maanantai 25. heinäkuuta 2011

Petrokemiallisia unelmia.Saudikirja

Yanpet.Yanbu Petrochemical Company



Vuonna 1983 kuningas Khalidin kuoltua kruununprinssi Addullah oli odottamassa vuoroaan valtaistuimelle.
Hän oli kruununprinssi Fahadin velipuoli entisen kuningas Faisalin toisesta vaimosta.
Abdullahista kuitenkin leivottiin kansalliskaartin ylipäälliikkö ja uudeksi kuninkaaksi valittiin Fahad valistuneemman saudikansan helpotukseksi.
Abdullah oli syvästi uskonnollinen,melkein fundamentalistinen wahhabi,kun taas Fahad oli länsimaalaistunut,avarakatseinen ja hyvästä elämästä nauttiva pyknikko.
Abdullahin valtaan tuloa pelättiin siitä,syystä,että hänellä oli papisto takanaan ja maa olisi luisunut lujemmin uskonnollisten päättäjien käsiin.
Riyadhissa ja muissa isoimmissa kaupungeissa oli jo muutenkin vahva mutawwah-poliisiarmeija (uskonnollinen poliisi),joka päivisin kierteli kovaäänis-Suburbaneilla kuuluttamassa kauppojen sulkemista rukousaikoja ennen ja tarkastamassa,että naiset pitivät päällään mustia abayankaapuja sekä hiushuiveja.
Ulkomaalaiset naiset samoin kuuluivat tähän pukeutumiskontrollin piiriin ja ulkomaalaisilta pariskunnilta tarkastettiin Iqama-henkilökortteja avioliiton vahvistamiseksi.
Samanlaista ruohonjuuriwahhabilaisuutta tapasi Riyadhin esikaupunkialueilla,mistä oli kehittynyt myös binladenilainen fundamentalisuusoppi,minkä keskuksena oli jokaisen pienenkin savikylän moskeija,missä miehet kävivät rukoilemassa ja tutkimassa Koraania,naisten pysytellessä päivisin kotona,vain poiketessaan pikaisesti vihannes-ja lihamarkkinoilla täysin hunnutettuina.

Al Kahrjin keskustaa 1961
Ideologian pohjana oli ihanteellinen miesten utopiamaailma,mihin millään naisasialiikkeellä ei ollut asiaa,puhumattakaan poikkeamisesta kuningaskunnan pääuskonnosta.Maassahan kaikki muunlainen uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä.
Kuningas Fahadin kuoltua sydänkomplikaatioihin kruununprinssi Abdulllah seurasi valtaistuimelle.Kaikkein pahimmista ennakkoluuloista huolimatta maan luisumisesta uskonnollisten johtajien käsiin kuningas Abdullahin valtakaudella maa on kulkenut eteenpäin kuin ennen Fahadin valtakaudella. Kuningas on esittänyt uudistusohjelmia kansallisella ja uskonnollisella tasolla,jopa yrittänyt sovitella yhteistyötä muiden uskontokuntien välillä.Hän oli käynyt jopa tapaamasssa paavia vatikaanissa.
Abdullahin tiedetään nyt olevan  ikääntyneen ja sairaan.
Hänen seuraajiaan hierarkiassa valtaistuimelle ovat prinssit Sultan ja Naif ,joista korkein neuvosto tulee päättämään.
Sultanilla kuningas Fahadin veljenä on pitkä kokemus ulkoministerinä ja Naif Abdullahin velipuolena on palvellut kuningas Fahadin sisäministerinä.

Abdullah of Saudi Arabia
Jussi muistaa palattuaan Riyadhiin firman ostopäälliköksi v.1985 Yanbun ja Jeddan projekteista,mitä suomalaiset sähkömiehet kertoivat prinssi Naifin kesäpalatsista Taifissa,missä alaurakoitiin sähkötöitä.
Prinssin pikkulinnan vapaa-aikasalissa oli sähköllä liukuva seinä,minkä takaa paljastui mahtava alkoholipullovarasto,joka käsitti melkein kaikki maailman kalleimmat viinamerkit.
Salin lattiallakin seisoi miehenkorkuinen Ballantines-viskipullo.Toiselta seinältä paljastui laaja pornovideokirjasto.
Jussin viimeisessä saudisuomalaisfirmassa,betonielementtialan yrityksessä oli sponsorina eräs kuningashuoneen pikkuprinssi.
Kerran odotellessaan Dammamin tien varrella Betonbau Kochin elementtitehtaalla konttilähetystä, pihaan ajoi Volvo-konttirekka..
Kontin blummit olivat aukaisematta ja ovien aukaisussa koko lähetyksen sisältä paljastui.
Lähetys sisälsi 20-jalan kontillisen täynnä Johnny Walker-viskiä ja vastaanottajana oli samainen sponsoriprinssi. Kuninkaalliset vastaanottajat saavat lähetyksensä tarkastamatta läpi tullissa.
Jussin esimies firman suomalainen toimitusjohtaja ajoi paikalle uudella Jaguarillaan käskemällä täyttää auton takakontti viskilaatikoilla.
Kontin ovet suljettiin ja blummattiin uudelleen ja lähetys toimitettiin prinssin omalle compoundille.
Firman toimitusjohtajaa ei näkynyt kuukauteen konttorilla tunnettuna mieltymykseensä alkoholiin.
Prinssikään ei perännyt varastettuja viskejään,koska alkoholin maahantuonti oli laitonta.
Jussi etsiskeli ja peräsi esimiestään Seoulista,Kairosta,Amsterdamista ja Suomesta luottokorttilaskujen pohjalta.
Amsterdamissa hänet lopulta tavattiin maksaessaan taksimaksua firman luottokortilla,minkä Jussi finanssipäällikkönä oli peruuttanut.
Sieltä hänet haettiin Suomeen hoitoon.

Abdullah 10-rialin setelissä
Jussin uusi työ ostajana v.1983 edellisen työnanatajansa alaurakoitsijalla Arabian Lamahilla käsitti kuukauden koulutuksen Riyadhin pääkonttorilla,missä hän tutustui uuden Yanbun öljynjalostuslaitoksen alaurakan materiaalispekseihin.
Yanbuun hän lensi Riyadhista Saudian meluisalla kolmemoottorisella Trident Tristarilla ja edessä oli uusi totuttautuminen Bechtelin prefbrikoidussa campissa asumiseen.
Leirielämäähän hän oli veittänyt polvenkorkuisesta asti.
Bechtelin camp muistutti paljolti amerikkalaista trailer-parkia.
 Saudi Arabia




 Yanbu Punaisen meren rannalla
Yanbu  Punaisen meren rannalla oli alunperin samanlainen pikkuinen ja nukkuva kalastajakylä kuin Jubail Arabianlahden rannalla,mihin Royal Commission päätti perustaa teollisuuskaupungin eli Sinayahin öljynjalostuskeskukseksi sekä itsenäisen teollisuuden perustamiseksi. Suomalaisten osuus oli alaurakointi infrastruktuurin rakentamisessa, kuten Jussin firma Arabian Lamahin tapauksessa,joka tarjosi elektromekaanisia sekä sähköurakoita kilpailevaan hintaan.

Projektipäällikkönä oli vaasalainen insinööri Bengt Jansson,joka omalla pirullisella ja sikaria polttavalla tavallaan osasi junailla urakan putkeen.
Hän katsoi rantaruotsalaisella asenteellaan hiukan muiden suomalaistyöntekijöiden yli,muttei se Jussia haitannut vietettyään pienen ikänsä suomenkielisenä ruotsinkielisellä rannikolla.. 
Jussin lounaissuomalainen kotikaupunki vielä 1900-luvun alussa oli yli 90-prosenttisesti ruotsinkielinen ja v. 1982 vain 5 prosentttia asukkaista puhui ruotsia äidinkielenään. Ei tarvinnut ajaa kuin parisenkymmentä kilometriä kaupungista etelään.niin pääsi ummikkoruotsinkielisen kyläyhteisön keskelle.

ALCOn eli Arabian Lamah Companyn miehistö pääosiltaan oli suomalaista,mutta joukosta löytyi tukholmalainen Göran Pettersson.gotlantilainen Göte Liljegren ja yksi yorkshirelaisilta nummilta karannut punapartainen puoliskotti Geoff Craft.
Geoff oli ensimmäinen Lamahin britti,joka yritti kaikessa sovittaa British Standardia Bechtelin konsulttifirman määräämään amerikkalaiseen UL-standardiin (United Laboratories). Suomalasinssit ja -teknikot hymyilivät Geoffin yrityksille,koska he tunsivat suurta ylpeyttä eurooppalaisesta DIN-standardista haukkumalla yorkshirelaisen teknikon BS-standardia vanhentuneeksi katekismukseksi ja Code of Practiceksi,mihin ajan mukaan oltiin lisätty brittien viisaita keksintöjä.
Suomalaiset ammattimiehet tulivat osaksi lounaissuomesta ja Kymenlaakson ympäriltä.
Suomalaisen firman johto viisaudessaan oli valinnut Saudi Arabian konttorin toimitusjohtajaksi pohjoisirlantilaisen John Foxin,ilmeisesti sen perusteella,että "Kettunen" osasi sujuvasti englantia.
Foxin diktatuurinen johtamistaito sai työdemokratiaan tottuneet suomalaiset projekteissa takajaloilleen ja epäiltiin,että hänen suunnitelmissaan oli koko Arabian Lamahin brittiläistäminen.
Hän osaltaan onnistuikin siinä urakkyhtiön saatua Dammamin 500-vuoteisen sairaalaan elektromekaanisen alaurakan,jolloin Riyadhin konttorille saapui hiihtelemään joukko kravattikauluksisia britti-insinöörejä maitoteemukit käsissään.
Dammamin sairaalan speksit olivat kirjoitettu brittistanadardilla.
Jussinkin ostotoimistoon astui brittiläinen Tony Clamp piippu suussaan kysymään,jos suomalainen voisi siirtyä ikkunanpuolisen peltipöydän ääreen,koska hänestä oltiin leivottu Dammamin projektin ostopäällikkö.
Jussi kysäisi,miksi hänen pitäisi vaihtaa pöytiä, koska hän vielä oli firman ostopäällikkö ja Mister Clamp on hyvä ja istuutuu peltipöydän ääreen itse.
Sitten Tony kysäisi Jussilta vedettyään nahkasalkustaan paperirullan ulos,missä firmassa hän voisi raamittaa diploominsa. Jussi tutki Tonyn kultakirjaimilla tekstattua ansiolistaa,misssä julistettiin Anthony Clampin olevan vähintään kymmenen brittiläisen hankinta-alan instituutin jäsenenä...Member of this and that....
Jussia ihmetytti,ettei briteiltä koskaan saa tietoja siitä,mitä nämä olivat koulutukseltaan,kuten Suomessa..yo-merkonomi,ekonomi.insinööri.diplomi-insinööri jne..
Britit ovat vain jäseniä...
Jussi sanoi Tonylle,että hänkin on jäsen yhdessä kerhossa,josta britti innostui utelemaan.
---Member of Mickey Mouse Club!
Jussi vastasi.
Sen kuukauden aikana,minä Jussi jakoi Riyadhin ostokonttorinsa Tonyn kanssa ilmapiiri oli viileähköä eikä britin diplomia koskaan raamitettu seinälle.
Dammamin projektille kävikin surkuhupaisesti SAMBAn eli Saudi Monetary Bankin jäädyttäessä sairaalan pystyttämisen hamaan tulevaisuuteen,jolloin britit kotiutettiin sumujen saarelleen.
Foxin vallankumouskin kaatui samalla,vaikka Jussi aloitti  Jeddassa ostopäällikkönä istuessaan Johnin kanssa kitkerän memotaistelun.
Sitä kutsuttiin kahden Johnin memomatsiksi...

Mitä Saudi Bechteliin tulee,niin amerikkalainen Steve Bechtel,yhdysvaltalaisen ehkä 1980-luvulla maan suurimman rakennusyhtiön perustaja oli ollut CIA:n lähi-itäekspertin Wilbur Evelandin tuttuja.
Saudi Bechtel vahti kaikkia kuningaskunnan projekteja amerikkalaisten UL-speksien täyttävien materiaalien asentamisessa.Kaikissa materiaalihankinnoisa tulot menivät jenkkilään.
George Schulz entinen presidentti Reaganin secrtetary of state sattui myös aiemmin olemaan Bechtelin pääjohtajana.

Jussille projektin ostomiehenä UL-speksit tuottivat joskus vaikeuksia amerikkalaismateriaalin hankkimisessa Yanbun toimittajilta,joidenka hyllyiltä ja varastoista löytyi kaikkea mahdollista roinaa ranskalaisen standardin ja UL:än väliltä.Pakon edessä hän joutui kuten Geoff Craftkin yrittää hyväksyttää Bechtelin ranskalaisilla speksi-insseillä kirjavaa materiaalia urakan eteenpäin viemiseksi,koska pitkäaikaisostot UL-materiaaleissa firman newjerseyläiseltä off-shore agentilta Maridyneltä merirahtitoimituksineen kestivät puolisen vuotta.
Maridyne oli erikoinen intialaissyntyisten veljesten ylläpitämä off-shorefirma ,jonka toimitusjohtaja Suresh kävi useaan kertaan neuvottelemassa Yanbussa tomituksista Jussin kanssa.

 Yanbu today



 Yanbu old town ruins
 jatkuu.."Autoiluja hautausmaantiellä"


Ei kommentteja: