 |
| Posti Bertta Juhart 2012 |
Kirjoitus on toinen pidempi versio kadonneelle sukupolvelle...
50-LUKU
------------------
KADONNUT MAAILMA
---------------------------------------------------
"Se oli sitä viattomuuden aikaa,joka on valitettavasti ikuisesti hävinnyt."
Moni 50-luvulla kasvanut muistelee vuosikymmentä etäisen nostalgisesti lämmöllä sekä sumein silmin.
Aktiivinen unohtaminen on useimmilta karistanut muistista kaikki epämukavat sekä epämiellyttävät kokemukset selkään saamisista,tiukasta koulukurista ja yleensä kateudesta kaikesta,mitä kavereilla oli...ja mitä itsellä ei ollut
Pappilan Jussi oli syntynyt vuoden 1947 syyskuun 30. päivänä..Sorjan päivänä,eikä joutunut kärsimään vuosien 1946-47 tulipalopakkasia lilluttuaan uimakandidaattina äitinsä mahassa pää alaskäsin paksujen pässinpökkimien alla.
Sodasta kärsineet maat olivat silloin saamassa amerikkalaista Marshall-apua. Neuvostoliiton intressipiireihin kuuluneet ja kapitalismin kirouksesta vapautetut Euroopan itämaat joutuivat kieltäytymään Amerikan avusta isä-Stalinin painostuksesta,etteivät olisi jääneet kiitollisuuden velkaan Yhdysvalloille.
Stalin laski Suomen välistäputoajana Neuvostoliiton intressipiirissä sodan hävinneeksi maaksi jyrkästi kieltämällä sitä nauttimasta kapitalistisesta Marshall-avusta Unkarin,Romanian,Bulgarian,Puokan ja Tsekkoslovakian kanssa.
 |
| Stalinin pojat aamupuurolla |
Sotaakäymätön ja sodan kauhuja sekä säännöstelyjä kokematon Ruotsi sai 107 miljoonaa dollaria Amerikalta jälleenrakennusapua.
Jussi oppi jo keskikoulun englanninkielen oppikirjasta,että "Finland is a country which paid its debt".
Hänen syntymävuonnaan oli kulunut kaksi vuotta sodan päättymisestä ja elettiin säännöstelyaikaa,jolloin kaikki elintarvikkeet olivat kortilla,Suomen teollisuuden alkaessa nousemaan jaloilleen sotakorvausmateriaalien valmistuksessa suurelle naapurille.
Valvontakomission venäläinen marsalkka ja komissaari Zdanov nosteli viekkaana shampanjalasiansa presidentti Juho Kusti Paasikiven kaksoisleuan alla,entisen tsaarinvallan aikaisen senaattorin katsoessa silmiään karsastaen ylös presidentinlinnan kattokruunuihin.
 |
| Presidentti Juho Kusti Paasikivi Juhart 2010 |
 |
| Marsalkka Mannerheim Karjalassa Juhart 2012 |
Marski oli matkustanut Sveitsin Maulsanneen lepäilemään ja kirjoittamaan saksankielellä omaelämäkertaansa "Erinnerung".
Vuoden 1947 kesä oli ollut erittäin lämmin kylmän talven jälkeen.
Vaikka sodasta oli kulunut kaksi vuotta elokuvateattereissa näytettiin paljon amerikkalaisia sotafilmejä,mutta naiselokuviakin katseltiin innolla sodan puuduttamien aivojen kirkastamiseksi.
Vuoden 1947 naiselokuvia oli mm. Lady in the Lake,Kiss of Death ja Lady of Shanghai.
Lännenfilmeissä taas revolverin- ja tupakansavut sekä nopeat lonkalta ammutut vastustajan teilaamiset karistivat katsojien mielistä sodan kauhuja erilaisissa kapakkatappelufarsseissa.
Pappilassa odotettiin inokkaasti Amerikan tantan Anerikanpaketteja,kun Marshall-apu oltiin pantu jäihin.
Jussi ei muista,mitä makeata pappilaan saatiin Michiganin Ypsilannissa asuvan sukulaistantan apupaketeista oltuaan vuosikymmenen vaihteessa vasta kokeilemassa homo sapiensin pystykävelyä korkkimatolla konttaamisen jälkeen.
Sota-aikama syntyneet isosiskot varmaankin pääsivät maistamaan Hersey-suklaata ja Adamsin purkkaa.
Isäpastorin työpöydällä seisoi pitkään sininen Pointers-piipputupakkapurkki,minka Amerikan tantta oli lähettänyt Amerikan apuna tupakan nälkään.Pöntön kyljessä seisoi pointterikoira eukäpälä pystyssä.
60-luvulla Jussin opittua isän Bostonin savuista tupakoimaan,hän kerran pihisti pöntöstä Lilllehammer-piipun ja latasi sen pesän täyteen kuivia sota-aikaisia poroja.
Kellariliiterissä hän sauhutti itsensä melkein puolitajuttomaksi,tupakan haistessa huusiintakaiselta kessulta ja palaneilta varpaankynsiltä.
 |
| Granger-Pointersin piipputupakkapurkki. Purkin takapuolella pointerkoiran kuva |
Leikittiin kaduilla ja pihoilla sheriffiä ja konnia,Robin Hoodia ja Sherwoodin metsän iloisia rosvoja kavereiden kanssa ilman perverttien namusetien eli pedofiilien ja kidnappaajien pelkoa..
Jouduttiin tappeluihin,nyljettiin nahat polvista sekä rystysistä sekä revittiin housunpersuuksia auki pihakoivuun ja lauta-aitojen päälle kiipeämisissä.
Kukaan kavereiden vanhemmista ei nostanut syytettä pihakiusaamisesta eikä sakinhivutuksista,jonkun aina tullessa sidotuksi sheriffi-konnaleikeissä pihariippakoivun runkoon pakettinarulla panttivangiksi.
Kotona äiti lipaisi korvapuusteja ja luunappeja tottelemattomuudesta ja riehaantumisista,antamalla lisärangaistuksna aamuisin vitamiinipuutteeseen ruokalusikallisen Möllerin kalanmaksaöljyä ennen kouluun lähtöä.
 |
| Hikilaudat |
Pappilassa ei ollut lupaa pelata pelikorteilla,joita pidettiin synnin juurina,mutta Musta Pekkaa ja Hassunkurisia perheitä sai läiskiä väsymykseen asti.
Kotona ei ollut edes koronalautaa,koska se muistutti biljardia,toista syntistä pelimuotoa.
Muut lautapelit kuten Monopoli ja Afrikan Tähti olivat suosittuja talvisia ajantappopelejä.
Äidillä oli syvä viha uhkapelien ja alkoholin suhteen,jouduttuaan pikkutyttönä istumaan Oulun ja Kajaanin matkustajakodeissa pyytämässä isää lähtemään kotiin pitkiltä peli- ja ryyppykuureilta.
Äiti oli yksin lähetetty junalla hakemaan isä-Kallea kotiin.
Ainoa alkoholijuoma pappilassa oli isäpastorin pienen ehtoollislaukun kirkkoviinipullo,mutta sekin oli tarkoitettu pyhempään tarkoitukseen
Mutta saimmepa ainakin jutella vapaasti toisillemme...verbaalisesti!
Nykyajan nuori voi puistonpenkillä tekstata vieressä istuvalle tyttökaverilleen kännykällään rakkaudentunnustuksia täydessä verbaalisen kommunikaation paitsiossa.
Puhelinta emme lapsina saaneet käyttää,koska se oli yksinoikeutettu vain isälle virkapuheluihin ja ulataksin tilaukseen...eli se oli aikuisten lelu.
 |
| Kiekkopuhelin |
Ja nyt halutaan 50-luvun arvoja takaisin!
Senaikainen yhteiskuntailmapiiri oli osaltaan erittäin ahdasmielistä ja vääristynyttä sukupuolirooleissa.
Naapureilla oli tapana pistää nenänsä toisten asioihin.
Nykyään kukaan ei osaa kuvitellakaan,miten toisaalta tylsää ja kuivaa sen ajan elämä oli ja miten kunnialliset ihmiset käyttöytyivät julkisesti sekä kulissien takana ja kuinka aivokuolleita monet aikuiset olivat kaulasta ylöspäin.
50-luvun renesanssi voisi kääntyä uuteen taantumukseen,tekopyhyyteen ja eräänlaiseen turtumukseen,mikä kuvaa elämän kääntötakin nurjaa puolta.
Osaltaan kyllä vuosikymmen oli ehkä parhaita aikoja.
Työttömyyttä oli vähän aineellisen vaurauden sodanjälkeisestä puutteesta lisäämällä varmuuden ja turvallisuuden tunnetta.
Sodan helmoissa silti elettiin kymmenenkin vuoden päästä sen päättymisestä ja roikuttiin siinä lujasti kiinni.
Ulkopuolisen silmillä katsoen monet hyvinvoinnin keskellä näyttivät vielä ärtyneiltä siitä,että sota oltiin hävitty.
Sokeri,liha,maito ja voi olivat vielä kortilla viimeisen kerran vuonna 1954 jälleenrakennuksen aikana.
Kaupungit alkoivat urbanisoitua omakoti- ja rivitaloalueiksi.
 |
| Valtion säännöstelykortteja |
John Wayne oli joko sukellusveneen kapteenina tai torpedoveneen luutnanttina Filippiineillä,Glenn Ford merijalkaväen luutnanttina tai pommikonepilottina,brittiläinen Kenneth More Spitfire-ässä Baderina,jonka molemmat jalat olivat proteeseja.
Lisäksi Burt Lancaster näytteli Täältä ikuisuuteen-filmissä kersanttia Pearl Harborissa rakastelemalla mimminsä (Deborah Kerr ) kanssa japanilaishyökkäyksen aikana rantahiekalla.
Frank Sinatra ja Montgomery Clift näyttelivät Burtin vastanäyttelijöinä samassa sotaelokuvassa Pearl Harborissa armeijaan soveltumattomia sotamiehiä.
Amerikkalaisilla sotasankareilla oli filmeissä aina komeat vormut,suikat ja koppalakit.
Suomalaiseet sota-ja sotilaselokuvat jakautuivat Tuntemattomaan sotilaaseen ja kasarmifarsseihin.
Rokat,Lahtiset ja Vanhaset olivat tyypillisiä armeijan muodottomissa pussihousuissa purnaavia ja piereskeleviä metsäsissejä.
Silti Jussin nähtyä Tuntemattoman ensi kertaa Bio-Salon funkkisteatterissa joku omituinen isänmaallisuuden tunne tykytti pojan rinnassa. ryssänvihan vain kohotessa,vaikkei ollut kokenut sota-aikaa.
Venäläisiä sotilaita hän kyllä oli nähnyt vielä vuonna 1955 Karjaan rautatieasemalla mennessään isän kanssa Helsinkiin.
Ruskeamanttelinen ja punatähtisuikkainen kirgiisisotilas oli silloin astunut junavaunuun vintoska selässään,kun suomalainen veturi vaihdettiin venäläiseen ja junanvaunujen ikkunoiden peitoksi laskettiin luukut,etteivät matkustajat saisi nähdä vuokrattua venäläistä Porkkalaa.
Kotinurkkien melkein kaikki leikit olivat sotaleikkejä ja pappilan pihanurkkkien puuaseet teeteettin Jussin äidillä,jota kulman pikkupojat kutsuivat kauppalan parhaaksi puunaiseksi.
Nallipistoolit ostettiin Keskuksen kauppatalon vieressä sijaitsevasta Suvannon lelukaupasta.
Kun kyllästyttiin nallireukuilla paukutteluun,niin mentiin kirkkokonttorin portaille tai katukivelle hakkaamaan kivenmurikalla nallinauhoja kanslisti Sallin kiusaksi,joka paukkeessa yritti naputella syntymä- ja kuolintodistuksia vanhalla Adlerilla ilman virheitä ylimääräisissä sydämentykytyksissä.
Jussin muistin perusteella pappilan pihassa ei koskaan leikitty suomalaisia sotaleikkejä.
Pihanurkissa ei ammuttu vanjoja,vaan fritzejä eli saksalaisia.
Sota- ja aseleikkien ponkaisijoina olivat Rautatiekirjakaupasta ostetut sarjakuvalehdet kuten Battler Briton,Pecos Bill,Tex Willer sekä Korkeajännityssarjat.
Suomalaisia sota-aikaisia tositarinoita sai lainaston lukusalissa lukea Kansa taisteli ja miehet kertoivat-lehdistä,mutta niitä yleensä lukivat sodankäyneet miehet,jotka koskaan eivät olleet nähneet etulinjaa..
Kulman pojat väänsivät kyllä lehden Miehet kertoivat ja kansa taisteli-lehdeksi.
Sarjakuvalehdet antoivat parempaa vauhtia mielikuvitukselle pyssyleikkeihin.
Vielä niin myöhään kuin vuonna 1957 valkokankaalle tuli uusi sotaelokuva Kwai-joen silta,missä Alec Guinnes näytteli japanilaisen sotavankileirin brittimajuria jossain Burman viidakossa.Japanilaiset olivat pistäneet brittisotavangit rakentamaan puista rautatuiesiltaa Kwai-joen yli.
Sillan piti palvella Japanin keisarillisen armeijan huoltojunakuljetuksia.
William Holden näytteli amerikkalaista luutnanttia ja sillan räjäyttäjää,vaikka todellisuudessa oli vain sotamies.
Korttelin pojat viheltelivät korvia särkevästi Kwai-joen marssia aikuisten kyllästymiseen saakka.
Porilaisten tai Panssaripojan marssia harvemmin vihelleltiin.
 |
| Kwai-joen silta-juliste |
50-luvun lopulla Suvannon lelukaupasta sai ostaa muovipusseihin pakattuja Airfixin polystyreenikoottavia kuten Spitfirejä ja Messerscmittejä,jotka liimasta ja Humbrolin maaleista puolikuivina saivat palvella pihaleikeissä Englannin kanaalin ja Lontoon yllä taistelevina hävittäjinä hyökkääjinä ja puolustajina.
Yleensä Spitfiret voittivat ja mersut räjäytettiin nalleilla ja tulitikuilla atomeiksi.
Suomalaisessa leluteollisuudessa ei oltu äkätty valmistaa hakaristisia Brewstereita eikä punatähtisiä lend-lease-Airacobria tai venäläisiä Tsaikoja sekä Yakeja.
Ilmeisesti valvontakomissiolla oli näppinsä leluteollisuudessakin.
Sota-aikaiset arvot vallitsivat pitkään 50-luvulla.
Kohteliaisuus,olosuhteisiin mukautuminen,säästeliäisyys ja luottaminen olivat sen ajan arvoja.
Sota-ajan erikoispiirteenä oli demokraattisuus,missä sotilaat ja siviilit kaikista kansanluokista jakoivat vaarat keskenään.
Mutta sodan jälkimainingeissa rauhan tultua luokkaerot pysyivät syvinä yhteiskunnassa kuten valtion laitoksissa,vanhempien ja korkeimpien toimihenkilöiden arvostamisessa organisaatioissa, sekä julkisissa viroissa...opettaja,lääkäri,kamreeri ja pankinjohtaja.
Samoin vanhempia ihmisiä ja paremmin koulutettuja arvostettiin ja firmoissa kuultiin monesta suusta .."konttoripäällikkö Lahtinen,henkilöstöpäällikkö Salminen" ultrahierarkiaalisina kunnianiminä.
Jos firman osastopäällikkö yritti lähestyä tuttavallisemmin alaisiaan,että minua voitte kutsua Penaksi,voisi kuulla neulan tippuvan lattialle täydessä hiljaisuudessa.
Ylempien kunnioittaminen vaikka hammasta kiristäen ja selän takana purnaillen on aina ollut kansan verissä.
Suomalainen ylempien ja ylhäisten kunnioittaminen on lähtenyt jo Ruotsinvallan ajoilta.
50-luvulla Jussi sai tervehtiä Ruotsin kuningasta ja kuningatarta sekä pulleata pientä prinssipoikaa Allersin kansikuvasta kesämökin puuseen ovesta .
Pikkupoikana vuonna 1953 kruunatun kuningatar Elisabetin hän uskoi käyvän tarpeillaan kullatulla vessanpytyllä.
Hän myös uskoi,että kuninkaalliset pierivät vain Chanelin viitosta tai Kölnisches Wasseria,koska Englannin kuningassuku oli alkujaan saksalaisia Hohenzollerneja,kunnes I Maailmansodan aikana ne joutuivat Britannian saksalaisvihassa valitsemaan Windsor-sukunimen.
Eräs englantilainen sunnuntailehti vuonna 1954 kyseli lukijoilta minkälaiseen kouluun nuori 5-vuotias Charles-prinssi pistettäisiin.
Neljäsosa lukijoista julisti,ettei asia kuulunu lehtipalstoille.
Asia oli tabu.
--Luottakaa kuningattareen ja prinssi Philipiin!
Eräs lukija tuohtuneena kommentoi.
 |
| Prinsessa Elizabeth WAC-ambulanssikuljettajana sota-aikana |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti