppakuulokkeitakaan,jota poksahtavat korvasta olalle kuin Mr.Bean-sketsin kuumavesipullon korkki .
Ranskassa ollaan kielletty musliminaisten hijabhuntujen pito oikein lailla.
Toisin täällä monikultturisessa Londonistanissa,missä naisetkin saavat ajaa hunnut päässä,näkökenttänään vain postiluukun kokoiset raot .
Hunnusta on myös tullut monen musliminaisen hands-off-mobiilikannatin ja muotiaksessori.
Eräs muslimirouva oli saanut 160 punnan pikasakon ajaessaan autollaan kännykkä huntunsa alla.
Yleensä bussin etuovesta astuu sisään hunnukas rouva tandemlastenkärryjä työntäen ja niska pahasti taittuneena vasemmalle kuin vaikeassa skoliosissa.
Oyster-korttinsa skannariin kosketettuaan mustahuntuinen rouva työntää tandemkärrynsä pää pahasti vinossa olkapäätään vasten ja jatkuvasti yksinpuhumalla bussin keskiosan  lastenkärry-pyörätuoliparkkiin.
Kännykän kulmaa vain pistää pikkuisen hunnun raosta.
Toisena skoliosiryhmänä ovat kovaan ääneen puhuvat afrikkalaismatamit,joilla ei ole huntuja,vaan erikoiset värjätyt maissintähkäriviletitykset taikka korkeat moniraitaiset Mrs. Simpson-peruukit.
Minä tein samoin pikkupoikana kovassa korvatulehduksessa,kun korvaa särki pirusti,että painoin korvalehteäni olkapäähän,mutta sitäkin vain ajoittain eli intermittisesti.
Korvasärky oli pahempaa lajia kuin hammassärky.
Nyt korviani särkee korkeadesibelinen ja loppumaton nigerialaismurre..
Nämä skoliosipotilaat voivat koko bussimatkan aikana puhua niskat kenossa vielä bussista poistumisenkin jälkeen..ja kovaan ääneen.
Joskus näen bussimatkustajien pudistavan vain päätään kovasta 10 matamin yksin-molottamisesta,kenenkään menemättä valittamaan bussikuskille.
Joskus olen kyllä kuullut bussikuskin käskevän kopistaan erästä afrikkalaisherraa vaimentamaan ääntään ja lopettamaan sanatappelunsa rouvansa kanssa kiroilullaan:
--MIND YOUR LANGUAGE..SIR..WE HAVE CHILDREN ON THE BUS!
Lontoon bussien kuljettajakirjosta voit tavata jopa entisiä investointipankkiireja,insinöörejä sekä korkeakoulujen professoreja, Eräs tällainen kuljettaja kerran kertoi,että hänen koulutuksensa voisi olla korkeampi kuin kenelläkään hänen matkustajillaan...
Koululapsiakaan ei pidä unohtaa.
Aamuisin,kun olen vienyt rouvani minicabillä sairaalaan dialyysiin,palaan Custom Houseen bussilla.
Bussiin jo astuessani kaikki penkit ovat täynnä univormupukuisia koululapsia..enimmäkseen afrikkalaista sukujuurta..ja jokaisella iPodin taikka mobiililaitteen korvakuulokkeet korvissaan.
Koululapsoset ovat jopa täyttäneet vanhuksille,sairaille,raskautetuille ja liikuntavammaisille tarkoitetut istuimet.
Yleensä vammaiset ja vanhukset joutuvat seisomaan koko bussimatkan.
Kullakin opinahjoon matkustavalla lapsosella ei ole aikomustakaan antaa istuinta edellä mainituille vähemmistöille,vaan tuijottavat silmät lasittuneina eteenpäin kuin jossain korkeassa huumepilvessä.
High School kylläkin lukee monen rinnustäkyssä.
Erikoisena piirteenä näissä mobiililapsissa on se,että suurin osa näistä ovat tyttölapsia.

Ypäjän pappi myymässä lyijykyniä
Vineton ostoon ALKOn edess'

Mobiilialkoholistit

Britanniassa autolla ajamista kännykkä korvassa pidetään pahempana rikoksena kuin rattijuoppoutta.
Lakia ei vielä olla laadittu,ettei humalainen jalkamies saisi käyttää kännykkää.
Erikoisena piirteenä Custom Housen kulmilla ovat paikalliset viinamäen miehet,joilla kaikilla on käytössään jonkinlainen mobiilipuhelin. Nämä herrat pysäköivät itsensä paikallisen Coralin vedonlyöntipuodin eteen kaljatölkit ja kännykät kourassa keskustelemaan,minne lauantaiset työkyvyttömyystuet pantaisiin..jalkapalloon taikka yksikätiseen rosvoon.
Mahdollisen pikavoiton tullessa nämä soittavat kaverillensa,että tulossa olisi lastillinen vahvaa Strongbow-siideriä taikka 5 prosentin Stella Artois-kaljaa ja että kämppä olisi varattuna koko yöksi.
Osa mobiilialkoholeista on asunnottomia,jotka talvisin pyrkivät vankilan lihapadoille sekä pehmeille patjoille ryöstämällä samaisen vedonlyöntipuodin.
Jotkut vain vihoissaan tukien menetyksestä yksikätiseen rikkovat näyteikkunan kahden viikon täysihoitolomalle paikallisen kiven sisään.
Minun nuoruudessani kotikauppalan pitkäaikaisalkoholisteilla tuskin oli varaa edes yökämppäsoittoon puhelinkopista Vinettolastinsa ostettuaan lauantaina Vilhonkadun ALKOsta.
Yleensä kämppä oli varattuna Kirkkokadun poliisilaitoksen sellistä,Mustamaijan korjattua yliväsyneet jokirannasta.
Ennen nämä viinamäenmiehet hakivat ALKOa vastapäätä sosiaalitoimistosta sairauspäivärahansa,jopa virkailijoiden antaessa etusijan vakioasiakkailleen jonon etupäähän.
Eräs virkailija oli sanonut herrojen olevan Sossun parhaimpia asiakkaita,koska viidessä minuutissa rahat olivat takaisin valtiolla,sen omistamassa alkoholimonopolissa--ALKOssa.
Ainoat kännykät,jotka rantojen miehet tunsivat olivat omat likaiset ja surureunakyntiset omat kännykät,joihin he pyysivät ystävällisesti ohikulkijoita lataamaan markan kerrallaan.."Ann markk taikka tulee turpaan!"
1990-luvulla vierailtuani kotikaupungissani Manilasta,alkoholistit nostivat eläkkeitään jo pankkikorteilla pankkiautomaateista,
Nyt kaippa ne maksavat viinalastinsakin ALKOn tiskillä kännykällä.....?