sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kadonnut sukupolvi .1960.Naisasiaa ja kylmää sotaa televisioista.

JFK and Norma Jean
Juhart 2005
Naismalli 1960-luvulla
-----------------------------------
Autojen lailla naismuotikin oli muuttumassa 60-luvun kynnyksellä minimaalisuuden suuntaan,vaikka 50-luku maailmansodan jälkeen oli jo tehnyt vallankumouksen säännöstelyajan ankeudesta.
V.1948 ranskalainen muotisuunnittelija Louis Renard esitteli uuden kaksiosaisen bikinin naismaailmalle uimapuvuksi. Bikinin atolleilla amerikkalaiset samoihin aikoihin räjäyttivät atomipommin ikään kuin kokeeksi.
Bikiniuimapukua katsottiin niin sopimattomaksi kukkahattupiireissä,ettei ranskalainen sanakirjakaan  hyväksynyt sanaa painettavaksi.
Vasta 60-luvun puolivälissä konservatiiviset amerikkalaiset hyväksyivät tämän rohkean uima-asun.
Lontoossa samanaikaisesti  Mary Quantin keksimä minimalistinen tyylisuunta oli saavuttanut kulminaatiopisteen minihamemuotiaallossa.Provokatiivinen minihame on ollut muodissa ja poissa muodista pienin intervallein,mutta Mary Quant 78-vuotiaana näinä päivinä ei ole muuttunut miksikään lyhyessä lulumaisessa hiustyylissään.

Mary Quant 60-luvulla


40-50-luvulla saapuivat uudet tekstiilit markkinoille jo 30-luvulla Ruotsissa keksityn nailonin (Nylon) lisäksi,dacron Amerikassa ja teryleeni Iso-Britanniassa.Nailon sota-aikana sukkina kävi jopa kovana valuuttana.
Polyuretaanipohjainen ja ihoa myötäilevä lycra esiteltiin Amerikassa v.1946.
Naisten kurvit päästettiin irti muotiluomuksissa  1950-luvulla nousukauden ilmapuntarina hameenpituuksien lyhentyessä.
Rintaliivimarkkinoilla esiteltiin suippokärkiset Triumph-liivit,jonkalaisia nuorempi naisväki osti filmitaivaan vetysuperperoksiidihiuksisten povitähtien Marilyn Monroen,Jayne Mansfieldin ja Diana Dorsin esimerkin mukaan. Kylmän sodan aikana Amerikkaakin peloittava vety oltiin otettu käyttöön rauhanomaisella kähertäjäalalla hiusten valkaisuaineena.
Uudella vuosituhannella mm.Madonna ja Lady Gaga esiintyivät konserteissaan hopeisissa ja teräväkuppisissa korseteissa 1950-luvun retroalusasuina.
"Lingerie" on tullut jäädäkseen tämän vuosituhannen alun muotisanana.
Nykyajan naismuoti on omituisella tavalla muuttanut uniseksimuodissa alusasut päällysasuiksi.
Pitiväthän Teräsmies ja Mustanaamiokin jo 1940-50-luvuilla alushousuja trikoidensa päällä.
1960-luvulla Hyvonkin mainosti miesten alushoususlogaanillaan "Hyvä yllä,hyvä olla!

1960.Figuraa ja Räminärokkia .Salon Seudun Sanomat

Nykyaikaisten liivien keksijänä pidetään newyorkilaista Mary "Polly" Phelps Jacobsia,joka 19-vuotiaana sosieettinaisena v.1913 palvelijattarensa avulla ompeli yhteen kahdesta vaaleanpunaisesta nenäliinasta ja nauhasta brasserien eli rintojen kohottajan.
Polly patentoi keksintönsä selättöminä liiveinä v.1914
Hän otti palvelukseen kaksi ompelijatarta neulomaan näytekappaleet,johtavien liikkeiden kuitenkin torjuessa tarjoukset.,jolloin Polly myi patenttioikeutensa Warner Brothers Corset Companylle 1.500:n dollarin hintaan.
Warner käänsi sijoituksensa 12.6 miljoonaksi dollariksi v.1926 mennessä Pollyn viettäessä täydellistä ja rikasta elämää paljon julkisuutta saaneena "rintsikoiden" keksijänä.


Warnerin Alphabet-liivit 1930-luvulla.
60-luku muokkasi vallankumouksellisesti naisten muotoja uusiin muotteihin protestiaaltojen mainingeissa.
Hippi- ja feministilikkeessä liivitkin menivät räsymatontilkkeiksi. Jopa kuuluisa näyttelijätär Elizabeth Montgomery viimeisissä 70-luvun alun Vaimoni on noita-televisiosarjaepisodeissa esiintyi ilman liivejä femisistiaatteen kannattajanoitana.

Havaijinpaitoja ja Cuba libreä
-----------------------------------------------
Kekkonen palmupuussa
1960-luvun vaihteessa Amerikassakin kuohui ja kiehui.
Maailmassa pelättiin Neuvostoliiton ydinvoiman ja asevarustelun kovaa kasvua ihmisten katsellessa joka vuosi televisiouutisista Vapunpäivän paraatia Punaisella torilla.
Suomessa poliitikot pitivät suunsa kiinni itäveljensä uhittelusta noottikriisien uhassa Kremlin päämajasta..
Siitä huolimatta v.1961 Suomen uppiniskainen julkinen sana ja hallitus saivat näpeilleen Kremlistä tulleessa nootissa neuvostohallituksen arvostelemisesta,jolloin presidentti Kekkonen ja pääministeri Karjalainen kutsuttiin pikavauhdilla pääkallonpaikalle läksytykseen. Presidentti ja pääministeri sattuivat tapauksen aikana olemaan pukeutuneina havaijinpaitoihin ja shortseihin kaukana Waikiki Beachillä. Sieltä tulikin äkkilento Helsinkiin presidentin pikaisesti käydessä linnassa vaihtamassa loma-asunsa susiturkkiin ja karvalakkiin suuntana arktinen Novosibirsk,missä Neuvostoliiton pääministeri Nikita Hrustsev oli tätä tervehtimässä jäisessä vastaanotossa.
Presidentti Kekkonen sillä kerralla sai neuvostopääministerin sulamaan mielistelyillään.

V.1960 venäläiset olivat ampuneet alas amerikkalaisen U-2-vakoilukoneen Neuvostoliiton ilmatilassa,jolloin koneen pilotti Gary Powers vangittiin vakoilijana.
Samana vuonna Cape Canaveralin rannikolta Floridassa ammuttiin ydinsukellusveneestä vedenalainen  mannerten välineen ohjus.
Asevarustelulla USA ja Neuvostoliitto kilpailivat karvaisilla rinnoillaan.
Amerikkalainen elämäntapa alkoi kiehumaan yli nuorison alettua protestoimaan kaikkia keski-ikäisten "kalkkien" elintapoja vastaan. Kapinan aiheita olivat mm. miesten dominoiva asenne naisia kohtaan kotona ja töissä sekä valkoisten tyrannia mustia kohtaan kaikkialla maassa.

1961 .Natsikleinbussi
Yhdysvaltojen nuori presidentti John F. Kennedy oli myös saanut kritiikkiä CIA:n tukemasta ja epäonnistuneesta Sikojen lahden maihinnoususta Kuubassa.
Kuuban  presidentti Fidel Castro ja NL:n pääministeri Nikita Hrustsev olivat jääneet kiinni rysältä amerikkalaisten vakoilukoneiden kuvattua Havannan satamaa kohti suuntaavia venäläisiä rahtialuksia,joiden kansilla pressujen alla oli piiloitettuna kansilastina ydinkärkiohjuksia.
Nikitan  kengänhakkaus YK:n yleiskokouksessa puhujapöntön kantta vastaan vaimeni yleismaailmalliseen kritiikkiin ohjusten salakuljetuksesta .
Kymmenisen vuotta myöhemmin Kuuban yhä ollessa vientikiellossa ja Frank Sinatran ollessa vieraana Bill Syronin  huvilalla Martha's Vineyardissa, kustantaja Bennett Cherf muisteli juhlimista;
--Meluisa ja iloinen juhlinta päättyi Frankin ja Billin ehdottaessa kaukopuhelua Fidel Castrolle protestiksi siitä,ettei New Englandista enää saa kunnollisia kuubalaisia sikareita.

Tabaca Mama Cubana
Juhart 2010.
Presidentti Kennedy amerikkalaisten mielestä pelasti Yhdysvallat neuvostoliittolaisten ydinkärkiohjusten uhasta,mutta kuubalaisia sikareita silti salakuljetettiin Floridaan siellä asuvien kuubalaisten siirtolaisten avulla.
Itse satuin katselemaan v.2008 televisioista täällä Lontoossa BBC: :n kolmoskanavalta kuubalaista mustavalkoelokuvaa Cuba yo tiamo eli Rakastan sinua Kuuba ,englanniksi I am Cuba (1964) vallankumousvuodelta 1959.
Sattumoisin filmi oli Kuuban valtion ja venäläisen Mosfilmin yhteistyön tulos.
Filmi kuvasi diktaattori Batistan korruptiohallitusta sekä sokeriruokoplantaasien köyhien työläisten orjamaista kohtelua. Elokuva alkoi erään sokeriruokoplantaasin omistajan irtisanottua kaikki työntekijänsä,häätämällä ne perheineen tiluksiltaan.Don (espanjalainen titteli korkealle henkilölle) oli myynyt plantaasin amerikkalaiselle United Fruit-yhtiölle ja sen kostoksi eräs plantaasityöläinen poltti koko sokeriruokosadon.
Filmi kuvasi hyvin vielä rikasta havanalaista elämää sekä vallankumouksellisten nuorten kruisailua rantabulevardeilla salaisiin kokouksiinsa amerikkalaisella Nash (Austin) Metropolitan-avoautolla,joka sattui olemaan jenkeille silloin tarjottu proletaarimalli.
Filmissä eräs köyhä mulattityttö myi itseään yhdelle amerikkalaiselle liikemiehelle perheensä elättämiseksi ja toinen rikkaan talon tyttö oli rakastunut yhteen vallankumoukselliseen nuoreen oikeassa elokuvan mustavalkoisessa vastakohta-asetelmassa.
Filmin 50-lukuiset siivekkäät amerikkalaisautot ajavat vielä tänäänkin Havannan kaduilla,joskin osa Volgan neloskoneilla yskien.

Riisun vain sinulle...Che!
Juhart 2010.
Havanalainen Pedicab
Juhart 2010.

Kun maailma muuttui televisiossa 22.11.1963
--------------------------------------------------------------------------------
Pappilassa ei ollut vielä televisiota v. 1963.
Äitikappalaisesta "töllötin" oli täyttä humpuukia.."Eekä meijän huusholliin sellaesta kapinetta ee kuuna eekä päevänä hankita!".
Olin saanut kyllä katsella Highway Patrolin Broderick Crawfordia Loewe Opta-mustavalkoteeveetä housutehtaan poikien kutsumana heidän olohuneeseensa ja kuunnella heidän isosta tiikkisestä kaappi-hi-fistä Elviksen Love Me Tenderiä. Joskus sain kutsun luokkakaverini työläisomakotitaloon katsomaan pienestä venäläisestä Temp-mustavalkoteeveestä (Kyyrillinen Temp--Tetr venäjänkielellä) Vapunpäivän juhlaparaatia Punaisella torilla.
Isän vanhin sisko Aune-täti oli myös ostanut ASA:n mustavalkoteeveen,jolloin minun isäntäväkeä haukotuttavat vierailuni päättyivät tykkänään.
Minut oltiin kutsuttu isosiskojen kanssa marraskuun 22. päivän iltana v.1963 tädin luokse kahville,syömään räämikakkua ja samalla katsomaan televisiota.
Yksiön pienessä olohuoneessa kahvikuppi huulillaan ja piparkakkuvati polvellaan tädin kaksoisleuka alkoi väpättämään,keltaisten tekohampaiden loksahtaessa auki,kun televisiouutisista kerrottiin presidentti Kennedyn murhasta Dallasissa,Teksasissa.
Presidenttiä kuljettavaa mustaa Lincoln-avoautoa näytettiin oikein slo-mossa eli hidastettuna,presidentin pään kallistuessa sivulle ja Jacqueline Kennedyn kumartuessa miehensä ylle.
Yksi turvamies Lincolnin takapuskurin seisontatasolta kiipesi takaluukun kantta pitkin presidenttiä kohti.


JFK:n avo-Lincoln ennen  ampumatapausta
JFK:n ampumatapaus oli tuonut koko maailman olohuoneisiin ja kuvaushetkellä televisio oli vain 25 vuotta vanha keksintö.
Katsojat jokaisessa maailmankolkassa olivat yhtä tyrmistyneitä presidentin kuolemasta ,miljoonien surressa tämän äkillistä poismenoa. Samoin katsojat silminnäkijöinä olohuoneissaan todistivat suurta historiallista tapahtumaa. Kukin katselija pystyi sanomaan nähneensä presidentin murhan ihan omin silmin.
Tapahtumasta presidentti Kennedystä tehtiin koko maailman uusi marttyyri kuten myöhemmin samana vuonna ihmisoikeustaistelijasta tohtori Martin Luther Kingistä,joka kuoli murhamiehen luoteihin motellinsa parvekkeella Birminghamin kaupungin rotumellakoiden ponkaisemana.
Televisiosta 60-luvulla oli tullut poliittinen puhujakoroke sekä opettajien kateederi mm. Kuubassa,Egyptissä sekä Itä-Euroopassa,missä se viestitti jokaiseen tupaan puoluejohtajien puheet,ennätyssadonkorjuut sekä teolliset saavutukset.
Eräs prahalainen naisuutisreportteri kertoi television lisänneen valtion kontrollia sekä sensuuria.
Yksi sisäministeriön virkailija jokaisesta Uuden Vuoden uutisten käsikirjoituksesta raksi poliittisesti vahingolliset teksit leimaamalla jokaisen sivun luettavaksi kameran edessä.
--Ilman leimoja emme voineet lukea yhtään uutista.
Uutisten lukija lisäsi.


                                I am Cuba (Cuba yo Tiamo).Mosfil 1964

Ei kommentteja: