TALI-SINTOLA-AKSELILLA
---------------------------------
Neuvostoarmeijalle kävi onnettomasti.koska 59. Armeijakunta ei pystynytkään aloittamaan operaatiotaan Viipurin lahden ylittämisessä kuin vasta heinäkuun 1. päivänä.
Taistelut Talin lohkolla olivat kääntymässä suomalaisten eduksi.
Rannikkopuolustusjoukkojen lisäksi suomalaisilla oli tukenaan uudelleen koottu ratsuprikaati sekä X divisioona.
Heinäkuun 6. päivään mennessä suomalaisen kevyen laivaston häirinnästä huolimatta venäläiset valtasivat lahden avainsaaret.
Heinäkuun 7. päivänä venäläisjoukot hyökkäsivät mantereelle aivan saksalaisen 122. divisioonan lohkolle,joka oli saapunut liittymään puolustukseen.Venäläisten periksiantamattomuudesta huolimatta heinäkuun 9. päivään mennessä,he eivät saaneet sillanpääasemaa mantereelta ja lopulta perääntyivät taistelusta..
Kivikkoinen ja rikkonainen rannikkoviiva ei ollut helppo maihinnousupaikka eivätkä venäläiset pärjänneet ilmahyökkäyksissäkään,mitkä olisivat auttaneet taistelumenestyksessä.
23. Armeijakunnan pääoffensiivi keskittyi Vuosalmelle,missä suomalainen II divisioona piti sillanpäätasemaa Vuoksen länsirannalla.(Pastori Lukkarisen oma divisioona)
Hyökkäys alkoi heinäkuun 7. päivänä ja 8. päivänä sillanpääasema murtui. Seuraavana päivänä venäläiset ylittivät Vuoksen voimalla ja asettivat 2 divisioonaa itärannalle.
Oli ilmeistä,että suomalainen II divisioona oltiin lyöty maahan ja tilanteen korjaamiseksi pari päivää Talin taisteluista levännyt panssaridivisioona saapui vastahyökkäykseen. Hyökkäys kuitenkin epäonnistui täydellisesti heinäkuun 11. päivänä,venäläisten sillanpääaseman levitessä hitaasti.
Siitä huolimatta venäläisjoukot väsyivät ensimmäisinä.
Heinäkuun 15. päivänä eteneminen pysähtyi ja pari päivää myöhemmin kaikki hyökkäysyritykset pysähtyivät.
23. Armeijakunnan operaatiota ei oltu synkronisoitu Talin taisteluun,mikä osoittautui suureksi virhelyönniksi. Jos venäläisjoukot oltaisiin lähetetty Talin taisteluihin jo kesäkuun 30. päivän jälkeen,oltaisiin voitu kallistaa vaakakuppeja hyökkääjien eduksi.
Tällä lailla Karjalan kannaksen taistelut päättyivät Suomen puolustusvoitoksi eikä loistavan venäläisen alkumenestyksen jälkeen Neuvostoarmeija pystynyt enää saavuttamaan 21. päivänä annettuja päämääriään.
Venäjän sodanjohto Stavka myönsi hämillään häviönsä vasta silloin,kun kesäkuun 11. päivänä kannaksen etulinja määrättiin jäämään puolustusasemiin,parhaiden joukkojen siirtyessä muille rintamille.
Kenttäpastori kirjasi sodankäyntiään seuraavasti:
Keskiviikko 12.7.
Pilvistä.
Majapaikan etsintää.
Aamulla kylpy.
Asetuimme Hirvolan taloon Meskalan kylässä.
Täydellistä lepoa.
Söin ensimmäiset kypsät mansikat.
Torstai 13.7.
Taas kaunista säätä.
Kirjallisia töitä.
Komentopaikalla.
Paraati.
Kunniamerkkien jako.
Paketti Kaisalta.
Sauna.
Perjantai 14.7.
Heinäkuun hellettä.
Heinäntekoa rintamallakin.
Kirjallisia töitä.
Kirje Kaisalta.
Kenraalin paraati.(Oesch)
Oikeata kahvia tapauksen hyväksi.
Katselmus meni hyvin.
Hovikoski pistäytyi luonani.
Lauantai 15.7.
Ukkossateita.
Illalla lämmintä.
Kirje Kaisalle.
Kylvin kaksi kertaa, toisen kerran Kuparsaaressa Ylösen luona.
Hyvä illallinen, teetä ja voileipiä.
Kaunis moottorimatka.
Liikkeelle lähtö Vuosalmelle päin.
Sunnuntai 16.7.
Tulo Vuoksenrannan Sintolaan.
Koko päivä odotettiin vanhan porukan lähröä.
Sot. past. Voitto Voipio.
Illalla muutettiin korsuun,mikä oli uusi ja hyvä.
Ryssä hyökkäsi Vuosalmessa.
Hyvin nukutti.
Rompsia lähelle.
Komentopaikalla.
Maanantai 17.7.
Korsun katon valmistelua.
1 kaatunut, joka yöllä evakuoitiin.
Sot. past. Leino kylässä.
Töpinässä käymässä.
Kylpy.
Rauhallinen päivä.
Lämmintä.
Tiistai 18.7.
Hellettä.
Rauhallista Sintolan lohkolla.
Kirjallisia töitä ja Franz Lisziä.
Kirja Kaisalle.
Kauniita, kotoisia unia.
Herra siunaa meit' ja auta.,Vaaroissa myös varjele.
Keskiviikko 19.7.
Hellettä, ukkosta, rauhallista
Sauna,
Kirje Kaisalle.
Laitoin arkiston kuntoon.
Torstai 20.7.
Edelleen rauhallista.
Hellettä.
Ilmatoiminta vilkkaampaa.
Joitakin haavoittuneita, 1 kaatunut, pioneeri vänr. Simola.
Iltahartaus 5029:ssä
Hyvät korvikkeet Patokosken luona.
Sain pyörän.(periytyi papinpojalle ja pakanalle)

Kenttäsapuskalla kenttätykin edessä |

Elonkorjuuta sotilassoittokunnan säestämänä |
Kuppi mustaa säännöstelykahvia |
Ukkossateita.
Illalla lämmintä.
Kirje Kaisalle.
Kylvin kaksi kertaa, toisen kerran Kuparsaaressa Ylösen luona.
Hyvä illallinen, teetä ja voileipiä.
Kaunis moottorimatka.
Liikkeelle lähtö Vuosalmelle päin.
Sunnuntai 16.7.
Tulo Vuoksenrannan Sintolaan.
Koko päivä odotettiin vanhan porukan lähröä.
Sot. past. Voitto Voipio.
Illalla muutettiin korsuun,mikä oli uusi ja hyvä.
Ryssä hyökkäsi Vuosalmessa.
Hyvin nukutti.
Rompsia lähelle.
Komentopaikalla.
Maanantai 17.7.
Korsun katon valmistelua.
1 kaatunut, joka yöllä evakuoitiin.
Sot. past. Leino kylässä.
Töpinässä käymässä.
Kylpy.
Rauhallinen päivä.
Lämmintä.
Tiistai 18.7.
Hellettä.
Rauhallista Sintolan lohkolla.
Kirjallisia töitä ja Franz Lisziä.
Kirja Kaisalle.
Kauniita, kotoisia unia.
Herra siunaa meit' ja auta.,Vaaroissa myös varjele.
Keskiviikko 19.7.
Hellettä, ukkosta, rauhallista
Sauna,
Kirje Kaisalle.
Laitoin arkiston kuntoon.
Torstai 20.7.
Edelleen rauhallista.
Hellettä.
Ilmatoiminta vilkkaampaa.
Joitakin haavoittuneita, 1 kaatunut, pioneeri vänr. Simola.
Iltahartaus 5029:ssä
Hyvät korvikkeet Patokosken luona.
Sain pyörän.(periytyi papinpojalle ja pakanalle)
Töpinässä käymässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti