JÄÄTYNEET PIHLAJANMARJAT JA LÄMPIMÄT LUUMUTORTUT
----------------------------------------------------------------------------------------
Fiktio
Pommitettua Helsinkiä 30.11.1939
Marraskuun 30. päivänä alkoi Helsinkiin tippumaan venäläisiä palopommeja.
Antti oli vielä palannut Iisalmesta pääkaupunkiin jumaluusopin välitentteihin ja sinä ensimmäisenä pommituspäivänä hän oli juuri lähtenyt Yliopiston kirjaston edestä ratikalla,kun palopommi sytytti rakennuksen palamaan.
Kaupungin keskustassa oli syntynyt paniikki sairasautojen ja paloautojen sireenien vinkuessa keskustaa ristiin rastiin pelastustöissä.Kuolleita siviilejä lojui pommikraatereissa ja kaduilla tuhoutuneita autoja oli paalautunut tuntemattomiksi peltikasoiksi kivitalojen seinien kaaduttua päälle..
Yliopiston kulmalle oli kerääntynyt joukko ihmisiä katukäytävällä makaavan miehen ympärille.Tämän toinen jalka housunlahkeineen ja kenkineen polvesta alaspäin oli lentänyt kadun vastapuolelle.
Mies oli saksaksi,ilmeisesti sveitsiläisaksenttisesti huutanut Hilfejä ja samalla Scheissejä,ambulanssimiesten nostellessa miestä paareilla valkoisen Packard-ambulanssin takaosaan.
Tässä vaiheessa teologian ylioppilaalla oli kiire Lönnrootinkadun Körttikotiin täysin tietämättä lähitulevaisuudestaan,puhumattakaan kaukaisemmasta tulevasta,että hänen ja tämän haavoittuneen sveitsiläisen elämät tulisivat liittymään ylempien naisvoimien kautta yhteen..
Packard-ambulanssipostimerkki vuodelta 1944 2:-+ 50p
----------------------------------------------------------------------------------------
Fiktio
Marraskuun 30. päivänä alkoi Helsinkiin tippumaan venäläisiä palopommeja.
Antti oli vielä palannut Iisalmesta pääkaupunkiin jumaluusopin välitentteihin ja sinä ensimmäisenä pommituspäivänä hän oli juuri lähtenyt Yliopiston kirjaston edestä ratikalla,kun palopommi sytytti rakennuksen palamaan.
Kaupungin keskustassa oli syntynyt paniikki sairasautojen ja paloautojen sireenien vinkuessa keskustaa ristiin rastiin pelastustöissä.Kuolleita siviilejä lojui pommikraatereissa ja kaduilla tuhoutuneita autoja oli paalautunut tuntemattomiksi peltikasoiksi kivitalojen seinien kaaduttua päälle..
Yliopiston kulmalle oli kerääntynyt joukko ihmisiä katukäytävällä makaavan miehen ympärille.Tämän toinen jalka housunlahkeineen ja kenkineen polvesta alaspäin oli lentänyt kadun vastapuolelle.
Mies oli saksaksi,ilmeisesti sveitsiläisaksenttisesti huutanut Hilfejä ja samalla Scheissejä,ambulanssimiesten nostellessa miestä paareilla valkoisen Packard-ambulanssin takaosaan.
Tässä vaiheessa teologian ylioppilaalla oli kiire Lönnrootinkadun Körttikotiin täysin tietämättä lähitulevaisuudestaan,puhumattakaan kaukaisemmasta tulevasta,että hänen ja tämän haavoittuneen sveitsiläisen elämät tulisivat liittymään ylempien naisvoimien kautta yhteen..
Nyt iivanan pommit eivät erotelleet neutraalien maiden kansalaisia suomalaisista. Useassa tapauksessa myöhemmissä pommituksissa pääkaupungin IT-pattereiden kovasta ja tarkasta tulituksesta venäläiset pommikoneet joutuivat pudottamaan pommilastinsa merijäälle tai kaupungin reuna-alueille,aiheuttamalla vain vähäisiä tuhoja.
Antin saapuessa Lönnrootinkadulle Körttikoti näytti vahingoittumattomalta,vaikka kadun muita taloja paloi ilmiliekeissä. Oliko se körttiläisen Herran johdatusta papinalku ei voinut kylläkään sanoa,Herran,joka rakkaudessaan ja armeliaisuudessaan antoi viattomien ja vanhurskaiden kuolla ateistien pommeista. Kysymyksiä pyöri nuoren teologin päässä useitakin,mutta nyt hänen sisällä velloi aanaus,että pian hänelläkin olisi lähtö rintamalle.
Avatessaan Körttikodin oven, köynnöspunoisella eteismatolla näkyi hämärässä valkoinen sähkösanoma- kirjekuori..Hän repäisi kiireessä kuoren auki ja luki sähkeestä komennuksen välittömästi Kajaanin kenttätykistöpatteriston esikuntaan.
Antilla oli edessä pikainen pakkaaminen.
Pakkanen oli kiristymässä yli neljänkymmenen miinusasteen.
Kuopion pikajunan III luokan vaunu oli tupaten täynnä siviilejä,jotka olivat matkustamassa pois pääkaupungista maalle matkalaukkuineen ja nyytteineen sekä harmaamanttelisia ,kohmeloisia että nukkuvia sotilaista,joidenka matkalitteroiden päämäärät olivat leimattu useisiin komentopaikkoihin.
Puheet tuntuivat olevan vähissä ja moni näistäkin sotilaista tulisi jäämään palaamatta, kuopattuina rajan taakse ristittömien ja lumenpeittämien kumpujen alle pakanamaan puolelle.
Iisalmen rautatieasemalla pakkanen paukkui nurkkalaudoissa,kun Antin nuorempi veli Arvi oli paksussa turkissaan vastaanottamassa jäistä ja lumenkuorruttamaa paikallisjunaa Kuopiosta.
Kaisakin oli häntä vastassa aseman takana autoa lämmittämässä pukeutuneena lottamantteliin sekä valkoiseen mannerheimkarvalakkiin,jaloissaan ruskeat lapikkaat. Hän oli jo viikon seissyt Iisalmen vesitornin katolla kiikaroimassa niitä punatähtisiä Gutzeitin koneita pikaisen ilmavalvontalottakurssin jälkeen suojeluskuntatalolla.Hänen päähänsä oli jäänyt pänttäytyneinä kaikkien viholliskoneiden mustat silhuettikuvat kuin kananpojalla kanaemon opettamat haukanvarjot.
Arvi-veli oli tervehtinyt laiturille astunutta siviilipukuista pappiskokelasveljeään:
--Noh..sinulle sitten taesj tulla komennus Kajjaaniin ja sieltä sittenniinj kohti sitä tuntematonta?!
--Noh..niinj tulj,,ja tällaesella kelillä kyllä hyppyheekkiennii lukot ovat umpijiässä,vaekka kuinniin ovat vaseliinilla ympärjrasvattuja.
Antti vastasi henki pakkasilmassa höyryten hakatessaan ohuita siannahkasormikkaitaan kylmästä yhteen ja välistä peitellessään niillä mustia korvalappujaan.
--Istuppas sinä jonniin närreen takana luupit silimillä tulenjohtajana!
--Sinnee olet oekeen onnenpekka,että suat istuva valatijon raatateijen aseman pönttöuunin kylyjessä lämmittelemässä käsijäs pilliklubi huulessa torottäen.
Antti ähkäisi pakkasilmaan.
Arvi vastasi takaisin loukkaantumatta isoveljensä tokaisusta:
Niin..se Kaesahan on jo ollunna siellä vesjtornin katolla jo viikon tiiraelemassa ja sano uottavansa sinuva tuolla aseman takana aatossa,ettee uoppelj sammuesj.
--No uoppa site ihmisiksj siellä tuntemattomassa uuvessa ossootteessasj!
--Minnuenj pittöö tästä lutviutva junan lähtöön Lapinlahelle.
Mulanniemessä Antti oli vaihtanut kaupunkivaatteensa pussihousuihin,villapaitaan ja heittänyt niskaansa Kalle Kauppisen vanhan lammasnahkaturkin sekä suojeluskuntakarvalakin päähänsä.
Hän halusi itse lämmittää Mulan rantasaunan viimeisiksi kylvyiksi siviilissä eikä Kallesta ollut muutenkaan apua ,koska kauppias istuisi myöhään Riistakadun puotinsa konttorissa tilinpäätöspapereita tekemässä.
Sytytettyään kiukaan tervaskannon juuresta veistämillä sytykkeillä ja käydessään ulkona rannan puolella katsomassa,että savu nousisi piipusta,hän huomasi,että rantapihlajan marjat olivat jäätyneet ryppyisiksi jääpuikoiksi.
Kaisa ei siis ollut uhallakaan kerännyt marjoja viimeisen mykkäkoulunsa jälkeen.
Itse Kaisa oli aina ilkkunut hänelle Lukkarisen suvun itsepäisyydestä,että "se joka uhan kanssa ellää, se pierun kanssa hauvataan" ja nyt tulisi oikea totuuden hetki Antillekin kiusata morsiantaan,kun ensin saisi kerättyä rohkeutta pieneen pilantekoon.
Saunan jlkeen illalla Antti lämmitteli jalkojaan Kauppisten tuvan kuuppahellan ääressä kiikkustuolissa Kaisan topakkana hääriessä pöydän ääressä Riitta-äitinsä kanssa leipomassa luumutorttuja.
Antti touhuja seuratessaan kysäisi:
--Etkös vuan tie jo joolutorttuja aekaesin marraskuulla?
Kaisa vastasi takaisin ripotellessaan vehnäjauhoja pirttipöydälle pussista:
--Sittee ee koskaan tiijä koska jaahot ja luumut loppuu kaapasta.
--Uon kuullunna,että pijan männööpi kaekki suuhunpantava kortille...ongenkookkuja ja huulipunnoo myöten!
--Oliskohan tulevalla sotaherralla muuta kysyttävvää?
Antti kokosi rohkeuttaan sisällään ja kysäisi pirullisesti:
--Noh..mihinkäs uot piilottanna ne Kallen pihilajamarjamehut,kun rantapihilajasta voes kurottamalla panna suuhusa jäesijä ja kääneitä pihilajamarjatikkunekkuja?
Kaisan kaulinta pysähtyi toviksi ja hän vastasi lopulta:
Noh...Kalle se olj popsinna yhtenä saanailtana niitä poskiinsa,kun olj kuullunna,että hienot engelsmannittiin pannoo ginniinsä katajanmarjoja maasteeksi.
--Se olj pistännä niitä emaljmukkiinsa pohojalle koorallisen ja lorraattanna vuakunnaa piälle.
--Sinä ilitanna olj isännän perä käännä kun moottorjhaalikko ja minulle olj iessä kalasonkijen ja äejän perän pesu.
--Korkin olisin lykännä sen perrään!
Seuraavana aamuna kello viideltä kihlapari seisoi pimeähköllä rautatieaseman laiturilla,missä pari yksinäistä ja keltaista kuuppalamppua tolpan nokassa heilui vihurisessä itätuulessa.
Kajaanin junan veturi päästeli raiteille sylintereistään höyrypilviä,boilerin sytkäytellessä kuin painekattilan venttiili sykäyksittäin.
Junanvaunuihin oli lastautumassa melkein ainoastaan sotilaista,harmaiden manttelien täyttäessä kaikki III luokan puupenkit.
Morsiamia,äitejä,tyttöystäviä ja yhden illan tuttavuuksia sekä unilta herätettyjä pyöreäksi pakattuja pikkulapsia itkeskeli laiturilla hyvästelyissä.
Kaisa vetäisi lottamanttelinsa taskuläpän alta pienen ruskean paketin Antin hansikaskäteen.Vänrikki nyt upseerinmanttelissaan ja upouudessa karvalakissaan seisoi asennossa kuin valtakunnanrajan vartiosotilas.
Hän kopsautti saappaittensa kantoja oikealla frunzelaisella äksiisillä ja kiitti paketista.
--En pannunna mukkaan mittee isompoo,kun aeka tahto loppuva leepomisen ja taevaantähystelyn välissä.
Kaisa tokaisi.
--Kuvoen sinulle oekeet villasomikkaat..sellaset pässinpökkimät kun Iisalamen torjmyyjillä on käsissään talavella..iliman näpinpäetä.
--Niillä pittäesj olla helepompaa pijellä kiikarija käessä ja avvaella karttalaakun läppijä.
Juna vihelsi pystysuoran ja valkoisen höyrypilven veturinpiipun vaaleanharmaan savupilven läpi taivaalle.Antti katsahti hansikkaansa alta Eterna-kelloaan ja sitten pillin höyrypilveä ikäänkuin uskomalla,että vihellyshöyry jäätyisi patsaaksi kuin parooni Münchausenin torven töräys.
Vänrikki sitten puristi morsiantaan paksun mantteli vyötärön ympäri kaksin käsin saamatta sormikkaitaan yhteen.
--Pittee lähtöö..kirjoettelen sitten kun suan uuven kenttäpostiosotteeni.
Antti hyvästeli Kaisaa kädestä yrittäessään kömpelösti possauttaa pusun morsiamensa poskelle.
Kaisa samalla veti äkillisessä puuskassaan kätensä otsalleen yrittäessään hermostuneena pyyhkäistä hiussuortuvaa karvalakin läpän alle..
Suudelma osui Kaisan kihlasormukselle.
Antti hämillään lausui pakkaseen:
--Minnee näätän pussaavan käelle kunniin oekeen punakalottinen kardinaali Puavija Pietarin kirkon portaella..oekeen sormukselle!
Sytytettyään kiukaan tervaskannon juuresta veistämillä sytykkeillä ja käydessään ulkona rannan puolella katsomassa,että savu nousisi piipusta,hän huomasi,että rantapihlajan marjat olivat jäätyneet ryppyisiksi jääpuikoiksi.
Kaisa ei siis ollut uhallakaan kerännyt marjoja viimeisen mykkäkoulunsa jälkeen.
Itse Kaisa oli aina ilkkunut hänelle Lukkarisen suvun itsepäisyydestä,että "se joka uhan kanssa ellää, se pierun kanssa hauvataan" ja nyt tulisi oikea totuuden hetki Antillekin kiusata morsiantaan,kun ensin saisi kerättyä rohkeutta pieneen pilantekoon.
Saunan jlkeen illalla Antti lämmitteli jalkojaan Kauppisten tuvan kuuppahellan ääressä kiikkustuolissa Kaisan topakkana hääriessä pöydän ääressä Riitta-äitinsä kanssa leipomassa luumutorttuja.
Antti touhuja seuratessaan kysäisi:
--Etkös vuan tie jo joolutorttuja aekaesin marraskuulla?
Kaisa vastasi takaisin ripotellessaan vehnäjauhoja pirttipöydälle pussista:
--Sittee ee koskaan tiijä koska jaahot ja luumut loppuu kaapasta.
--Uon kuullunna,että pijan männööpi kaekki suuhunpantava kortille...ongenkookkuja ja huulipunnoo myöten!
--Oliskohan tulevalla sotaherralla muuta kysyttävvää?
Antti kokosi rohkeuttaan sisällään ja kysäisi pirullisesti:
--Noh..mihinkäs uot piilottanna ne Kallen pihilajamarjamehut,kun rantapihilajasta voes kurottamalla panna suuhusa jäesijä ja kääneitä pihilajamarjatikkunekkuja?
Kaisan kaulinta pysähtyi toviksi ja hän vastasi lopulta:
Noh...Kalle se olj popsinna yhtenä saanailtana niitä poskiinsa,kun olj kuullunna,että hienot engelsmannittiin pannoo ginniinsä katajanmarjoja maasteeksi.
--Se olj pistännä niitä emaljmukkiinsa pohojalle koorallisen ja lorraattanna vuakunnaa piälle.
--Sinä ilitanna olj isännän perä käännä kun moottorjhaalikko ja minulle olj iessä kalasonkijen ja äejän perän pesu.
--Korkin olisin lykännä sen perrään!
Seuraavana aamuna kello viideltä kihlapari seisoi pimeähköllä rautatieaseman laiturilla,missä pari yksinäistä ja keltaista kuuppalamppua tolpan nokassa heilui vihurisessä itätuulessa.
Kajaanin junan veturi päästeli raiteille sylintereistään höyrypilviä,boilerin sytkäytellessä kuin painekattilan venttiili sykäyksittäin.
Junanvaunuihin oli lastautumassa melkein ainoastaan sotilaista,harmaiden manttelien täyttäessä kaikki III luokan puupenkit.
Morsiamia,äitejä,tyttöystäviä ja yhden illan tuttavuuksia sekä unilta herätettyjä pyöreäksi pakattuja pikkulapsia itkeskeli laiturilla hyvästelyissä.
Kaisa vetäisi lottamanttelinsa taskuläpän alta pienen ruskean paketin Antin hansikaskäteen.Vänrikki nyt upseerinmanttelissaan ja upouudessa karvalakissaan seisoi asennossa kuin valtakunnanrajan vartiosotilas.
Hän kopsautti saappaittensa kantoja oikealla frunzelaisella äksiisillä ja kiitti paketista.
--En pannunna mukkaan mittee isompoo,kun aeka tahto loppuva leepomisen ja taevaantähystelyn välissä.
Kaisa tokaisi.
--Kuvoen sinulle oekeet villasomikkaat..sellaset pässinpökkimät kun Iisalamen torjmyyjillä on käsissään talavella..iliman näpinpäetä.
--Niillä pittäesj olla helepompaa pijellä kiikarija käessä ja avvaella karttalaakun läppijä.
Juna vihelsi pystysuoran ja valkoisen höyrypilven veturinpiipun vaaleanharmaan savupilven läpi taivaalle.Antti katsahti hansikkaansa alta Eterna-kelloaan ja sitten pillin höyrypilveä ikäänkuin uskomalla,että vihellyshöyry jäätyisi patsaaksi kuin parooni Münchausenin torven töräys.
Vänrikki sitten puristi morsiantaan paksun mantteli vyötärön ympäri kaksin käsin saamatta sormikkaitaan yhteen.
--Pittee lähtöö..kirjoettelen sitten kun suan uuven kenttäpostiosotteeni.
Antti hyvästeli Kaisaa kädestä yrittäessään kömpelösti possauttaa pusun morsiamensa poskelle.
Kaisa samalla veti äkillisessä puuskassaan kätensä otsalleen yrittäessään hermostuneena pyyhkäistä hiussuortuvaa karvalakin läpän alle..
Suudelma osui Kaisan kihlasormukselle.
Antti hämillään lausui pakkaseen:
--Minnee näätän pussaavan käelle kunniin oekeen punakalottinen kardinaali Puavija Pietarin kirkon portaella..oekeen sormukselle!
 |
| Sotilaspastorin väritetty vihkikuva |
Vihitty pappi
---------------
Kappalaisen työhuoneen vierassohvalla istui hermostunut kihlapari.
Kappalaisen työhuoneen vierassohvalla istui hermostunut kihlapari.
Sulhanen pyöritteli sormiensa välissä Askon koivurunkoisen sohvan harmaalta kankaalta lankanyppylöitä.
Morsian veteli valkoista vekkihamettaan polviensa suojaksi,yrittäessään peittää langanjuoksua nailonistaan.Toisaalta tätä hermostutti liljatapetilta katsova Marskin ja arkkipiispa Salomiehen kylmät sarvihankalasiset katseet lasiraamien sisältä.
--Jaa-a...Halluuteko te pitkän vai lyhyen kaavan?
Kappalainen kysäisi kihlaparilta.
--Jaa,että minkä kaavan?
Sulhanen kysäisi hätäisenä.
--Mää en kyllä kaavoist tiärä mittää,mut toi Mirkku...tarkotan mun morsmaikkuni kylläkin on Salon neulomos töissä ompelijan.
--Se kylläkin tiättä kaikist kaavoist!
--No minulla on aina tapana kysäistä aluksi parilta,etta millä vihkikaavalla vihkaisisin.
Kappalainen selvitti kaavasta.
--Minulla on ylleensä kaksi kaavoo: pitempi ja lyhykänen,mutta minnoon tavallisesti ehottanna sitä lyhyempää,joka on varttitunnin lyhkäsempi sitä pidempää..
--Kyl maar me otetaan se lyhkäsempi kaava...vai mitä Mirkku...vaikkem mää yleensäkään tuppaa pökertymään tiukois paikoiskaan.
Sulhanen selitti.
--Korkiam paikan kammoo mul kyl vähäse on ollu..ja viimeks Helsinkissä Linnanmäen vuoristoradall!
--No minulla ei ole tapana ylleensä vihkasta kirkontapulissa teijän onneksi..
--Olen kyllä virassain nähänä ruavaesten miesten puttoelevan polovilleen kirkon kivilattijalle kunniin kukkopillit ossuuskaapan hyllyltä...jopa lyhkäsemmän kaavan aekana.
--Minulle soppii aikataalun mukkaan vihkasu enslaavantaina kello yheltätoista...sen verran allaakani antoo perrään Tirkkosen Kalevi Kustaan hautuun ja Katri-Helena Könösen kasteen välillä.
--Se Tirkkonen muuten ajo iellismuanantaina Halikon tasokäytävällä junan kanssa yhteen...jaa..ee se tappaus kai kuulu vihkimisseen.
--On muuten ouvontapaista,etta nykkyisin lapsija ristitään kaikkien iskelmälaalajien mukkaan.
--Olen iellisviikolla kastanna yhen Fredin ja Irwinin Salo-Uskelan seurakunnassa sekä yhen Lillbabsin Kemiön kirkossa ihan ruohtinkielellä.
--Olen iellisviikolla kastanna yhen Fredin ja Irwinin Salo-Uskelan seurakunnassa sekä yhen Lillbabsin Kemiön kirkossa ihan ruohtinkielellä.
--No.. tavataanpa sitten siellä teijän osotteessa...se olj Torpankuja kolome bee..
Kihlaparin kolistellessa pappilan rapuissa alas kadulle,kappalainen istahti sohvalle ja kaivoi housuntaskustaan tervapastillin suuhun.
Tämä oli lopettanut tupakanpolton 50-vuotisjuhliensa kunniaksi vuonna 1964.
Tietamättään hän oli melkein myrkyttänyt Jussi-poikansa,joka oli juhlien perästä kerännyt kaikki vierastupakat taskuunsa,yskiessään itsensä melkein tajuttomaksi pappilan puuliiterissä.
Pastillia imeskellessään hänen ajatukset kieppasivat omiin vihkiäisiinsä välirauhan aikana kesäkuussa 1940 Iidensalmen maalaisseurakunnan kirkossa.
V.1941 Jatkosodan alussa hän oli seissut alttarilla pastori Ilkka Malmivaaran edessä kenttätykistön vänrikin laatat kauluksessa ja morsian Sanna Kauppinen lottavääpelin univormussa.
Malmivaara oli pitänyt kauniin vihkiäispuheen jumaluusopin kandidaatille ja vänrikille sekä lottavääpelille,
Sulhanen oli katselllut Iisalmen maaslaisseurakunnan kirkon alttaritaulun pitkäsiipistä enkeliä,joka avoimilla käsillään tuntui antavan suojelusta liitolle.
Tietämättä mitään tulevaisuudestaan tämä liitto tulisi kestämään yli kolmekymmentä vuotta,jota tuleva rovasti tulisi kehumaan 30-vuotiseksi sodaksi. Sanna oli silloin mennyt kylläkin ennen aikojaan taivaallisiin ilmavalvontalottajoukkoihin.
Talvisota oli ollut vänrikille suurta surun juhlaa,kun hänen vanhin veljensä oli kuollut keuhkotautiin tulipalopakkasten aikana,hypittyään ohkasessa konduktöörin vormussa vaunusta toiseen Lappeenrannan ja Viipurin välillä.
Veli oli perheen ensimmäinen petiin kaatunut sotasankari.
Heinäkuussa vänrikki oli inttänyt itsensä jumaluusopin kandidaatiksi paavin bullan vaikutuksesta Lutherin pannaan ja vihitty papiksi Turun Tuomiokirkossa oikein arkkipiispa Salomiehen kädestä kymmenen muun onnellisen papinalun kanssa.
Tuore pastori päättikin,että jos sota vielä syttyisi uudelleen,niin hän vaihtaisi kenttätykistön punaiset laatat mustiin kenttäpapin laattoihin.
Oliko se kutsumusta vai mukavuudenhalua,pastori ei itselleen halunnut todistaa millään teeseillä.
Pappejakin tarvittiin sodassa antamaan rohkeutta sekä lohdutusta etulinjassa taisteleville sekä haavoittuneille että kaatuneitten omaisille.
Osana akateemisessa savokarjalaisessa laupeudentyössä oli sotilaspastori Malmivaaran mukaan luterilaisen evankeliumin levittäminen vienankarjalasille ortodokseille sekä kommunistisoluihin...jos viha jatkuisi.
Malmivaara suursuomalaisessa uskonkiihkossaan oli erittäin optimistinen jatkosta,vaikka ensimmäisessä ottelussa ateismia ja bysanttilaista kirkkoa vastaan tulikin takkiin.
Malmivaara suursuomalaisessa uskonkiihkossaan oli erittäin optimistinen jatkosta,vaikka ensimmäisessä ottelussa ateismia ja bysanttilaista kirkkoa vastaan tulikin takkiin.
Ryssät Malmivaaran mukaan ajettaisiin Hankoniemeltä pelkän suomalaisen sotilasmanttelin hajulla.
Iivanat vielä uskoivat,että suomalaiset keittäisivät nämä hernerokassaan,pelätessään suomalaisia raakalaisia kuin russakka saappaankantaa.
Iivanat vielä uskoivat,että suomalaiset keittäisivät nämä hernerokassaan,pelätessään suomalaisia raakalaisia kuin russakka saappaankantaa.
Kesällä 1940 Helsingissä suomalaiset kommunistit provosoivat Suomen ja Neuvostoliiton välistä kriisiä mielenosoituksilla. Niillä oli ollut kova kiire toivottaa tervetulleeksi vapauttajansa,jotka marssisivat maahan messinkipumpuillaan,hopeahampaisten tatjanoiden laulaessa kuorossa internationaalia .
Marraskuun 19. päivänä presidentti Kallio oli vaipunut ikuiseen uneen Marskin käsivarsille Helsingin rautatieasemalla.
Suomen pankin pääjohtajasta Risto Rytistä oltiin valittu Kallion seuraaja.
Vuodenvaihteessa Neuvostoliitto katkaisi Suomen kanssa kauppasopimuksensa,väittämällä suomalaisten fuskanneen velvollisuuksissaan,kääntymällä natsi-Saksan puoleen.
Venäläisiä joukkoja oli alkanut liikuskella itärajan tuntumassa vuoden 1941 kevättalvella ja Neuvosto-Venäjän länsirajan puoleiset rataosuudet olivat valmistumassa joukkojen mobilisoimiseksi.
Tulevalla kesäkuulla Suomen itärajan tuntumassa joi saikkaa 17 venäläistä jalkavakidivisioonaa sekä yksi panssaridivisioona Klim Voroshilov-tankkien suojassa.
Suomessa aloitettiin mobilisaatio,vaikka Isä Aurinkoinen Kremlissä oli kieltänyt minkäänlaisen hyökkäyksen olevan tulossa.
Jooseppi näytti puhuvan mursunviiksiensä sivusta!
Kesäkuun 17. päivä 1941 Iisalmen kaupungin seurakunnan virallinen apulainen oli hyvästellyt kesäpusakassaan ja mustissa laatoissa Sanna-lottaansa Kauppisten Mulanniemen tilan päärakennuksen portailla.
Pastorin sotaa ennen päällään pitämä AKS:läinen musta paita oli kutistunut pieniksi mustiksi kauluslaatoiksi kuten Suur-Suomi-aatekin pastorin päässä.
Reppuaan pakatessaan han täytti alpakkaisen, kaatuneelta venäläisluutnantilta evakuoimansa savukerasian Gold Leaf-savukkeilla.
Hänen ajatuksensa liisivät takaisin vuoden 1939 loppuviikoille ja Raatteen tielle,jolloin hänet oltiin komennettu eversti Siilasvuon alaisuuteen joulukuun 16. päivä, 44. divisioonan linnoittautuessa Raatteen tien kahdeksan kilometrin pituiselle pätkälle.
30. päivä venäläiset motitettiin ja tantereelle sekä tienvarsille jäi 5000 vihollisen kaatunutta sekä iso sotasaalis.
Erään jäätyneen iivanaluutnantin rintataskusta kenttäpastori oli evakuoinut alpakkaisen tupakkarasian,jonka kanteen oltiin kaiverrettu kultaisia aallonpohjia...ehkä Vuoksen aaltoja.
Rasian sisusta oli vuorattu kultadubleella.
Mulanniemen talon verannalla ei hyvästely tuntunut yhtä painavalta kuin talvisotaan lähtiessä.
Vaikka savolainen käyttäytymiskoodi oli yleensä lupsakkaa huulenheittoa,niin hyväilynosoitukset näillä pohjoissavolaisilla olivat jääneet puolirampojen yritysten asteelle.
Sotilaspastori hyvästeli vaimoaan kädestä vatkaamalla,yrittäessään kömpelösti possauuttaa suukon vaimonsa poskelle,jolloin papinrouvalle tuli jokin äkkinäinen puuska pyyhkäistä hiussuortuvaa otsaltaan korvansa taakse.
Suukko osui Sannan kämmenelle.
--Minnäen näätän pussaavan kunniin jonniinlaenen punakalottinen kardinaali Puavin sormukselle Pietarin kirkon portaella!
Pastori huudahti
--No...läheppäs nyt siitä sottaan...ja lähetellään niitä kirjeitä sekä tikittäviä paketteja!
Papinrouva leukaili portailla kenttäpapille hyvästiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti