Marsalkan mataharina
---------------------------------
Fammu pisti silmälasinsa koteloon taittamalla samalla silkkihansikkaansa käsilaukkuunsa.
Hän oikaisi Ludvig XIV-aikaisen kameebrossiinsa kaulalle solmittuun liinaan kuin upseeri lakkikokardiaan piirtämällä ilmaan etusormellaan näkymättömän janan etusormellaan leukansa keskeltä alas brossille.
Fammu oli vielä 72-vuotiaana komea ja suoraryhtinen nainen.
Vanharouva huokasi lopulta pojanpojalleen:
--Nu är vi redo att resa!
Laivapikajuna pysähtyi seuraavaksi Turun päärautatieasemalla,minkä laiturilta vaunuun astui pari herrasväkipariskuntaa,jotka jäivät maailmanmatkaajista istumaan pari penkkiä eteenpäin.
Toisen pariskunnan ohuttukkainen ja harmaapukuinen mies kuului puhuvan vaimolleen savonmurteella,että nämä astuisivat junasta alas samlla asemalla kuin Jussi ja Fammu.
Herrasmies oli kuopiolainen Turon Housutehtaan omistaja Turunen,joka tulisi tekemään housukauppoja kauppalassa Jussin naapurissa rakenteilla olevan uuden housutehtaan johtajan kanssa.
Tämä kauppasuhde tulisi jatkumaan 70-luvulle asti.
Pikajunan lähtiessä liikkeelle ja puuskauttaessaan halkopiipustaan sinitaivaalle sysiharmaita savupilviä juna vielä pysähtyi lyhyen kolkutuksen päästä Kupittaan asemalle.
Loppukesä tarjosi parhaimpia hajuanautintoja pojan sieraimiin Kupittaan asemalla,missä lehtipuiden makea mahla tuoksui huumaavalta,vahvan ratapölkkytervan ja veturinpiipun kitkerän savun kutkuttaessa nenäkarvoja.
Tällaisista aistimuksista vain pikkupojat nauttivat.
Jussi oli omasta mielestään nenäihminen,joka aisti ensin ympäristönsä kuin koira hajuaistillaan ja sitten katseli hajun tarjoamaa värikaleidoskooppia,jonka poika näki värisokeana vain punaisen ja violetin sekä sinisen eri vivahteina.Vihreä hänestä muistutti lähinnä suklaanruskeata ja omasta mielestään hän kesälläkin näki vain syysruskaa.
Vasta Piispanristin aseman jälkeen juna lisäsi vauhtia.
Radanvarren punaiset mökit ja rekolien valkoiset riippukeinut alkoivat vilkkua pojan silmäkalvoilla.
Vartioitujen ylikäytävien ja tasoristeyksien kellojen kilkutus voimistui ja kaikkosi korvarummuissa veturinpillin viheltäessä varoitukseksi puomien takana seisoville autoille ja hevosajoneuvoille.
Piikkiön jälkeen vartioimattomien tasoristeyksen kohdilla isännät vetelivät rautahevosta säikähtäneiden hevosten ohjaimia kireämmälle seistessään takaviistossa kärryjensä perälaudoilla aivan kuin kaatumaisillaan maantielle.
Heinä näkyi olevan lapoilla eli seipäillä ja Jussin sieraimia kutkuttivat timotein ja apilan tuoksut.
Heinänteko näytti olevan myöhässä kesä- ja heinäkuun sateiden takia melkein kuukaudella.
Jussi kuvitteli silmät tihrussa istuvansa heinälapon varjossa,missä ruutuhuivipäinen emäntä oli ripauttamassa hyppysellistä suolaa mustakylkiseen kuparipannuun.
Muut heinäntekijät olivat kellahtaneet hikisinä levolle pellonsängälle odottamaan höyryävän kuumia kupillisia.
Kesäilma tuoksui kainalohieltä,saapasrasvalta ja pieruuntuneelta sarkahousulta,johon porokahvin,vehnänisun ja emännän karjakonmekosta irtaantuneen ternimaidon aromit sekoittuivat huumaavaksi potpurriksi.
Vaikka Jussi oli syntynyt keskellä kauppalaa hänestä maalaisnaisen puhdas saunatuoreen raikas tuoksu oli vähintäin sata kertaa ihanampi kuin kauppalan kahviloissa istuvien fröökynöiden tupakan ja Kölnin kolinan hajut
Fammukin piti ainoastaan yhdestä ainoasta hajuvesimerkistä,mikä oli merkiltään No 4711,joka tuoksui vanhemman naisen korvan taakse ripoteltuna hajustetulta vanhemmalta naiselta.
Pojasta merkki olisi voinut yhtä hyvin seistä vaihtoveturin boilerin nokassa VR:n veturien järjestysnumerona.
Fammulla toki oli muitakin hajuvesimerkkejä,joista arkikäyttöön oli tarkoitettu se Kölnin vesi,Kölnisches Wasser eli Eau de Cologne...
Jussi tunsi paremmin Kölnin Fordit.
Fammu oli nukahtanut penkkiin suorana kuin kadettioppilas.
Isoäidin pince-naizelasit olivat pudonneet syliin päivän Hufvudstadsbladetin päälle ja Jussi kuuli tämän kuorsaavan sieraimistaan ulos.
Fammun toisessa sieraimessa keikkui puhalluksessa harmaa nokkakarva kuin pikkulapsen irtoutuva maitohammasnatunen.
Jussi ei tohtinut herättää isoäitiään.
Fammu oli unessaan lentänyt Carl Augustinsa luokse:
"Lontoossa Carl August oli käynyt virkansa ulkopuolella vuosina 1936 ja 1938 keskustelemassa Whitehallissa aseellisesta brittituesta.
Vastaukseksi hän oli saanut pyyntöihinsä vain kylmiä katseita ja olankohautuksia.
Amiraaliteetissä hänellä oli paljon upseeriystäviä kuten kenraali Kirkland,joka oli käynyt tervehtimässä kenraalin 70-vuotisjuhlissa 1937.
Valitettavasti armeijan ylipäällystöä ei kuunneltu pasifistisen pehmopääministeri Anthony Edenin kabinetissa.
Eden oli Sudetenlandin ja Tsekkoslovakian kysymysten aikana heilutellut Lontoon kentällä Saksan valtakunnankansleri Aadolf Hitlerin allekirjoittamaa paperia,ettei Saksa koskaan hyökkäisi muihin vähemmistösaksalaisiin maihin.
Carl August oli väsynyt taistelemaan tyhmien poliitikkojen kanssa asevarustelun tarpeellisuudesta.
Jopa useata omaakin kenraalia hän oli haukkunut typeriksi talonpojiksi,joilla ei ollut harmaantakaan tajua maailmaa uhkaavasta vaarasta ja Saksan uhosta sekä mahtavasta asevarustelusta.
Puolustusneuvoston puheenjohtajana hän oli samoin saanut niskanheilutuksia Suomenmaan istuvalta presidentiltä sekä eduskunnalta asehankintakysymyksissä,vasemmiston hangatessa lisäksi vastaan Neuvostoliitosta syötetyllä rauhanasialla.
Hän tunsi kylläkin hyvin venäläisen luonteen,että rauhanasian takana piili toveri Stalininkin mielessä aivan muut asiat,kuten Saksan pursuaminen yli rajojensa ja Suomen pitkät kulttuuriset ja poliittiset suhteet sen kanssa.
Suomen kenraali katsoi jäävän ilman mitään puolustuskapasiteettia Neuvostoliiton ja Saksan väliseksi pelinappulaksi strategisella Euroopan kartalla.
Naistyyppinä Josefina oli Carl Augustin mieleen.
Josefinalle oli käynyt aivan samoin kuin Alexandra Kollontaille Pietarissa ennen vallankumousta,että 30-luvun lopulla kenraali oli ottanut etäisyyttä häneen,suhteen alettua lämmetä uudelleen.
Olisikohan kenraali pelännyt lämmitetyn aterian maistuvan laimealta?
Oikeastaan kenraalin käyttäytyminen oli alkanut muuttua sen jälkeen,kun tämä tuli katsastamaan kauppalan suojeluskuntaosastoa vuoden 1935 syksyllä
Josefina oli palvellut silloin paikallisen lottaosaston päällikkönä.
Carl Augustin Reo Royale-virka-auto oli saanut silloin kauppalassa sähkövian ja kauppalan yksi pirssimies Sjöbergin Kalle oli heittänyt parin Hudsonillaan Helsinkiin.
Vaikka kenraalin oikea toinen nimi oli Gustaf Josefina piti August-nimestä ja aina muisteloissaan hän piti ystäväänsä Augustina.
Ruotsin kuningas oli Kustaa V,,joka laihaluisen ulkonäkönsä puolesta ja isokorvaisena sai olla se ainoa Gustaf ja jota tämän omat kansalaisetkin kutsivat lempeästi "Siipimutteriksi "---"Vingmutter".
Kenraali oli buukannut heille hotelli Kämpistä viereiset huoneet vanhojen muistojen lämmittämiseksi.
Huoneita erotti väliovi,josta Carl August kävi lämmittelemässä Josefinan puolella Mantshuriassa paletamia koipiaan.
Kenraalista Josefina muistutti paljon vuonna 1928 kuollutta Sopfie-siskoaan ja heidän suhteensa oli urautunut vuosikymmenien kulussa melkein platooniseksi.
Kämpissä yöpymisen jälkeen silloin v.1935 kenraali oli ottanut noin pari kertaa vuodessa yhteyttä Josefineen kirjeitse.
Kuukautta ennen leskirouvan matkustamista Carl August oli puhelimitse ehdottanut hänelle kuriirin toimea tulevan Ruotsin kautta suunnitellun Amerikan ja Englannin matkan puitteissa.
Josefina oli suostunut,vaikkakin hänestä alkoi tuntua,että matkan osatarkoituksena olisi jonkinlainen poliittisen kuriirin tai sala-agentin toimi.
Naisia poliitikot,maan päättäjät ja ylemmät esikuntaupseerit ovat aina käyttäneet viestinkantajina ja jonkinlaisina agenttinarttuina.
Josefina toivoi kylläkin,ettei koskaan joutuisi tilille valtion asiakirjojen kuljetuksesta vieraille valtioille kuten kuuluisa Mta Hari.
Hänellähän ei ollut mitään diplomaattista koskemattomuuttakaan.
Madame Kollontaikin oli saanut pitää sievän niskansa,vaikka oli kirjoittanut mekaanista sosialistista proletariaattijalostusta irvailevan seksioppaan sekä eroottisia kirjeitä toveri Stalinille.
Josefiina katsoi vain olevansa postinkantajatar.
Josefina oli päättänyt polttaa kaiken kirjeenvaihdon kenraalinsa kanssa salinsa kaakeliuunissa jälkiensä peittämiseksi.
1920-luvulla Fammu muisteli,että kenraali oli ostanut Julinien suvulta nykyistä Hangon kasinoa vastapäätä sijaitsevan saaren rakennuksineen.
Saareen,jonka kenraali oli kastanut Stormällaniksi hän oli rakennuttanut sillankin mantereelta.
Sähkötehtaan johtaja Frans Hjalmar Sundelin Josefine-rouvineen oltiin kutsuttu monen juhannuksen viettoon saareen,koska Frans sattui olemaan kavereita Turun Hamburger Börssissä tutun paroni Carpelanin,Paraisten kalkkitehtaan omistajan sekä johtaja Petter Forsströmin,Förbyn ja Lohjan kalkkitehtaan omistajan kanssa.
Jälkimmäistä tirehtööriä paikkakunnan asukkaat kutsuivat ystävällisesti vain Kalkki-Petteriksi.
Paroni Carpelan oli kenraalin hyvä ystävä ja metsästyskaveri eikä Kalkki-Petterikään kalvennut haulikon käytössä,antaessaan kuitenkin aina kunnioituksella kenraalin ampua enemmän fasaaneja Forsströmin hehtaareilla.
Carpelanit,Forsströmit ja Sundelinit tulivat olemaan jokakesäisiä Stormhällanin vieraita.
Frans Hjalmar Sundelinin suosio ei perustunut hänen metsästystaitoihinsa ja yleensä sorsanmetsästysseurueiden kuvissa hänet nähtiin pitämässä haulikonpiippua potretissa alaspäin ,kuorsaavan ajokoiran maatessa saappaiden juuressa kolmen kuolleen sinisorsan seurassa.
Frans Hjalmar ei pitänyt siivekkäiden ampumisesta,vaikka söikin mielellään ankkaa kauppalan hotellin kabinetissa,missä hänen elämänsäkin hiipui viimeisen ankkalautasellisen edessä akvaviittilasillisen jälkeen kesäkuussa 1933.
Vielä puolitajuttomana ambulanssin paareilla Fjalar oli pitänyt ankanrasvaista puuvillaserviettiä kaulassaan ja huutanut paarinkantajille.."En till...kypare!" (Yksi lisää..tarjoilija!)
Sundelinien sosieettisuosio pohjautui Josefinen ja kenraalin omista romanttisista "sortie'ista" 20-luvun Lontoon SoHossa Chalestonin tahdissa.
Jatkuu.."Kenraalin keinomorsian"
---------------------------------
 |
| Marski ja sotilaspoika Juhart 2003 |
Hän oikaisi Ludvig XIV-aikaisen kameebrossiinsa kaulalle solmittuun liinaan kuin upseeri lakkikokardiaan piirtämällä ilmaan etusormellaan näkymättömän janan etusormellaan leukansa keskeltä alas brossille.
Fammu oli vielä 72-vuotiaana komea ja suoraryhtinen nainen.
Vanharouva huokasi lopulta pojanpojalleen:
--Nu är vi redo att resa!
Laivapikajuna pysähtyi seuraavaksi Turun päärautatieasemalla,minkä laiturilta vaunuun astui pari herrasväkipariskuntaa,jotka jäivät maailmanmatkaajista istumaan pari penkkiä eteenpäin.
Toisen pariskunnan ohuttukkainen ja harmaapukuinen mies kuului puhuvan vaimolleen savonmurteella,että nämä astuisivat junasta alas samlla asemalla kuin Jussi ja Fammu.
Herrasmies oli kuopiolainen Turon Housutehtaan omistaja Turunen,joka tulisi tekemään housukauppoja kauppalassa Jussin naapurissa rakenteilla olevan uuden housutehtaan johtajan kanssa.
Tämä kauppasuhde tulisi jatkumaan 70-luvulle asti.
 |
| Turun rautatieasema 20-30-luvun vaihteessa. |
Loppukesä tarjosi parhaimpia hajuanautintoja pojan sieraimiin Kupittaan asemalla,missä lehtipuiden makea mahla tuoksui huumaavalta,vahvan ratapölkkytervan ja veturinpiipun kitkerän savun kutkuttaessa nenäkarvoja.
Tällaisista aistimuksista vain pikkupojat nauttivat.
Jussi oli omasta mielestään nenäihminen,joka aisti ensin ympäristönsä kuin koira hajuaistillaan ja sitten katseli hajun tarjoamaa värikaleidoskooppia,jonka poika näki värisokeana vain punaisen ja violetin sekä sinisen eri vivahteina.Vihreä hänestä muistutti lähinnä suklaanruskeata ja omasta mielestään hän kesälläkin näki vain syysruskaa.
 |
| Jussi kakkonen isänsä kanssa olympiajunassa 1952. Fammu klubimiehen kanssa toisessa junassa Karjaan asemalla. Juhart 1999. |
Radanvarren punaiset mökit ja rekolien valkoiset riippukeinut alkoivat vilkkua pojan silmäkalvoilla.
Vartioitujen ylikäytävien ja tasoristeyksien kellojen kilkutus voimistui ja kaikkosi korvarummuissa veturinpillin viheltäessä varoitukseksi puomien takana seisoville autoille ja hevosajoneuvoille.
Piikkiön jälkeen vartioimattomien tasoristeyksen kohdilla isännät vetelivät rautahevosta säikähtäneiden hevosten ohjaimia kireämmälle seistessään takaviistossa kärryjensä perälaudoilla aivan kuin kaatumaisillaan maantielle.
 |
| Matti ja Maija tasoristeyksessä Juhart 2003 |
Heinä näkyi olevan lapoilla eli seipäillä ja Jussin sieraimia kutkuttivat timotein ja apilan tuoksut.
Heinänteko näytti olevan myöhässä kesä- ja heinäkuun sateiden takia melkein kuukaudella.
Jussi kuvitteli silmät tihrussa istuvansa heinälapon varjossa,missä ruutuhuivipäinen emäntä oli ripauttamassa hyppysellistä suolaa mustakylkiseen kuparipannuun.
Muut heinäntekijät olivat kellahtaneet hikisinä levolle pellonsängälle odottamaan höyryävän kuumia kupillisia.
Kesäilma tuoksui kainalohieltä,saapasrasvalta ja pieruuntuneelta sarkahousulta,johon porokahvin,vehnänisun ja emännän karjakonmekosta irtaantuneen ternimaidon aromit sekoittuivat huumaavaksi potpurriksi.
Vaikka Jussi oli syntynyt keskellä kauppalaa hänestä maalaisnaisen puhdas saunatuoreen raikas tuoksu oli vähintäin sata kertaa ihanampi kuin kauppalan kahviloissa istuvien fröökynöiden tupakan ja Kölnin kolinan hajut
Fammukin piti ainoastaan yhdestä ainoasta hajuvesimerkistä,mikä oli merkiltään No 4711,joka tuoksui vanhemman naisen korvan taakse ripoteltuna hajustetulta vanhemmalta naiselta.
Pojasta merkki olisi voinut yhtä hyvin seistä vaihtoveturin boilerin nokassa VR:n veturien järjestysnumerona.
Fammulla toki oli muitakin hajuvesimerkkejä,joista arkikäyttöön oli tarkoitettu se Kölnin vesi,Kölnisches Wasser eli Eau de Cologne...
Jussi tunsi paremmin Kölnin Fordit.
 |
| Heinäpellolla Juhart 2004 |
Fammu oli nukahtanut penkkiin suorana kuin kadettioppilas.
Isoäidin pince-naizelasit olivat pudonneet syliin päivän Hufvudstadsbladetin päälle ja Jussi kuuli tämän kuorsaavan sieraimistaan ulos.
Fammun toisessa sieraimessa keikkui puhalluksessa harmaa nokkakarva kuin pikkulapsen irtoutuva maitohammasnatunen.
Jussi ei tohtinut herättää isoäitiään.
Fammu oli unessaan lentänyt Carl Augustinsa luokse:
"Lontoossa Carl August oli käynyt virkansa ulkopuolella vuosina 1936 ja 1938 keskustelemassa Whitehallissa aseellisesta brittituesta.
Vastaukseksi hän oli saanut pyyntöihinsä vain kylmiä katseita ja olankohautuksia.
Amiraaliteetissä hänellä oli paljon upseeriystäviä kuten kenraali Kirkland,joka oli käynyt tervehtimässä kenraalin 70-vuotisjuhlissa 1937.
Valitettavasti armeijan ylipäällystöä ei kuunneltu pasifistisen pehmopääministeri Anthony Edenin kabinetissa.
Eden oli Sudetenlandin ja Tsekkoslovakian kysymysten aikana heilutellut Lontoon kentällä Saksan valtakunnankansleri Aadolf Hitlerin allekirjoittamaa paperia,ettei Saksa koskaan hyökkäisi muihin vähemmistösaksalaisiin maihin.
Carl August oli väsynyt taistelemaan tyhmien poliitikkojen kanssa asevarustelun tarpeellisuudesta.
Jopa useata omaakin kenraalia hän oli haukkunut typeriksi talonpojiksi,joilla ei ollut harmaantakaan tajua maailmaa uhkaavasta vaarasta ja Saksan uhosta sekä mahtavasta asevarustelusta.
Puolustusneuvoston puheenjohtajana hän oli samoin saanut niskanheilutuksia Suomenmaan istuvalta presidentiltä sekä eduskunnalta asehankintakysymyksissä,vasemmiston hangatessa lisäksi vastaan Neuvostoliitosta syötetyllä rauhanasialla.
Hän tunsi kylläkin hyvin venäläisen luonteen,että rauhanasian takana piili toveri Stalininkin mielessä aivan muut asiat,kuten Saksan pursuaminen yli rajojensa ja Suomen pitkät kulttuuriset ja poliittiset suhteet sen kanssa.
Suomen kenraali katsoi jäävän ilman mitään puolustuskapasiteettia Neuvostoliiton ja Saksan väliseksi pelinappulaksi strategisella Euroopan kartalla.
Naistyyppinä Josefina oli Carl Augustin mieleen.
Josefinalle oli käynyt aivan samoin kuin Alexandra Kollontaille Pietarissa ennen vallankumousta,että 30-luvun lopulla kenraali oli ottanut etäisyyttä häneen,suhteen alettua lämmetä uudelleen.
Olisikohan kenraali pelännyt lämmitetyn aterian maistuvan laimealta?
Oikeastaan kenraalin käyttäytyminen oli alkanut muuttua sen jälkeen,kun tämä tuli katsastamaan kauppalan suojeluskuntaosastoa vuoden 1935 syksyllä
Josefina oli palvellut silloin paikallisen lottaosaston päällikkönä.
Carl Augustin Reo Royale-virka-auto oli saanut silloin kauppalassa sähkövian ja kauppalan yksi pirssimies Sjöbergin Kalle oli heittänyt parin Hudsonillaan Helsinkiin.
Vaikka kenraalin oikea toinen nimi oli Gustaf Josefina piti August-nimestä ja aina muisteloissaan hän piti ystäväänsä Augustina.
Ruotsin kuningas oli Kustaa V,,joka laihaluisen ulkonäkönsä puolesta ja isokorvaisena sai olla se ainoa Gustaf ja jota tämän omat kansalaisetkin kutsivat lempeästi "Siipimutteriksi "---"Vingmutter".
Kenraali oli buukannut heille hotelli Kämpistä viereiset huoneet vanhojen muistojen lämmittämiseksi.
Huoneita erotti väliovi,josta Carl August kävi lämmittelemässä Josefinan puolella Mantshuriassa paletamia koipiaan.
Kenraalista Josefina muistutti paljon vuonna 1928 kuollutta Sopfie-siskoaan ja heidän suhteensa oli urautunut vuosikymmenien kulussa melkein platooniseksi.
Kämpissä yöpymisen jälkeen silloin v.1935 kenraali oli ottanut noin pari kertaa vuodessa yhteyttä Josefineen kirjeitse.
Kuukautta ennen leskirouvan matkustamista Carl August oli puhelimitse ehdottanut hänelle kuriirin toimea tulevan Ruotsin kautta suunnitellun Amerikan ja Englannin matkan puitteissa.
Josefina oli suostunut,vaikkakin hänestä alkoi tuntua,että matkan osatarkoituksena olisi jonkinlainen poliittisen kuriirin tai sala-agentin toimi.
Naisia poliitikot,maan päättäjät ja ylemmät esikuntaupseerit ovat aina käyttäneet viestinkantajina ja jonkinlaisina agenttinarttuina.
Josefina toivoi kylläkin,ettei koskaan joutuisi tilille valtion asiakirjojen kuljetuksesta vieraille valtioille kuten kuuluisa Mta Hari.
Hänellähän ei ollut mitään diplomaattista koskemattomuuttakaan.
Madame Kollontaikin oli saanut pitää sievän niskansa,vaikka oli kirjoittanut mekaanista sosialistista proletariaattijalostusta irvailevan seksioppaan sekä eroottisia kirjeitä toveri Stalinille.
Josefiina katsoi vain olevansa postinkantajatar.
Josefina oli päättänyt polttaa kaiken kirjeenvaihdon kenraalinsa kanssa salinsa kaakeliuunissa jälkiensä peittämiseksi.
1920-luvulla Fammu muisteli,että kenraali oli ostanut Julinien suvulta nykyistä Hangon kasinoa vastapäätä sijaitsevan saaren rakennuksineen.
Saareen,jonka kenraali oli kastanut Stormällaniksi hän oli rakennuttanut sillankin mantereelta.
Sähkötehtaan johtaja Frans Hjalmar Sundelin Josefine-rouvineen oltiin kutsuttu monen juhannuksen viettoon saareen,koska Frans sattui olemaan kavereita Turun Hamburger Börssissä tutun paroni Carpelanin,Paraisten kalkkitehtaan omistajan sekä johtaja Petter Forsströmin,Förbyn ja Lohjan kalkkitehtaan omistajan kanssa.
Jälkimmäistä tirehtööriä paikkakunnan asukkaat kutsuivat ystävällisesti vain Kalkki-Petteriksi.
Paroni Carpelan oli kenraalin hyvä ystävä ja metsästyskaveri eikä Kalkki-Petterikään kalvennut haulikon käytössä,antaessaan kuitenkin aina kunnioituksella kenraalin ampua enemmän fasaaneja Forsströmin hehtaareilla.
Carpelanit,Forsströmit ja Sundelinit tulivat olemaan jokakesäisiä Stormhällanin vieraita.
Frans Hjalmar Sundelinin suosio ei perustunut hänen metsästystaitoihinsa ja yleensä sorsanmetsästysseurueiden kuvissa hänet nähtiin pitämässä haulikonpiippua potretissa alaspäin ,kuorsaavan ajokoiran maatessa saappaiden juuressa kolmen kuolleen sinisorsan seurassa.
Frans Hjalmar ei pitänyt siivekkäiden ampumisesta,vaikka söikin mielellään ankkaa kauppalan hotellin kabinetissa,missä hänen elämänsäkin hiipui viimeisen ankkalautasellisen edessä akvaviittilasillisen jälkeen kesäkuussa 1933.
Vielä puolitajuttomana ambulanssin paareilla Fjalar oli pitänyt ankanrasvaista puuvillaserviettiä kaulassaan ja huutanut paarinkantajille.."En till...kypare!" (Yksi lisää..tarjoilija!)
Sundelinien sosieettisuosio pohjautui Josefinen ja kenraalin omista romanttisista "sortie'ista" 20-luvun Lontoon SoHossa Chalestonin tahdissa.
Jatkuu.."Kenraalin keinomorsian"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti