KESTÄÄKÖ KANNAS?
-----------------------------
Karjalan kannas kesä-heinäkuussa 1944.Uptonin englanninkielinen strategiakartta.
Petrozavodsk kartassa on Petroskoi eli Äänislinna.,Povenets Poventsa sekä Maselskaya Maaselkä.
Saimma uuden rajan takana Saimaa sekä pohjoiskannaksen lake Onega Ääninen.
Upton kertoo taisteluiden kehityksestä kannaksella seuraavaa:
9 pataljoonaa piti levittää etulinjassa lähes 30:n kilometrin pituisella rintamalla.Rintama oli liian kapea ottamaan vastaan suurempia iskuja.Venäläiset yrittäessään suurempaa hyökkäystä II:sta divisioonaa vastaan kesäkuun 13.-15.päivinä eivät saaneet yhtään jalansijaa.
Kesäkuun 13. päivänä venäläiset siirsivät parhaimmat yksikkönsä Kivennavalta Kuuterselkään suomalaisten huomaamatta. 15. päivänä vihollinen murtautui etulinjan läpi Kuuterselässä yhdellä rysäyksellä.
Läpimurtokohdassa yksi suomalainen jalkaväkikomppania sai niskaansa kokonaisen venäläisdivisioonan,jota vielä vahvisti yksi panssariprikaati.
30. kaartinarmeijakunta syöksyi aukosta sisään,panssarivaunujen kilpaillessa Viipuria kohti ajamalla yhden suomalaisratsuprikaatin ylitse matkan varrella.
Ratsuprikaati hajaantui iskusta täysin.
14. päivän iltana osa suomalaisesta panssaridivisioonasta yritti iskeä venäläisrintama sivuun.Venäläiset olivat odottaneet hyökkäystä kaivautuneina tuliasemiinsa.
Katkeran yöllisen taistelun jälkeen suomalaiset menettivät kolmanneksen joukoistaan ja hyökkäys peruutettiin.
Kesäkuun 15. päivänä Mannerheim myönsi tappion käskemällä vetäytymään asemien selustaan VKT-linjalla.Hän antoi kenraali Lennart Oeschille komennon johtaa operaatiota kannaksen rintamalla.Vetäytymistä kesti kesäkuun 20. päivään asti suomalaisten joukkojen vasemmalla rintamalohkolla.
III Armeijakunta vetäytyi taakse ongelmitta,mutta oikealla rintamalohkolla,missä venäläiset tankit ajoivat vapaina,kohdattiin hetkellisiä vaaratilanteita.
Venäläiset eivät kuitenkaan yrittäneet kiepata itään saartamaan III:tta Armeijakuntaa,minkä olisivat voineet helposti tehdä,ja ajoivat vain eteenpäin katseet suunnattuna Viipuriin.
Prosessin aikana venäläiset pyyhkäisivät edessä olevan ratsuprikaatin hajalle ja kohtasivat X divisioonan,joka oli vielä toipumassa avautuneen taistelun iskusta.
Venäläiset tuhosivat jäljellä olevat taisteluvoimat.
VT-linjan luhistuminen ensimmäisessä hyökkäyksessä oli hälyttänyt ankarasti suomalaista sodanjohtoa, nostamalla melkoisia epäilyksiä VKT-linjassa pysymisestä.
Kesäkuun 16. päivänä kaksi täydennysdivisioonaa komennettiin siirtymään itä-Karjalasta,mikä merkitsi sitä,että jäljellä olevat rintamalohkot olivat hajoamassa.Järjestelmälliset evakuointivalmistelut pantiin alulle rintamalla.
Kaksi päivää myöhemmin marsalkka kääntyi saksalaisten puoleen avunsaannissa.
Pyyntölistalla oli mm. kuuden divisioonan lähettäminen apuun sekä panssaritorjunta-aseiden,rynnäkköaseiden ja ruokatarpeiden saaminen.
Saksalaiset vastasivat aikailematta ja ensimmäisenä panssarisinkoja rahdattiin Saksasta Suomeen MTB-koneilla.
Lisäksi yksi rynnäkköprikaati irroitettiin Lapin Alppiarmeijasta (Gebirgsarmee) ja 70 Stuka-syöksypommittajan laivue lennätettiin lentotukiavuksi.
Junkers Ju-87 Stuka
Lisävoimiksi komennettiin saksalainen 122. divisioona Baltian maiden rintamalta.Yhtenä ja ainoana ehtona saksalaisapuun vaadittiin,että VKT-linjasta pitää pitää kiinni..
Kesäkuun 20. päivään mennessä suomalaisjoukot olivat vielä VKT-linjalla,lukuunottamatta ratsuprikaatin sekä X divisioonan eloonjääneitä rippeitä,joita oltiin poistettu taisteluista.
Näistä koottiin ydinjoukko V:lle Armeijakunnalle tehtävänään puolustaa Viipurun länsirannikkokaistaa.
XX prikaatin tehtävänä taas oli Viipurin kaupungin puolustus,vaikka sillä ei ollut minkäänlaista taistelukokemusta,koostuessaan tuoreista täydennysjoukoista itä-Karjalasta.
Prikaatin marssiessa kaupunkiin,sotilaat kohtasivat suomalaisia sotilaskarkureita,jotka kertoivat hiuksianostavia tarinoita tapahtumista.Jutut eivät paljoakaan nostaneet sotilaiden taistelimoraalia.Paljon vakavammin kävi XX prikaatin jätettyä ammusvarastonsa taakseen ja yrittäessään pärjätä vähäisillä käsillä olevilla tykkikranaattitarpeilla..
Viipurissa pidettiin IV Armeijakunnan ammusvarastoja ja XX Armeijakunnan pyytäessä ammuksia,hanke jyrkästi evättiin valtuuksien puutteessa.
Suomen armeijan hankintabyrokratia toimi jälleen puollan-myönnän-lupahierarkiassa!
Varastomääräysten piti tulla allekirjoitettuina Armeijakunnan esikunnasta ja vasta kesäkuun 20. päivänä möhläys korjattiin...mutta siihen mennessä Viipuri oli jo menetetty.
KAUHEA ISKU
------------------
Ensimmäiset hajanaiset vemäläistankit oliva ilmestyneet Viipurin ulkoalueille aikaisin sinä aamuna ja ryhtyivät tulittamaan XX prikaatin asemia. Pian suomalaiselta kenttätykistöltä loppuivat ammukset..tykkien vaiennettua.
Noin klo 15.30 suomalainen pataljoonankomentaja muutti komennusasemansa selustaan,miesten seuratessa perässä.
Huhut levisivät paniikin myötä.
XX prikaati juoksi hajanaisena ,venäläisten kävellessä perässä lopen uupuneina. Suomalaisten onneksi venäläisiä oli uhkana liian vähän ja liian väsyneitä puskemaan kaupungin läpi.
Siitä huolimatta Viipurin menettäminen oli moraalisesti kova isku suomalaisille etenkin noloista mokauksista,mitkä olivat täydessä ristiriidassa kaupungin sankarillisen puolustuksen kanssa v. 1940.
Shokki johti poliittiseen kriisiin Helsingissä.
Poliitikot olivat jo harkinneet uuden hallituksen muodostamista..jopa pyytämällä marsalkkaa valtionjohtajaksi.
Marski tosin kieltäytyi kunniasta ja kesäkuun 21. päivänä presidentti Rytin vieraillessa Mikkelin päämajassa,päätettiin avata uusi yhteys Neuvostoliiton johdon kanssa. Näin tehtiinkin seuraavana päivänä,mikä yllätti Helsingissä käyvää Saksan ulkoministeriä Ribbentropia ikävästi..
Hän oli tullut korjaamaan satoa saksalaisavusta,ettei Suomi tekisi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa.
Neuvostoliiton korkein johto vastasi kesäkuun 23. päivänä,että Suomen pitäisi julistaa valmiudeestaan antautua primääriehtona rauhanneuvoitteluille.
Suomalaiset poliitikot olivat loukussa ja Mannerheim lausuikin,ettei voida rikkoa jo luvattua saksalaisten avunantosopimusta. Tiedettiin hyvin,ettei eduskunta voinut koskaan allekirjoittaa Ribbentropin vaatimaa sopimusta samalla ,kun kukaan ei vakavasti ollut vakavasti valmis hyväksymään venäläisten antautumisvaatimuksia.
Lopulta löydettiin ovela ratkaisu,missä saksalaisia petettiin paperilla,Rytin saadessa henkilökohtaisen vastuun sopimuksesta.
Presidentti Ryti allekirjoitti muodollisen kirjeen,missä hän lupasi,että niin kauan kun hän istuu presidenttinä yksikään Suomen hallitus ei tulisi avaamaan neuvotteluja Neuvostoliiton kanssa erillisrauhasta.
Saksalaiset haistivat märäntyneen rotan,mutta hyväksyivät kirjeen sellaisenaan parempana vaihtoehtona kuin ei mitään.
Kesäkuun 26. päivänä kirje allekirjoitettiin ja Ribbentrop palasi takaisin Berliiniin,luvatun saksalaisavun virratessa Suomenmaahan.
Marski,Hitler ja Ryti marsalkan 75-vuotisjuhlissa Immolassa v.1942
-----------------------------
Petrozavodsk kartassa on Petroskoi eli Äänislinna.,Povenets Poventsa sekä Maselskaya Maaselkä.
Saimma uuden rajan takana Saimaa sekä pohjoiskannaksen lake Onega Ääninen.
Upton kertoo taisteluiden kehityksestä kannaksella seuraavaa:
9 pataljoonaa piti levittää etulinjassa lähes 30:n kilometrin pituisella rintamalla.Rintama oli liian kapea ottamaan vastaan suurempia iskuja.Venäläiset yrittäessään suurempaa hyökkäystä II:sta divisioonaa vastaan kesäkuun 13.-15.päivinä eivät saaneet yhtään jalansijaa.
Kesäkuun 13. päivänä venäläiset siirsivät parhaimmat yksikkönsä Kivennavalta Kuuterselkään suomalaisten huomaamatta. 15. päivänä vihollinen murtautui etulinjan läpi Kuuterselässä yhdellä rysäyksellä.
Läpimurtokohdassa yksi suomalainen jalkaväkikomppania sai niskaansa kokonaisen venäläisdivisioonan,jota vielä vahvisti yksi panssariprikaati.
30. kaartinarmeijakunta syöksyi aukosta sisään,panssarivaunujen kilpaillessa Viipuria kohti ajamalla yhden suomalaisratsuprikaatin ylitse matkan varrella.
Ratsuprikaati hajaantui iskusta täysin.
14. päivän iltana osa suomalaisesta panssaridivisioonasta yritti iskeä venäläisrintama sivuun.Venäläiset olivat odottaneet hyökkäystä kaivautuneina tuliasemiinsa.
Katkeran yöllisen taistelun jälkeen suomalaiset menettivät kolmanneksen joukoistaan ja hyökkäys peruutettiin.
Kesäkuun 15. päivänä Mannerheim myönsi tappion käskemällä vetäytymään asemien selustaan VKT-linjalla.Hän antoi kenraali Lennart Oeschille komennon johtaa operaatiota kannaksen rintamalla.Vetäytymistä kesti kesäkuun 20. päivään asti suomalaisten joukkojen vasemmalla rintamalohkolla.
III Armeijakunta vetäytyi taakse ongelmitta,mutta oikealla rintamalohkolla,missä venäläiset tankit ajoivat vapaina,kohdattiin hetkellisiä vaaratilanteita.
Venäläiset eivät kuitenkaan yrittäneet kiepata itään saartamaan III:tta Armeijakuntaa,minkä olisivat voineet helposti tehdä,ja ajoivat vain eteenpäin katseet suunnattuna Viipuriin.
Prosessin aikana venäläiset pyyhkäisivät edessä olevan ratsuprikaatin hajalle ja kohtasivat X divisioonan,joka oli vielä toipumassa avautuneen taistelun iskusta.
Venäläiset tuhosivat jäljellä olevat taisteluvoimat.
VT-linjan luhistuminen ensimmäisessä hyökkäyksessä oli hälyttänyt ankarasti suomalaista sodanjohtoa, nostamalla melkoisia epäilyksiä VKT-linjassa pysymisestä.
Kesäkuun 16. päivänä kaksi täydennysdivisioonaa komennettiin siirtymään itä-Karjalasta,mikä merkitsi sitä,että jäljellä olevat rintamalohkot olivat hajoamassa.Järjestelmälliset evakuointivalmistelut pantiin alulle rintamalla.
Kaksi päivää myöhemmin marsalkka kääntyi saksalaisten puoleen avunsaannissa.
Pyyntölistalla oli mm. kuuden divisioonan lähettäminen apuun sekä panssaritorjunta-aseiden,rynnäkköaseiden ja ruokatarpeiden saaminen.
Saksalaiset vastasivat aikailematta ja ensimmäisenä panssarisinkoja rahdattiin Saksasta Suomeen MTB-koneilla.
Lisäksi yksi rynnäkköprikaati irroitettiin Lapin Alppiarmeijasta (Gebirgsarmee) ja 70 Stuka-syöksypommittajan laivue lennätettiin lentotukiavuksi.
Junkers Ju-87 Stuka
Lisävoimiksi komennettiin saksalainen 122. divisioona Baltian maiden rintamalta.Yhtenä ja ainoana ehtona saksalaisapuun vaadittiin,että VKT-linjasta pitää pitää kiinni..
Kesäkuun 20. päivään mennessä suomalaisjoukot olivat vielä VKT-linjalla,lukuunottamatta ratsuprikaatin sekä X divisioonan eloonjääneitä rippeitä,joita oltiin poistettu taisteluista.
Näistä koottiin ydinjoukko V:lle Armeijakunnalle tehtävänään puolustaa Viipurun länsirannikkokaistaa.
XX prikaatin tehtävänä taas oli Viipurin kaupungin puolustus,vaikka sillä ei ollut minkäänlaista taistelukokemusta,koostuessaan tuoreista täydennysjoukoista itä-Karjalasta.
Prikaatin marssiessa kaupunkiin,sotilaat kohtasivat suomalaisia sotilaskarkureita,jotka kertoivat hiuksianostavia tarinoita tapahtumista.Jutut eivät paljoakaan nostaneet sotilaiden taistelimoraalia.Paljon vakavammin kävi XX prikaatin jätettyä ammusvarastonsa taakseen ja yrittäessään pärjätä vähäisillä käsillä olevilla tykkikranaattitarpeilla..
Viipurissa pidettiin IV Armeijakunnan ammusvarastoja ja XX Armeijakunnan pyytäessä ammuksia,hanke jyrkästi evättiin valtuuksien puutteessa.
Suomen armeijan hankintabyrokratia toimi jälleen puollan-myönnän-lupahierarkiassa!
Varastomääräysten piti tulla allekirjoitettuina Armeijakunnan esikunnasta ja vasta kesäkuun 20. päivänä möhläys korjattiin...mutta siihen mennessä Viipuri oli jo menetetty.
KAUHEA ISKU
------------------
Ensimmäiset hajanaiset vemäläistankit oliva ilmestyneet Viipurin ulkoalueille aikaisin sinä aamuna ja ryhtyivät tulittamaan XX prikaatin asemia. Pian suomalaiselta kenttätykistöltä loppuivat ammukset..tykkien vaiennettua.
Noin klo 15.30 suomalainen pataljoonankomentaja muutti komennusasemansa selustaan,miesten seuratessa perässä.
Huhut levisivät paniikin myötä.
XX prikaati juoksi hajanaisena ,venäläisten kävellessä perässä lopen uupuneina. Suomalaisten onneksi venäläisiä oli uhkana liian vähän ja liian väsyneitä puskemaan kaupungin läpi.
Siitä huolimatta Viipurin menettäminen oli moraalisesti kova isku suomalaisille etenkin noloista mokauksista,mitkä olivat täydessä ristiriidassa kaupungin sankarillisen puolustuksen kanssa v. 1940.
Shokki johti poliittiseen kriisiin Helsingissä.
Poliitikot olivat jo harkinneet uuden hallituksen muodostamista..jopa pyytämällä marsalkkaa valtionjohtajaksi.
Marski tosin kieltäytyi kunniasta ja kesäkuun 21. päivänä presidentti Rytin vieraillessa Mikkelin päämajassa,päätettiin avata uusi yhteys Neuvostoliiton johdon kanssa. Näin tehtiinkin seuraavana päivänä,mikä yllätti Helsingissä käyvää Saksan ulkoministeriä Ribbentropia ikävästi..
Hän oli tullut korjaamaan satoa saksalaisavusta,ettei Suomi tekisi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa.
Suomalaiset poliitikot olivat loukussa ja Mannerheim lausuikin,ettei voida rikkoa jo luvattua saksalaisten avunantosopimusta. Tiedettiin hyvin,ettei eduskunta voinut koskaan allekirjoittaa Ribbentropin vaatimaa sopimusta samalla ,kun kukaan ei vakavasti ollut vakavasti valmis hyväksymään venäläisten antautumisvaatimuksia.
Lopulta löydettiin ovela ratkaisu,missä saksalaisia petettiin paperilla,Rytin saadessa henkilökohtaisen vastuun sopimuksesta.
Presidentti Ryti allekirjoitti muodollisen kirjeen,missä hän lupasi,että niin kauan kun hän istuu presidenttinä yksikään Suomen hallitus ei tulisi avaamaan neuvotteluja Neuvostoliiton kanssa erillisrauhasta.
Saksalaiset haistivat märäntyneen rotan,mutta hyväksyivät kirjeen sellaisenaan parempana vaihtoehtona kuin ei mitään.
Kesäkuun 26. päivänä kirje allekirjoitettiin ja Ribbentrop palasi takaisin Berliiniin,luvatun saksalaisavun virratessa Suomenmaahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti